What do you think?
Rate this book
Voittajien varjot : elämää eriarvoisten tasavallassa
Suomi juhlii satavuotista taivaltaan tasavaltana ja menestystään hyvinvointivaltiona. Yhteiskunnan notkelmissa elää kuitenkin kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät voi niin hyvin. Kaikki köyhät eivät asukaan enää Afrikassa. Koulutukseen uskonut aikuinenkin voi päätyä ulkokehälle. Menestyksen pelimerkit jaetaan yhä useammin jo lapsuudessa.
Asta Lepän teos on matka suomalaisen yhteiskunnan ihanteisiin ja kipukohtiin. Menestyksen, vaurauden, onnellisuuden, nopeuden ja tasa-arvon ihanteet siivittävät matkaamme, mutta tunnelma kakkosluokan vaunussa alkaa käydä tukalaksi. Onnellisten tyrannia jyrää ja vauhdin vaade kirittää. Onko hyväosaisuus suorituslaji? Entä huono-osaisuus? Mitä ovat ne ihanteet, joihin sinä uskot?
Asta Lepän teos on matka suomalaisen yhteiskunnan ihanteisiin ja kipukohtiin. Menestyksen, vaurauden, onnellisuuden, nopeuden ja tasa-arvon ihanteet siivittävät matkaamme, mutta tunnelma kakkosluokan vaunussa alkaa käydä tukalaksi. Onnellisten tyrannia jyrää ja vauhdin vaade kirittää. Onko hyväosaisuus suorituslaji? Entä huono-osaisuus? Mitä ovat ne ihanteet, joihin sinä uskot?
- GenresNonfictionPolitics
215 pages, Hardcover
Published July 4, 2017
1 person is currently reading
26 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 6 of 6 reviews
April 24, 2018
Että sellainen sitten.
En selkeästi ollut tämän kirjan kohdeyleisöä. Luulen, että tämä oli tarkoitettu keskiluokkaisille, ehkä ylempään keskiluokkaan kuuluville, muutenkin etuoikeutetuille ja aika epätiedostaville ihmisille. Mulle tämä oli lähinnä hyvin hajanainen selostus jonkun itsekin aika etuoikeutetun tyypin käsityksiä köyhyydestä ja kapitalismista.
Rakenne oli todella epäselvä mun mielestä. Ylempi rakenne toimi ihan ok, oli kuusi lukua, joissa käsiteltiin eri teemoja. Lukujen sisällä tekstiä oli rakenteen takia vaikea seurata ja kaikki pomppi tosi omituisella tavalla. Mutta siis kappaleiden sisällä tää oli musta vaikeinta ja kauheinta, en saanu joihinkin minkäänlaista koherenssia. Asioille annettiin esimerkkejä, jotka ei musta olleet ollenkaan esimerkkejä, vaan omia keskustelunaiheitaan. Väliin heiteltiin jotain sananlaskuja, joita mä en ymmärtänyt, välillä jotain (ilmeisesti turkulaisia) sanoja myös. Paljon sellaisia "ajattele jos..." -lauserakenteita, joiden oli tarkoitus tuntua mahdottomilta.
Muutenkin tätä piti koko ajan lukea niin eri asemasta kuin mitä itse on, että oli tosi uuvuttavaa ja raivostuttavaa. Piti olla keskiluokkafiltteri ja heterofiltteri ja sellainen... en ees tiiä, joku en-ole-radikaali-enkä-tajua-mitään -filtteri. Siis konkreettisesti vaikka se, että sisäislukija selkeästi oli henkilö, joka ei koskaan ollut tekemisissä "huono-osaisten" kanssa. Hänen kanavansa tähän ihmisryhmään oli tämä kirja ja se, että hän oli nähnyt romanikerjäläisiä Stokkan kulmalla. Mutta tämä kirjailija osasi nyt kertoa tilastotietoa ja lisäksi omia havaintojaan, kun oli ihan nähnyt näitä huono-osaisia kaupassa.
Ja se loukkaava sisältö. Otan esimerkiksi sen musta ehkä pahimman eli sen, kun kirjailija kertoo, kuinka hän on vuosien ajan kertonut Facebookissa kavereilleen "humoristisia tarinoita paikallisesta K-Supermarketista, jossa tapaa kaikkia yhteiskuntaluokkia". Yksi näistä "humoristisista tarinoista" on sellainen, jossa "äärimmäisen lihava nuorukainen" ostaa kaupasta tosi ison pussin sokerikorppuja. Hänellä on kuluneet vaatteet, eivätkä hänen rahansa ihan riitä ostokseen, ja kassa antaa viisi senttiä anteeksi. Kirjailija nauraa tälle kertomukselle. Oletettavasti siksi, että lihava ihminen ostaa paljon ruokaa. Siksi, että lihava ihminen on lisäksi köyhä. Ja siksi, että lihava ja köyhä ihminen häpeää tätä tapahtumaa/itseään.
