What do you think?
Rate this book
Ihmismielen sosiaalisuus
Ihmiset ajattelevat tekevänsä valintoja omien uskomustensa, halujensa ja tunteidensa pohjalta. Yksilökeskeinen käsitys ihmismielestä on hallinnut valtaosaa ihmisen psykologiaa tutkivista tieteistä aina viime vuosisadan loppupuolelle saakka. Ihmismieli on kuitenkin sosiaalinen, ja omat sosiaaliset ympäristömme vaikuttavat mieleemme ja toimintaamme monin tavoin.
Ihmismielen sosiaalisuus sekä inhimillisen ajattelun riippuvaisuus kulttuurisista ympäristöistä ja välineistä on korostunut inhimillisen kognition tutkimuksessa viime vuosikymmeninä. Nämä kehityskulut ovat toistaiseksi jääneet vähälle huomiolle yhteiskuntatieteissä.
Ihmismielen sosiaalisuus rakentaa siltaa kognitiotieteiden ja yhteiskuntatieteiden välille. Teos muodostaa entistä sosiaalisemman ja kulttuurisidonnaisemman ihmiskäsityksen kyseenalaistaen samalla yltiöindividualistisen lähestymistavan.
Ihmismielen sosiaalisuus sekä inhimillisen ajattelun riippuvaisuus kulttuurisista ympäristöistä ja välineistä on korostunut inhimillisen kognition tutkimuksessa viime vuosikymmeninä. Nämä kehityskulut ovat toistaiseksi jääneet vähälle huomiolle yhteiskuntatieteissä.
Ihmismielen sosiaalisuus rakentaa siltaa kognitiotieteiden ja yhteiskuntatieteiden välille. Teos muodostaa entistä sosiaalisemman ja kulttuurisidonnaisemman ihmiskäsityksen kyseenalaistaen samalla yltiöindividualistisen lähestymistavan.
267 pages, Paperback
Published January 1, 2017
3 people are currently reading
25 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 2 of 2 reviews
October 29, 2017
Ihmismielen sosiaalisuus olikin mielenkiintoista ja avartavaa luettavaa. Dosenttien ja tohtorien teksti on korkeatasoista ja tarjoaa useita erilaisia näkökulmia ja valikoituja teorioita aiheeseen. Mikään helppo ja yleistajuinen teos ei suinkaan ole, vaan ehkä paremminkin tulevan yhteiskuntatieteilijän opiskelusuunnitelmaan soveltuva.
Kirja on jaettu johdannon jälkeen muutamiin lukuihin, mm. neurotieteiden näkökulma, sosiaaliset verkostot ja vuorovaikutus, kunnes päästään sosiaalisiin representaatioihin ja ehkä mielenkiintoisimpaan osuuteen eli hajautettuun kognitioon (myös talous).
Täytyy myöntää, että pidän tietokirjoista, joissa on perspektiiviä ja useita näkökulmia käsiteltävään aiheeseen. Johdannossa startataan Aristoteleesta ja siteerataan zoon politicon -termiä, eli poliittisesta eläimestä on kyse. Kirjassa tuodaan hyvin esille, että kognitiota myöden ihmistieteissä näkökulma on ollut turhan yksilökeskeinen. Heti kättelyssä marssitetaan mukaan Émile Durkheim ja evoluutiopsykologi Robin Dunbar, jonka ns. Dunbarin luku saattaa olla tuttu eli naamatuttujen yläraja 150.
Opuksessa käsitellään sekä biologista että kulttuurievoluutiota, ja jälkimmäisestä kelpaa hyvin propaganda, dehumanisointi ja demonisointikin esimerkiksi. Toki Darwin mainitaan niin kuin pitääkin, mutta tosin aivojen mukautuvuutta ja lukutaitojakin sivutaan. Mieleen tulee joku Herakleitos, kun aivotutkijakin toteaa, ettemme käytä samoja aivoja kahdesti. Siitä päästäänkin Erving Goffmaniin ja Ludwig Wittgensteiniin, eli sosiaaliseen kognitioon ja kehonkieleen (ihmiskeho on sielun kuva).
