Kehokauhu, body horror, on kauhun alagenreistä groteskeimpia. Se perustuu mielikuvalle, että oma tuttu ruumis ei olisikaan enää oma tai tuttu; että se muuttuisi vieraaksi, vastenmieiseksi, joksikin mitä ei enää itse hallitse. Kehokauhutarinat ovat tarinoita muodonmuutoksista, mutaatioista, oudoista loisista tai taudeista, silpomisesta ja hajoamisesta.
Nyt H. P. Lovercraftin, Clive Barkerin, David Cronenbergin ja muiden kehokauhun legendojen jalanjäljissä on lähtenyt tarpomaan joukko suomalaisia spekulatiivisen fiktion mestareita ja nousevia kykyjä. Kolmetoista novellia tarjoavat kattavan valikoiman iholle ja sen alle tunkevia, ihastuksensekaisia ihonväristyksiä.
Kehokauhu on yksi kauhukirjallisuuden vatsaavääntävimmistä alalajeista ja tämä Artemis Kelosaaren toimittama kokoelma sai minut välillä kiemurteletemaan epämukavasti tuolissani. Kokoelma on poikkeuksellisen onnistunut, eikä mielestäni sisällä yhtäkään hutia. Päinvastoin hämmästyin kerta toisensa jälkeen, kuinka paljon Suomessa on lahjakkaita mutta melko tuntemattomia kirjoittajia. Verrattuna käännöskirjallisuuteen näiden novellien vahvuutena on se, että kun ne on alunalkaenkin kirjoitettu suomeksi, niistä puuttuu käännöskirjallisuudelle tyypillinen kankeus.
Kokoelman novellit pursuavat kauhua ja myös groteskia huumoria. Muutama tarina on luokiteltavissa scifiksi, kuten Anni Nupposen kyberpunk-tarina "Lisko" ja Anu Korpisen "Yön labyrintti", jota voi myös luonnehtia "raskauskauhuksi" (en tiennyt sellaista tyylilajia olevankaan, mutta tarina toimi). Kelosaaren "Älköön mikään koskaan muuttuko" on perinteisempää kauhuromantiikkaa ja Markus Koskimiehen "Lihan himossa" herkutellaan ihmislihalla. Janos Honkosen "Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda" voi olla hammaslääkärikammoiselle aidosti traumatisoiva.
Tajunta Median kustantaman pokkarin kannet ovat mukavan paksua pahvia, joten kirja kestää hyvin pokkarin luonnollista käyttöympäristöä – sullottuna reppuun, luettuna työmatkalla. Myös kannen kuvitus on hieno.
Ajattelin pitäväni tästä,ja toden totta pidinkin. Olihan tämä kamala,kuvottava,ja yhtä tarinaa en pystynyt lukemaan alkua pidemmälle. Siitä huolimatta tykkäsin tästä kovasti. :D
Paras esipuhe pitkään aikaan, kiehtova, ytimekäs, persoonallinen ja houkutteleva. Avaa aihetta body horror noobeille.
Katri Alatalo Tämä jalka ei ole minun. Aiheutti fyysistä kipua. BIID on aiheena kiinnostava, sitäkin avattiin hyvin. Piti jännityksessä. Kaikesta huolimatta naurahdin lopussa.
Anni Nupponen Lisko. Hieman epäselvän oloinen, mutta erittäin nautittava. Oliko Tim onnellisempi ennen vai jälkeen toimenpiteen? Ajatuksia herättävä. Viattoman oloinen.
Jussi Katajala Kappaleina. Nerokasta, yksinkertaisesti nerokasta. Tässä olisi voinut käydä niin hyvin, mutta se olisikin ihan eri kirjassa sitten.
Eero Korpinen Peter Smithin päiväkirjasta. Vaikkakin ennalta-arvattava, hyvin kirjoitettu ja aiheena äärettömän kiehtova.