Kirjailija kirjoittaa: "Nauran kyllä, mutta jossakin vaiheessa nauru juuttuu kurkkuun. // Mutta tsot. Älkää silti kuvitelko, että suhteeni huono-osaisiin olisi jotenkin erityisen hyveeellinen. Sitä se ei suinkaan ole." Älä huoli. Emme kuvittele, että olet erityisen hyveellinen, vaikka joskus lakkaat nauramasta fatfobiselle ja klassistiselle "humoristiselle kertomuksellesi".
Kyllä, mulla on tätä kirjoittaessa paljon tunteita ja annan niiden osittain näkyä. Ei, en spotannut mitään mestarillista ironiaa tosta kohdasta. Mutta...
...siitä voimmekin siirtyä siihen kuinka teoksessa jaotellaan selkeästi kulttuuri korkeakulttuuriin ja viihteeseen. Sillä ilmeisesti, koska luen tätä kirjaa, en voi katsoa kuinka "tekokyntinen neito valitaan uusimman poikamiehen kumppaniksi ja muut kyynelehtivät vieressä". (Tai muuta vastaavaa, tuo ei ollut suora lainaus. Mutta kirjankin viittaustekniikka on välillä tyyliä 'muistaakseni X kirjoitti...') Tai ehkä se menee toisinpäin. Koska odotan innolla Temptation Islandin uusia jaksoja (joojoo, myös Bachelorin mut en niin innolla tietty), en voi lukea yhteiskunnallista analyysia köyhyydestä. (Tai enhän mä kai ainakaan tätä kirjaa muutenkaan voi lukea, kun olen köyhä.)
En pystyttäisi näin korkeita raja-aitoja erilaisten kulttuurin muotojen väliin. Tunnen ihmisiä, jotka nauttivat tosi-tv:stä ja astrofysiikasta tai saippuasarjoista ja filosofiasta tai... en tiedä, mitä muita kulttuurin muotoja halveksutaan. Fan fictionia? No siinä tapauksessa, ficeistä ja anatomian opiskelusta.
Huh, mun tekee vaan mieli raivota siitä, miten rasittava tää kirja oli. Ehkä sanon vielä sen, että jos kirjoittaa 34 sivua otsikolla "Rakkaudesta, sukupuolista ja hivenen seksistä", vois sanoo heti alkuun, että käsittelee vain heteroita. Eikä sit viimeisellä sivulla olla sillee "ai niin ja sit oli ne homot. Voiskohan ne opettaa meille heteroille jotain? On se kyllä jännä." Lisäksi muunsukupuolisuuden "selittäminen" sillä, että me ollaan jotenkin todettu, että miehen tai naisen rooleja ei kannata, voi tai pidä muuttaa (ja siten päätetty oma sukupuolemme), on musta vaan transfobista. Kyllä musta miehen ja naisen rooleja kannattaa, pitää ja voi muuttaa. Mä aion tehdä oman osani sen puolesta, että ne muuttuisi. Mä vaan toivon, että miehet ja naiset tekee oman osansa, mikä on tbh mun mielestä tärkeämpää tässä asiassa. (Ja se olikin sitten ainoa juttu, mitä koko kirjassa sanottiin sukupuolivähemmistöistä.)
En osaa lopettaa tätä arviointia. Älkää lukeko tätä. Tai lukekaa, niin voin puhuu tästä jonkun kaa.
En selkeästi ollut tämän kirjan kohdeyleisöä. Luulen, että tämä oli tarkoitettu keskiluokkaisille, ehkä ylempään keskiluokkaan kuuluville, muutenkin etuoikeutetuille ja aika epätiedostaville ihmisille. Mulle tämä oli lähinnä hyvin hajanainen selostus jonkun itsekin aika etuoikeutetun tyypin käsityksiä köyhyydestä ja kapitalismista.
Rakenne oli todella epäselvä mun mielestä. Ylempi rakenne toimi ihan ok, oli kuusi lukua, joissa käsiteltiin eri teemoja. Lukujen sisällä tekstiä oli rakenteen takia vaikea seurata ja kaikki pomppi tosi omituisella tavalla. Mutta siis kappaleiden sisällä tää oli musta vaikeinta ja kauheinta, en saanu joihinkin minkäänlaista koherenssia. Asioille annettiin esimerkkejä, jotka ei musta olleet ollenkaan esimerkkejä, vaan omia keskustelunaiheitaan. Väliin heiteltiin jotain sananlaskuja, joita mä en ymmärtänyt, välillä jotain (ilmeisesti turkulaisia) sanoja myös. Paljon sellaisia "ajattele jos..." -lauserakenteita, joiden oli tarkoitus tuntua mahdottomilta.
