Sipoon metsissä, Talman kalkkilouhoksen yli kaikuu korpin käheä huuto. Nuoret pojat tekevät synkän löydön. Syvällä kallioiden välissä louhoksen pohjalla pilkottaa miehen irtonainen käsivarsi.
Komisario Antti Hautalehto ryhtyy tutkintaryhmänsä kanssa kokoamaan kuoleman palapeliä. Tumman veden uhri ei kuitenkaan suo vastausta. Miksi mies on surmattu ja kuinka ja minkä vuoksi hänet on louhokseen toimitettu? Minkäänlaista järkevää motiivia järkyttävälle teolle ei tunnu löytyvän. Tutkinta vaikuttaa toivottomalta, eikä sitä lainkaan helpota omaisten ja julkisuuden paineet.
Poliisina ja vakuutusetsivänä työskennellyt Christian Rönnbacka on noussut vauhdilla kotimaisen dekkarikirjallisuuden kärkeen. Hänen porvoolaistuneesta pohjalaispoliisista Antti Hautalehdosta kirjoittamansa jännitysromaanit ovat saavuttaneet sekä lukijoiden että kriitikoiden suursuosion.
Kun ei voi arvostella puolikkain tähdin, niin olkoon neljä, ylöspäin pyöristetty. Parasta antia kirjassa sujuva ja todenoloinen ihmisten välinen luonteva jutustelu. Just noin sitä puhutaan! Kuuntelin äänikirjana, hyvin luettu. Hiukan tökki loppuratkaisu, mutta eihän se mahdoton ollut.
Tuonen korppi on tuttua ja turvallista Rönnbackaa – eikä se ole huono asia. Christian Rönnbacka jatkaa vahvalla, selkeällä tyylillään, jossa rikosjuoni etenee suoraviivaisesti mutta pitää lukijan silti tiukasti otteessaan. Tarina rakentuu tasaisesti, henkilöhahmot ovat uskottavia ja dialogi toimii kuten ennenkin: napakkaa ja luontevaa.
Kirjan vahvuus on sen rytmitys. Juoni lähtee liikkeelle ripeästi, eikä turhaa jaarittelua ole. Tunnelma on paikoin synkkä, mutta ei liian raskas. Rönnbacka osaa kuvata rikostutkinnan arkea tavalla, joka tuntuu aidolta ja sujuvalta. Sarjaa aiemmin lukeneille kirja tarjoaa tuttua dynamiikkaa ja turvallisen lukukokemuksen.
Miinuksena voidaan mainita lopetus, joka on melko ennalta arvattava. Vaikka matkalla on muutamia kiinnostavia käänteitä, tarkka lukija aavistaa ratkaisun jo hyvissä ajoin. Se ei kuitenkaan täysin syö lukunautintoa, sillä matka itsessään on viihdyttävä ja hyvin rakennettu.
Kokonaisuutena Tuonen korppi on laadukas rikosromaani ja varmaa suorittamista. Se ei ehkä yllätä tai uudista lajityyppiä, mutta tarjoaa juuri sitä, mitä Rönnbackan lukijat odottavat: toimivaa rikosjuonta, uskottavia hahmoja ja sujuvaa kerrontaa. Neljä tähteä viidestä – perusvarma paketti pienellä ennalta arvattavuuden varjolla.
Toimintaa ja huumoria riittää. Kyllähän nämä Rönnbackat on mukavaa luettavaa. Valitettavasti vähän turhan lyhyitä ja ratkaisu on nopea. Juoni oli melko itsestään selvä, eikä tuonut yhtään yllätyksiä. En muista oliko tähän juoneen liittyen pohjustuksia aiemmissa kirjoissa, mutta jatkumoa kuitenkin, ettei ihan irrallinen juttu ollut.
Jos vain Rönnbacka jaksaisi lisätä vähän enemmän juttua ja myös pari pienempää rikosta ns. täytteeksi, jotta tulisi se 300-400 sivua, mitä nämä tämäntyyliset yleensä ovat. Tietenkään ei olisi pahitteeksi, jos löytyisi enemmän sitä tarinaa ja pituutta olisi se 500-700 sivua noiden Nesbøn, Larsonin, Galbraithin tyyliin.
Toisaalta kun olen ollut kuuntelemassa Rönnbackan luentoa, niin ihmettelen miten mies on saanut kirjoitettua sakkolappua pidempää tarinaa ja ylipäätänsä päässyt poliisikouluun. Mutta ilmeisesti hän on ollut se poliisi, joka osaa kirjoittaa ja parinsa sitten se, joka osaa lukea. Sen verran tuli kyllä tarinoita tai oikeastaan tarinanpätkiä, että olihan sekin mielenkiintoista kuunneltavaa ja sai kuulla taustoja dekkareiden taustalla.
