What do you think?
Rate this book
Jatkosota-extra
Syksyllä 2011 huhu veteraanipoliitikko Kauko Sademiehen katoamisesta kiirii pitkin Arkadianmäen valonarkoja salakäytäviä. Perussuomalaisen kansanedustajan avustaja Mika Kingelin määrätään tutkimaan asiaa. Katoaminen näyttää liittyvän Patrian ja ulkomaisten tiedustelupalvelujen välisiin exoskeletonkauppoihin. Jatkosota-extra johdattaa lukijan politiikan salaliitonpunaisiin unikammioihin ja kansallisen identiteetin liukasreunaisiin hiidenkirnuihin. Verevien sivuhenkilöiden muodostama ihmistuhatjalkainen saa tarinan edetessä yhä uusia jaokkeita. Yli-Juonikkaan absurdi poliittinen satiiri karjuu kirouksia auringolle ja miehille auringon takana. Kaiken valtioviisauden alku on vaihtoehtoisten faktojen tunnustaminen.
669 pages
First published November 1, 2017
12 people are currently reading
152 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 24 of 24 reviews
Read
January 16, 2019Onhan tämä mielenkiintoinen, mutta enhän tästä siis mitään tajunnut. En tiedä, miten tällainen teos pitäisi arvioida, koska välillä en pitänyt siitä ollenkaan enkä lukenut viikkoihin, välillä taas saatoin ahmia satoja sivuja putkeen. Lukemisen (tai ehkä oikea sana olisi kokemisen!) arvoinen kirja joka tapauksessa.
October 12, 2020
Riemukkaan levoton lukunautinto Suomen poliittisesta elämästä jytkyn jälkeen. Salaliittoteoriat, sanaristikot, sinfoniaksi sävelletty eduskunnan istunto, sekavat tekstilajivaihdokset ja paljon muuta, mitä lukija saa eteensä yllättäen ja pyytämättä. Välillä sorrutaan jaaritteluun, mutta sekin kuuluu asiaan, kun kerran poliittisesta satiirista on kyse.
September 1, 2021
Make no mistake, Jatkosota-extra on nerokas kirja nerokkaalta kirjoittajalta. Se kihisee viittauksia muihin teksteihin ja ajankohtaisiin ilmiöihin, sen kokeileva muoto onnistuu hyvin ja sen lukeminen herättää suurta huvittuneisuutta.
Juonella ei ole niinkään merkitystä, vaan (post?-)postmodernistisen teoksen ajatus on tavoittaa se sirpaloitunut, epävarma, todellisuuspakoinen ja vainoharhojen täyttämä maailmankuva, jota perussuomalaisuus edustaa. Siinä se onnistuu loistavasti, niin sanoakseni "pudottamatta palloa", mikä on 669 sivun järkäleelle aikamoinen suoritus.
Erityisiä huippukohtia:
MUOTO loistaa erityisesti lopun kymmenestä eri näkökulmasta esitetyssä kertomuksessa Maurin kosto. Toivomisen varaa jää lähinnä niissä kohdissa teosta, joissa graafinen elementti on pelkkä koriste.
HUUMORI kukkii jatkuvasti, lukiessani kirjaa julkisella paikalla nauroin kiusallisesti ääneen, esimerkiksi kun viitasaarelainen Hakkarainen hyvästelee edustajatoverinsa kaunopuheisesti ranskaksi. Ja ne ihanat trigger warningit!
KIELESSÄ viljellään persulaista uuskieltä jatkuvasti johdonmukaisesti ("realistinen" -> "roturealistinen", "pakoloiset"), väliin lyödyt hymiöt ja grafiikat Hommafoorumilta lisäävät ns. "seko fiilistä". Fasismin kielen analyysi on osoittanut, miten jatkuva propagandistisen kielen käyttö muokkaa vahvasti maailmankuvaa. Uusilta käsitteiltä sanoja puuttuu, ja niitä on fasisteilla tarjolla. Lopulta myös ulkopuolisten käyttöön vakiintuu ilmaisuja, joita aiemmin olisi pidetty avoimesti rasistisina, kuten ”kantasuomalainen” tai ”elintasopakolainen”.
