Sujuvasti kirjoitettu, kattava henkilöhistoria C. G. E. Mannerheimista.
Mannerheimin elämä on kuin elokuvan käsikirjoitus - surullinen lapsuus teinistä eteenpäin (ylhäistöksi) köyhänä puoliorpona, vaikeudet sotakoulussa, sotilasuran alku ja pääsy keisarillisen kaartin ratsurykmenttiin, jona oli kaikin tavoin Tsaarin armeijan ehdotonta eliittiä. Edustustehtävät aivan tsaarin ja keisarinnan lähipiirissä, seurapiirit, ratsastuskilpailut, onneton avioliitto rahakkaan ylhäisaatelisen kreivittären kanssa. Sotakokemukset Venäjän ja Japanin sodassa, ensimmäisessä maailmansodassa. Pitkä vakoilumatka Venäjän ja Kiinan rajalle.
Tässä vaiheessa päästään Suomeen - sisällissotaan, sotien väliseen poliittiseen paitsioon, talvisotaan, jatkosotaan, Lapin sotaan ja viimein toisen maailmansodan jälkeiseen suureen rakkauteen Wallenberg-sukuisen (naimisissa olleen, mutta ei eronneen) kreivittären kanssa.
Materiaalia olisi vaikka kokonaiseen TV-sarjaan! Se olisi kyllä aika kallis tuottaa - sen verran koreat olivat chevalierkaartin monet vermeet ja hevoset. Paljon näyttäviä juhlia, ratsastuskilpailuja (Mannerheim tienasi rahaa kilpailemalla Pietarissa ahkerasti ennen naimisin menoaan), sotakohtauksia monen eri armeijan joukoissa... Mannerheim oli ilmeisesti erittäinkin paljon hovin naisten mieleen - kielitaitoinen, sulavakäytöksinen, ajalleen huomattavan pitkä (194 cm), vapaaherra ja sotilaallista eliittiä. Romantiikkaa ja salasuhteitakin saataisiin siis tähän sarjaan mukaan.
Sekä Hitler että Stalin kunnioittivat suuresti Mannerheimiä - Hitler Suomen vapauttajana, Stalin hyvin kampoihin laittavan armeijan johtajana. Stalin ei uskaltanut asettaa Mannerheimia sotasyyllisten listalle, vaikka suomalaiset kommunistit näin olisivat halunneet. Bolshevismia Mannerheim vihasi kuin ruttoa, ja yritti saada Euroopasta tukea Pietarin vapauttamiselle vuonna 1919, siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisen maailmansodan jälkeen Mannerheim pelkäsi henkensä puolesta, ja vietti - osin terveyssyistä, osin turvallisuutensa takia - pitkiä aikoja Ulkomailla.
Kirja piirtää kuvan Mannerheimista melko etäisenä ja pedanttisena henkilönä, erinomaisena sotilaana ja todellisena herrasmiehenä. Laajan kielitaitonsa (ruotsi, saksa, venäjä, ranska, englanti ja melko kehno suomi) ansiosta hän pärjäsi piireissä hyvin, ja osasi selvästikin kirjoittaa ainakin todella kaunista ruotsia. Kopea, yläluokkainen elitisti, joku voisi myös sanoa. Suomea puhuttiin vain palvelusväen kanssa. Lounaat ja illalliset hoidettiin aina saman kaavan mukaan, minuutilleen ennakkoon ilmoitettuna aikana, myös sotien aikana mahdollisuuksien mukaan.
Kirja on hyvin sujuvaa, ei mitenkään erityisen hankalaa ruotsia. Lindqvistin tyyli on lukijalle helppo, ei liian koukeroinen. Hän on asunut pitkään Suomessa isänsä työn takia, ja on oli jopa 8-vuotiaana mukana, pienenä partiolaisena, Mannerheimin hautajaisissa! Uskottavaa historiallista henkilökuvaa, kaiken kaikkiaan.