What do you think?
Rate this book
Autarktis
Autarktis on romaani omavaraisesta pohjoisesta. Äänessä on kolme ikäpolvea, joukossa rampautunut sotasankari, Ruotsiin muuttaja ja työvoimatoimiston tyytyväinen asiakas. Kaikilla on vapauden kaipuu, siltojen rakentamisen ja niiden polttamisen, tilinteon tekemisen ja pakenemisen tarve.
271 pages, Hardcover
First published September 1, 2017
6 people are currently reading
49 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 18 of 18 reviews
January 23, 2018
Aargh. Miten ihmeessä tämä oli Finlandia-ehdokas??
Jos kukaan on joutunut kuuntelemaan sedän/naapurin/perhetutun tai muun yli kuusikymppisen inttitarinoita, muisteloita 60-luvun kesätöistä ja 70-luvun ryyppäysreissuista, niin tämä on juuri sitä samaa jorinaa, mutta: Nyt kotisohvallasi omaan tahtiisi! Kaupan päälle saat lisäksi monta kertojaa, jotta puisevia tarinoita riittäisi lähes 300 sivun verran. Pari kertaa jokin tarina lähes kiinnosti minua, mutta sitten vaihtui taas kertoja, joten sekin huoli oli aiheeton. Kirjan lukeminen oli melkoista taistelua: täytyy myöntää että välillä luin lähinnä hyppäillen ja silmäillen, mutta silti siihen meni kolme viikkoa.
Jos kukaan on joutunut kuuntelemaan sedän/naapurin/perhetutun tai muun yli kuusikymppisen inttitarinoita, muisteloita 60-luvun kesätöistä ja 70-luvun ryyppäysreissuista, niin tämä on juuri sitä samaa jorinaa, mutta: Nyt kotisohvallasi omaan tahtiisi! Kaupan päälle saat lisäksi monta kertojaa, jotta puisevia tarinoita riittäisi lähes 300 sivun verran. Pari kertaa jokin tarina lähes kiinnosti minua, mutta sitten vaihtui taas kertoja, joten sekin huoli oli aiheeton. Kirjan lukeminen oli melkoista taistelua: täytyy myöntää että välillä luin lähinnä hyppäillen ja silmäillen, mutta silti siihen meni kolme viikkoa.
November 20, 2017
Minussa on heikko kohta pohjoiselle. Ja suomalaiselle miehelle. Ja kaunokirjallisuudelle, etenkin sellaiselle, joka antaa äänen hiljaisille, lisää ymmärrystä, yrittää ymmärtää kansamme nykyhetkeä, tulevaa, eikä pelkää olla äijä ja herkkä, suora ja kaunokirjallinen. Autarktis on sellainen.
July 13, 2022
I admit it, muscular prose (as described by B.R. Myer in his A Reader's Manifesto) is not usually my cup of tea. The tropes of such novels include manly men doing manly things and trying to untangle their feelings, but not really having the tools for doing so except the author's occasional floral language or suddenly lofty ideas. In the case of Autarktis, much of the latter comes in the form of a speaking dartboard, that slowly goes beyond its duties of announcing dart throwing results to describing the history of the Arctic, from prehistory onward, placing the men's issues into a larger historical context (and making their struggles seem occasionally mundane). There's not much room for women in these types of novels, except for being objects of desire (or explicitly written as not being desirable).
Having been a Liimatta fan since loving his song lyrics back in my teen years, I pushed through my first "is this for me?" feelings of the book, and I'm glad I did. Autarktis is muscular prose from the Arctic circle, of the expectations and shame and duties of men in three generations. Occasionally, the novel does go quite deep into the genre's weeds by listing details of technical aspects of some work the men engage in, but in an endearing way, it creates a novel that reminded me of reading memoirs by people who have had really interesting lives, but who are not necessarily experienced novelists or writers. There is an immediate authenticity to the characters that Liimatta has created, partly because they pay a lot of attention to fairly mundane things (such as driving a car and who's going to pick up whom when it doesn't necessarily matter to the plot) and go about their lives being grumpy or confused about their sexuality. It's sort of like reading someone's journal who is afraid to put in their deepest thoughts down, just in case someone comes and reads over the shoulder.