"Eiiikä, #autocorrect taas mä kuolen :D:D:D"
Juonella ei ole niinkään merkitystä, vaan (post?-)postmodernistisen teoksen ajatus on tavoittaa se sirpaloitunut, epävarma, todellisuuspakoinen ja vainoharhojen täyttämä maailmankuva, jota perussuomalaisuus edustaa. Siinä se onnistuu loistavasti, niin sanoakseni "pudottamatta palloa", mikä on 669 sivun järkäleelle aikamoinen suoritus.
Erityisiä huippukohtia:
MUOTO loistaa erityisesti lopun kymmenestä eri näkökulmasta esitetyssä kertomuksessa Maurin kosto. Toivomisen varaa jää lähinnä niissä kohdissa teosta, joissa graafinen elementti on pelkkä koriste.
HUUMORI kukkii jatkuvasti, lukiessani kirjaa julkisella paikalla nauroin kiusallisesti ääneen, esimerkiksi kun viitasaarelainen Hakkarainen hyvästelee edustajatoverinsa kaunopuheisesti ranskaksi. Ja ne ihanat trigger warningit!
KIELESSÄ viljellään persulaista uuskieltä jatkuvasti johdonmukaisesti ("realistinen" -> "roturealistinen", "pakoloiset"), väliin lyödyt hymiöt ja grafiikat Hommafoorumilta lisäävät ns. "seko fiilistä". Fasismin kielen analyysi on osoittanut, miten jatkuva propagandistisen kielen käyttö muokkaa vahvasti maailmankuvaa. Uusilta käsitteiltä sanoja puuttuu, ja niitä on fasisteilla tarjolla. Lopulta myös ulkopuolisten käyttöön vakiintuu ilmaisuja, joita aiemmin olisi pidetty avoimesti rasistisina, kuten ”kantasuomalainen” tai ”elintasopakolainen”.
"Eiiikä, #autocorrect taas mä kuolen :D:D:D"
November 16, 2017
Hämmästyttävä kirja. Tartuin tähän pitkälti ulkoasusyistä; aikaisempaa Neuromaania olen ihastellut, mutta en ole uskaltanut lukea. Tämä piti nyt sitten napata kirjastosta mukaan. Valinta Finlandia-ehdokkaaksi nosti kirjan lukulistalle, kas kun sille ilmaantui kummasti varauksia.
Nyt on luettu, enkä oikein tiedä, mitä tästä ajattelisi. Yli-Juonikas kiittelee aluksi Juhani Lindholmia Pynchonin Painovoiman sateenkaaren suomentamisesta ja sieltähän ne ilmeisimmät vaikutteet tulevat: samanlaista hulluutta tässäkin on.
Yli-Juonikas on sullonut kirjan täyteen kaikenlaista kikkailua: sivuilta löytyy perinteisen romaanitekstin lisäksi muun muassa blogikirjoituksia, some-päivityksiä, sanaristikko, Suosikki-tyylinen taskupokkari ja nuotteja.
Mitä jutun juoneen tulee, en ole kirjan luettuani oikeastaan sen viisaampi kuin aloittaessani. Perussuomalaisten ympärillä pyörivää poliittista suhmurointia, salaliittoja, maahanmuuttokriittisyyttä... kaikenlaista päivänpoliittista kiemuraa, hirveä määrä henkilöitä, yllättäviä tapahtumia, katkeilevaa, fragmentaarista juonenkuljetusta... melkoinen hässäkkä. Jos joku ymmärsi, mistä tässä kaikessa oli kyse, saa kertoa. Tunnistin itse sen verran paljon viittauksia eri puolille kaikenlaista, että ymmärrän, että tässä on hyvin paljon sellaista, mitä en tunnista.
Lopullinen arvio osuu jonnekin kolmen ja neljän tähden väliin, mutta pyöristän nyt neljään ihan siitä syystä, että tässä oli esteettisenä esineenä paljon hyvää, ja muutenkin haluan kannustaa tällaista kirjallista hulluutta. Ei kai tässä muukaan auta kuin tarttua Neuromaaniin.
Nyt on luettu, enkä oikein tiedä, mitä tästä ajattelisi. Yli-Juonikas kiittelee aluksi Juhani Lindholmia Pynchonin Painovoiman sateenkaaren suomentamisesta ja sieltähän ne ilmeisimmät vaikutteet tulevat: samanlaista hulluutta tässäkin on.
