Nautinnollisen täyteläinen esikoisromaani vie nykypäivän Helsingistä Ceaușescun Romaniaan ja vainottujen kohtaloihin.
Kolmekymppinen Alba on syntynyt ja kasvanut Helsingissä suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tyttärenä. Alban suhde isän kotimaahan ei ole yksinkertainen: hän muistaa lapsuuden onnelliset kesälomat paahtavan auringon alla, mutta muistoja varjostavat diktatuurin vuodet salaisuuksineen.
Kun Alba matkustaa romanialaisen isoisänsä hautajaisiin, hän alkaa samalla tutkia sukunsa tarinaa. Alba sukeltaa pienen romanialaiskylän historiaan, jossa osansa on ollut niin maanjäristyksillä, pohjoisesta maasta saapuneella morsiamella kuin maailmaa kiertävällä valaalla.
Cristina Sandu was born in 1989 in Helsinki to a Finnish-Romanian family who loved books. She studied literature at the University of Helsinki and the University of Edinburgh, and speaks six languages. She currently lives in the UK and works as a full-time writer. Her debut novel, The Whale Called Goliath (2017), was nominated for the Finlandia Prize. The Union of Synchronised Swimmers (2019) won the Toisinkoinen Literary Prize.
Elävää, herkullista tarinankerrontaa Suomen ja Romanian väliltä. Suvun ja perheen painolasti – siinäpä teema, joka ei koskaan vanhene ja josta jaksan aina lukea uusia tulkintoja. Romania on minulle sangen vieras maa, Sandun kerronta avaa sen komplekseja ja herättää uutta uteliaisuutta. Hieno romaani, omaääninen ja persoonallinen.
Muutaman viikon tauon jälkeen palasin tämän pariin ja sain viimein loppuun luettua. Hieman repaleisuus häiritsi lukukokemusta, mutta koska se ei ole kirjan vika, yritän päästä siitä yli. Vahva, tarkka ja hieno kokonaisuus tämä oli, tuli hieman mieleen Pajtim Statovci, muttei lainkaan liikaa. Mahtavaa, että tällaisia kotimaisia esikoisia saakin lukea, valoisalta näyttää suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuus!
Jos romaanissa a) annetaan ääni hiljaisille b) kerrotaan Romaniasta (tai Itä-Euroopasta ehkä muutoinkin) c) kerrotaan Romaniasta ihmislähtöisesti, liikoja kauhistelematta tai kaunistelematta d) on rakkaustarina e) pyritään ymmärtämään jotain siitä, miten me olemme tällaisia kuin olemme, eurooppalaisina, ihmisinä f) on sukupolvitarina g) tekee kielen merkitystä näkyväksi, on se minun romaanini väistämättä. Jos se on vieläpä kauniisti, mässäilemättä, suoraan, vähän liian läheltä eli rakkaudella kirjoitettu, on se sellainen romaani, joka jää sydämeen resonoimaan.
Ihan ei täysillä osunut, mutta oikein mainio kertomus yhdestä Romanian ja Suomen leikkauspisteestä, Albasta, jonka suomalainen äiti herätti aikoinaan ihmetystä romanialaisessa kylässä ja Alban romanialaisessa isässä. Elämänmenosta Ceusescun Romaniassa 1970-luvulla, elämästä kahden kulttuurin välissä. Kaunista kieltä, hienoa kuvausta, mutta jäi lopulta vähän etäiseksi.
Kotimme oli aina täynnä kirjoja. Vanhempani haalivat niitä siinä missä toiset astiastoja. Meillä teetä juotiin halkeilleista mukeista mutta lukemista riitti mehiläiskennoista antiikin Kreikan filosofeihin. Isäni toi yliopistolta vakavia kuvittamattomia kirjoja, äitini halusi kirpputorilta niin lintuoppaita kuin Dostojevskin romaaneja. Hän luki kirjoja hitaasti ja jätti ne usein kesken, mutta hän rakasti niiden läsnäoloa talon jokaisessa huoneessa.
Cristina Sandun esikoinen on pehmeä ja karu, täynnä historian ja kulttuurien monimutkaisuuksia ja ristiriitoja. Mun sydämeni meinaa tällä hetkellä ihan poksahtaa tästä kirjan aikaansaamasta valloittavasta kaihosta. Vahva suositus.
