What do you think?
Rate this book
Paska Suomi
Sankari-Suomen tyly taudinmääritys
Paska Suomi on 100-vuotisjuhlien kuokkavieras, joka pilaa juhlatunnelman suoralla puheella päivänsankarin terveydentilasta.
On aika pitää taukoa juhlavuoden itseonnittelusta ja havaita, että 100-vuotias Suomi on monella tavalla paska maa.
Suomi on kyntänyt taantumassa vuosikausia. Kahden viime sukupolven aikana Ruotsi saatiin melkein kiinni tulotasossa. Nyt paikalleen jämähtäneestä Suomesta on tullut taas rikastuvan Ruotsin köyhä naapuri. Ainoa ulospääsy synkästä tilanteesta olisi uudistuminen, avautuminen ja vapautuminen.
Poliittinen järjestelmä on kuitenkin täysin kykenemätön uudistuksiin. Vasemmisto on vaihtanut aatteen ja köyhän puolustamisen sisäpiiriläisten ja keskiluokan edunvalvontaan. Oikeisto on jakautunut näkemyksettömiin juustohöylääjiin, tuppukyliin tukiaisia syytäviin kepuilijoihin ja epä-älylliseen räyhäjengiin - jos siis kaikkein epämiellyttävimmät jätetään mainitsematta.
Kansalaiset ovat muuttuneet valtiovallan passiivisiksi kohteiksi. Suomalaiset näkevät valtiossa ratkaisun kaikkeen. Maassa ei tapahdu mitään ilman valtion apua. Yhtään yritystä ei perusteta, yhtään tapahtumaa ei järjestetä eikä yksikään ompeluseura kokoonnu ilman julkista rahaa. Lehdistössä ihmetellään, kun koiraurheilua ei tueta verovaroista.
Älymystön tilassa ei myöskään ole hurraamista. Valtiosta riippuvaiset intellektuellit ja veikkausrahoilla elävä kulttuuriväki julistavat yksiäänisesti jättimäisen valtion ilosanomaa. Kuka on joskus kuullut kirjailijan sanovan, että julkinen sektori on liian suuri tai että valtion pitäisi tehdä vähemmän? Älymystön paikalle julkisessa keskustelussa kiilaavat erilaiset "digitalistit", twiittaajat ja höpökonsultit. Media tuo oman panoksensa yleiseen tyhmistymiseen. Outoon kuppikuntaan kuuluva blogaaja on nykyisin tasavertainen keskustelija syvällisesti asiaa tuntevan tutkijan kanssa.
Suomen täytyy ryhdistäytyä. Tämä koskee poliitikkoja, älymystöä ja kaikkia kansalaisia. Ryhtiliikkeen ensimmäinen askel on ongelman tunnistaminen.
VTT Heikki Pursiainen on Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja. Hän on koulutukseltaan ekonomisti ja kommentoi maailmaa taloustieteen näkökulmasta. Pursiainen tunnetaan kiinnostavana yhteiskunnallisena keskustelijana, blogaajana ja some-vaikuttajana. Paska Suomi on hänen ensimmäinen kirjansa.
Paska Suomi on 100-vuotisjuhlien kuokkavieras, joka pilaa juhlatunnelman suoralla puheella päivänsankarin terveydentilasta.
On aika pitää taukoa juhlavuoden itseonnittelusta ja havaita, että 100-vuotias Suomi on monella tavalla paska maa.
Suomi on kyntänyt taantumassa vuosikausia. Kahden viime sukupolven aikana Ruotsi saatiin melkein kiinni tulotasossa. Nyt paikalleen jämähtäneestä Suomesta on tullut taas rikastuvan Ruotsin köyhä naapuri. Ainoa ulospääsy synkästä tilanteesta olisi uudistuminen, avautuminen ja vapautuminen.
Poliittinen järjestelmä on kuitenkin täysin kykenemätön uudistuksiin. Vasemmisto on vaihtanut aatteen ja köyhän puolustamisen sisäpiiriläisten ja keskiluokan edunvalvontaan. Oikeisto on jakautunut näkemyksettömiin juustohöylääjiin, tuppukyliin tukiaisia syytäviin kepuilijoihin ja epä-älylliseen räyhäjengiin - jos siis kaikkein epämiellyttävimmät jätetään mainitsematta.
Kansalaiset ovat muuttuneet valtiovallan passiivisiksi kohteiksi. Suomalaiset näkevät valtiossa ratkaisun kaikkeen. Maassa ei tapahdu mitään ilman valtion apua. Yhtään yritystä ei perusteta, yhtään tapahtumaa ei järjestetä eikä yksikään ompeluseura kokoonnu ilman julkista rahaa. Lehdistössä ihmetellään, kun koiraurheilua ei tueta verovaroista.
Älymystön tilassa ei myöskään ole hurraamista. Valtiosta riippuvaiset intellektuellit ja veikkausrahoilla elävä kulttuuriväki julistavat yksiäänisesti jättimäisen valtion ilosanomaa. Kuka on joskus kuullut kirjailijan sanovan, että julkinen sektori on liian suuri tai että valtion pitäisi tehdä vähemmän? Älymystön paikalle julkisessa keskustelussa kiilaavat erilaiset "digitalistit", twiittaajat ja höpökonsultit. Media tuo oman panoksensa yleiseen tyhmistymiseen. Outoon kuppikuntaan kuuluva blogaaja on nykyisin tasavertainen keskustelija syvällisesti asiaa tuntevan tutkijan kanssa.