Yli-Juonikas on sullonut kirjan täyteen kaikenlaista kikkailua: sivuilta löytyy perinteisen romaanitekstin lisäksi muun muassa blogikirjoituksia, some-päivityksiä, sanaristikko, Suosikki-tyylinen taskupokkari ja nuotteja.
Mitä jutun juoneen tulee, en ole kirjan luettuani oikeastaan sen viisaampi kuin aloittaessani. Perussuomalaisten ympärillä pyörivää poliittista suhmurointia, salaliittoja, maahanmuuttokriittisyyttä... kaikenlaista päivänpoliittista kiemuraa, hirveä määrä henkilöitä, yllättäviä tapahtumia, katkeilevaa, fragmentaarista juonenkuljetusta... melkoinen hässäkkä. Jos joku ymmärsi, mistä tässä kaikessa oli kyse, saa kertoa. Tunnistin itse sen verran paljon viittauksia eri puolille kaikenlaista, että ymmärrän, että tässä on hyvin paljon sellaista, mitä en tunnista.
Lopullinen arvio osuu jonnekin kolmen ja neljän tähden väliin, mutta pyöristän nyt neljään ihan siitä syystä, että tässä oli esteettisenä esineenä paljon hyvää, ja muutenkin haluan kannustaa tällaista kirjallista hulluutta. Ei kai tässä muukaan auta kuin tarttua Neuromaaniin.
November 20, 2017
Jatkosota-Extra näyttää mihin romaani taidemuotona taipuu; mitä paperille saa sanojen lisäksi, sanoja kieputtamalla, tyylilajeja omaksuen. Sanoilla on merkitystä, sillä miten ne asettelee, miten kovaa ja painokkaasti ne sanoo, kenen äänellä ja ketä vastaan - kuten populismi (ja politiikka puoluerajoista kiinnipitämättä) osoittaa.
Ei ahmittava tai nopealukuinen, mutta ehdoton page-turner. Ja teoksen vaikeus peruslukijalle on vahvasti liioiteltua. Sen kun lukee.
Kirjallisuuden ohella seuraan esitystaidetta ja tämä romaani on kuin hieno näyttämölle tehty teos, kantava, vaivalla rakennettu oivallus.
Ei ahmittava tai nopealukuinen, mutta ehdoton page-turner. Ja teoksen vaikeus peruslukijalle on vahvasti liioiteltua. Sen kun lukee.
Kirjallisuuden ohella seuraan esitystaidetta ja tämä romaani on kuin hieno näyttämölle tehty teos, kantava, vaivalla rakennettu oivallus.
March 27, 2018
Vaikka en pidä itseäni ihan penaalin tylsimpänä kynänä, on päällimmäisenä fiilis, etten tajunnut lukemastani kyllä yhtään mitään. Silti paikoin erittäin viihdyttävä teos. Hirveästi hauskaa kikkailua. Hirveästi turhaa kikkailua.
i-want-money
October 14, 2017TRANzLATE PleeZe!
[anyone read Finnish?]
https://twitter.com/hashtag/jatkosota...
Seriously ;; anyone here read Finnish?
[anyone read Finnish?]
https://twitter.com/hashtag/jatkosota...
Seriously ;; anyone here read Finnish?
Read
June 7, 2018kiitos jaakko thank you jack
December 25, 2017
Hämmentävän vaikuttava. Ajankuvaa, myyttejä, politiikkaa ja vainoharhaa iloisesti sekaisin. Yksi vuoden parhaita ehdottomasti.
Read
October 7, 2018"report post"-modernismin ehdottomia kulmakiviä
November 29, 2019
En tiedä. Ihan kuin tässä olisi pyritty tekemään kiehtova esine romaanin sijaan. Siedettävämpi kuin Neuromaani, johon minulla paloi käpy alkuunsa, mutta jotenkin jäi olo, ettei tämänkään läpi kahlaaminen ollut oikein vaivan väärti. Alkuun kikkailu kiehtoi, pian puudutti. Taitavaa konseptitaidetta kyllä sinänsä, mutta ei valaisevaa, huvittavaa tai oikeastaan edes kovin viihdyttävää. Loputtoman monimutkainen kääre tyhjähkön paketin ympärillä.
