Kannibaalien keittokirja

by Juha-Pekka Koskinen

Oskari Patamäki on arvostettu ravintolakriitikko, mainosmies ja kulinaristi, jonka suurin intohimo ei kestä päivänvaloa. Yksinäinen visionääri suunnittelee läpimurtoa maailman ruokapulan ratkaisemiseksi, kun kohtalo vyöryttää hänen tielleen esteitä: uusi esimies, lumoava nainen ja salaliittoteorian riivaama isoveli.

Genres: Thriller, Fiction, Finnish Literature, Satire, Crime

250 pages, Hardcover

Published August 21, 2017

About the author

Juha-Pekka Koskinen has published several acclaimed historical novels, short stories collections, books for children and some thirty short stories in various magazines and anthologies.

Koskinen’s epic historical novels are a mystical blend of historical fact and fiction. He takes the reader on a journey through history, in the tradition of Bulgakov, Marquez, Eco and Calvino.

Koskinen has received grants from Finnish Cultural Foundation and Häme Province Foundation in 2002, 2006, 2007, 2009 and 2012 and won the Karisto Foundation Award in 2005 and 2009.

Reviews

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

Vau, nyt oli kyllä pitkästä aikaa yllättävä kirja. Samaan aikaan äärettömän synkeää ja kuitenkin riemastuttavan hauskaa. Monta kiinnostavaa kulmaa lihansyöntiin.

[Outi · Rating 3 out of 5]

Kirja alkaa keittokirjan käsikirjoituksella, jossa reseptit ovat yksityiskohtaisia, hyviltä vaikuttavia liharuokareseptejä, joissa lihana käytetään ihmistä ja ihmisen eri osia. Keittokirjan seassa on muutama novellimainen pätkä metsästyksestä. Näitä luki aika hykerrellen. Kannibalismi puistatti alkuun, mutta aika pian omaksui ja hyväksyi kertojan teesin "liha on lihaa". Jos näin valmistetaan porsaita ja lehmiä, miksei sitten ihmisiä.

Tämän jälkeen romaani muuttuu tarinaksi, osin trilleriksi, mainosmies, ruokakriitikko Oskari Patamäestä, jolla on pettämätön makuaisti, liian tarkka hajuaisti ja jonka keittokirja alun käsikirjoitus on. Itseäni jäi lopulta häiritsemään jonkunlainen koherentin juonen puute. Kirjassa oli mielestäni kolme "päätapahtumaa", mutta ne eivät juuri liittyneet toisiinsa. Kirjan päätyttyä etenkin niistä ensimmäinen jäi täysin irralliseksi. Ilmeisesti tarkoitus oli vain korostaa päähenkilön erikoista luonteenlaatua, mutta se tuli esiin mielestäni jo keittokirjan sivuilla. Itse olisin keskittynyt kolmesta tarinasta keskimmäiseen, omituiseen rakkaussuhteeseen ja muokannut siitä syvemmän ja traagisemman tarinan.

Koskinen kirjoittaa edelleen kyllä taitavasti ja tekstiä lukee ilolla. Aihe oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, toteutus jäi hiukan uupumaan.

[Linnea]

Aikamoinen romaani! Alun kannibaalien keittokirja oikeastaan vähän ällötti, sillä (ihmis)liharuokien valmistus oli kuvattu varsin yksityiskohtaisesti (ja ehkä hyväkin niin). Varsinainen tarinaosuus kulinaristi-mainosmiehestä, rauhan tavoittelusta ja erikoisesta perheestä oli melkomoista pyöritystä, viihdyin.

[MarjaHannele · Rating 4 out of 5]

Erikoinen, erilainen. Jos pitää vinksahtaneesta ja mustaakin mustemmasta huumorista kannattaa tämä lukea.
Reseptiosiossa muutama hyvä oivallus eri ihmmistyypeistä.

