Sata itsenäisen Suomen vuotta, sata Mielensäpahoittajan tarinaa. Yksi suuri kertomus. Kansakunta loikkasi suolta sushibaariin hetkessä eikä haittaa, vaikka toinen saapas on suossa yhä.Mielensäpahoittajan silmin näemme maatalousvaltaisen ja kännykkävaltaisen Suomen, miesvaltaisen ja naisvaltaisen, ainakin kohtalaisen. Suomen, jonka kivuliaassa syntymässä jääkärit hiihtivät Saksaan ja nykyisyydessä pakolaiset kävelivät Suomeen. Molempien kestävyyttä Mielensäpahoittaja arvostaa suuresti.Tuomas Kyrön tavallinen suurteos päästää lukijan ensimmäistä kertaa myös nimihenkilön lapsuuteen ja nuoruuteen. Miksi pojasta, joka syntyi samaan saunaan, johon hänen isänsä kuoli, tuli Mielensäpahoittaja? Kuinka Mielensäpahoittaja kohtasi Emännän? Miksi Mielensäpahoittaja ei pidä Kekkosesta? Miksi Mielensäpahoittaja jäi maaseudulle, kun kaikki muut lähtivät sieltä 1970-luvulla pois? Suurten tapahtumien keskellä kulkevat yksilön haaveet, toiveet ja pettymykset.Sadan vuoden, yhden kirjan aikana kyynel nousee lukijan silmään, naurusta ja liikutuksesta.quot;Lapset eivät kuole syntymäänsä. Peruna ei lopu kellarista eikä kaupasta. Taloissa on kaksinkertaiset akkunat. Likat pääsevät kouluun, lättähatut saavat korvauksensa vaikka jättävät koulut kesken. Vaatteita ei paikata, uusi ostetaan rikkinäisen tilalle. Hampaat paikataan. Maailma pyörii auringon ympäri, ihminen pyörii tanssilattian ympäri. Muistakaa kuinka on ollut ja tietäkää, että se mitä tehdään huomenna on aina tärkeämpää kuin se mitä tehtiin eilen.quot; Mielensäpahoittaja, perunafilosofi, Suuri SuhteellistajaTuomas Kyrö (1974) on sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, pakinoita ja draamaa sekä piirtänyt ja tuottanut sarja- ja pilakuvia.
Tuomas Kyrö is a Finnish author and comic book illustrator.
FI: Tuomas Kyrö on suomalainen romaaneja, kolumneja, pakinoita, draamaa sekä sarja- ja pilakuvia tuottanut kirjailija ja sarjakuvapiirtäjä. Kyrö on palkittu muun muassa Kalevi Jäntin rahaston palkinnolla vuonna 2005 ja Nuori Aleksis -palkinnolla 2006. Hänen teoksensa Liitto oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi vuonna 2005. Kyrö oli Eeva Joenpellon kirjailijakodin ensimmäinen stipendiaatti vuosina 2005–2009. Nykyisin hän asuu perheineen Janakkalassa.
Kyllä en voi olla tästä kirjasta tykkäämättä. Nauratti, liikutti, lähes itkettikin, pani miettimään ja muistutti mieleen monia asioita männävuosilta. Loistava!
"Mietin mitenkä tuollainen naamakirja olisi onnistunut silloin, kun minä olin likan ikäinen. Mielipide-, kuva- ja kissaseinä olisi perustettu navetan päätyyn. Olisin naulannut sinne piirroksen perunasta ja kastikkeesta. Tätä on syöty tänään, eilen ja huomenna. Olisin tilannut kuvaajan, odottanut kuvan kehittämisen ja toimittamisen. Kolehmainen olisi ohikävellessään näyttänyt peukkua ylös tai alas."
Kiinnostaisi tietää, mitä Mielensäpahoittaja sanoisi Goodreadsistä.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun hyvän kirjan luin. Viimeisessä luvussa tuli jopa tippa linssiin, vaikka edellisiä mielenpahoituskirjoja lukiessa on korkeintaan hillitysti huvittanut. Voiko syyskuussa sanoa, että tässä on tämän vuoden paras kotimainen kirja? Suomen 100v. juhlavuoden hengessä kirja sisältää 100 tarinaa mielensäpahoittajan kertomana. Tarinat liittyvät Suomeen, suomalaisuuteen ja mielensäpahoittajaan Itteensä.
Jos mielensäpahoittajat jossakin välissä lässähtivät eivätkä tuoneet enää mitään uutta, tämä oli yllättäen ilahduttavan onnistunut uusi nousu! Kirjan rakenne toimi hienosti, ja elämäkertamainen ote syvensi lukijan sidettä hra Mielensäpahoittajaan. Tuntui, että ymmärsin Mielensäpahoittajan hahmoa kaikkein parhaiten juuri tämän kirjan aikana. Ja vielä: Suomen itsenäisyyden vuosilta oli nostettu esiin kaikki kiinnostavimmat ja relevanteimmat tapahtumat, ja joka ikinen sivu oli mielenkiintoinen, hauska, koskettava tai ajattelemaan paneva. Minua nauratti ja itketti vuoron perään, juuri niin kuin erinomaisen kirjan pitääkin.