February 1, 2018
Olihan siinä kokeellisia kikkoja sen seittemää sorttia; hauskoja, laimeita, oivaltavia, tympeitä, ärsyttäviä, mielenkiintoisia ja raivostuttavia. Ja ulkoasu erittäin hieno, kirjan parasta antia.
Sisällöstä en vaan saanut mitään irti. Sanoisin, että tämä oli sisällöltään tyhjä, ellei se kuulostaisi niin kovin ilkeältä. Suomen tämänhetkistä politiikkaa, poliittista ilmapiiriä ja kansainvälisiä salaliittoteorioitahan tässä parodioidaan kieli niin pitkällä poskella kuin vain yltää. Näistä aineksista syntyi monia makoisia hetkiä, mutta ei oikeen merkityksellistä kokonaisuutta.
Yrityksistäni huolimatta en saanut ignoorattua läpi teoksen jatkuvaa todella raivostuttavaa erikoissanaston käyttöä, mikä laski lukunautinnon tasoa huomattavasti. Pahimmillaan yhdellä sivulla saattoi olla puolen tusinaa minulle tuntematonta sanaa, esimerkiksi salaliittoteorioille spesifiä sanastoa ja vieraskielisiä käsitteitä. Jouduin käymään jatkuvaa kissanhännänvetoa itseni kanssa: googlatako vai jättääkö ymmärtämättä. Kumpikaan ei kuitenkaan ole hyvä vaihtoehto, tai ainakaan minun luonteenlaadulleni sopiva. Tämä sanastoasia lienee se syy, miksi tätä on kuullut sanottavan "tavalliselle lukijalle" vaikeaksi. Lukijan tavallisuudesta tai erityislaatuisuudesta, saati implisiittisesti vihjatusta yleissivistyksen tasosta ei kuitenkaan ole kyse. Ei näitä sanoja kukaan tiedä. Lukijan laittaminen tällaiseen googlata-vaiko-eikö-googlata -tilanteeseen on varmasti kirjailijan tietoinen -kaiketi kokeellinen- valinta. Erittäin, erittäin raivostuttava sellainen.
Jälkimaku ihan kohtuu miellyttävä, mutta laimea.
Sisällöstä en vaan saanut mitään irti. Sanoisin, että tämä oli sisällöltään tyhjä, ellei se kuulostaisi niin kovin ilkeältä. Suomen tämänhetkistä politiikkaa, poliittista ilmapiiriä ja kansainvälisiä salaliittoteorioitahan tässä parodioidaan kieli niin pitkällä poskella kuin vain yltää. Näistä aineksista syntyi monia makoisia hetkiä, mutta ei oikeen merkityksellistä kokonaisuutta.
Yrityksistäni huolimatta en saanut ignoorattua läpi teoksen jatkuvaa todella raivostuttavaa erikoissanaston käyttöä, mikä laski lukunautinnon tasoa huomattavasti. Pahimmillaan yhdellä sivulla saattoi olla puolen tusinaa minulle tuntematonta sanaa, esimerkiksi salaliittoteorioille spesifiä sanastoa ja vieraskielisiä käsitteitä. Jouduin käymään jatkuvaa kissanhännänvetoa itseni kanssa: googlatako vai jättääkö ymmärtämättä. Kumpikaan ei kuitenkaan ole hyvä vaihtoehto, tai ainakaan minun luonteenlaadulleni sopiva. Tämä sanastoasia lienee se syy, miksi tätä on kuullut sanottavan "tavalliselle lukijalle" vaikeaksi. Lukijan tavallisuudesta tai erityislaatuisuudesta, saati implisiittisesti vihjatusta yleissivistyksen tasosta ei kuitenkaan ole kyse. Ei näitä sanoja kukaan tiedä. Lukijan laittaminen tällaiseen googlata-vaiko-eikö-googlata -tilanteeseen on varmasti kirjailijan tietoinen -kaiketi kokeellinen- valinta. Erittäin, erittäin raivostuttava sellainen.
Jälkimaku ihan kohtuu miellyttävä, mutta laimea.
May 6, 2018
Yli-Juonikas hallitsee poliittisen satiirin. Tämä oli hyvin hauska teos, joka onnistui yllättämään monessa kohdassa sanavalinnoillaan.