Valas nimeltä Goliat on kieleltään erityisen häikäisevä, rikas kirja, jonka tarina aukeaa moneen suuntaan ja aikaan, henkilökohtaisesta kollektiiviseen, kertojan tarinasta sukutarinaksi. Se kertoo Ceausescun Romaniasta ja pienestä Punaisesta kylästä, ja vähän myös Suomesta. Siitä, mitä on elää kahden kielen, kulttuurin ja maan välissä. Tämä pieni, viehättävä kirja on täynnä kielellistä taituruutta, tarinankerronnan iloa ja voimaa, sekä pieniä, suuria tarinoita ihmisistä totalitarismin ja historian puristuksessa.
Tämä kirja piti sisällään kaunista kieltä ja kerrontaa. Kirjassa käsiteltiin kiinnostavasti Romaniaa, joka on minulle entuudestaan suhteellisen tuntematon maa värikkäine vaiheineen. Kuitenkaan tämä ei ollut aivan minun kirjani, en saanut tarinasta otetta ja kerronta tyyli sai ajatukseni harhailemaan sen sijaan että olisin uppoutunut kirjan maailmaan.
Sujuvaa, kaunista ja sanarikasta kieltä, jota oli todella miellyttävä lukea. Tämän kirjan maailma, tarina ja henkilöhahmot eivät kuitenkaan jääneet elämään minussa ja siksi olo jäi hieman latteaksi. Kirkas kirja suvusta, elämänmenosta Romaniassa ja rakkaudesta, joka saa eri muotoja ja kohteita.
L'Alba és finlandesa però té els seus orígens a Romania, el seu pare va marxar cap al nord escapant de la dictadura comunista de Ceaușescu. La família sempre ha mantingut els vincles amb la seva terra. La mort del seu avi, a qui tothom anomenava Llop, els farà reunir-se de nou a la Vila Roja i els records de tota una vida afloraran. La història recent de Romania ha estat plagada de misèria, però tots ells, amb la iaia Flavia al capdavant, saben que és casa seva.
Conèixer la història de la família Popescu ens permetrà també conèixer les interioritats de la història romanesa del segle XX. Explicada a base de records individuals i col·lectius, es construeix un imaginari que a nosaltres ens queda una mica lluny, però que ens apropa a les vivències d'uns personatges que, en definitiva, malden per sobreviure i adaptar-se a la seva realitat. La narrativa de Sandu és reposada i molt descriptiva, però agradable. Costa una mica entrar en el llibre i situar-se, però mica en mica vas agafant el fil. Un bon llibre que s'ha d'anar degustant amb calma i sense pressa. I a banda de gaudir de la lectura, també permet conèixer un país del que no ens han explicat massa coses.
Quelle belle surprise inattendue de trouver et de lire ce roman de Cristina Sandu, auteur d’origines et des cultures finlandaise et roumaine, qui pose un regard « d’ici et d’ailleurs » sur un bout de la Roumanie de son père, de ses grands-parents paternels, de son enfance. Un regard d’une grande délicatesse et de profondeur, bien touchant 👏🏻
Very disappointing, the writing is fragmented and difficult to follow, and I was expecting to learn more about the dictature of Ceausescu. In love with that cover though.
Cristina Sandu, Valas nimeltä Goliat (Otava, 2017) e-kirja, s. 265
"Valas nimeltä Goliat" yllätti minut positiivisesti, enkä ihmettele yhtään, miksi teos on ollut Finladia-palkintoehdokkaana vuonna 2017. Hurmeen "Niemi" vei voiton, mutta Sandun esikoisteos on lukuromaani, toisin kuin Niemi.
Teos valottaa neljän sukupolven ajalta yhden romanialaissyntyisen perheen ja sen lähipiirin elämää ja haasteita. Kirja lähtee liikkeelle 50-luvun alusta ja päättyy 80-luvun loppuun. Siinä kuvataan, kuinka Ceauşescu otetaan juhlien vastaan, mutta pian eriarvoisuus rehottaa maassa paljon pahemmin kuin ennen. Vaalitkin ovat pelkkää teatteria, sillä vaihtoehtoista ehdokasta ei ole. Hurjalta tuntuu myös, ettei maasta niin vain poistuta eikä edes opinnäytteestä voi saada kunnon arvosanaa, ellei työn lopussa kiitellä tai edes viitata Ceauşescuun.
Sandu valottaa Romanian kulttuuria ja tapoja hyvin monipuolisesti. Esimerkiksi kertojan isoisänsä, Suden, kuoltua lukija saa seurata, miten kyläyhteisössä toimitaan ennen hautajaisia, niiden aikaan ja jälkeen. Karua oli myös lukea, mikä on kohtalo miehellä, joka pitää toista miestä kädestä, ja miten taas rattijuoppo ei ikinä saa tuomiota kuolemantuottamuksesta, jos hän sattuu olemaan sukua ministerille.