Kun päästään konstruktionistiseen mielen sosiologiaan, lähdetään Norbert Eliaksesta liikkeelle. Esille nostetaan toisen mielen lukeminen ja käytetään mielen teoriaa. Toisin sanoen kyseessä ei ole pelkkiä konstruoitu sosiaalinen rakenne, vaan siihen liittyy myös esisekvenssit: aikomukset ja tavoitteet. Tästä edetään mikrososiologiaan ja systeemiseen näkemykseen emootioiden säätelyyn ja niiden kokonaismerkitykseen. Epifenomaalinen mieli on sitten kognitioiden, affektioiden, intentioiden ja emootioiden muodostama kokonaisuus, jotka ovat olennaisia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tästä päästään lopulta yhteistoiminnallisuuteen ja verkostoanalyysiin.
Sosiaalisiin representaatioihin perehdytään sosiaalisen identiteetin käsitteestä (Tajfel, Turners, Marková). Kognitiivisia artefakteja ja uusia teknologisia viestintävälineitä käytetään aiempaan verrattuna eri tavalla, ja tämä muokkaa niin yhteiskunnallisia rakenteitakin kuin sosiaalisen vuorovaikutuksen muotoja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että valtaosa vaikkapa sosiaalisen median vuorovaikutusprosesseihin passiivisesti osallistuva toimii aktiivisena tiedonhankkijana tai sen kohteena (metarepresentaatiotkin mukana).
Mielenkiintoisinta tässä on ehkä Edwin Hutchincin hajautetun kognition (distributed cognition) teoria. Kahnemanin ajautusvinoumiakin sivuutaan pohdittaessa ongelmanratkaisujen tehokkuutta. Samalla todetaan ryhmän erilaisuus tai liian samankaltainen lähestymistapa ja mielipiteet yhtä ongelmalliseksi. Nostetaanpa vielä esille tyypillinen psykologisointi, että kuvittelemme toisten jakavan omat arvomme ja olevan itsemme kaltaisia.
Kognition käsitettä syvennetään, sillä tietoinen kognitio, johon kuuluvat havaitseminen, tiedostaminen ja ajattelu ovat vain osa (sosiaalista) toimintaamme. Tiedostamattomat prosessit aktivoituvat erilaisten tilannevihjeiden ja aikaisempien kokemustemme mukaan, jotka ovat automatisoituja. Ensin mainitut ovat tietoisesti hallittuja, aiottuja ja huomiota vaativia.
Erehtyminen ja virheet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, ja fallibilismi pitäisi ymmärtää kaiken toiminnan tarkastelun lähtökohdaksi.
Kognitio on kirjoittajien mukaan jatkuvaa vuorovaikutusta tiedostavan subjektin ja ympäristön välillä. Ihminen pyrkii lukemaan (metakognitio) omaa ajatteluaan ja tulkitsemaan omia tietoisia päätelmiään. Tästä päästäänkin kognitiotieteisiin ja ymmärrykseen, miten kognitio toimii. Vasta sen jälkeen on mahdollista ymmärtää, miten kulttuuri toimii ja miten se on muuntunut tietotekniikan uusien menetelmien ja sovellusten avulla. Nykyinen sosiaalinen todellisuutemme on toisenlainen kuin menneinä vuosikymmeninä.
Kognitio ei siis ole pelkästään subjektin päänsisäistä vaan tapahtuu moninaisesti eikä sen tarvitse rajoittua vain informaation prosessointiin sosioteknisissä (kuten sosiaalinen media) järjestelmissä. Lopuksi vielä luodaan katsaus kognitivistiseen paradigman eri vaiheisiin mukaan lukien yksilön muistitaltiot ja kulttuuriset vastaavat (engrammit ja eksogrammit).