Kirja seuraa suurimman osan aikaa perussuomalaisen kansanedustaja Pentti Niskapalkin avustaja Mika Kingelinin edesottamuksia. Hän mm. yrittää löytää kadonnutta kansanedustajaa, Kauko Sademiestä, mutta ei se ole kirjan juonena. Juonesta on ylipäänsä paha puhua. Tämä on postmodernia kirjallisuutta, jossa ei oikeastaan ole mitään juonta. Tässä on kohtauksia ja teemoja.
Jatkosota-extra on hyvin ajankohtainen ja ajassa kiinni oleva teos. Jos haluat lukea sen, niin lue mahdollisimman pian. Tämän kirjan puoliintumisaika on lyhyt. Kirja on niin täynnä nettimeemeihin ja päivänpoliittisiin tapahtumiin viittaavia kohtia, että se alkaa tuntua jo nyt vähän vanhentuneelta, vaikka se julkaistiin viime vuonna. Parin vuoden kuluttua kirja tuntunee jo hyvin kulahtaneelta ja on jo varmaan vähän vaikea muistaa, mihin suuri osa vitseistä oikein viittaa. On vaikea kuvitella, että kukaan lukisi tätä vapaaehtoisesti viiden vuoden kuluttua.
Yhteenvetona: jos et tiedä, mikä on "false flag" tai miksi joidenkin nimien ympärille on merkitty kolminkertaiset sulkumerkit, niin tästä kirjasta menee aika paljon ohi. Mutta jos tunnet alt-right-termit ja salaliittoteoriat ja nautit ajankohtaisesta satiirista, uskallan suositella - vielä tämän vuoden ajan.
Kirja seuraa suurimman osan aikaa perussuomalaisen kansanedustaja Pentti Niskapalkin avustaja Mika Kingelinin edesottamuksia. Hän mm. yrittää löytää kadonnutta kansanedustajaa, Kauko Sademiestä, mutta ei se ole kirjan juonena. Juonesta on ylipäänsä paha puhua. Tämä on postmodernia kirjallisuutta, jossa ei oikeastaan ole mitään juonta. Tässä on kohtauksia ja teemoja.
Jatkosota-extra on hyvin ajankohtainen ja ajassa kiinni oleva teos. Jos haluat lukea sen, niin lue mahdollisimman pian. Tämän kirjan puoliintumisaika on lyhyt. Kirja on niin täynnä nettimeemeihin ja päivänpoliittisiin tapahtumiin viittaavia kohtia, että se alkaa tuntua jo nyt vähän vanhentuneelta, vaikka se julkaistiin viime vuonna. Parin vuoden kuluttua kirja tuntunee jo hyvin kulahtaneelta ja on jo varmaan vähän vaikea muistaa, mihin suuri osa vitseistä oikein viittaa. On vaikea kuvitella, että kukaan lukisi tätä vapaaehtoisesti viiden vuoden kuluttua.
Yhteenvetona: jos et tiedä, mikä on "false flag" tai miksi joidenkin nimien ympärille on merkitty kolminkertaiset sulkumerkit, niin tästä kirjasta menee aika paljon ohi. Mutta jos tunnet alt-right-termit ja salaliittoteoriat ja nautit ajankohtaisesta satiirista, uskallan suositella - vielä tämän vuoden ajan.
May 26, 2018
Huhhuh. Olipa lukuponnistus, jolle lisäpainetta toi lähestyvä palautuspäivämäärä. Hyperpostmoderni tekstikikkailukokonaisuus, jonka väleihin on piilotettu fragmentaarisesti lineaarisiakin aineksia. Poliittisesta satiirista kaiketi on kysymys, agendalla on eduskuntatyöskentely, maahanmuuttopolitiikka, populismi, valtiolliset bisnekset ja mitä vielä. Kikkailua on vain niin paljon, että välillä kyllä sattuu Jaakkoa leukaan. Toisin sanoen kikkailu tuntuu itsetarkoitukselliselta, ja muutaman hymähdyksen jälkeen alkaa kyllästyttää. Tekstilajeina kokeillaan esimerkiksi kokoontaitettavaa minipokkaria, nuotteihin kirjoittamista, sekä jo tavanomaisempaa blogikirjoittelua. Oma suosikkini kikoista oli sanojen kirjoittaminen siten, että jokaisella kirjaimella on oma alaviitekirjain, ja näistä alaviitekirjaimista syntyy sanojan todella haluama sanoma. Olisi melkein voinut saada neljä tähteä, jos en olisi uupunut kaikkeen temppuiluun.