Only after reading (or rather, listening) to this book I checked some reviews, and I was surprised to see this praised as a great example of Finnish life. I mean, they're not wrong... but I'd go as far as to say that it's a great example of a Finnish man's life. Because there's hardly anything in the novel from a woman's perspective. And I'm not saying there needs to be: this is a story focused on three men, whose desires to lead a meaningful life don't really change all that fundamentally, although the times around them change. The three stories speak to the pressures of society that keeps on holding onto some aspects of what it means to be a man, although the landscape is ever-changing.
Having been a Liimatta fan since loving his song lyrics back in my teen years, I pushed through my first "is this for me?" feelings of the book, and I'm glad I did. Autarktis is muscular prose from the Arctic circle, of the expectations and shame and duties of men in three generations. Occasionally, the novel does go quite deep into the genre's weeds by listing details of technical aspects of some work the men engage in, but in an endearing way, it creates a novel that reminded me of reading memoirs by people who have had really interesting lives, but who are not necessarily experienced novelists or writers. There is an immediate authenticity to the characters that Liimatta has created, partly because they pay a lot of attention to fairly mundane things (such as driving a car and who's going to pick up whom when it doesn't necessarily matter to the plot) and go about their lives being grumpy or confused about their sexuality. It's sort of like reading someone's journal who is afraid to put in their deepest thoughts down, just in case someone comes and reads over the shoulder.
Only after reading (or rather, listening) to this book I checked some reviews, and I was surprised to see this praised as a great example of Finnish life. I mean, they're not wrong... but I'd go as far as to say that it's a great example of a Finnish man's life. Because there's hardly anything in the novel from a woman's perspective. And I'm not saying there needs to be: this is a story focused on three men, whose desires to lead a meaningful life don't really change all that fundamentally, although the times around them change. The three stories speak to the pressures of society that keeps on holding onto some aspects of what it means to be a man, although the landscape is ever-changing.
April 6, 2018
Ensimmäinen Liimatan kirja, jonka luin. Odotukset olivat korkealla ja kyllähän Liimatta onkin taitava sanankäyttäjä ja hienoja kielikuvia rakentelee. Mutta paikoitellen kirja oli todella puiseva ja "miehinen", minua ei hirveästi kiinnosta yksityiskohtainen tehtaanduunarin työn kuvailu. Uskon, että tästä kirjasta saa enemmän irti, jos siltojen rakentelu ja mutterien teko ovat ennestään tuttuja.
Kirjassa oli todella hyviäkin kohtia ja hienoja lauserakenteita, mutta lukeminen tökki paikoitellen aivan liikaa. Melkeinpä pitäisi lukea tämä kirja uudestaan toiste, sillä joitakin lauseita pitäisi analysoida enemmän. Mutta, kolmonen rapsahtaa minulta. Liimatan tuotanto kiinnostaa kyllä tämänkin lukukokemuksen jälkeen.
Kirjassa oli todella hyviäkin kohtia ja hienoja lauserakenteita, mutta lukeminen tökki paikoitellen aivan liikaa. Melkeinpä pitäisi lukea tämä kirja uudestaan toiste, sillä joitakin lauseita pitäisi analysoida enemmän. Mutta, kolmonen rapsahtaa minulta. Liimatan tuotanto kiinnostaa kyllä tämänkin lukukokemuksen jälkeen.
December 25, 2017
Liimatta jorisee pohjoisen miehen omavaraisuudesta ja yksinäisyydestä (sama asia) kolmessa sukupolvessa, mutta ei tämä mitään ahdistusproosaa ole, vaan kipeän hauskaa, samaan aikaan juttelevaa ja runollista. Tommi pistää sanat aika hyvin! ”Saavutan varmuuden, että yksineläjä on tuo joka katsoo koiraa kauemmin ja hellemmin kuin pikkulasta koska koiraan hänellä on mahdollisuus.”
February 14, 2018
Erikoinen kirja. Osasta pidin paljonkin ja osa meni ymmärryksen yli. Pidin etenkin ruotsissa töissä olleen tarinasta ja työttömän tarina alkoi lupaavasti, muuttuen sitten omituiseksi. Juodaanko me suomalaiset oikeasti näin?
Annoin 3 tähteä, 3,5 olisi oikea arvio.
Annoin 3 tähteä, 3,5 olisi oikea arvio.