Tällä kertaa sotaleikkiä leikkineet pojat löytävät hylätystä kaivoksesta irtonaisen käden. Lähettyviltä löytyy loppuosa ruumiista ja pian selviää, kuka kuollut on: täysin nuhteeton ammattikoulun opettaja. Miksi ihmeessä joku hänet olisi halunnut tappaa? Ja kun miehen tuttava löytyy kuoliaaksi ammuttuna, niin tapaus näyttää entistä omituisemmalta - kuka olisi halunnut tappaa toisen nuhteettoman taustan omaavan henkilön?
Samaa tasoa kuin edelliset kirjat, ehkä hiukan jopa parempi kuin edellinen osa, jossa alkuun lähdössä kesti aikansa. Itse tosin arvasin murhaajan jo noin puolivälissä kirjaa – se oli aivan ilmeistä, kun huomasi pariin yksityiskohtaan kiinnittää huomiota. Motiivi oli epäselvempi, mutta siitäkin aika pian heräsi vahvat epäilyt ainakin suuntaavasti, muu syy ei oikein olisi asioita voinut selittää. Ihan hauskaa kuunneltavaa kirja silti oli.
Edelleen pahuksen hauskaa luettavaa. Rönnbacka osaa kirjoittaa viihdyttävää, hauskaa tekstiä. Hautalehdon ja kollegoiden musta ammattihuumori on näiden kirjojen parasta antia. Juonikin oli oikein toimiva, vähän sellainen yksinkertaisempi juttu tällä kertaa, mutta piti hyvin otteessaan loppuun asti. Ihan parhaita dekkarisarjoja tämä.
Hautalehto sarjan uusin osa on vakavampi ja uskottavampi kuin edeltäjänsä, muttei yhtä vaikuttava kuin sarjan ensimmäiset osat. Poliisihuumori ei ollut tällä kertaa parhaassa terässä tai ei vain iskenyt minuun samalla tavalla kuin aiemmin. Pidin silti kirjasta kovasti ja odotan seuraavaa osaa innolla. En arvannut syyllistä, eikä loppu ollut arvattavissa.
Tuonen korppi on ensimmäinen kosketus Rönnbackan tuotantoon ja täydet viisi tähteä. Kirjan juoni kantoi hyvin koko matkan ja motiivi jäi hienosti yllätykseksi ihan viime hetkiin saakka. Kirjaan tosin oli kylvetty vinkkejä, jotka tarjosivat pieniä mahdollisuuksia löytää motiivi ennen loppuhuipennusta. Syyllisestä on parempi olla kommentoimatta, ettei pilaa muiden iloa.
Tuttua Rönnbackaa. Parempi kuin edellinen, mutta ei ehkä ihan samaa tasoa kuin ensimmäiset Hautalehdot. Oikein virkistävää kuunneltavaa, nautiskelin siis äänikirjasta. Ihanaa huumoria, todella nokkelia juttuja ripoteltuna sinne tänne.
Ei ihan parasta Rönnbackaa, mutta poliisien keskinäinen sanailu ja huumori kuulosti aidolta, tällaista sen voisi kuvitella olevan ihan oikeassa elämässäkin. Kirja parani loppua kohden ja loppuratkaisu yllätti minut ihan täysin!
Aika perus-rönnbacka. Valitettavasti tekijä oli aika selvä erään keskivaiheen tapahtuman (liittyi Hautalehdon aseeseen) jälkeen. Jopa siinä määrin, että toivoin että se olisikin hämäystä..
Parasta jälleen poliisien keskinäiset jutut ja virnuilut. Se pelastaa kolmeen tähteen.
Onhan se Hautalehto kova jätkä mutta vähän hutiloinniksi menee tuon työn hoitamisen kanssa. Itse hokasin uhreja yhdistävän tekijän huomattavasti avojalkajuoksijajeparia aiemmin. Pisteet mulle.
Ensimmäinen Rönnbackani. Tiedän, että on väärin aloittaa keskeltä sarjaa, mutta hyvin viihdytti näinkin. Jäin vähän koukkuun, ja otinkin sitten jo seuraavan kirjaston äänikirjapalvelusta kuunteluun.
Aika simppeli tarina eikä käänteitä ollut liialti. Mutta tekstion laadukasta ja sujuvaa. Eikä tässä ollut tunkkaisuuttakaan, niin kuin tämän genren kirjoissa usein on.
Äänikirjana Ville Tiihosen lukemana kuuntelin. Tapetointia ja matka-ajoa. Pidin kirjasta, oli jännittävä ja loppu oli yllätys. Toimintaa sopivissa määrin.