Opettaja on tehnyt uuden vuoden lupauksen. Hän on luvannut olla rauhallinen kuin viilipytty. Hänen tyyneyttään kuitenkin koetellaan jo alkuvuodesta, kun oppilaat alkavat käyttäytyä oudosti. He nimittäin rakentavat siltoja, suunnistavat pimeässä ja tekevät nuotioita. Kaikki johtuu siitä, että Hanna haluaa partioleirille, jamboreelle. Sitä varten hän perustaa kavereistaan oman lippukunnankin.
- Mutta mikä laitetaan nimeksi? Hanna pohti. - Sudenpennut, ehdotti Tiina. - Se on jo varattu Tupulle, Hupulle ja Lupulle, Hanna muisteli. - Kaninpennut, ehdotti Samppa. - Kanilla on poikaset, Tuukka tiesi. - Poronpoikaset, murahti Pukari. - Porolla on vasat, Tuukka huomautti. - Ahvenenvasat, ehdotin minä. - Ahvenella on mätiä, Tuukka sanoi. - Sammakonmädit, ehdotti Pate. - Sammakolla on nuijapäät, Tuukka huokasi. - Opettajannuijapäät! Hanna hihkaisi.
Timo Parvelan "Ella ja kaverit matkalla jamboreelle" (Tammi, 2017) on sarjan kahdeskymmenesviides romaani ja samalla ensimmäinen kosketukseni tähän alakoululaisten suosikkisarjaan. En ole koskaan katsonut aiheelliseksi lukea kirjoja, kun muksut tuntuvat niiden pariin hakeutuvan joka tapauksessa.
"Ella ja kaverit matkalla jamboreelle" on ihan hauska romaani. Kaksi ja puoli A -luokalla olevat lapset haaveilevat partioleiristä, kun taas opettaja tuskailee hiihtokilpailuihin osallistumisen kanssa.
Lapset varmasti nauttivat tämänkaltaisesta huumorista, jossa realismin rajoja voidaan venyttää tarpeen mukaan, ja johon kuuluu oleellisena osana myös kielellä leikittely. Sivuille on kätketty myös pieniä aikuisyleisölle suunnattuja sutkauksia, joissa käsitellään muun muassa postin uusia toimintoja ja koulumaailman tuoreimpia trendejä.
Ihan kiva, vaan ei yhtään sen enempää. Odotinkohan kuitenkin vähän enemmän kaiken kuulemani hehkutuksen jälkeen?
Jos innostun kirjaa vinkkaamaan, niin lukunäytteeksi vaikka katkelma heti alusta, siitä selviää heti pelin henki ja huumorin taso.
Ellan ja kavereiden matka jatkuu, tällä kertaa partion ja hiihtokisojen parissa. Pidän edelleen kirjoista ja tarinoista ja huumorista mutta se ei ole parasta mitä kirjoissa on nähty. Jotkin vitsit toistavat itseään ja välillä se ottaa päähän. Tosin uskon sen uppoavan kirjan pääasialliselle lukijaryhmälle paremmin kuin minulle.
Normaalia kohellusta. Opettajan pitää osallistua hiihtokilpailuun vaikka ei huvita, Hanna taas haluaa jamboreelle, mutta partiolippukunta puuttuu – niinpä Ella ja kaverit perustavat sellaisen ja alkavat opetella partiotaitoja.
Ihan hauska ja viihdyttänee muksuja kyllä, mutta antoisampiakin lastenkirjoja löytyy.
Sarjan keskiarvoa. Ei mitään ihmeellistä, mutta nopeaa kivaa. Edelleen jatketaan sarjaa. Tasan 3 vuotta on mennyt näihin ensimmäiseen 26 kirjaan. Tällä tahdilla siis pari vuotta jäljellä näitä kirjoja.
Ihan viihdyttävä (postiljoonin täytyy ensin leikata nurmikkoja ja ulkoiluttaa mummoja ennen kuin hän voi toimittaa kortin vastaanottajalle). Minulle suurin syy tarttua tähän oli partio ja sen kuvaaminen oli valitettavan kliseistä ja epäuskottavaa. Mutta puoli pistettä evp/ekp/epp:stä.