April 8, 2019
Sain tämän kirjan ystävältäni kirjavaihdossa. Tommi Liimatta ei ollut nimenä tuttu, vaikka myöhemmin selvisi, että olin kyllä Liimatan tekstejä kuullut Absoluuttisen Nollapisteen lyriikoiden kautta.
Yllätys oli positiivinen. Autarktis oli mahtava kirja, jonka luki äkkiseltään. Kieli on elävää ja hahmot uskottavia - ainakin näin etelän hedelmän silmistä?
Kirja seuraa omaelämäkerrannallisesti useamman lappilaisen miehen elämää eri vuosikymmeniltä, jotka ovat kaikki mukaansatempaavia ja hienoja aikansa kuvauksia. Pohjoisessa selvitään, tai jos ei selvitä, niin ainakin esitetään selviävänsä. Jälleen kerran ei voi kuin korostaa sitä, kuinka tärkeää itselleni on aina lukea kirja sille suotuisassa ympäristössä. Autarktisen luin itse, kun olin Pyhän kansallispuistossa autiotuvassa lumimyrskyn keskellä. Voiko parempaa hetkeä kuvitellakaan, jolloin lukisi kirjan Pohjoisen miehen itsenäisyydestä ja selviytymisestä Lapissa?
Kirja ei kuitenkaan ole ongelmaton, jonka takia päädyin lopulta vain kolmen tähden antamiseen. Se nimittäin toistaa itseään jatkuvasti. Vaikka kirjassa seurataan useampaa henkilöhahmoa, ei kukaan heistä erotu selvästi erilaisiksi vaan kaikki tuntuvat menevän siihen lappilaisen miehen stereotypiaan.
Tämä yksipuolisuus näkyy myös tarinoissa. Alkoholi, yksinäisyys ja elämän merkityksettömyys ovat varmasti meille kaikille hankalia asioita, jotka korostuvat jostain syystä aina erilaisissa periferioissa. Mutta onko elämä muka pelkkää vastoinkäymistä toisen perään? Emmekö muka koskaan opi virheistämme?
Suosittelen kirjaa kuitenkin luettavaksi. Tämä oli helposti yksi parhaista uusista kotimaisista, mitä olen lukenut. Liimatan kieli on myös kekseliästä ja soljuvaa, ja monissa kohdissa ei voi kuin hykerrellä miehen hienoille havainnoille arjesta.
Yllätys oli positiivinen. Autarktis oli mahtava kirja, jonka luki äkkiseltään. Kieli on elävää ja hahmot uskottavia - ainakin näin etelän hedelmän silmistä?
Kirja seuraa omaelämäkerrannallisesti useamman lappilaisen miehen elämää eri vuosikymmeniltä, jotka ovat kaikki mukaansatempaavia ja hienoja aikansa kuvauksia. Pohjoisessa selvitään, tai jos ei selvitä, niin ainakin esitetään selviävänsä. Jälleen kerran ei voi kuin korostaa sitä, kuinka tärkeää itselleni on aina lukea kirja sille suotuisassa ympäristössä. Autarktisen luin itse, kun olin Pyhän kansallispuistossa autiotuvassa lumimyrskyn keskellä. Voiko parempaa hetkeä kuvitellakaan, jolloin lukisi kirjan Pohjoisen miehen itsenäisyydestä ja selviytymisestä Lapissa?
Kirja ei kuitenkaan ole ongelmaton, jonka takia päädyin lopulta vain kolmen tähden antamiseen. Se nimittäin toistaa itseään jatkuvasti. Vaikka kirjassa seurataan useampaa henkilöhahmoa, ei kukaan heistä erotu selvästi erilaisiksi vaan kaikki tuntuvat menevän siihen lappilaisen miehen stereotypiaan.
Tämä yksipuolisuus näkyy myös tarinoissa. Alkoholi, yksinäisyys ja elämän merkityksettömyys ovat varmasti meille kaikille hankalia asioita, jotka korostuvat jostain syystä aina erilaisissa periferioissa. Mutta onko elämä muka pelkkää vastoinkäymistä toisen perään? Emmekö muka koskaan opi virheistämme?
Suosittelen kirjaa kuitenkin luettavaksi. Tämä oli helposti yksi parhaista uusista kotimaisista, mitä olen lukenut. Liimatan kieli on myös kekseliästä ja soljuvaa, ja monissa kohdissa ei voi kuin hykerrellä miehen hienoille havainnoille arjesta.