Hajautettua kognitiota on käytetty myös oppimisessa (Siemens ja konnektivismi), ja tässäkin kirjassa (Kaidesoja ja Paavola) sivutaan yhteisöllistä oppimista, jossa se eroaa perinteisestä kouluoppimisesta yhteisöllisenä prosessina nykyteknologian uusine välineineen ja resursseineen. Tällä tavoin digiloikkakin toimii tuotettaessa yhdessä erilaisia oppimiseen liittyviä artefakteja, ja päästään irti perinteisestä kartesiolaisesta ja kognitivistisestä käsityksestä oppimisesta ja ihmismielen prosesseista.
Kaiken kaikkiaan ihmismielen evoluutioon saa monenlaista ja erittäin asiantuntevaa perspektiiviä niin aivotutkimuksen kuin kongitiotieteidenkin näkökulmasta. Tämä on kirja, johon on hyvä palata uudelleen ja ehkä syventää vielä ymmärrystään, sillä tekijät antavat hyviä vinkkejä lukujen lopussa lisäperehtymistä varten.
Kirja on jaettu johdannon jälkeen muutamiin lukuihin, mm. neurotieteiden näkökulma, sosiaaliset verkostot ja vuorovaikutus, kunnes päästään sosiaalisiin representaatioihin ja ehkä mielenkiintoisimpaan osuuteen eli hajautettuun kognitioon (myös talous).
Täytyy myöntää, että pidän tietokirjoista, joissa on perspektiiviä ja useita näkökulmia käsiteltävään aiheeseen. Johdannossa startataan Aristoteleesta ja siteerataan zoon politicon -termiä, eli poliittisesta eläimestä on kyse. Kirjassa tuodaan hyvin esille, että kognitiota myöden ihmistieteissä näkökulma on ollut turhan yksilökeskeinen. Heti kättelyssä marssitetaan mukaan Émile Durkheim ja evoluutiopsykologi Robin Dunbar, jonka ns. Dunbarin luku saattaa olla tuttu eli naamatuttujen yläraja 150.
Opuksessa käsitellään sekä biologista että kulttuurievoluutiota, ja jälkimmäisestä kelpaa hyvin propaganda, dehumanisointi ja demonisointikin esimerkiksi. Toki Darwin mainitaan niin kuin pitääkin, mutta tosin aivojen mukautuvuutta ja lukutaitojakin sivutaan. Mieleen tulee joku Herakleitos, kun aivotutkijakin toteaa, ettemme käytä samoja aivoja kahdesti. Siitä päästäänkin Erving Goffmaniin ja Ludwig Wittgensteiniin, eli sosiaaliseen kognitioon ja kehonkieleen (ihmiskeho on sielun kuva).
Kun päästään konstruktionistiseen mielen sosiologiaan, lähdetään Norbert Eliaksesta liikkeelle. Esille nostetaan toisen mielen lukeminen ja käytetään mielen teoriaa. Toisin sanoen kyseessä ei ole pelkkiä konstruoitu sosiaalinen rakenne, vaan siihen liittyy myös esisekvenssit: aikomukset ja tavoitteet. Tästä edetään mikrososiologiaan ja systeemiseen näkemykseen emootioiden säätelyyn ja niiden kokonaismerkitykseen. Epifenomaalinen mieli on sitten kognitioiden, affektioiden, intentioiden ja emootioiden muodostama kokonaisuus, jotka ovat olennaisia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tästä päästään lopulta yhteistoiminnallisuuteen ja verkostoanalyysiin.
Sosiaalisiin representaatioihin perehdytään sosiaalisen identiteetin käsitteestä (Tajfel, Turners, Marková). Kognitiivisia artefakteja ja uusia teknologisia viestintävälineitä käytetään aiempaan verrattuna eri tavalla, ja tämä muokkaa niin yhteiskunnallisia rakenteitakin kuin sosiaalisen vuorovaikutuksen muotoja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että valtaosa vaikkapa sosiaalisen median vuorovaikutusprosesseihin passiivisesti osallistuva toimii aktiivisena tiedonhankkijana tai sen kohteena (metarepresentaatiotkin mukana).