Suomen täytyy ryhdistäytyä. Tämä koskee poliitikkoja, älymystöä ja kaikkia kansalaisia. Ryhtiliikkeen ensimmäinen askel on ongelman tunnistaminen.
VTT Heikki Pursiainen on Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja. Hän on koulutukseltaan ekonomisti ja kommentoi maailmaa taloustieteen näkökulmasta. Pursiainen tunnetaan kiinnostavana yhteiskunnallisena keskustelijana, blogaajana ja some-vaikuttajana. Paska Suomi on hänen ensimmäinen kirjansa.
276 pages, Paperback
Published August 1, 2017
3 people are currently reading
61 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 20 of 20 reviews
May 31, 2019
Vaikka olen Heikki Pursiaisen kanssa eri mieltä monestakin asiasta täytyy kuitenkin myöntää, että myös samansuuntaisia ajatuksia löytyy. Pursiainen perustelee kantansa hyvin, vaikka joissain tapauksissa mielestäni vetää asioista liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Yövartija-valtio on asia, joka ei itseäni juurikaan houkuttele, mutta Pursiainen kertoo olevansa käytännössä sellaisen valtion kannalla. Ylipäänsä lähes kaikki, mitä valtio nykyisellään tekee Suomessa, on Pursiaisen mielestä turhaa ja tehotonta ja pitäisi antaa markkinoiden hoidettavaksi.
Samoilla linojoilla olin Heikin kanssa ainakin Keskusta-puolueen asemasta ja linjasta sekä monista yritystukiin liittyistä asioista. Myös esimerkiksi maksullinen korkeakoulutus on asia, josta pitäisi voida keskustella ilman, että aletaan huutaa koulutuksen alasajoa tai luokkayhteiskuntaa. Tuskin kukaan kuitenkaan ajaa sitä, että opiskelijan tulisi täysimääräisesti maksaa oma tutkintonsa.
Kokonaisuudessaan viihdyttävä kirja, koska Pursiainen on kirjoittanut tarkoituksellisesti hyvin provosoivaan tyyliin ja esittää asiat siten, että kaikki mikä ei ole paskaa on kusta. Annan neljä tähteä, vaikka sisällön kanssa olenkin useassa kohdin eri mieltä.
Samoilla linojoilla olin Heikin kanssa ainakin Keskusta-puolueen asemasta ja linjasta sekä monista yritystukiin liittyistä asioista. Myös esimerkiksi maksullinen korkeakoulutus on asia, josta pitäisi voida keskustella ilman, että aletaan huutaa koulutuksen alasajoa tai luokkayhteiskuntaa. Tuskin kukaan kuitenkaan ajaa sitä, että opiskelijan tulisi täysimääräisesti maksaa oma tutkintonsa.
Kokonaisuudessaan viihdyttävä kirja, koska Pursiainen on kirjoittanut tarkoituksellisesti hyvin provosoivaan tyyliin ja esittää asiat siten, että kaikki mikä ei ole paskaa on kusta. Annan neljä tähteä, vaikka sisällön kanssa olenkin useassa kohdin eri mieltä.
September 20, 2025
Huomiotaherättävästi otsikoitu teos on parasta poliittista kommentaaria mitä olen hetkeen lukenut: kirjoittaja haukkuu johdonmukaisesti kaiken ja kaikki tarjoten tilalle omia vaihtelevanlaatuisia parannusehdotuksiaan ja onnistuu siinä sivussa naurattamaan lukijansa kuoliaaksi. Ajoittain kirja on jo herttaisen vanhentunut, esimerkiksi kommentoidessaan Perussuomalaisten hajoamista ja 2017 Yle-kohua (kansan poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt, eikä ainakaan minulla ole enää pienintäkään muistikuvaa mitä Ylen tiimoilta kohuttiin kahdeksan vuotta sitten) ja välillä Pursiaisen kaikkitietävä tyyli ärsyttää kun hän ajautuu mielestäni kummallisiin johtopäätöksiin. Kaiken kaikkiaan silti hauska ja monessa oikeaan osuva kirja.
November 25, 2021
Tavallaan tuli yllätyksenä, tavallaan ei, että olin suurimmasta osasta asioita paljolti samoilla linjoilla Pursiaisen kanssa. Ja niissäkin asioissa, joissa olin vähän eri linjoilla, toivotin kritiikin tervetulleeksi. Monissa näkökulmissa oltiin vähän yksioikoisia, mutta toisaalta se kuuluu kirjan ilmaisutyyliin. Kirjalta ei kannata odottaa tyhjentäviä ratkaisuja asioihin, mutta hyviä näkökulmia ja naurunpyrähdyksiä siltä voi odottaa. En suosittele paskantärkeille ihmisille. Olisin kyllä toivottanut tervetulleeksi näkökulmaa eläkejärjestelmän paskuuteen.
May 1, 2019
Suurimmaksi osaksi hyvää argumentaatiota erilaisista Suomen ongelmista, mutta kirjan suurin ongelma on, että käytännössä suomalainen yhteiskunta toimii kaikista ongelmista huolimatta todella hyvin. Monet kirjan ongelmat ovat "periaatteellisesti" ongelmia, mutta eivät käytännössä, mikä tarkoittaakin, että joillekkin tämä kirja on itse paska, mutta en lähde sille linjalle, koska argumentit ovat suurimmaksi osaksi hyviä.
