Hätkähdyttävä tarina moraalista ja lähimmäisenrakkaudesta
Amanda on viettänyt suojattua ja rauhaisaa elämää pienessä talossa kaupungin laidalla. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen ja nuoren pakolaispojan tiet kohtaavat. Amanda tahtoo auttaa hädässä olevaa lähimmäistä aavistamatta, että hän sen tehdessään asettaa oman elämänsä vaakalaudalle.
Trillerimäisesti etenevä Amandan maailmat vertautuu Asko Sahlbergin ylistettyyn teokseen Irinan kuolemat. Kertomuksen keskiössä ovat sotaa paenneet ihmiset ja vaikeus ymmärtää meitä kaikkia ympäröivää maailmaa. Lukija kohtaa vakavan haasteen: millainen on meidän moraalimme ja mitkä mahdollisuudet meillä on kohdata vieraasta kulttuurista kasvava väkivalta.
Asko Sahlberg, born 1964, has acquired a fame in Finland that has yet to be replicated in the English speaking world. He published his first novel in 2000 and has written steadily since then, completing his ninth work, The Brothers, in 2010.
En pitänyt aforistisesta kerronnasta, en rujon käyttämisestä tehokeinona, en forrestgumpmaisesta päähenkilöstä, joka tepasteli sinne tänne aina löytäen itsensä mitä hulluimpien kohtausten keskiöstä kuin vahingossa. Mutta Sahlbergin lauseet olivat vain vastaansanomattoman kauniita.
Sahlberg kirjoittaa huikean kaunista kieltä. Pitää hillitä itseään, että malttaa pysähtyä lauseisiin ja virkkeisiin. Kirja on pieni mutta painavaa asiaa elämästä, maailmasta ja ihmisyydestä. Laitan tämän Helmet-haasteen kohtaan ”surullinen kirja”, vaikka on Amandan maailmoissa paljon hyvyyttä ja lämpöäkin.
Viehättävä kirja. Tarina kertoo 85-vuotiaan Amandan elämästä ja hänen suhteestaan pakolaispoikaan sekä naapurinsa Johanssoniin. Pidän kirjailijan pohdiskelevasta jopa filosofisesta tyylistä. Tämä antoi paljon mietittävää.
Asko Sahlbergin Amandan maailmat kertoo rohkean tarinan kahdeksankymppisen Amandan elämästä. Amanda on omapäinen ja elää omannäköistä elämää vanhassa talossa ilman mukavuuksia. Muut ovat aikansa tehneet päätöksiä Amandan puolesta, mutta nyt on hänen oma aikansa tehdä päätökset, joista pitää myös kiinni. Asko Sahlberg kirjoittaa pienoisromaanissaan Amandan maailmat auki vanhuksen elämän, mutta hän pureutuu myös ajankohtaiseen pakolaisongelmaan. Kirjassa tutkitaan myös niitä negatiivisia ongelmia, mitä pakolaisten tulosta seuraa. Amanda haluaa huolehtia pakolaispojasta, ruokkii, vaatettaa ja antaa asunnon pojalle. Poika kaipaa myös turvaa, mutta siihen Amanda ei kykene. Pojan kannoilla olevat rikolliset toivat tuhoa tullessaan.
Luin pienoisteoksen, joka on armoton. Miten vaikea on hyväksyä eri maasta tuleva ihminen?
Olipa hieno, pieni ja suuri kirja! Tämä oli niitä kirjoja, joita haluaa lukea hitaasti ja makustellen ja myös kirjoja, joiden yksittäisiin kohtiin haluaa palata useamman kerran uudestaan. Palasin useita kertoja esim. sivuille 69-70, jossa Amanda pohtii suhdettaan matkustamiseen ja ajatusta siitä, että jokapäiväinen elämä pitäisi järjestää sellaiseksi, ettei sitä ole tarvetta paeta, eikä myöskään itseään. Irinan kuolemat -niminen saman kirjailijan kirja pääsee heti toivelistalle.
Paikoin kirja oli ihan ok, mutta kokonaisuutena se oli kömpelö ja epäaito. Se ei kuitenkaan yltänyt absurdille asteelle, jota olisi voinut pitää taiteellisena, joten teos tuntui lopulta vain ajantuhlaukselta.
Amanda on tarinan näkökulmahenkilö, vanhus, joka on asunut yksin koko varttuneen ikänsä. Yksin tarkoittaa tässä tapauksessa todella eristynyttä, sillä hänellä ei ole ollut ketään pitämässä huolta sen jälkeen kun omat iäkkäät vanhemmat kuolivat (naapurin Janssonia ei lasketa, sillä hän on lähinnä ottava taho). Tekstissä viitataan lääkärin kommenttiin, että Amanda olisi kehitysvammainen. Tämä on erittäin suuri ristiriita toimintaan nähden, sillä hän on äärimmäisen osaava ja aikaansaava: ihminen joka asuu omassa talossa perunapelto pihanaan, vailla sähköä ja mitään mukavuuksia ja laittaa itselleen ruuat ja talouden suoraan maasta, on ehtinyt yli 80 vuoden ikään itsenäisenä naisena. Siihen nähden, että hänellä ei ole ollut televisiota, eikä kunnollista lukutaitoa eikä ilmeisesti normaalia älykkyyttä, on myös hänen sanavarastonsa ja kykynsä tarkastella maailmaa vivahteikas.