[Pipsa Vuori · Rating 3 out of 5]

Luin tän Helmet-lukuhaasteen kohtaan 39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Tää kirja oli yllättävä ja pidin tästä myös yllättävän paljon: tää oli osaltaan rajusti kirjoitettua lihansyönnin satiiria, osaltaan taas todella vinksahtanut, kiero ja musta kertomus. Teksti oli hyvin kirjoitettu, nopealukuinen, vaikkakin aika väljällä punaisella langalla koostettu.

Reseptiotteen jälkeen ensimmäinen ja viimeinen tarinakokonaisuus olivat minusta toimivia ja hahmoille uskollisia, toinen osa taas mielestäni huononsi kirjan sisältöä: mielestäni vinksahtanut päähenkilö ei tarvinnut vinksahtanutta rakkaustarinaa, se ei tuonut kirjalle hyvää sisältöä. Olisin toivonut, että hahmo olisi pysynyt täysin epäinhimillisenä, vaikka olikin osaltaan hyvinkin moraalinen ja inhimillinen.

En tiedä, kritisoiko tää kirja myös osaltaan yhteiskunnan rakenteita, mutta jos kritisoi, niin todella kierolla tavalla. Mutta tää olikin mustan huumorin kirja, josta ei tiedä onko sillä mitään tarkoitusperiä, mikä onkin just hyvä :D

[Tuomas Saloranta · Rating 4 out of 5]

Ehkä hieman (heh) välipala Koskisen laajassa tuotannossa, mutta hauska sellainen, vaikka huumori onkin melko mustaa. Kirjailijan harjaantuneisuus dekkarigenressä näkyy myös, sillä vaikka sekä tapahtumat että henkilöt ovat sinänsä hyvin kärjistettyjä ja meno kaukana minkäänlaisesta realismista, lukija huomaa silti jännittävänsä miten kaikki milloinkin päättyy. Varsinaista kaikenkattavaa juonta ei ole, vaan kirja kattaa kolme enemmän tai vähemmän toisiinsa liittyvää tapausta päähenkilön elämästä sekä bonuksena juurikin sen nimessä mainitun keittokirjan käsikirjoituksen, mutta valitussa tyylilajissa tämä ratkaisu toimii.

[Christine · Rating 2 out of 5]

Kirjan alku oli raskas, koska keittokirjaosuutta oli aivan liian pitkästi, eikä se sisältänyt oikein mitään kiinnostavia elementtejä. Tarinallisempi osuus toimi paljon paremmin, mutta ei lopulta tavoittanut moraalipohdinnoissa oikein mitään uutta tasoa, minkä vuoksi kokonaisuus jäi pettymykseksi. Tuntui, että ihmissyöntiaiheen tarkoitus oli shokeerata ja toimia rautalankana, lähellä oli, ettei jäänyt yhden tähden kirjaksi. Toinen tähti tulee päähenkilön kuvauksesta, Koskinen on tavoittanut ja kuvannut hyvin ihmispakoisen ja aistiyliherkän henkilön kokemuksen.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Olipas mustaa viihdettä. Alun kepeästi humoristisen keittokirjaosuuden jälkeen päästään asiaan, eli kertomukseen mainosmiehestä, jolla on erittäin tarkka haju- ja makuaisti ja perin erikoiset tottumukset.

Tämä oli miellyttävä, sopivasti kieroutunut, ovela pieni kertomus.

[Tui · Rating 4 out of 5]

Tykkäsin ihan tosi paljon, nauroin ääneen monessa kohdessa! Loistavaa yhteiskuntasatiiria. Yksi tämän vuoden parhaista.

[Uku · Rating 4 out of 5]

Onhan siinä muutamia asiavirheitä mistä rokottaa tähti pois. Ruuanlaitossa oli muutamia ja se tosiasia, että korpit liikkuvat yksin ja varikset ovat myös haaskalintuja. Luultavammin haaskalle löytyävät ensimmäisinä juuri varikset, eivätkä korpit. Huumorilla tai ei jotkut mitat ovat vähän sieltä tännepäin, koska esim ministeriä varten pitäisi olla aika iso kattila. Jos miettii sormiaan, on niissä ehkä samanverran lihaa kuin kanan siivissä, ehkä jopa vähemmän. Jauhelipihveihin tarvitaan yleensä, lihan määrästä riippuen noin 1-3 munaa.