Pienempi ongelma on kirjailijan olkiukko vasemmistosta, joka pääsoin perustuu hänen omiin toiveisiinsa, että vasemmisto olisi enemmän oikeistolainen.
Mutta kirjan vahvin puoli on siinä, että se toivoo ideologisempaa oikeistoa, joka uskaltaisi olla avoimesti uusliberaali, eikä teeskennellä olevansa fordistinen oikeistopuolue.
Pienempi ongelma on kirjailijan olkiukko vasemmistosta, joka pääsoin perustuu hänen omiin toiveisiinsa, että vasemmisto olisi enemmän oikeistolainen.
Mutta kirjan vahvin puoli on siinä, että se toivoo ideologisempaa oikeistoa, joka uskaltaisi olla avoimesti uusliberaali, eikä teeskennellä olevansa fordistinen oikeistopuolue.
May 17, 2024
Takakannen teksti ja Pursiaisen viime vuosina kirjoitettujen kirjojen nimet (”Paska Suomi” ja ”Olette kaikki väärässä”) kertovat paljon tulokulmasta, josta kirjoittaja Suomea ruotii. Paska Suomi on suorasanainen, joissain kohdin riitaa haastava ja suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun ”älyttömyyttä” anteeksipyytelemättömästi pällistelevä kannanotto. Ideologisena lähtökohtana on talousliberalismi. Kirjan joka sivulta huokuu Pursiaisen turhautuminen siitä, että hän kannattaa aatetta, joka ei ole Suomeen koskaan kunnolla juurtunut; edistyspuolue ja muut liberaaliset pyrkimykset jäivät Suomessa aikoinaan marginaaliin, kun valtiokeskeinen, kansallista yhtenäisyyttä korostava ja valtiovallan ohjausvaltaa puolustava, kanta vakiintui valtavirta-ajatteluksi (myös kokoomus on ainakin ennen ollut lujan valtiovallan puolustaja). Vakaumuksellisen (klassisen) liberaalille Pursiaiselle Suomen tila on tältä osin monella tapaa surkea.
Parasta tässä kirjassa on raikas erilaisuus joka syntyy siitä, kun hyvin selkokielinen mutta yhteiskunnallisessa ajattelussaan Suomen marginaaliin sijoittuva tyyppi kirjoittaa ns. laatikon ulkopuolelta. Vaikka edustan itse enemmän suomalaista valtavirtaa, olen joistakin rajatuista asioista Pursiaisen kanssa samaa mieltä tai näen jotkut hänen kriittiset tulokulmansa tarpeellisina tuoda esille. Olen samaa mieltä siitä, että Suomessa voitaisiin laajemmin keskustella siitä, mikä valtion tehtävä on. Nyt kaikki puolueet kannattavat periaatteessa talouden tasapainottamista, mutta kukaan ei ole (ainakaan täysin) avoin ja rehellinen sen suhteen, miten he sen tekevät ja lopputulos on usein se, että tehdään vähän tämän tavoitteen eteen tai likainen etupolitiikka astuu kuvioihin ja leikkaukset toteutetaan asioissa, jota kaikki vannoivat puolustavansa. Pursiainen ruotii tätä etupolitiikkaa tarpeellisen kriittisesti. Hän myös kyseenalaistaa sen, miten järjestelmämme jakaa varsin paljon hyvätuloisille; monet etuudet, kuten ansiosidonnaiset, eläkkeet ja vanhempainrahat ovat tulosidonnaisia eli hyvätuloiset saavat enemmän etuuksia. Tämä on mielestäni tervetullut nosto, sillä mielestäni keskustelusta usein unohtuu, että usein yhteiskunnan ”eläteiksi” haukutuille ihmisille menee koko potista vähemmän kuin jotkut kuvittelevat. Pursiainen myös mielenkiintoisesti kritisoi eriarvoisuuden tasaamista koskevaa puhetta ja sen logiikkaa.
Kirjalle antamaani arvosanaa vetää alaspäin kaksi seikkaa. Ensinnäkin taloustieteeseen laajahkon sivuaineen kautta hieman tutustuneena koin Pursiaisen teoksen olevat irti siitä keskustelusta, jota kursseilla ja muissa talousaiheissa kirjoissa näen ja luen. Monilla taloustieteilijöillä on ajattelussaan kokemukseni mukaan paljon nyanssia ja harmaan sävyjä, ja näitä vasten Pursiaisen ulostulo tuntui olevan suunnattu jonnekin Daniel Greavesin Flatworld elokuvan kaltaiseen littanaan ja kaksiulotteiseen maailmaan. Pursiaisen lähtökohtana ovat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta täydelliset markkinat ja niissä operoivat rationaaliset ja hyviä valintoja tekevät ihmiset. Kasvava rationaalisuutta haastava tutkimus tai taloustieteen perusoppikirjallisuudessa esitellyt markkinahäiriöitä koskevat huomiot jäävät joko pois tai vähälle huomiolle, vaikka varsinkin jälkimmäinen on taloustieteen peruskauraa. Minulle nämä oppikirjallisuudessa huomiota saavien tulokulmien ohut käsittely näyttäytyi jotenkin ideologiselta valinnalta.