September 20, 2018
Kirja miehenä olemisesta, kertojina toisen maailmansodan käynyt Kaataja, seuraavan sukupolven Ruottikuume ja 70-luvulla syntynyt kaikkien aineiden väärinkäyttäjä Puhuva Tikkataulu. Pari sivuhenkilöäkin ehtii sanoa muutaman sanasen, merkittävimpinä Kaatajan Toteutunut ja Toteutumaton Sukupuu.
Kirjan rakenne oli omaan makuuni vähän liian vaikea - totta puhuen luin varmaan lähemmäs kymmenen lukua ennen kuin oivalsin, että ne oli nimetty kertojan mukaan. Siihen asti luulin lukevani yhden kertojan tarinaa, eli en aivan täysin pystynyt kertojaääniä erottamaan. Myös sukupuun seuraaminen kävi hankalaksi.
Niinpä se mitä kirjasta sain irti, olivat ajoittaiset kielelliset välähdykset, melankoliset vinoonmenneiden elämien kuvaukset siitä, kuinka hankalaa sentään on olla mies. Mutta kyllähän se oikeastaan jo tiedettiin.
Kirjan rakenne oli omaan makuuni vähän liian vaikea - totta puhuen luin varmaan lähemmäs kymmenen lukua ennen kuin oivalsin, että ne oli nimetty kertojan mukaan. Siihen asti luulin lukevani yhden kertojan tarinaa, eli en aivan täysin pystynyt kertojaääniä erottamaan. Myös sukupuun seuraaminen kävi hankalaksi.
Niinpä se mitä kirjasta sain irti, olivat ajoittaiset kielelliset välähdykset, melankoliset vinoonmenneiden elämien kuvaukset siitä, kuinka hankalaa sentään on olla mies. Mutta kyllähän se oikeastaan jo tiedettiin.
July 27, 2020
”Halusin takas pohjoiseen...
Halusin takas pohjoiseen.
Halusin olla joku, olla jostain kotoisin,
joku, joku, olla joku.” - Kauko Röyhkä, Maa on voimaa
”Aika usein ihmisen kenttä sijaitsee vähän hänen takanaan.”
Liimatan Autarktis tarjoaa huikeita lause-elämyksiä. Pohjoisen omavaraiset elävät miten elävät. Elämä on niukkaa ja välillä olematonta.
Elämä ja työ saa tarkan kuvauksen. Ruottikuume vie työskentelemään parempiin olosuhteisiin, tehtaatkin siistimpiä kuin Suomessa. Mutta jokin tuo takaisin, vaikka ei aina pohjoiseen. Ja jos tuo, niin ei takaisin helppoon, vaan pätkiin, ahtauteen ja niukkuuteen.
”Itseilmaisu on vapautta tukahtumisesta.”
Tavattoman viisas ja hallittu, tavattoman nautittava kirja tämä. Kyllä tämä lähes vitosen hitsaussaumaa on. Vuoden parhaita lukukokemuksia.
Halusin takas pohjoiseen.
Halusin olla joku, olla jostain kotoisin,
joku, joku, olla joku.” - Kauko Röyhkä, Maa on voimaa
”Aika usein ihmisen kenttä sijaitsee vähän hänen takanaan.”
Liimatan Autarktis tarjoaa huikeita lause-elämyksiä. Pohjoisen omavaraiset elävät miten elävät. Elämä on niukkaa ja välillä olematonta.
Elämä ja työ saa tarkan kuvauksen. Ruottikuume vie työskentelemään parempiin olosuhteisiin, tehtaatkin siistimpiä kuin Suomessa. Mutta jokin tuo takaisin, vaikka ei aina pohjoiseen. Ja jos tuo, niin ei takaisin helppoon, vaan pätkiin, ahtauteen ja niukkuuteen.
”Itseilmaisu on vapautta tukahtumisesta.”
Tavattoman viisas ja hallittu, tavattoman nautittava kirja tämä. Kyllä tämä lähes vitosen hitsaussaumaa on. Vuoden parhaita lukukokemuksia.