Muutenkin tätä piti koko ajan lukea niin eri asemasta kuin mitä itse on, että oli tosi uuvuttavaa ja raivostuttavaa. Piti olla keskiluokkafiltteri ja heterofiltteri ja sellainen... en ees tiiä, joku en-ole-radikaali-enkä-tajua-mitään -filtteri. Siis konkreettisesti vaikka se, että sisäislukija selkeästi oli henkilö, joka ei koskaan ollut tekemisissä "huono-osaisten" kanssa. Hänen kanavansa tähän ihmisryhmään oli tämä kirja ja se, että hän oli nähnyt romanikerjäläisiä Stokkan kulmalla. Mutta tämä kirjailija osasi nyt kertoa tilastotietoa ja lisäksi omia havaintojaan, kun oli ihan nähnyt näitä huono-osaisia kaupassa.
Ja se loukkaava sisältö. Otan esimerkiksi sen musta ehkä pahimman eli sen, kun kirjailija kertoo, kuinka hän on vuosien ajan kertonut Facebookissa kavereilleen "humoristisia tarinoita paikallisesta K-Supermarketista, jossa tapaa kaikkia yhteiskuntaluokkia". Yksi näistä "humoristisista tarinoista" on sellainen, jossa "äärimmäisen lihava nuorukainen" ostaa kaupasta tosi ison pussin sokerikorppuja. Hänellä on kuluneet vaatteet, eivätkä hänen rahansa ihan riitä ostokseen, ja kassa antaa viisi senttiä anteeksi. Kirjailija nauraa tälle kertomukselle. Oletettavasti siksi, että lihava ihminen ostaa paljon ruokaa. Siksi, että lihava ihminen on lisäksi köyhä. Ja siksi, että lihava ja köyhä ihminen häpeää tätä tapahtumaa/itseään.
Kirjailija kirjoittaa: "Nauran kyllä, mutta jossakin vaiheessa nauru juuttuu kurkkuun. // Mutta tsot. Älkää silti kuvitelko, että suhteeni huono-osaisiin olisi jotenkin erityisen hyveeellinen. Sitä se ei suinkaan ole." Älä huoli. Emme kuvittele, että olet erityisen hyveellinen, vaikka joskus lakkaat nauramasta fatfobiselle ja klassistiselle "humoristiselle kertomuksellesi".
Kyllä, mulla on tätä kirjoittaessa paljon tunteita ja annan niiden osittain näkyä. Ei, en spotannut mitään mestarillista ironiaa tosta kohdasta. Mutta...
...siitä voimmekin siirtyä siihen kuinka teoksessa jaotellaan selkeästi kulttuuri korkeakulttuuriin ja viihteeseen. Sillä ilmeisesti, koska luen tätä kirjaa, en voi katsoa kuinka "tekokyntinen neito valitaan uusimman poikamiehen kumppaniksi ja muut kyynelehtivät vieressä". (Tai muuta vastaavaa, tuo ei ollut suora lainaus. Mutta kirjankin viittaustekniikka on välillä tyyliä 'muistaakseni X kirjoitti...') Tai ehkä se menee toisinpäin. Koska odotan innolla Temptation Islandin uusia jaksoja (joojoo, myös Bachelorin mut en niin innolla tietty), en voi lukea yhteiskunnallista analyysia köyhyydestä. (Tai enhän mä kai ainakaan tätä kirjaa muutenkaan voi lukea, kun olen köyhä.)
En pystyttäisi näin korkeita raja-aitoja erilaisten kulttuurin muotojen väliin. Tunnen ihmisiä, jotka nauttivat tosi-tv:stä ja astrofysiikasta tai saippuasarjoista ja filosofiasta tai... en tiedä, mitä muita kulttuurin muotoja halveksutaan. Fan fictionia? No siinä tapauksessa, ficeistä ja anatomian opiskelusta.
Huh, mun tekee vaan mieli raivota siitä, miten rasittava tää kirja oli. Ehkä sanon vielä sen, että jos kirjoittaa 34 sivua otsikolla "Rakkaudesta, sukupuolista ja hivenen seksistä", vois sanoo heti alkuun, että käsittelee vain heteroita. Eikä sit viimeisellä sivulla olla sillee "ai niin ja sit oli ne homot. Voiskohan ne opettaa meille heteroille jotain? On se kyllä jännä." Lisäksi muunsukupuolisuuden "selittäminen" sillä, että me ollaan jotenkin todettu, että miehen tai naisen rooleja ei kannata, voi tai pidä muuttaa (ja siten päätetty oma sukupuolemme), on musta vaan transfobista. Kyllä musta miehen ja naisen rooleja kannattaa, pitää ja voi muuttaa. Mä aion tehdä oman osani sen puolesta, että ne muuttuisi. Mä vaan toivon, että miehet ja naiset tekee oman osansa, mikä on tbh mun mielestä tärkeämpää tässä asiassa. (Ja se olikin sitten ainoa juttu, mitä koko kirjassa sanottiin sukupuolivähemmistöistä.)