Toinen arvosanaa alentava tekijä on teoksen räyhäkkä tyyli ja tahallisen provokatiivinen ylimielisyys muita kohtaan, jolle ei mielestäni löydy riittävästi katetta itse teoksesta. Sovellan tietokirjallisuuden arvioinnissa osaltaan sellaista sääntöä, että mitä kovemmin muiden näkemyksiä pilkataan ja haukutaan, sitä vakuuttavampi pitää itse olla. Pursiainen päivittelee kovaan ääneen, miten ”älyttömiä”, ”hörhöjä”, ”naurettavia”, ”typeriä”, ”poskettomia” ja… (kuvittele tähän lisää synonyymejä) muiden ajatukset ja väitteet ovat, sillä ”on täysin selvää”, että asiat ”tietenkin”, ”totta kai” ja ”täysin selvästi” ovat siten, kuten Pursiainen kertoo niiden olevan. Vaikka Pursiainen kenties sanoo näitä asioita ”kieli poskessa”, on tyyli niin läpitunkeva, että se määrittää koko kirjan sävyä. Pahinta tyylissä on siihen sisältyvä jankkaava esitystapa, joko menee ajoittain niin överiksi, että sen voi jo katsoa vähättelevän lukijaa. Jankatessaan Pursiainen valikoi esimerkkejä joskus hyvin tarkoituksenhakuisesti ja käsittelee vasta-argumentteja hyvin valikoivasti tai vähänlaisesti. Merkittävä osa siitä merkkimäärästä, joka kirjassa käytetään muiden typeryyden päivittelyyn ja omien argumenttien loputtomaan purskutteluun omassa suussa, olisi voinut käyttää vasta-argumenttien kattavampaan käsittelyyn ja teosten keskeisten käsitteiden ja ajatusten huolellisempaan määrittelyyn.
Mikäli et ole klassinen markkinaliberalisti uskon, että teosta lukiessa tulet esittämään päässäsi vastakysymyksiä, johon kirja ei vastaa tai jäät kaipaamaan tarkennuksia asioissa, johon et tule sitä saamaan. Jotta kritiikkini ei jäisi tältä osin tyhjänpuhumiseksi, kerron reiluuden nimissä esimerkin. Tarkennusta olisin kaivannut esimerkiksi ”oikeasti köyhien” määrittelyyn. Pursiainen toistelee, että on tärkeää erottaa oikeasti köyhät ei oikeasti köyhistä eli omien valintojensa seurauksina köyhistä. Esimerkiksi taiteilija tai pk-seudulla elävä varhaiskasvattaja ei pienituloisuudesta kärsiessään ole oikeasti köyhä, koska itsepähän ovat valinneet heikkopalkkaisen alan siitä. Siksi näiden ihmisten pienituloisuus ei ole mikään ongelma, johon tulisi tarttua. Selittäessään kuka on todella köyhä, Pursiainen sanoo epämääräisesti köyhyyden olevan sitä, että ”ihmisellä on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja” (s. 101). Mitä tämä tarkoittaa ja ketä tämä koskee ei selkeästi avata (useinhan näihin tilanteisiin päädytään jonkun oman huonon valinnan seurauksena, jolloin köyhyys on Pursiaisen logiikalla kaiketi oma valinta eikä ongelma?). Pursiainen ei pysähdy myöskään miettimään palkkojen oikeudenmukaisuutta vaan kuittaa palkan heijastavan tuottavuutta. Tämä on taloustieteellisesti hyvä lähtökohta, jota tosin usein haastetaan esimerkiksi seuraavilla vastaväitteillä: 1) joillakin aloilla tuottavuutta on vaikea mitata ja 2) tosielämässä ihmisten palkkojen kehitys ei aina seuraa tuottavuuden kasvua. Juuri tämänkaltaisia tyypillisiä vastakysymyksiä – ja argumentteja kirja toistuvasti sivuuttaa.
Lyhyesti: Pitkä arvio, joka heijastelee ajatusten vyöryä teoksen äärellä. Tiivistetysti teoksen voisi sanoa olevan tavallaan raikas, mutta turhan riidanhaluinen ja ylimielinen avaus, joka esittää joitakin tähdellisiä pointteja sortuen samalla liiallisen omahyväiseen jankkaamiseen ja teoksessa typeriksi haukuttujen näkemysten kapea-alaiseen ja valikoivaan käsittelyyn.
Parasta tässä kirjassa on raikas erilaisuus joka syntyy siitä, kun hyvin selkokielinen mutta yhteiskunnallisessa ajattelussaan Suomen marginaaliin sijoittuva tyyppi kirjoittaa ns. laatikon ulkopuolelta. Vaikka edustan itse enemmän suomalaista valtavirtaa, olen joistakin rajatuista asioista Pursiaisen kanssa samaa mieltä tai näen jotkut hänen kriittiset tulokulmansa tarpeellisina tuoda esille. Olen samaa mieltä siitä, että Suomessa voitaisiin laajemmin keskustella siitä, mikä valtion tehtävä on. Nyt kaikki puolueet kannattavat periaatteessa talouden tasapainottamista, mutta kukaan ei ole (ainakaan täysin) avoin ja rehellinen sen suhteen, miten he sen tekevät ja lopputulos on usein se, että tehdään vähän tämän tavoitteen eteen tai likainen etupolitiikka astuu kuvioihin ja leikkaukset toteutetaan asioissa, jota kaikki vannoivat puolustavansa. Pursiainen ruotii tätä etupolitiikkaa tarpeellisen kriittisesti. Hän myös kyseenalaistaa sen, miten järjestelmämme jakaa varsin paljon hyvätuloisille; monet etuudet, kuten ansiosidonnaiset, eläkkeet ja vanhempainrahat ovat tulosidonnaisia eli hyvätuloiset saavat enemmän etuuksia. Tämä on mielestäni tervetullut nosto, sillä mielestäni keskustelusta usein unohtuu, että usein yhteiskunnan ”eläteiksi” haukutuille ihmisille menee koko potista vähemmän kuin jotkut kuvittelevat. Pursiainen myös mielenkiintoisesti kritisoi eriarvoisuuden tasaamista koskevaa puhetta ja sen logiikkaa.