Tilanteet kehittyvät ja huomionarvoisia hetkiä olisi kuvailtavaksi paljonkin, mutta valitut kohtaukset eivät vakuuta. Kielikin on paikoin puistattavan kliseistä, ja kun Amandan tunnetilaa ei muutoin saata selvittää niin vatsan toiminta sitten kuvastaa sitä. En edes ala analysoida tarinan yksiulotteisia miehiä. Viimeisenkin uskottavuuden kipinän vei .
Sahlberg taitaa olla yksi tämän hetken lempikirjailijoistani, tai ainakin minun ja Amandan maailmat osuivat yhteen. Ehkä jopa ymmärsimme toisiamme. Pohjoinen syksy maalautuu eteen tuttuna, mutta kuitenkin uusi ja pelottava on jo aivan Amandan puutarhan laitamilla. Elämä on pitkälti jo vaatimattomasti eletty, mutta kuitenkin Amanda joutuu huomaamaan, että hänen perinjuurin tuntemansa maailma voi milloin vain hajota useiksi rinnakkaisiksi maailmoiksi.
Pieni, hiljainen romaani antaa äänen yhteiskunnassa usein syrjään jääville: vanhuksille, vammaisille ja maahanmuuttajille. Se ei kaunistele, mutta on silti syvästi humaani. Minä pidin – ja suosittelen.
Sahlbergin monipuolisuus on jo käsite. Historiallinen epookki, syvällinen siirtolaissarja, terävä pienoisproosa – häneltä onnistuu kaikki.
Amandan maailmat kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Pienoisromaanin teksti on niukkaa, mutta lyyristä. Modernia kieltä ilman ainoatakaan turhaa sanaa.
Kirjan ytimessä on vanhuksen ja pakolaispojan ystävyys. Molemmat ovat yhteiskunnan ulkopuolisia, sympaattinen Amanda omasta halustaan, sulkeutunut Samir pakon edessä. Tarina on rujo, mutta kaunis.
Amandan pieni talo saattaa sijaita Suomessa, tai yhtä hyvin kirjoittajan nykyisessä asuinmaassa Ruotsissa. Valtiolla ei ole merkitystä, sillä onni ja onnettomuus on rajatonta.
Amandan maailmat oli sellainen lukukokemus, että vuoroin järkytyin ja ilahduin. Sahlbergin kieli on soljuvaa, sitä on mieluisaa lukea. Teksti on paljon runolliseen kuvailuun taipuvaista, juuri sellaista, josta nautin. Tapahtumat etenevät verkkaisesti kuten Amandalle sopii, paikoin kuitenkin yltyen vanhan ihmisen lonkalle vauhdikkaiksi. Kirja ei silti pelottele pituudellaan: reiluun sataan sivuun on saatu mahdutettua kaikki tarpeellinen. Hahmot ja suhteet olivat minusta ilahduttavan tuoreita. Amanda sai minut pauloihinsa.
Lakonisella mutta jotenkin lempeällä tavalla kuvattu eri maailmojen kohtaamista, pelkoa, vihaa, ennakkoluuloja ja ihmisten tuhoamaa maailmaa
Kieli on tosi rikasta ja etäisestä otteestaan huolimatta tarkkaa ja kaunista ja ei voi muuta kun ihailla ja ihmetellä miten alle 150 sivuun on saatu mahtumaan kokonaisia maailmoja
Synkkiä ja rujoja on nuo kirjan kuvaamat maailmat, muttei kuitenkaan täysin vailla valoa ja huumoria
Vaikuttava, hämmentävä ja absurdi. Sahlbergin kieli on hienoa. Lukemattomia lauseita ihastelin ja makustelin. Kirjaa oli pakko lukea tavallista verkkaisemmin. Kuitenkin jäi tunne, että teksti ja tarina olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa säeromaanina. Silloin tekstillä olisi ollut tilaa hengittää.
Tarinoinnin lakonisuudesta ja tyylistä tuli monin paikoin mieleen Aki Kaurismäen elokuvat. Niissäkin jokin viehättää mutta jokin myös etäännyttää ja haittaa. Samoin oli tässä kirjassa. Tähtiä en nyt vielä osaa antaa. Ehkä viikon kuluttua.
Kaikki ainekset hyvään romaaniin, mutta ei toiminut. Kieli kömpelöä, tarina väkinäinen ja päähenkilöön en saanut mitään otetta tai tuntenut sympatiaa. Ei onnistu kirjailija kuvailemaan vanhan naisen tuntoja uskottavasti.
Ei vaikuttavinta Sahlbergia, mutta vahvaa ilmaisua ja kerrontaa kuitenkin. Tarinan ympärillä tuntuu olevan kalvo, joka ei aivan päästä lävitseen. Yhtä kaikki kannanotto vierauden kohtaamiseen ja maailmojen eroavaisuuksiin ja samanlaisuuteen.