Rimma Erkko Boris Kuolematon. Yllättävä rakkaustarina. Todella kaunis, surullinen, kivulias. Niin koskettava, pohjimmiltaan niin todellinen. Mikä elämässä on tärkeintä.
Janos Honkonen Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda. Nyt tekee mieli jo kiroilla. Ei ei ja vielä kerran ei. Pitikö hammaslääkärikammoisena edes mennä lukemaan... Shimo Suntila Siemenpussit. Nerokasta, hyvin kirjoitettu ja ehdottomasti omaperäinen. Ja Candace ❤️ Tätä en todellakaan odottanut.
Kutkuttava, herkullinen, karmea, oksettava, kaunis, rujo, suloinen ja aivan pimeän upea kokoelma! En ole paljoa, jos juuri yhtään body horroria lukenut, katsonut tosin, joten tämä oli uusi ja avartava kokemus jos sinällään. Antologia täynnä erilaisia ja kuitenkin niin yhteensopivia kertomuksia. Todella nautittava kokonaisuus, tunteita herättäviä, ravisuttava ja hyvä kattaus erityyppisiä tarinoita.
Kehokauhukokoelma, jossa osa novelleista oli huomattavasti kauheampia kuin toiset ja joista osasta olisin ehkä pitänyt enemmän toisessa kontekstissa, eli ilman odotusta päräyttävistä kehokauhuelementeistä. Yhteisesti todettakoon joka tapauksessa, että Suomi on täynnänsä lahjakkaita spefikirjoittajia.
Ehdottomat suosikkini tästä kokoelmasta:
Katri Alatalo: Tämä jalka ei ole minun Novelli oli kuvaukseltaan niin tarkka, että tuli fyysisesti huono olo ja verensokerit romahti. Upea!
Eero Korpinen: Peter Smithin päiväkirjasta Itiökauhua! Olen myös lukenut tällaista ällösairastumiskirjallisuutta niin vähän, että tuntui raikkaalta.
Janos Honkonen: Eläimet huutaa, ihmiset ei Ei hammaslääkärikammoisille! Oiva suhde todella ällöttävää kuvausta ja mielikuvituksen varaan jättämistä.
Markus Koskimies: Lihan himo Koukussa kannibalismiin. Vastenmielinen, mutta jotenkin tyylikkäästi kirjoitettu.
Virkistävä antologia, jossa on monipuolisia novelleja. Toisissa kauhu on syvempää ja synkempää, toisissa keveämpää. Luin antologian rauhalliseen tahtiin, muutama novelli kerrallaan ennen nukkumaanmenoa. Uniin asti novellit eivät tulleet.
Jotkut novellit olisivat hyötyneet vielä tarkemmasta toimittamisesta. Tarinat olivat kuitenkin kiitettävän erilaisia, joten mielenkiinto säilyi kannesta kanteen. Erityisesti mieleeni jäivät Eero Korpisen novelli Peter Smithin päiväkirjasta ja Markus Koskimiehen Lihan himo.
Artemis Kelosaaren ja Shimo Suntilan toimittamassa kehokauhu-novellikokoelmassa oli monentyyppisiä ja eritasoisia tarinoita. Tarinoita yhdisti tietenkin kehokauhuteema, mutta myös se, että suurin osa kirjoittajista on suurelle yleisölle tuntemattomia, mutta ehdottomasti lahjakkaita. Novellikokoelmat antavat lahjakkaille, mutta tuntemattomille kirjoittajille mahdollisuuden saattaa luomuksensa suuremman yleisön luettavaksi.
Jokainen novelli oli tyyliltään erilainen ja jokainen oli onnistunut. Kehokauhukirjallisuuden tarkoitus on saada lukija tuntemaan yksityiskohtaisesti kuvaillut tapahtumat omalla ihollaan ja sen alla, ja siinä jokainen tarina myös onnistui.
Katri Alatalon novellissa "Tämä jalka ei ole minun" käsitellään sitä, kun ei pysty hallitsemaan jotain kehonosaa, vaan se ikään kuin elää omaa elämäänsä.