Kirjalle antamaani arvosanaa vetää alaspäin kaksi seikkaa. Ensinnäkin taloustieteeseen laajahkon sivuaineen kautta hieman tutustuneena koin Pursiaisen teoksen olevat irti siitä keskustelusta, jota kursseilla ja muissa talousaiheissa kirjoissa näen ja luen. Monilla taloustieteilijöillä on ajattelussaan kokemukseni mukaan paljon nyanssia ja harmaan sävyjä, ja näitä vasten Pursiaisen ulostulo tuntui olevan suunnattu jonnekin Daniel Greavesin Flatworld elokuvan kaltaiseen littanaan ja kaksiulotteiseen maailmaan. Pursiaisen lähtökohtana ovat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta täydelliset markkinat ja niissä operoivat rationaaliset ja hyviä valintoja tekevät ihmiset. Kasvava rationaalisuutta haastava tutkimus tai taloustieteen perusoppikirjallisuudessa esitellyt markkinahäiriöitä koskevat huomiot jäävät joko pois tai vähälle huomiolle, vaikka varsinkin jälkimmäinen on taloustieteen peruskauraa. Minulle nämä oppikirjallisuudessa huomiota saavien tulokulmien ohut käsittely näyttäytyi jotenkin ideologiselta valinnalta.
Toinen arvosanaa alentava tekijä on teoksen räyhäkkä tyyli ja tahallisen provokatiivinen ylimielisyys muita kohtaan, jolle ei mielestäni löydy riittävästi katetta itse teoksesta. Sovellan tietokirjallisuuden arvioinnissa osaltaan sellaista sääntöä, että mitä kovemmin muiden näkemyksiä pilkataan ja haukutaan, sitä vakuuttavampi pitää itse olla. Pursiainen päivittelee kovaan ääneen, miten ”älyttömiä”, ”hörhöjä”, ”naurettavia”, ”typeriä”, ”poskettomia” ja… (kuvittele tähän lisää synonyymejä) muiden ajatukset ja väitteet ovat, sillä ”on täysin selvää”, että asiat ”tietenkin”, ”totta kai” ja ”täysin selvästi” ovat siten, kuten Pursiainen kertoo niiden olevan. Vaikka Pursiainen kenties sanoo näitä asioita ”kieli poskessa”, on tyyli niin läpitunkeva, että se määrittää koko kirjan sävyä. Pahinta tyylissä on siihen sisältyvä jankkaava esitystapa, joko menee ajoittain niin överiksi, että sen voi jo katsoa vähättelevän lukijaa. Jankatessaan Pursiainen valikoi esimerkkejä joskus hyvin tarkoituksenhakuisesti ja käsittelee vasta-argumentteja hyvin valikoivasti tai vähänlaisesti. Merkittävä osa siitä merkkimäärästä, joka kirjassa käytetään muiden typeryyden päivittelyyn ja omien argumenttien loputtomaan purskutteluun omassa suussa, olisi voinut käyttää vasta-argumenttien kattavampaan käsittelyyn ja teosten keskeisten käsitteiden ja ajatusten huolellisempaan määrittelyyn.
Mikäli et ole klassinen markkinaliberalisti uskon, että teosta lukiessa tulet esittämään päässäsi vastakysymyksiä, johon kirja ei vastaa tai jäät kaipaamaan tarkennuksia asioissa, johon et tule sitä saamaan. Jotta kritiikkini ei jäisi tältä osin tyhjänpuhumiseksi, kerron reiluuden nimissä esimerkin. Tarkennusta olisin kaivannut esimerkiksi ”oikeasti köyhien” määrittelyyn. Pursiainen toistelee, että on tärkeää erottaa oikeasti köyhät ei oikeasti köyhistä eli omien valintojensa seurauksina köyhistä. Esimerkiksi taiteilija tai pk-seudulla elävä varhaiskasvattaja ei pienituloisuudesta kärsiessään ole oikeasti köyhä, koska itsepähän ovat valinneet heikkopalkkaisen alan siitä. Siksi näiden ihmisten pienituloisuus ei ole mikään ongelma, johon tulisi tarttua. Selittäessään kuka on todella köyhä, Pursiainen sanoo epämääräisesti köyhyyden olevan sitä, että ”ihmisellä on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja” (s. 101). Mitä tämä tarkoittaa ja ketä tämä koskee ei selkeästi avata (useinhan näihin tilanteisiin päädytään jonkun oman huonon valinnan seurauksena, jolloin köyhyys on Pursiaisen logiikalla kaiketi oma valinta eikä ongelma?). Pursiainen ei pysähdy myöskään miettimään palkkojen oikeudenmukaisuutta vaan kuittaa palkan heijastavan tuottavuutta. Tämä on taloustieteellisesti hyvä lähtökohta, jota tosin usein haastetaan esimerkiksi seuraavilla vastaväitteillä: 1) joillakin aloilla tuottavuutta on vaikea mitata ja 2) tosielämässä ihmisten palkkojen kehitys ei aina seuraa tuottavuuden kasvua. Juuri tämänkaltaisia tyypillisiä vastakysymyksiä – ja argumentteja kirja toistuvasti sivuuttaa.