Keittokirjapuolikasta kirjasta ei voinut lukea nauramatta. En tiennyt tarvitsevani näin mustaa huumoria, mutta huomasin tarvitsevani. Sieltä päästiin tarinaan suomalaisen erityisherkkään Hannibal Lechterin, Oskariin, hänen elämäänsä mainostoimistossa, jossa epäpätevä pikkupomo kiusaa alaisiaan ja isoveljeen, joka on päässyt ison luokan ihmissaastan jäljille kuin Dexter konsanaan.

Itse erityisherkkänä voin sanoa, että kuvaus siitä miten maaima on tehty normiksia varten, joiden aistit eivät ole läheskään ylikehittyneet kuin tälläisillä, jotka kirjaimellisesti kuulevat ja haistavat ihmisen jo hyvän matkan päästä varsinaisesti näkemättä vielä tätä saapuvaa henkilöä.

Pahinta tässä varmaan oli se, että vaikka Oskarilla ja hänen veljellään on vähän kyseenalaiset ruokatottumukset ja ehkä vähän myös poikkeavat ajatukset. Heistä on hyvin vaikea olla pitämättä. Kirjottaja on saanu näistä henkilöistä inhimillisiä. Vai liekö vika siinä, että harva kirjoittaja, joka kirjoittaa sarjamurhaajakannibaaleista viitsii tehdä heistä lainkaan inhimillisiä. Puhumattakaan, että kirjaan oli saatu komiikka ja synkempää huumoria.

[Niko-Janne Vantala · Rating 2 out of 5]

Kaksinkertaisen Finlandia-ehdokkaan JP Koskisen romaani Kannibaalien keittokirja (2017) on lihansyöntiä mustalla satiirilla käsittelevä välityömainen pläjäys. Romaanin ensimmäiset reilut 80 sivua sisältää ruokareseptejä ihmisruumiista ja tuntuu muutaman hymähdyksen jälkeen lähinnä yhdeltä pitkitetyltä vitsiltä. Toki esimerkiksi pissistäytteiset burritot, vasikoijanleike ja köyhät suvakit tarjoavat ihan oivaltavaa sanallista huumoria. Itse tarinallinen kokonaisuus käynnistyy vasta tämän pitkän intron jälkeen ja jää 250-sivuisessa teoksessa pienoisromaanimaiseksi. Kerronta ja tarinan kuljetus ovat jotenkin suuntaviivatonta, poukkoilevaa ja viimeistelemätöntä. Taustalla lymyävä kritiikki eläintuotantoa ja lihansyöntiä kohtaan jää myös jotenkin hahmottomaksi. Tietenkin positiivista, että kirjailijalla on halua ja uskallusta kokeilla kynänsä terävyyttä näin erilaisissa genreissä ja tyylilajeissa, mutta lopputuloksesta jää tällä kertaa hutaisun maku.

Arvioni: 2,2 tähteä viidestä.

[Pia Vilmi · Rating 2 out of 5]

Luin kun kerran tuli aloitettua. Ei olisi kannattanut. Absurdi tarina ainutlaatuisen makuaistin omaavasta ruokakriitikosta, jonka mieluisin herkku on itsepyydetty ihmisliha. Huumoriahan tämä oli, mutta yhtään ei naurattanut.

[Jii · Rating 3 out of 5]

Koskinen on varma kirjoittaja, mutta tämä oli hieman epätasapainoinen. Alun pikumusta huumori nauratti, mutta pidemmän päälle vitsi vähän vanheni. Huumoriton jännärijuoni ei istunut yhteen satiirisen osan kanssa.