Kirjassa moni ihminen elää kahden kulttuurin välissä. Paikallisten silmissä muuttaja on ulkomaalainen, mutta vieras hän on myös uudessa kotimaassaan. Vanha polvi ylpeilee länsimaista saaduilla hienouksilla ja niiden avulla se myös torjuu nälän ja köyhyyden. Pelastuksen tosin saattoivat tuoda niinkin yksinkertaiset kapistukset kuin ompelukone ja videonauhuri.
Muuttujat sopeutuvat uusiin kotimaihinsa eri tavoin. USA:han päätynyt Costel-setä ja hänen vaimonsa tekevät 10-tuntisia työpäiviä ja huolehtivat, että heidän lapseltaan ei mitään puutu. Koska koti-ikävä vaivaa, he tuovat kotikylänsä tavat ja tavarat uuteen asuinympäristöönsa. Heillä on oma kupla, minikokoinen Romania Kaliforniassa. Suomeen päätynyt Mihail-isä taas sopeutuu, opettelee kielen ja kulttuurin, mutta kärsii siitä, ettei siltikään kuulu oikein kumpaankaan maahan. Häntä ärsyttää, kun hän ei koskaan voi pukea kaikkia ajatusten vivahteita suoraan sanoiksi. Kääntäminen etäännyttää
Alussa minulla oli hieman hankaluuksia päästä selville, kuka kukin on ja missä ajassa liikutaan. Rakenne on sen verran haastava, ettei kirja sopinut iltalukemiseksi. Kun viikonloppuna pääsin vauhtiin, luin kirjan saman tien loppuun.
Nautin Sandun tavasta kuvailla ja kertoa asiat. Esimerkiksi naistenmies Suden hautajaisten jälkeen Sandu kirjoittaa näin: "Amerikkalaisten lähdettyä talo vetää syvän henkeä ja täyttyy lumen ja mullan ja auringon tuoksusta."
Mielenkiintoisia lauseita: Valkoiset kukat hehkuivat talon seinustalla kuin niiden terälehdet kätkisivät lamppuja sisälleen.
Heidän rakkautensa levisi kaikkien nähtäväksi ikkunoita reunustavien verhojen unikkoihin, kukkapurkkien koristamille ulkoportaille, postilaatikon nimeen, lakanoille takapihan narulla, lasten vaatteille, naisten ja miesten pyjamille hameille housuille alusvaatteille.
He tekevät talosta omansa. Ne jotka lähtevät, kaipaavat ikuisesti takaisin. Kylmä puulattia josta tikut tarttuvat jalkapohjaan. Seinät joissa halkeamat kiemurtelevat käärmeinä. Pitsiverhojen peittämät vetoisat ikkunat. Keittiön tilkkutäkkimäinen kaakelilattia. Ikkunoista sisään puskevat viinirypäleköynnökset. Ikkunalaudoille kuolevat jättimäiset perhoset. Koppakuoriaiset. Pöly. Mutta siihen on vielä aikaa.
Mutta mitä suuremmaksi kasvoin sitä nopeammin kesät virtasivat. Ne juoksevat yhä ruskeammiksi paahtuneina lävitseni ja lopulta ne alkoivat etääntyä ja haalistua kuten valokuvat, jotka riippuvat talon seinillä mahtipontisissa kehyksissään.
Isäni on jäänyt olohuoneeseen ja erotan paperin rahinaa. Ehkä hän selaa vanhoja kellastuneita kirjoja joiden väliin he Pavelin kanssa kuivasivat palasia Flavian puutarhasta. Talvisin miniatyyripuutarhat kukkivat romaanien sivuilla.
Uskon että hänellä on jo ikävä Kaliforniaan, taloon San Pablo Bayn tuntumassa, viileyteen joka huokuu puhtaana kiiltävästä kivilattiasta ja lämpöön joka aamuisin valuu puutarhan yllä roikkuvasta auringosta, samaa keltaista kuin sitruunat joita he poimivat keittiön ikkunasta.
Tämä teos on vuoden yllättävimpiä lukukokemuksia, joissa nuoruuden medioista tuttu, mutta muuten vieras kulttuuri ja poliittinen historia pääsivät rinta rinnan loistamaan. Nuori esikoiskirjailija kirjoittaa kypsyydellä, viisaudella ja myös itseironinen pilke silmäkulmassa ylirajaisesta suvusta, jonka suhteissa korostuu myös räikeä materialismi. Lempihahmoni teoksessa oli tietysti Gabriella-täti, jonka tarinassa on myös todellisuuspohjaa.