Lyhyesti: Pitkä arvio, joka heijastelee ajatusten vyöryä teoksen äärellä. Tiivistetysti teoksen voisi sanoa olevan tavallaan raikas, mutta turhan riidanhaluinen ja ylimielinen avaus, joka esittää joitakin tähdellisiä pointteja sortuen samalla liiallisen omahyväiseen jankkaamiseen ja teoksessa typeriksi haukuttujen näkemysten kapea-alaiseen ja valikoivaan käsittelyyn.
August 5, 2018
Liberan ex-toiminnanjohtaja Pursiainen kertoo, mitkä kaikki asiat Suomessa ovat pielessä. Jos on ikinä lukenut Pursiaisen blogia, tietää jo aika hyvin, mitä kirjassa tullaan sanomaan (spoiler alert: kaikki Suomen ongelmat johtuvat siitä, että jengi ei kannata talousliberalismia tarpeeksi), mutta kirja jaksoi silti viihdyttää.
Pursiainen kirjoittaa rennosti ja intohimoisen oloisesti. Etenkin maatalous- ja yritystukien kamaluudesta vaahtoaminen yltyi herätyskokouksen saarnamiehen kierroksille, mikä oli erittäin hilpeää luettavaa. Osa kirjan luvuista oli tosin viimeistelemättömän oloisia, ja Pursiainen itsekin mainitsee muutamaan otteeseen, että kirjan valmiiksi saamisessa tuli kiire.
Osa kirjan argumenteista on vahvempia kuin toiset, mutta heikoimmillaankin Pursiainen saa lukijan ajattelemaan asioita eri näkökulmasta kuin yleensä. Suomessa on vain kaksi ihmistä, jotka julkisesti kritisoivat hyvinvointivaltiota: Pursiainen ja Jari Ehrnrooth. Hupaisaa kyllä he ovatkin sitten käytännössä kaikesta muusta täsmälleen eri mieltä.
Pursiaisen kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä nauttiakseen kirjasta: sain paljon hupia siitä, kun pääni sisällä väitin kirjoittajalle vastaan.
Pursiainen kirjoittaa rennosti ja intohimoisen oloisesti. Etenkin maatalous- ja yritystukien kamaluudesta vaahtoaminen yltyi herätyskokouksen saarnamiehen kierroksille, mikä oli erittäin hilpeää luettavaa. Osa kirjan luvuista oli tosin viimeistelemättömän oloisia, ja Pursiainen itsekin mainitsee muutamaan otteeseen, että kirjan valmiiksi saamisessa tuli kiire.
Osa kirjan argumenteista on vahvempia kuin toiset, mutta heikoimmillaankin Pursiainen saa lukijan ajattelemaan asioita eri näkökulmasta kuin yleensä. Suomessa on vain kaksi ihmistä, jotka julkisesti kritisoivat hyvinvointivaltiota: Pursiainen ja Jari Ehrnrooth. Hupaisaa kyllä he ovatkin sitten käytännössä kaikesta muusta täsmälleen eri mieltä.
Pursiaisen kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä nauttiakseen kirjasta: sain paljon hupia siitä, kun pääni sisällä väitin kirjoittajalle vastaan.
April 7, 2018
Voi kun tätä ois editoitu vähän enemmän ja lähteitä esitelty ja eritelty vähän tarkemmin. Aloin lukea tätä syksyllä samaan aikaan kun istuin Pursiaisen pitämällä taloustieteen kurssilla ja teksti muistutti tosi paljon Pursiaisen luennointityyliä. Esimerkit tilanteista on hyvin yksinkertaisia, joskus ne toimii ja välillä ei. Päättelyketjuissa vedetään toisinaan mutkia suoriksi ja teksti on kirjoitettu huolettoman oloisesti. Melkein kaikki kirjassa käsitellyt poliittiset kysymykset olivat sinänsä mielenkiintoisia, mutta Pursiaisen tyyli purkaa kaikki asiat puhetyyliseksi, mutta lähteitä viliseväksi tekstiksi muistutti enemmän nettiin kirjoittelua kuin pätevää tietokirjaa ja hidasti omaa lukua todella paljon. Pursiainen valittaa paljon, provosoi ja välillä lipsahtaa räyhäämään, mutta ratkaisuja ei ainakaan tässä kirjan osassa esitetty.
Sinänsä mielestäni tarpeellinen kirja, että se kysyy huomionarvoisia kysymyksiä suomalaisen politiikan tilasta ja valtiosta. Valtion omistuksista, julkisen tuen saajista ja erinäisten tukien kohdentamisesta näkee harvoin kritiikkiä tai kommentointia ylipäätään, joka perustuisi järkeen käypiin argumentteihin. Kun kirjasta sai motivaatiota seurata tarkemmin niin sanottujen vasemmiston ja oikeiston tekemisiä ja etenkin sanomisia, oli helppo yhtyä ajatukseen siitä, että visio vaikuttaa olevan himmentynyt. Maassa, jossa huudetaan niin kovaa oikealta vasemmalta ja vasemmalta oikealle, on ihan perusteltua peräänkuuluttaa "parempaa oikeistoa ja parempaa vasemmistoa".
Yliopistojen lukukausimaksut ja yliopiston eriarvoistava eliitinmuodostusmissio oli ajatuksia herättävin osio kirjassa enkä ihan saanut vielä päätettyä, millä kannalla olen.