Anni Nupposen "Lisko" esittelee nanoteknologian mahdollisuuksia ja luonnollisesti myös varjopuolia.
Frida Maria Pessin novelli "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" kertoo kuolemasta ja kohtalosta.
Artemis Kelosaaren novelli "Älköön mikään koskaan muuttuko" käsittelee kuolemaa rikkoen turvallisia rajoja.
Lucilla Linin "Paratiisin siemen"-novellissa kohdataan yhden miehen elämää mullistava kokemus, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan.
M.A. Tyrskyluodon novelli "Rakastaja" kertoo kaksoisolentodemonista, joka kuoriutuu päähenkilön sisältä ja mahdollistaa ihmeelliset kokemukset.
Eero Korpisen "Peter Smithin päiväkirjasta" kertoo epäonnisen tutkijaryhmän kyseenalaisista eläinkokeista, jotka lopulta odotettavasti kääntyvät heitä itseään vastaan.
Rimma Erkon "Boris Kuolematon" kertoo sirkuksesta, jossa toinen toistaankin erikoisemmat taiteilijat viihdyttävät yleisöä. Heidän vapaaehtoisuudestaan voidaan väitellä. Novelli on samalla kaunis ja tummasävyinen rakkaustarina.
Janos Honkosen "Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda" saattaa aiheuttaa hammaslääkärikammoisissa äärimmäisiä reaktioita, sillä se käsittelee epämuodostuneiden hampaiden korjaamista keinolla millä hyvänsä.
Shimo Suntilan "Siemenpussit" on dystopinen ja synkkä tarina varkaiden epäonnisesta ryöstökeikasta ja lumipalloefektistä.
Anu Korpisen "Yön labyrintti" kertoo raskauskauhusta ahdistavalla tavalla.
Markus Koskimiehen "Lihan himo" oli ehdoton suosikkini. Se kertoi kulinaristiseurueesta, joka nauttii vain parasta lihaa, eli ihmisen lihaa. Nautiskelut päättyvät päähenkilölle kunniallisella tai epäonnisella tavalla, miten asian kukin näkee.
Tarinat aiheuttivat melkoisen tunnevuoristoradan, osa sai aikaan inhonväristyksiä ja osa sai aikaan tyhjän ja surullisen olon. Novellien raakuudesta ja groteskisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta itselleni mikään ei ollut ylitsepääsemättömän raaka eikä mikään novelli jäänyt kesken. Pidin novellien henkilökohtaisista silauksista, joista erotti kirjoittajan kädenjäljen. Pidin myös siitä, että kaikki novellit olivat erilaisia ja lähestyivät kehokauhua erilaisten näkemysten kautta.
En oo lukenut monia novellikokoelmia ja vielä vähemmän antologioita, mutta tähän ei ollut kyllä jäänyt yhtäkään erityisen huonoa novellia, vaikka ihan kaikki eivät toki juuri omaan makuun olleetkaan. Toisaalta myöskään yhtään todella maailmaa mullistavaa tarinaa ei ehkä löytynyt ja kehokauhunkin kaikista väristyttävimmät kokemukset, joita toivoin, jäivät melkolailla kokematta.
Pääosasta novelleista kuitenkin pidin paljon ja oli siellä yllättäviäkin asioita, joista en olisi ajatellut ällöttyväni kovin herkästi. Mm. Katri Alatalon nimikkonovelli Tämä jalka ei ole minun, Janos Honkosen hammaslääkärikauhu Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda ja Markus Koskiniemen Lihanhimo jäävät varmaan eniten elämään mielessäni suoraan kehokauhun saralta.
Tarinana pidin eniten Eero Korpisen Peter Smithin päiväkirjasta (tällaisen scifin voisin lukea, ja oon melkein lukenutkin, kokonaisena kirjana), Rimma Erkon Boris Kuolematon ja Anu Korpisen Yön labyrintti. Ja vielä näidenkin lisäksi mieleen jäivät kirjan toimittaneen Artemis Kelosaaren sekä M. A. Tyrskyluodon novellit.
