Viihteellisen elämänkerralliseen muotoon kirjoitettu tarina. Kirja on kirjoitettu helppolukuisesti, mutta ehkä samaan aikaan yksinkertaisesti ja vain yhdestä näkökulmasta kirjoitettu jääkiekkoilija Jere Karalahdesta. Kerrontatapa on markkina- ja myyntihenkinen, joka glorifioivassa minäkeskeisyydessään luo kuitenkin kuvaa itsekeskeisestä, itsekkäästä, ehkä jopa narsistisesta ja impulssien perässä poukkoilevasta kirjan päähenkilöstä, jolla „huumeina“ varsinaisten huumeiden lisäksi olivat/ovat jääkiekko, tappelut, alkoholi, naiset, itsekeskeisyys ja huomionhakuisuus.
Kirja on kirjoitettu niin, kuin kertomukset ja muistikuvat olisivat kaikki tosia ja Jeren kertomia, ja antaisi siten „rehellisen“ vaikutelman hänen tarkastikin muistamistaan tapahtumista. Jälkisanoissa käy kuitenkin ilmi, että kirjan kirjoittaja on käynyt taustakeskusteluja muiden kanssa ja kiittää monia, koska „Jere ei olisi muistanut puoliakaan“, ja toteaa myös, että „osa tarinoista on totta, mutta joukossa on myös urbaaneja legendoja, jotka eivät pidä paikkaansa tai ovat vähintäänkin vahvasti väritettyjä“. Yksi hyvä esimerkki tästä olkoon se, että mm. 8. luvun alussa kerrottu 2 miljoonan markan sopimustarjous muutti rahayksikköä muutamaa sivua myöhemmin, ollen sittemmin kaksi miljoonaa dollaria.
Kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen ja avasi ainakin itselleni uusia näkökulmia ja kuvasi sisältäpäin maailmaa, joka itselleni on täysin tuntematon (jääkiekko fyysisiä vammoja tuottavine taklauksineen, tappeluineen, ilman minkäänlaista vastuuntuntoa tai pahoillaanoloa toisten vahoingoittumisesta/vahingoittamisesta sairaalakuntoon, väkivaltaista örveltämistä yöelämässä, huumeiden käyttöä ja sen lieveilmiöitä, epärehellisyys ja valheellinen elämä monikerroksisine kulissitarinoineen.)
Mielestäni kirja on ihan kelpo esikoiskirjansa kirjoittaneelta Aki Linnanahteelta.
Ps. Suosittelen tästä kirjasta kiinnostuneita lukemaan myös Tommi Kovasen kirjoittaman „Kuolemanlaakso“-kirjan, joka myös on jääkiekkoon liittyvä selviytymistarina, mutta täysin eri näkökulmasta kirjoitettu (jäähän taklattu jääkiekkoilija, joka jätetään oman onnensa nojaan) ja ainakin omasta mielestäni myös syvällisempi ja koskettavampi.