Sinänsä mielestäni tarpeellinen kirja, että se kysyy huomionarvoisia kysymyksiä suomalaisen politiikan tilasta ja valtiosta. Valtion omistuksista, julkisen tuen saajista ja erinäisten tukien kohdentamisesta näkee harvoin kritiikkiä tai kommentointia ylipäätään, joka perustuisi järkeen käypiin argumentteihin. Kun kirjasta sai motivaatiota seurata tarkemmin niin sanottujen vasemmiston ja oikeiston tekemisiä ja etenkin sanomisia, oli helppo yhtyä ajatukseen siitä, että visio vaikuttaa olevan himmentynyt. Maassa, jossa huudetaan niin kovaa oikealta vasemmalta ja vasemmalta oikealle, on ihan perusteltua peräänkuuluttaa "parempaa oikeistoa ja parempaa vasemmistoa".
Yliopistojen lukukausimaksut ja yliopiston eriarvoistava eliitinmuodostusmissio oli ajatuksia herättävin osio kirjassa enkä ihan saanut vielä päätettyä, millä kannalla olen.
December 30, 2017
Pursiainen on kirjoittanut blogitekstien kokoelman kirjamuotoon.
Paljon silmiä avaavaa asiaa. Paljon valitusta.
Kirja olisi saanut neljännen tähden, jos lähteitä ja teoriaa olisi esitelty tarkemmin ja laajemmin.
Viidennen tähden olisi saanut, jos olisi myös esitelty oikeasti mahdollisia ratkaisuehdotuksia.
Toisaalta kirja lupaakin vain diagnosoida, eikä parantaa.
Vähän tulee silti sellainen olo, että Pursiainen ulkopuolisena inisee, eikä usko, että asioita voi muuttaa.
Jos politiikka tai Suomen tulevaisuus kiinnostaa, niin ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Varsinkin kun on hyvin helppolukuinen ja blogotekstimäinen.
Paljon silmiä avaavaa asiaa. Paljon valitusta.
Kirja olisi saanut neljännen tähden, jos lähteitä ja teoriaa olisi esitelty tarkemmin ja laajemmin.
Viidennen tähden olisi saanut, jos olisi myös esitelty oikeasti mahdollisia ratkaisuehdotuksia.
Toisaalta kirja lupaakin vain diagnosoida, eikä parantaa.
Vähän tulee silti sellainen olo, että Pursiainen ulkopuolisena inisee, eikä usko, että asioita voi muuttaa.
Jos politiikka tai Suomen tulevaisuus kiinnostaa, niin ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Varsinkin kun on hyvin helppolukuinen ja blogotekstimäinen.
July 21, 2024
Tässä olisi voinut olla ihan hyviäkin huomioita, mutta ne pilataan olkiukkoilulla ja rutinalla ja muutenkin historiattomilla ja kontekstittomilla "ratkaisuilla". Samanlaista ruikutusta on some täynnä, eikä tässäkään ollut mitään perusteluita millekään, ja käytettiin käsitteitä kuten markkinatalous ja sosialismi niin epämääräisesti, että ne voi tarkottaa ihan mitä vaan lukija haluaa. Järjestelmän ongelmista olen monista lähtökohtaisesti samaa mieltä, mutta siihen se monilta osin jäikin.
February 5, 2021
Poleeminen pamfletti oikeistoliberalismin tilasta Suomessa. Viljelee sekaisin ihan kiinnostavia ajatuksia ja periaatteita, mutta seassa myös radikaalia mutkien oikomista ja olkiukkoja.
Hyvä, jos haluat nopean yleiskatsauksen oikeistoliberalistin näkemykseen Suomen isoista ongelmista. Huono, jos etsit analyyttistä ja tutkimukseen nojaavaa asiaopusta.
Hyvä, jos haluat nopean yleiskatsauksen oikeistoliberalistin näkemykseen Suomen isoista ongelmista. Huono, jos etsit analyyttistä ja tutkimukseen nojaavaa asiaopusta.
August 29, 2017
Mikä Suomessa mättää? Miksi talous ei kohene, miksi julkinen sektori on niin iso ja paisuu paisumistaan? Mitä on köyhyys ja kuka on etuoikeutettu? Onko Suomessa yhtään kunnollista poliittista puoluetta? Mikä on valtion tehtävä? Näihin kysymyksiin kirjassa pohditaan vastauksia ja vaihtoehtoja.
September 14, 2017
Tiukkaa settiä ja paljon ajatuksia herättävää tekstiä, vaikkakin välillä kirjoittaja tuntuu vähän oikaisevan päättelyketjussaan. Sekin suotakoon, koska tuloksena on sujuva ja helppolukuinen kirja, joka kuitenkin herättää paljon ajatuksia nykysuomen mahdollisuuksista.
October 9, 2017
Ehdottoman suositeltava kirja kaikille politiikasta, taloudesta tai yhteiskunnasta vähänkään kiinnostuneille. Lisäksi Pursiainen kirjoittaa paikoin ärsyttävän terävästi.
October 12, 2018
Tärkeä aihe, joka kuitenkin vesittyy turhaan valitukseen ja huolimattomiin lähdeviittauksiin. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä enemmän tilastoja aiheen tueksi.
February 5, 2019
Provosoiva mutta johdonmukainen poliittinen pamfletti. Suosittelen. Avartava.