May 21, 2019
Nerokas, surrealistis-absurdistinen poliittinen, mikä-lie-tämä-nyt-onkaan vetosi meitsiin kyllä jotenkin. Teoksessa risteilivät Yli-Juonikkaan kikkailut yllättävine ristikkoineen ja "väärin" painettuine sivuineen, "tarinan" kulkiessa miten sattuu kuitenkin jotenkin tangeeraten Perussuomalaisen eduskuntavustajan elämää ja kaikenlaisten erikoisten salaliittojen keskellä huimasti pyörivää himmeliä. Kirja oli ajoittain tosi raskasta kamaa, mutta lukukokemuksena kuitenkin kaikessa hämmentävyydessään hieno.
October 31, 2024
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2015: 220/220)
2017: 2/6
1984-2023: 222/268
4,5/5. Luin peräkkäin tässä Finlandia-projektissani Laura Lindstedtin Oneironin, Miki Liukkosen O:n ja sitten tämän Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-extran. Ja mikä kasauma taitoa, hyvyyttä ja älyä tässä olikaan! Nämä saattoivat hyvinkin olla projektini tähänastiset kolme parasta romaania. Ja minulla on aavistus, että tämä Jatkosota-extra saattaa olla jopa fiksuinta, mitä Suomen kielellä on kirjoitettu. (Olen riittävän fiksu aavistellakseni tätä, mutten ehkä riittävän fiksu sanoakseni tätä aivan varmasti.) Sekä Lindstedt että Yli-Juonikas ovat ilmeisesti kuuluneet Mahdollisen Kirjallisuuden Seuraan (tästä saattoi olla mainintaa heidän kirjojensa liepeissäkin). Ja tämä heidän romaaniensa kokeilevuus ja kiinnostavuus saa minut kiinnostumaan tuosta seurastakin ja sen muista kirjailijoista. Erityisesti Yli-Juonikkaan romaania voidaan varmaankin pitää kokeilevana. Se sisältää vaikka mitä teksti- ja jopa kuvalajeja. On ristikkoa. On lööppiä. On jopa eduskunnan istuntoa nuotinnettuna. On monen sivun aakkostettua sanalistaa, jossa sanat muodostavat jopa jonkinlaista kertomuksen tai ainakin runon tynkää. Yli-Juonikas toteuttaa täysimääräisesti sitä ilmeisesti kirjailija Matti Pulkkisen nimissä kulkevaa lausumaa, että romaani ja sika ovat siinä mielessä samanlaisia, että ne syövät mitä hyvänsä. Vuoden 1985 Finlandia-ehdokkaana olleessa romaanissaan Matti Pulkkinen epäilemättä yritti toteuttaa tuota kaikkiruokaisuutta, mutta toteutus taisi vähän onnahdella. Yli-Juonikas onnistunee paremmin syöttämään kirjalleen eri aineksia. Luin Jatkosota-extraa ensimmäiset sata sivua melko tuskastuneena. Tuskaisuutta aiheutti se, että yritin tuloksetta löytää jonkinlaista juonta, mitä olisin voinut seurata. Sitten löysin näistä Goodreads-arvioista sellaisen lukuohjeen, ettei pidä etsiä mitään juonta – sillä sellaista ei (juurikaan) ole –, vaan pitää lukea ikään kuin vain irrallisia kohtauksia. Ja tuolla ohjeella vapauduin ja löysin lukuilonkin. Ja onhan siellä sitten näitä yksittäisiä kohtauksia yhdistäviä teemojakin. Kirja on satiiria persujen jytkyn jälkeiseltä ajalta. Se pilkkaa ja ivaa niin hienovaraisesti, ettei tuota usein tunnistakaan – ei muut eikä ehkä eteenkään pilkan kohteet. Olen aktiivi uutistenlukija. Mutta tuo ei taida riittää tämän kirjan perinpohjaiseksi ymmärtämiseksi. Pitäisi varmaan hallita paljon muutakin – aina sieltä hommafoorumeista lähtien. Paljon meni minulta varmasti ohi (mitä esimerkiksi tarkoittivat ne toistuvat kolminkertaisissa sulkeissa olleet nimet?) – mutta nautin silti. Vaihtuvine teksti- ja kirjasinlajeineen kirja oli visuaalisestikin näyttävä. Miinusta siitä, että romaani on aika aikasidonnainen. Henkilö, joka on elänyt persujen nousun ajan, voi vielä ymmärtää jotakin – mutta vuosien ja vuosikymmenten kuluessa käy ymmärtäminen yhä haastavammaksi (ellei sitten lue tämän kirjan ohella kirjastollista historiateoksia). Miinusta myös paikallisuudesta tai pikemminkin universaalisuuden puutteesta. Jos jo suomalaisella voi olla vaikeuksia ymmärtää tätä romaania – kuinka paljon vaikeampaa sitten muualta tulevalla ja ulkomaalaisella.