Mielenkiintoisinta tässä on ehkä Edwin Hutchincin hajautetun kognition (distributed cognition) teoria. Kahnemanin ajautusvinoumiakin sivuutaan pohdittaessa ongelmanratkaisujen tehokkuutta. Samalla todetaan ryhmän erilaisuus tai liian samankaltainen lähestymistapa ja mielipiteet yhtä ongelmalliseksi. Nostetaanpa vielä esille tyypillinen psykologisointi, että kuvittelemme toisten jakavan omat arvomme ja olevan itsemme kaltaisia.
Kognition käsitettä syvennetään, sillä tietoinen kognitio, johon kuuluvat havaitseminen, tiedostaminen ja ajattelu ovat vain osa (sosiaalista) toimintaamme. Tiedostamattomat prosessit aktivoituvat erilaisten tilannevihjeiden ja aikaisempien kokemustemme mukaan, jotka ovat automatisoituja. Ensin mainitut ovat tietoisesti hallittuja, aiottuja ja huomiota vaativia.
Erehtyminen ja virheet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, ja fallibilismi pitäisi ymmärtää kaiken toiminnan tarkastelun lähtökohdaksi.
Kognitio on kirjoittajien mukaan jatkuvaa vuorovaikutusta tiedostavan subjektin ja ympäristön välillä. Ihminen pyrkii lukemaan (metakognitio) omaa ajatteluaan ja tulkitsemaan omia tietoisia päätelmiään. Tästä päästäänkin kognitiotieteisiin ja ymmärrykseen, miten kognitio toimii. Vasta sen jälkeen on mahdollista ymmärtää, miten kulttuuri toimii ja miten se on muuntunut tietotekniikan uusien menetelmien ja sovellusten avulla. Nykyinen sosiaalinen todellisuutemme on toisenlainen kuin menneinä vuosikymmeninä.
Kognitio ei siis ole pelkästään subjektin päänsisäistä vaan tapahtuu moninaisesti eikä sen tarvitse rajoittua vain informaation prosessointiin sosioteknisissä (kuten sosiaalinen media) järjestelmissä. Lopuksi vielä luodaan katsaus kognitivistiseen paradigman eri vaiheisiin mukaan lukien yksilön muistitaltiot ja kulttuuriset vastaavat (engrammit ja eksogrammit).
Hajautettua kognitiota on käytetty myös oppimisessa (Siemens ja konnektivismi), ja tässäkin kirjassa (Kaidesoja ja Paavola) sivutaan yhteisöllistä oppimista, jossa se eroaa perinteisestä kouluoppimisesta yhteisöllisenä prosessina nykyteknologian uusine välineineen ja resursseineen. Tällä tavoin digiloikkakin toimii tuotettaessa yhdessä erilaisia oppimiseen liittyviä artefakteja, ja päästään irti perinteisestä kartesiolaisesta ja kognitivistisestä käsityksestä oppimisesta ja ihmismielen prosesseista.
Kaiken kaikkiaan ihmismielen evoluutioon saa monenlaista ja erittäin asiantuntevaa perspektiiviä niin aivotutkimuksen kuin kongitiotieteidenkin näkökulmasta. Tämä on kirja, johon on hyvä palata uudelleen ja ehkä syventää vielä ymmärrystään, sillä tekijät antavat hyviä vinkkejä lukujen lopussa lisäperehtymistä varten.
March 8, 2019
Muutama kiinnostava tieto sosiaalipsykologian puolelta, mutta jotkut artikkelit epäonnistuvat helppolukuisuuden tavoitteessa. Erityisesti psykotaloustieteelliset teoriat olivat käsittämättömän vaikeaselkoisia.
Displaying 1 - 2 of 2 reviews