Varsin onnistunut novellikokoelma. Kaikki novellit ovat vähintäänkin "peruslaadukasta" tasoa, vaikkakin muutamasta en meinannut löytää kauhua etsimälläkään. Tähän saattoi toki vaikuttaa se, että kokelman avaava Alatalon Tämä jalka ei ole minun on niin tyly, iljettävä, pahoinvointia aiheuttava (jotka kaikki ovat tässä kontekstissa kehuja) ja vielä erinomaisesti lopetettu novelli, että se väkisinkin asetti muille novelleille ylittämättömän vertailutason. Muista novelleista suosikkini oli Honkosen Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda, joka osui erinomaisesti kokoelman teemaan ja sisälsi karun ja yllättävänkin lopetuksen. Useampikin novelli meni kauhun ohella (ja välillä mielestäni sen sijasta) scifin puolelle. Näistä Nupposen Lisko ilahdutti eniten; hyvä kyberpunk toimii aina. Päiväkirjan muotoon kirjoitetut kauhutarinat ovat yleensä olleet suosikkejani, mutta tällä kertaa E. Korpisen Peter Smithin päiväkirjasta jäi liian ennalta-arvattavaksi.
Kokoelmassa oli tarinoita laidasta laitaan, mitä voikin odottaa tämän tyyppiseltä antologialta. Tarinat tippuivat hyvän ja kehnon väliselle akselille, jäi harmittamaan, ettei mukaan ollut mahtunut kosmista (eldritch) kauhua. Tarinat ovat lähinnä scifiä. Paras novelleista oli nimikkonovelli ”Tämä jalka ei ole minun”; kokoelman viimeinen novelli ”Lihan himo” oli myös mainio, mutta maistui vähän puulta, sillä kirjan aikana oli jo lukenut niin monta tarinaa ylimielisistä ja rikkaista ihmisistä, jolle käy kehnosti.
Pääosin ihan kelpoisia ja kiinnostavia kauhuja ja melkein kaikki ihan kauheitakin. Oikeastaan vain pari kehnompaa tekstiä, joiden tekninen taso oli muita alempana, vaikka tarina olikin hyvä. Yllätyin miten hyviä kotimaisia kauhukirjailijoita meillä on. Tykkäsin erityisesti hampilääkärikauhusta ja jostain syystä niistä siemenpusseista...
Osa tarinoista hädin tuskin 2 tähteä, toiset 4 tähteä. Osaa en lukenut ollenkaan muutamaa sivua pitemmälle. Ei siksi että kauhu olisi ollut minulle liikaa, vaan ihan vain siksi, että tarinat tuntuivat joko tylsiltä tai liikaa yrittäviltä. Joskus vähempi on parempi! Kehokauhun ystäville löytyy tästä varmasti pari hyvää tarinaa. Suosikkini oli Eero Korpinen: Peter Smithin päiväkirjasta.
Mulle kokoelman kirkkainta kärkeä oli Katri Alatalon novelli, jossa oikean neurologisen häiriön kuvaus kummaan todellisuuteen oli yhtä aikaa järkyttävä ja kiehtova. Anni Nupposen cyberpunk-maailma puolestaan vangitsi täysin; jäin kaipaamaan tähän dystooppiseen maailmaan.
Neljä tähteä, kiitos Alatalon vavahduttavan niminovellin ja Janos Honkosen "Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda"-hammaslääkärikauhupläjäyksen. Koskimiehen "Lihan himo" oli mainion elegantti lopetus. Siinä välissä sitten taso vaihteli, mutta kokonaisuus on oikein toimiva kehokauhun ystäville.
Vietin muutaman unettoman yön tämän kanssa kun viisaana ihmisenä päätin lukea sitä illalla sänkyyn mentyäni. Olipas muutama varsin mainio ja aikas hyytävä tarina!