Kyllä enemmän harmittaa ettei voi antaa kuutta tähteä.
Vaikka mielensäpahoittajan ajatusvirrasta yleensä pidänkin, niin tästä kirjasta en jaksanut innostua. Yritin kyllä, pitkään ja hartaasti, mutta luovutin puolessa välissä. Toimi lähinnä unilääkkeenä.
Kuuntelin tätä äänikirjana ja viihdyin useiden automatkojen ajan. Ensimmäisen Mielensäpahoittajan jälkeen olen ollut Kyrön kirjojen suhteen vähän skeptinen, kokenut niiden toistavan itseään, mutta tämä oli mainio kooste Suomen itsenäisyyden vuosista vanhan miehen silmin. Nauratti useamman kerran ja jäi olo, että voisin uusintalukea tämän paperimuotoisena kirjanakin.
EDIT 01.02.2024
Nyt luin paperisena. Tässä oli paljon aiemmasta tuttua mielensäpahoittajaa, mutta erilaiseksi tämän kirjan tekee se, että se on samalla persoonallinen katsaus Suomen historiaan vv. 1917-2017. Nasevia ja osuvia kuvauksia eri aikakausilta!
Suosittelen lukemaan kirjan edeten rauhassa kappaleesta toiseen, samalla pohtien Suomen satavuotista historiaa. Kirja on viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Oma kaupunkilainen elämäni on varsin erilaista verrattuna Mielensäpahoittajan (ja isovanhempieni) maailmaan. Emännän hitaasti paheneva muistisairaus seurasi tarinan taustalla, kauniisti kuvattuna.
Lukeminen alkoi loppua koronaeristyksessä, kun kirjasto on kiinni, oma kirjahylly linjasaneerauksen vuoksi ulottumattomissa, mökin kirjahylly koluttu eivätkä netistä tilaamani kirjat (mm. Woody Allenin omaelämäkerta) ole vielä tulleet. Viimeinen oljenkorsi oli Suomalaisen kirjakaupan pokkarihylly Lahdessa, josta monen läpikäynnin jälkeen löysin tämän kirjan. Mielensäpahoittaja on pitkään ollut listallani kirjallisista hahmoista, joihin haluan tutustua. Ja mikä tutustuminen tästä tuli. Aivan loistavaa kerrontaa pilke silmäkulmassa, mutta samalla sangen syvällistä. Parilla sadalla sivulla kerrotaan ei vain yhden perheen tarina, vaan koko itsenäisen Suomen historia terävällä velmumaisella tavalla. Tuomas Kyrö jatkaa sitä veijarimaista kerrontatraditota suomalaisessa kirjallisuudessa, jota mm. Pentti Haanpää, Arto Paasilinna ja vastaavat edustavat. Nautin jokaisesta tarinasta ja jokaisesta sanasta. Tarinat toimivat itsenäisinäkin, mutta muodostavat ehyen kokonaisuuden ja jatkumon. Tarinoita voi lukea kepeänä huumorina, mutta niissä on koko ajan läsnä syvällinen ja lämmin ymmärrys suomalaisuudesta ja elämästä laajemminkin. Erityisen hyvää Mielensäpahoittajan konservatiivisessa karaktäärissä on se, ettei hän ole mikään persu. Hänen havaintonsa ympäröivästä todellisuudesta ovat teräviä ja sellaisina aidosti haastavia kenelle tahansa maailmaa ja yhteiskuntaa havainnoivalle ihmiselle. Asiat voi nähdä niin monella tavalla kukin omista lähtökohdistaan.
Ensimmäinen lukemani Mielensäpahoittaja oli melko tylsä ja epäilin, etten enää lue yhtään lisää tätä sarjaa. Onneksi annoin tälle kirjalle mahdollisuuden, sillä se yllätti positiivisesti. Tarinassa oli hyvä ajatus yhdistää Suomen historiaa ja Itten muistelmia. Kerronta oli huomattavasti kehittyneempää kuin ensimmäisessä Mielensäpahoittajassa ja toistoa ei enää juurikaan ollut (paitsi muutama Ittelle tyypillinen lausahdus, mutta ne kuuluvat asiaan). Tarina oli monimuotoisempi ja huumorikin kehittyneempää kuin ensimmäisessä kirjassa. Ensimmäinen kirja ei naurattanut (tai edes hymyilyttänyt) lainkaan, mutta tätä kirjaa lukiessa suupielet nousivat ylös useinkin ja paikoin jopa naurahdin ääneen. Erittäin onnistunut kokonaisuus, johon huumorin keskelle oli onnistuttu upottamaan tietoa ja myös liikuttavia kohtia. Erityisesti loppu oli yksinkertaisuudessaan kaunis ja sitä lukiessa tuli melkein kyynel silmään.