Hirmuisen kaunis kirja kodista, kodittomuudesta, suvusta, kahden maan välillä elämisestä ja Romaniasta. Välillä tekstissä oli vähän liikaakin nostalgiassa kieriskelyä minun makuuni; joitakin toistoja olisi voinut karsia. Kirjan lopussa on jotakin ihanan kevyttä ja toiveikasta, tykkään siitä että tämä tarina ei mene liian synkäksi missään vaiheessa.
Historia, politiikka, kommunismi, kapitalismi. Ja rakkaus. Sandun taitava esikoisromaani on sukupolvitarina, kertomus Romaniasta ja Suomesta, juurista ja juurettomuudesta sekä kulkemisesta kahden maan välillä. Teemoiltaan ajankohtainen ja jotenkin hyvin eurooppalainen teos. Tykkäsin kovasti myös kirjailijan tyylistä, kaunista ja vahvaa kieltä. Alkuvuoden vahvoja lukukokemuksia.
Kommunistisen puolueen kokouksessa Nicolae Ceausescu nousee korokkeelle. Hänen äänensä kaavaa täyteen mittaan kun hän toteaa, että maan hallinto muuttui silloin kun päärynät kasvavat poppelipuissa ja syklaamit koripajuissa. Kaksi päivää kokouksen jälkeen yliopistokorttelin poppelipuissa roikkuu nauhalla sidottuja päärynöitä."
Miten hieno, maaginen, kaunis, koskettava tarina yhden perheen elämästä pienessä kylässä Ceausescun ajan Romaniassa sekä perheen pään ruumiinvalvojaisista nykyajassa, elämässään kahden maailman väliin tarkkailijaksi jääneen päähenkilön kertomana
Suomalais-romanialainen Alba tekee Helsingissä töitä romanikerjäläisten parissa ja lähtee sukunsa kotikylään hautajaisiin. Siellä hän joutuu käsittelemään vaikeaa suhdetta omiin juuriinsa ja sukuun, joita samaan aikaan sekä häpeää että kaipaa ja rakastaa. Seinissä kasvava home maalataan piiloon vuosi toisensa jälkeen, kuten perhettä repineet vastoinkäymiset ja salaisuudet.
Kerronta oli paikoin niin kaunista että melkein sattui. Toisaalta anekdootit Ceausescun ajalta niin absurdeja että välillä ei tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa. Esimerkiksi kirjalle nimenkin antanut Goliath-valas, jonka ruhoa kahden muun valaan ohella kärrättiin ympäri Eurooppaa valtavissa yleisötapahtumissa. Totuus totisesti on tarua ihmeellisempää.
Mukava teos, joka ei kuitenkaan tehnyt millään mittapuulla lähtemätöntä vaikutusta tai liiemmin herätellyt ajattelemaan. Miellyttävä kieli, Romanialaisen kulttuurin kuvaus ja sympaattinen mummo tekivät kuitenkin lukukokemuksesta miellyttävän.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2015: 220/220) (2016: 3/6) 2017: 4/6 1984-2023: 227/268
4,5/5. Tämähän oli upea teos! Romaanissa Cristina Sandu hyödyntänee omaa suomalais-romanialaista taustaansa. Päähenkilö matkustaa Romaniaan pieneen kylään isoisänsä hautajaisiin. Kirjassa vuorottelevat nykypäivän ja menneiden vuosikymmenten kuvaukset. Romaanista erityisen teki varmaankin erityisen hieno kieli. Olisi ehkä pitänyt poimia muutama katkelma todisteeksi siitä.
Monet kirjailijat ovat lahjakkaita ja keksivät hienoa tekstiä, josta ei välttämättä löydä virheitä. Mutta, mitä todelliseen lahjakkuuteen vaaditaan, on kirjailijan oma ääni. Cristina Sandu kuuluu tähän harvalukuiseen joukkoon, jossa ei ole epäselvää osuuko kirjailijan sanat sydämeen vai ei.
Tässä tarina rakentuu toinen toistaan kauniimmista metaforista, jotka alkavat hiljalleen kasvattaa voimaansa. Lopussa katsoja on täysin vailla happea, sillä kirja on jättänyt lukijan haukkomaan henkeään jo niin monta kertaa.
Tämän maailman värit, maut ja tuoksut puskevat sivuilta läpi ja henkilöhahmoja alkaa ajattelemaan kuin olisi tuntenut heidät aina. Ennen kaikkea lukija ymmärtää hahmoja ja heidän maailmaansa. Yksinkertaisen kaunista. Pieni suuri romaani.