(1984-2015: 220/220)
2017: 2/6
1984-2023: 222/268
4,5/5. Luin peräkkäin tässä Finlandia-projektissani Laura Lindstedtin Oneironin, Miki Liukkosen O:n ja sitten tämän Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-extran. Ja mikä kasauma taitoa, hyvyyttä ja älyä tässä olikaan! Nämä saattoivat hyvinkin olla projektini tähänastiset kolme parasta romaania. Ja minulla on aavistus, että tämä Jatkosota-extra saattaa olla jopa fiksuinta, mitä Suomen kielellä on kirjoitettu. (Olen riittävän fiksu aavistellakseni tätä, mutten ehkä riittävän fiksu sanoakseni tätä aivan varmasti.) Sekä Lindstedt että Yli-Juonikas ovat ilmeisesti kuuluneet Mahdollisen Kirjallisuuden Seuraan (tästä saattoi olla mainintaa heidän kirjojensa liepeissäkin). Ja tämä heidän romaaniensa kokeilevuus ja kiinnostavuus saa minut kiinnostumaan tuosta seurastakin ja sen muista kirjailijoista. Erityisesti Yli-Juonikkaan romaania voidaan varmaankin pitää kokeilevana. Se sisältää vaikka mitä teksti- ja jopa kuvalajeja. On ristikkoa. On lööppiä. On jopa eduskunnan istuntoa nuotinnettuna. On monen sivun aakkostettua sanalistaa, jossa sanat muodostavat jopa jonkinlaista kertomuksen tai ainakin runon tynkää. Yli-Juonikas toteuttaa täysimääräisesti sitä ilmeisesti kirjailija Matti Pulkkisen nimissä kulkevaa lausumaa, että romaani ja sika ovat siinä mielessä samanlaisia, että ne syövät mitä hyvänsä. Vuoden 1985 Finlandia-ehdokkaana olleessa romaanissaan Matti Pulkkinen epäilemättä yritti toteuttaa tuota kaikkiruokaisuutta, mutta toteutus taisi vähän onnahdella. Yli-Juonikas onnistunee paremmin syöttämään kirjalleen eri aineksia. Luin Jatkosota-extraa ensimmäiset sata sivua melko tuskastuneena. Tuskaisuutta aiheutti se, että yritin tuloksetta löytää jonkinlaista juonta, mitä olisin voinut seurata. Sitten löysin näistä Goodreads-arvioista sellaisen lukuohjeen, ettei pidä etsiä mitään juonta – sillä sellaista ei (juurikaan) ole –, vaan pitää lukea ikään kuin vain irrallisia kohtauksia. Ja tuolla ohjeella vapauduin ja löysin lukuilonkin. Ja onhan siellä sitten näitä yksittäisiä kohtauksia yhdistäviä teemojakin. Kirja on satiiria persujen jytkyn jälkeiseltä ajalta. Se pilkkaa ja ivaa niin hienovaraisesti, ettei tuota usein tunnistakaan – ei muut eikä ehkä eteenkään pilkan kohteet. Olen aktiivi uutistenlukija. Mutta tuo ei taida riittää tämän kirjan perinpohjaiseksi ymmärtämiseksi. Pitäisi varmaan hallita paljon muutakin – aina sieltä hommafoorumeista lähtien. Paljon meni minulta varmasti ohi (mitä esimerkiksi tarkoittivat ne toistuvat kolminkertaisissa sulkeissa olleet nimet?) – mutta nautin silti. Vaihtuvine teksti- ja kirjasinlajeineen kirja oli visuaalisestikin näyttävä. Miinusta siitä, että romaani on aika aikasidonnainen. Henkilö, joka on elänyt persujen nousun ajan, voi vielä ymmärtää jotakin – mutta vuosien ja vuosikymmenten kuluessa käy ymmärtäminen yhä haastavammaksi (ellei sitten lue tämän kirjan ohella kirjastollista historiateoksia). Miinusta myös paikallisuudesta tai pikemminkin universaalisuuden puutteesta. Jos jo suomalaisella voi olla vaikeuksia ymmärtää tätä romaania – kuinka paljon vaikeampaa sitten muualta tulevalla ja ulkomaalaisella.