June 18, 2019
# 23. Kirjan nimessä on jokin maa
January 6, 2020
Hyvää ränttiä
June 19, 2024
Pursiainen kirjoitttama yhteiskuntakritiikki on otsikkoa ja julkaisuvuotta mukailen kärjistävä. Kirjan ronski huumori ja selkeä teksi ovat hauskaa luettavaa mutta ne eivät kanna oikein loppuun saakka. Kirjan teksti muuttuu lopussa tylsäksi ja pakotetuksi, ja ronski huumori katoaa. Kirjassa kritisoidaan kaikkia suomen poliittisia puolueita oikeasta vasemalle, ja ennnen kaikkea suomen julkisen talouden suuruutta. En itse opiskele taloutta, joten on kirjan ehdottamiin väitteisiin on hankala ottaa kantaa ja joten puhun pelkästään harrastuspohjalta.
Kirjaa lukiessa syntyy pakosti kuva henkilöstä, joka on hyvin joustamaton ajatuksiensa suhteen. Markkinatalouden kriittiikkiä tai julkista valtiota tukevat kanssa koleegat julistettaan "höpönpöksi" ilman suurempia perusteluja. Pursiaisella itsellään on kyllä vakuuttavat näytöt osaamisestaan mutta tapa, jolla väiteet kumotaan muistuttaa enemmän teini-ikäisen trollin nettikirjoittelua kuin akateemista tiedemiestä. Kaikki mitataan rahassa eikä muita arvoja kuten tieteeliselle sivistystä arvosteta. Pursiaisen ehdotukset julkisentalouden pienentämiseksi ovat yksinkertaisia, ja osittain myös kyseenalaisia taloustieteilijöiden keskuudessa, eivätkä ne ota kantaa, miten esimerkiksi niistä koistuvat seuraukset kuten väliaikainen työttömyys ratkaistaan tai velkoihin hukkuvat maanviljelijät pelastetaan. Kaikkea perustellaan laittamalla rahat vahavaraisten ja köyhien hoitamiseen mutta ainuttakaan ehdotusta,miten köyhiä pitäisi auttaa ei osunut silmiini.
Pursiainen onnistuu kumminkin kirjassaan tarjoamaan uudenlaisen maailmankuvan, mitä Suomessa ei ole nähty. Viime ja tulevina vuosina on herätty Suomessa huoltosuhteen aiheuttamiin ongelmiin ja julkisen velan suuruuteen. Julkistarahaa ei yksinkertaisesti eikä valtio pysty tukemaan kaikkea. Kirja herättää miettimään, mitä meidän kannattaa tulevaisuudessa tehdä ja mitkä ovat hyvinvointivaltion tehtävät? Kannattaako Suomessa viljellä maata ja tukea maalaisyliopistoja? Onko kaupunkialueiden pakko tarjota kallista maata parkkipaikoiksi rikkaille? Kirja on virkistävä avaus Suomen poliittiseen maailmankuvaan, ja sopii hyvin kirjastosta lainattavaksi.
Kirjaa lukiessa syntyy pakosti kuva henkilöstä, joka on hyvin joustamaton ajatuksiensa suhteen. Markkinatalouden kriittiikkiä tai julkista valtiota tukevat kanssa koleegat julistettaan "höpönpöksi" ilman suurempia perusteluja. Pursiaisella itsellään on kyllä vakuuttavat näytöt osaamisestaan mutta tapa, jolla väiteet kumotaan muistuttaa enemmän teini-ikäisen trollin nettikirjoittelua kuin akateemista tiedemiestä. Kaikki mitataan rahassa eikä muita arvoja kuten tieteeliselle sivistystä arvosteta. Pursiaisen ehdotukset julkisentalouden pienentämiseksi ovat yksinkertaisia, ja osittain myös kyseenalaisia taloustieteilijöiden keskuudessa, eivätkä ne ota kantaa, miten esimerkiksi niistä koistuvat seuraukset kuten väliaikainen työttömyys ratkaistaan tai velkoihin hukkuvat maanviljelijät pelastetaan. Kaikkea perustellaan laittamalla rahat vahavaraisten ja köyhien hoitamiseen mutta ainuttakaan ehdotusta,miten köyhiä pitäisi auttaa ei osunut silmiini.
Pursiainen onnistuu kumminkin kirjassaan tarjoamaan uudenlaisen maailmankuvan, mitä Suomessa ei ole nähty. Viime ja tulevina vuosina on herätty Suomessa huoltosuhteen aiheuttamiin ongelmiin ja julkisen velan suuruuteen. Julkistarahaa ei yksinkertaisesti eikä valtio pysty tukemaan kaikkea. Kirja herättää miettimään, mitä meidän kannattaa tulevaisuudessa tehdä ja mitkä ovat hyvinvointivaltion tehtävät? Kannattaako Suomessa viljellä maata ja tukea maalaisyliopistoja? Onko kaupunkialueiden pakko tarjota kallista maata parkkipaikoiksi rikkaille? Kirja on virkistävä avaus Suomen poliittiseen maailmankuvaan, ja sopii hyvin kirjastosta lainattavaksi.
March 3, 2018
”Hyvinvointivaltiosta on tullut oma irvikuvansa. Elämän iskuilta suojelemisen sijaan se suojelee keskiluokkaa tämän omilta valinnoilta. Se on valtava koneisto, joka kierrättää keskiluokan korkeat verot takaisin sille itselleen.”
December 26, 2018
Hyvää nykytilan ravisuttelua ja haastamista. Pursiaisella on terävä kynä.
Displaying 1 - 20 of 20 reviews