Mielensäpahoittaja muistelee satavuotiasta Suomea ja omaa elämäänsä. Mielensäpahoittajan Suomessa on päiväkirjamainen rakanne. Hän nostaa kustakin vuodesta yhden tai kaksi asiaa, joihin on painavaa sanottavaa. Usein sanottavaa on urheiluun, politiikkaan ja ylipäänsä maailman menoon. Ja toki hänen syntymävuodesta lähtien myös hänen historiaansa: työhön, emäntäänsä ja ihmisiin ympärillään (joita ei kovin montaa ole). Isossa roolissa tässä kirjassa on myös "likka" eli pojan tytär, joka opiskelee lukiossa.
Eihän näistä maanläheisistä tarinoista voi huonolle tuulelle tulla. Toimivaa kevyttä huttua, josta jokainen löytää varmasti paljon tuttua. Hieman kuitenkin jää jo mielensäpahoittajasta väljehtynyt olo. En enää suinkaan tartu näihin samalla innolla kuin ensimmäisen kirjan jälkeen. Kovin ovat samanlaisia. Vaan haitannokkopa tuo.
Kelpo katsaus Suomen ja oman suvun vaiheisiin sysisuomalaisesta vinkkelistä. Mielensäpahoittaja on pehmennyt: katkera muutosvastarintamies puskee esiin vain hetkittäin, enemmän äänessä on Huovis-Veikon hengessä tuumaileva humaani konservatiivi. Mutta kyllä ei saisi kuvittelukirjailija Kyrö unohtaa Tepon Jaakon huumorimusiikkia Suomi-kirjastaan!
Kyrö sai taas herätettyä henkiin ennakkoluuloisen, mutta salaa hyväsydämisen vanhan jääräpään. Niin tuttua, niin tunnistettavaa. Tykkäsin.
Yksi asiavirhe oli eksynyt tekstiin, jos saivartelemaan heittäydyn. Loton alkuaikoina siinä oli 6 eikä 7 numeroa. Todennäköisyyskin voittaa lienee jotain muuta silloin kuin yksi viidestätoista miljoonasta.
Tämä oli ensimmäinen Mielensäpahoittaja, minkä luin (olen kyllä nähnyt elokuvan), ja pidin kovasti. Hauska ja liikuttava, erittäin humoristinen kuivalla tavalla mistä pidin. Hienosti Kyrö kietoi yhteen lyhyitä tarinoita joka vuodelta niin että niistä syntyi eheä kokonaisuus suomalaisuudesta ja Suomesta.
Suosittelen, jos pidät humoristisista tarinoista ja historiasta.
Kyllä en mieltäni kovin paljon pahoittanut, vaikka tämän sainkin vihdoin luettua. Kyllä ei Kyrön kirjoitusasu hirveästi minua innosta, joskin muutamia hauskoja sanoja kuten thaimaanialainen ja sosialistinen media ehkä tulee käyttöön omassakin kielenkäytössä. Muuten varsin puuduttava ja vain paikoin viihdyttävä.
Mitäs tästä sanois. Ensimmäinen Mielensäpahoittaja nauratti vedet silmiin, tämä oli ok. Sama vitsi ei enää tuhannetta kertaa toimi, mutta on se vanha setä, joka ei tästä nykymaailman menosta mitään ymmärrä, ihan sympaattinen silti.
Mielensäpahoittajan Suomi 100 -katsaus oli viihdyttävää luettavaa. Itsenäisyytemme ajan kultakin vuodelta oli löytynyt Mielensäpahoittajaan sopivasti liittyvä tapaus. Luvut olivat lyhyitä ja juttujen taso tuntui pysyvän tasaisempana kuin monessa muussa saman sarjan kirjassa.
Jälleen oli kertojalla niin pahamieli, että lukijalle tulee hyvä mieli. Suomi 100 -teema toimii Mielensäpahoittajan novellikirjaksi oikein mainiosti ja hauskaa oli, kun vaimokin on päässyt ääneen. Ihan mukavan emännän jöröttäjä on itselleen saanut.
Nämä on aina hyviä, vaikka ehkä tähän alkaa jo tottua liiaksi. Formaatti ei niin hyvä kuin ensimmäisissä, mutta hyvin kiinnostava katsaus suomeen ja suomalaisuuteen kuitenkin.
Of all Mielensäpahoittajas this one is most a product, and least literature. Vapid, populist prop only for the purpose of paying for a house under the pretense of centennial independence celebration.