En osaa lopettaa tätä arviointia. Älkää lukeko tätä. Tai lukekaa, niin voin puhuu tästä jonkun kaa.
April 15, 2020
Kirjailija aloittaa teoksen toteamalla, että "tämä kirja sisältää mitä luultavimmin virhepäätelmiä, ristiriitaisuuksia ja epäselvyyttä". Tästä olen vahvasti samaa mieltä kirjailijan kanssa: ajoittain fakta, fiktio ja kätevä kyökkipsykologia sekoittuivat iloiseksi sekamelskaksi, jonka suhteen lukijan oli vaikea pysytellä kärryjen kyydissä. Aiheet poukkoilivat ja välillä oli vaikea saada selvää siitä, mitä kyseisessä kohdassa oikein yritetään sanoa.
Itse en pitäisi teosta varsinaisesti tietokirjana, vaan pikemminkin nykyiseen muotoonsa venyneenä mielipidekirjoituksena.
Kuitenkin kirjan aihe oli mitä mehukkain ja pisti aivonystyrät liikkeelle herättäen lukijassa paljon ajatuksia yhteysikunnastamme ja sen tilasta. (Sen, että kirja herätti allekirjoittaneessa huomattavan paljon tuntemuksia, voi huomata jo siitä, että olen vaivautunut tällaisen arvostelun siitä kirjoittamaan.) Vaikka lopputulos ei ollutkaan kovin koherentti, kirjoittaja löytää yhteiskunnastamme paljon sellaisia kipukohtia, joita ei välttämättä olisi muuten tullut ajatelleeksi ja jotka saavat lukijan myös pohtimaan omaa maailmankuvaansa. Nykyisestä mitastaan puoleen tiivistettynä ja muutamaan kertaan editoituna kirja olisi voinut helposti saanut kolme, jopa neljä tähteä.
Itse en pitäisi teosta varsinaisesti tietokirjana, vaan pikemminkin nykyiseen muotoonsa venyneenä mielipidekirjoituksena.
Kuitenkin kirjan aihe oli mitä mehukkain ja pisti aivonystyrät liikkeelle herättäen lukijassa paljon ajatuksia yhteysikunnastamme ja sen tilasta. (Sen, että kirja herätti allekirjoittaneessa huomattavan paljon tuntemuksia, voi huomata jo siitä, että olen vaivautunut tällaisen arvostelun siitä kirjoittamaan.) Vaikka lopputulos ei ollutkaan kovin koherentti, kirjoittaja löytää yhteiskunnastamme paljon sellaisia kipukohtia, joita ei välttämättä olisi muuten tullut ajatelleeksi ja jotka saavat lukijan myös pohtimaan omaa maailmankuvaansa. Nykyisestä mitastaan puoleen tiivistettynä ja muutamaan kertaan editoituna kirja olisi voinut helposti saanut kolme, jopa neljä tähteä.
April 9, 2018
Hyvä kirja, jonka voisin kuvitella toimivan silmien aukaisijana etenkin sellaisille, jotka eivät eriarvoistumiskehitystä--ja nyky-yhteiskunnan menoa ylipäätään--ole seuranneet kriittisin silmin. Henkilökohtaiset tarinat nivoutuvat populaarin tietokirjallisuuden tuttuun tyyliin hienosti yhteen. Mutta... teksti yrittää liikaa. Muutama huolella valittu analogia tai metafora rikastuttaa kieltä, mutta kaksi per sivu ainoastaan väsyttää lukijan. Kieli kutsuu kiinnittämään huomion itseensä asian sijaan. Suomessa ei taideta puhua purppurasta proosasta (purple prose), mutta tämä on sitä pahimmillaan. Harmillista, koska muuten tämä oli 4 tai 5 tähden kirja.
February 15, 2018
Asiaa.
January 14, 2020
Lähimarketti näyttää olevan Lepälle loputon inspiraation lähde.
January 11, 2018
Kärjekästä ja monin tavoin maukasta analyysia nykyaikaisesta luokkayhteiskunnasta ja ajan hengestä. Kirjoittaja ei pelkää laittaa omaa elämäänsä likoon.
Displaying 1 - 6 of 6 reviews