March 21, 2018
Ei mikään helppolukuinen teos mutta väitän nauttineeni joka hetkestä. Visuaalisesti myös kiinnostava, luultavasti äänikirjana ei toimisi ollenkaan koska rakenne, käytetyt tehokeinot ja erilaiset vaihtoehtoiset tarinalinjat eivät sellaista ratkaisua kestäisi. Näyttää kovasti siltä että olen pakotettu tutustumaan kirjoittajan varhaisempaankin tuotantoon. Vain neljä tähteä koska valitettavasti teksti ei kaikin osin kulje aivan viiden tähden arvoisesti.
July 28, 2022
Yritin nihkeästi aloittaa tätä jo toukokuussa, mutta lopulta tämä piti pakottaa läpi vasta paria kuukautta myöhemmin. Opin kantapään kautta, että tätä teosta lukiessa ei voi olettaa voivansa muodostaa mielessään minkäänlaista juonta, johon kaikki kohtaukset ongelmitta linkittyvät. Sen sijaan opin lukemaan kirjaa avoimena kaikelle, välittämättä siitä käykö kohtaus ylipäänsä järkeen, tai liittyykö se mitenkään aiheeseen. Jälkiolo on lähinnä hämmentynyt.
January 24, 2018
Luin töitä varten
March 23, 2020
Well, that was weird.
October 25, 2025
Noh, mitähän tästäkin nyt sanoisi? Todella vaikea kokea että olisin ymmärtänyt ihan kaiken, mutta on tämä huomattavasti Neuromaania “luettavampi” ja toisaalta malliltaan sellainen, että on tosi hieno olo kun huomaa ymmärtävänsä lukemaansa :D Vaikka kirja sijoittuukin tarkkaan ottaen Perussuomalaisten Jytkyn jälkeiseen aikaan, oikeistopopulismin kauhut ovat edelleen relevantteja, jos eivät jopa relevantimpia kuin silloin. Esineenä ihan ihmeellinen, ei voi kun hattua nostaa. Koko ajan tulee vastaan uudenlaisia formaatteja ällistyttävällä tarkkuudella toteutettuna. Tätä lukiessa tuli monesti sellainen olo, että joku teksti tai osio loppuu ihan kesken ja en ihan pääse kiinni siihen, mikä sen pointti on, mikä oli vähän turhauttavaa. Lue, jos haluat lukea jotain kokeilullista.
Read
January 30, 2018Nerokas ja älytön teos! Koin tulleeni viihdytetyksi, huijatuksi, harhautetuksi ja onnellisemmaksi tämän kirjan parissa. En tosin tiedä ymmärsinkö mitään ja nyt tekisi mieli lukea kirja uudelleen järjestelmällisemmin, mutta hyvä tämä oli näinkin. Suosittelen.
March 25, 2018
Nokkelaa kikkailua, mutta todella raskas ja vaikea luettava. Ehkä tätä arvostaisi jos pitäisi kirjallisuutta enemmän taiteena kuin viihteenä, ja lisäksi nauttisi postmodernista p^Htaiteesta.
En suosittele kenellekään.
En suosittele kenellekään.
Read
April 13, 2018Väistää hyvä/huono-akselin arviointia. Kenties parempi sanoa: onnistunut, merkittävä ja sivumääräänsä suurempi elämys (paljon sanottu 669-sivuisesta teoksesta). Upeaa, että tämä on kirjoitettu.
Arvio tulossa Tähtivaeltajaan 2/2018
Arvio tulossa Tähtivaeltajaan 2/2018
Displaying 1 - 24 of 24 reviews