February 6, 2018
Kirja tekee mieli lukea uudestaan, jotta sen ymmärtäisi. Tämä lienee Liimatalle tyypillistä, ymmärrän muista arvioista; en ole hänen kirjallisuuttaan aiemmin lukenut. Miehinen, suomalainen, ongelmallinen maailma. Alkoi jopa ahdistaa. Kuvaukset ovat osuvia, etäisiä mutta tärkeissä kohdissa täysin ytimessä. Ymmärtämisen osalta täytyy kuitenkin myöntää, että tipuin hieman henkilöhahmoissa. Alussa otin rennosti kun oletin ymmärtäväni myöhemmin, mutten ihan ymmärtänyt vielä lopussakaan. Kuten sanottua, pitäisi ehkä lukea uudelleen.
December 2, 2019
Nyt oli kyllä melkoinen mieskirja. Pohjoisen miesten sukupolvien ketjua kuvattuna tutunoloisilla äänenpainoilla ja moniäänisesti limittäin. Lyhyet tarinat ovat pääosin viihdyttäviä, jopa armeija- ja koneistusjututkin. Enemmänkin kauniita sanoja olisi voinut herua, jos en olisi tuntenut olevani niin korostetun kaukana kohderyhmästä. Toisaalta, eipä niitä kauniita sanoja Autarktiksen miehiltäkään juuri herunut.
February 18, 2019
Odotukset olivat korkealla, mutta eivät nyt täyttyneet. Hahmot eivät kasvaneet tarpeeksi kiinnostaviksi ja kirjan rakenne oli turhan pirstaleinen. Lisäksi odotin, että hahmojen maailmat kehittyisivät johonkin suuntaan tarinan edetessä, mutta näin ei käynyt ja lopputulos jäi vaisuksi.
Kieli oli odotetun erinomaista, mutta se ei nyt riitä neljänteen tähteen.
Kieli oli odotetun erinomaista, mutta se ei nyt riitä neljänteen tähteen.
December 15, 2017
Lyhkäsillä lauseilla selostettua Pohjoisen miehen elämäntarinaa: työtä ja työttömyyttä, inttiä ja sotaa, väkivaltaa, alkoholismia, elämän hallitsemattomuutta. Elämät kuin vahingossa elettyjä. Liimatta ei saa minulle miehiä likeisiksi, tarinat eivät kosketa, vaan sekoittuvat yhdeksi melko tympeäksi suoksi, jossa kuitenkin siellä täällä tuoksuu raikkaammalta.
Tulipa lukastua vaan eipä ihmeemmin napannut.
Tulipa lukastua vaan eipä ihmeemmin napannut.
November 22, 2017
Ihan joo mut jotenkin ei kuitenkaan.
January 2, 2018
Ei parasta Liimattaa. Kieli on toki yhä tarkkaa ja kiinnostavaa, mutta ote on liian vakava. Liian aikuinen?
July 18, 2020
Muuten ihan hyvä, mutta puhuvan tikkataulun viimeiset luvut tuntuivat vähän väkinäisiltä
March 7, 2021
Pohjoisen miesten pärjäämiskertomuksia. Ruotsiin muuttajan tarinasta kiinnostuin, kaksi muuta menivät vähän ohi.
November 10, 2024
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2015: 220/220)
(2016: 3/6)
2017: 3/6
1984-2023: 226/268
4+/5. Tätä kirjoittaessani olen jo lukenut kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat vuoteen 2017 asti, ja minun papereissani 2017 on vuosista se kaikista kovatasoisin. Ei Autarktiskaan ollut mielestäni huono – päinvastoin: se oli erinomainen! Mutta tässä kovassa kuusikossa jätin sen kuitenkin viimeiseksi (ja jätin sen myös ainoana pois niiden kirjojen listalta, jotka haluaisin ihan hankkia itselleni myöhemmin uudelleen luettaviksi).
(1984-2015: 220/220)
(2016: 3/6)
2017: 3/6
1984-2023: 226/268
4+/5. Tätä kirjoittaessani olen jo lukenut kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat vuoteen 2017 asti, ja minun papereissani 2017 on vuosista se kaikista kovatasoisin. Ei Autarktiskaan ollut mielestäni huono – päinvastoin: se oli erinomainen! Mutta tässä kovassa kuusikossa jätin sen kuitenkin viimeiseksi (ja jätin sen myös ainoana pois niiden kirjojen listalta, jotka haluaisin ihan hankkia itselleni myöhemmin uudelleen luettaviksi).
Displaying 1 - 18 of 18 reviews