Visbyssä on koittanut kesäkuu, ja rikospoliisi Maria Wern kollegoineen valmistautuu lomasesonkiin, turistitulvaan ja sen mukana kulkeutuviin ongelmiin. Gotlantiin on saapunut suuri määrä huumausaineita tuntemattomalta taholta. Huhutaan uudesta, isosta, Ruotsissa toimivasta kannabiksentuottajasta, mutta konkreettisia johtolankoja huumeiden alkuperään ei löydy.
Myös sää käyttäytyy kummallisesti. Kesämyrskyt raivoavat, ja laivaliikenne keskeytetään. Kun nuori nainen, erään poliitikon vaimo, löydetään raa’asti murhattuna Almedalen-politiikkaviikon dramaattisiksi alkajaisiksi, jäävät leppoisat kesäpäivät Marialle ja hänen tiimilleen vain kaukaiseksi haaveeksi.
Samaan aikaan saaren pohjoisosassa kokoontuu salaa ryhmä ihmisiä, jotka laskevat päiviä maailman tuhoon. He tietävät, että aikaa ei ole enää paljon jäljellä.
I never intended to be a writer; it was like a latent illness that finally broke out when the urge could no longer be suppressed. Growing up on Gotland, my imagination was fueled by my father and great-grandmother, both master storytellers, and my mother, who read to us nightly.
I worked as a nurse for 25 years, only turning to writing at age 40 after meeting an elderly woman who had been abused by her mentally ill son. My dismay at her story inspired my first Maria Wern crime novel, Stum sitter guden (The Speechless God). After balancing nursing and writing for nine years, the loss of my husband in 2007 and my children moving out shortly thereafter prompted me to take the leap into writing full-time.
It has been a rewarding journey. The Maria Wern series is now a global TV phenomenon, and I’ve since expanded into feel-good fiction and new crime series, earning several awards, among them the Crime Time Honorary Award and the Lifetime Achievement Award from Bonnier’s Book Clubs, which I am especially honored to have received. I also created a children’s series featuring Maria’s son, Emil.
Today, I find immense happiness in my upstairs writing nook, where my imagination ensures I am never truly alone. I am so glad that my readers want to join me on my adventures.
Tästä jäi vähän ristiriitainen fiilis - alku oli hidas ja lopun ajan ennustuksiin liittyvät osiot olivat tylsiä. Loppua kohti kuitenkin pidin lukemastani ja Jansson solmi juonikuvioita taitavasti yhteen. Henkilögalleria oli laajahko minun makuuni, enkä ihan koko aikaa pysynyt kärryillä sukulaisuussuhteista ja muista henkilöiden välisistä kytkennöistä. Nyt täytyy taas välillä lukea jotain muuta kuin Maria Wern -sarjaa, vaikka jatko-osia löytyy kirjahyllystäni.
Eka Jansson jonka jätin kesken. Tarina ei kerta kaikkiaan vakuuttanut. Henkilöhahmotkaan eivat jotenkin ollenkaan herättäneet kiinnostusta tai sympatiaa. Näiden motiivit tuntuvat heppoisilta ja mielenkinnottomilta. Vahva huumeiden vastainen viesti muuttuu kuudennen toiston jälkeen lässyttäväksi. Sääli. Pidin Jansonista ennen todella paljon ja palasin hänen romaaniensa pariin nyt pitkästä aikaa. Ehkä käteen vaan osui hänen teoksistaan se josta vähiten pidän?
Så här fort har jag aldrig läst ut en Maria Wern bok förr och det betyder att den var bra! De tidigare böckerna har också varit bra, men på något sätt fångade den här boken mig mer än de andra i serien.
Onhan tämä sarja jo kieltämättä alkanut toistaa itseään.Kuitenkin lukijana tietää mitä saa ja tämän lukee nopeasti,on tarina kuitenkin sen verran koukuttava. Hieman jäi kaivelemaan kökkö lopetus.Rikos tulee selvitettyä,mutta kuitenkin itse tarina katkeaa kuin seinään.Lopetusta seuraa sivun Happy end-epilogi, joka on aivan turha
Eka Anna Jansson, jonka olen lukenut. - Lähti käyntiin todella hitaasti - Kirjoittaja vietti liikaa aikaa kuvaten toissijaisia asioita, jotka eivät olleet kovin kiinnostavia - Loppu ei ollut minusta kovin tyydyttävä + En arvannut murhaajaa + Asetelma ja ydintarina oli kiinnostava ja jännä (olisipa siinä vietetty enemmän aikaa)
Jo useammassa A. Janssonin viimeisimmistä kirjoista kiinnittynyt huomio kirjan loppuihin / lopetuksiin. Lopetukset joko ovat huonoja / hätäisiä tai kirjat loppuvat kuin seinään. Parempia, entisen kaltaisia lopetuksia kaipaan...
Helt ok påskekrim! Litt vel mye innblanding av politiets eget privatliv i kriminalsaken for min smak. Virket også som om fortellingen «skyndte seg» for å lage drama gjennom veldig usannsynlige hendelsesforløp mot slutten. Første boken jeg har lest i serien
Kirjassa on dokkariksi mukavan monta väärää epäiltyä, varsinainen syyllinen onnistutaan pitämään oikein hyvin kokeneeltakin dekkarin lukijalta piilossa!
Jag blev ganska förvånad över den här boken, jag tyckte att den var annorlunda jämfört med författarens andra böcker. Jag upplevde den upphackad, rörig, ojämn och ovanligt äcklig.
Böckerna om Maria Wern är säkra kort, ständiga treor, ibland fyror. Perfekt att ha som mellanbok mellan två andra böcker. Det svåra är att komma ihåg vilka jag läst och villa som återstår...