What do you think?

Ajatuksia bisneksestä ja politiikasta
Häikäilemättömän viisaita ja hauskoja ajatuksia, herjoja ja huulia näytelmästä, jossa kaikki olemme mukana, johon kukaan ei ole syytön... Yli tuhat väläystä yli viideltäsadalta älypäältä.
"Toimiessani kustantajana jouduin kuin pakosta mietekirjojen kokoajaksi. Minulla oli varma mielipide, miten kirjat pitäisi toimittaa, mutta kukaan ei suostunut niin hikiseen työhön. Minun oli tehtävä ne itse.
Kokosin puolen tusinaa kirjaa, ja ne kävivät kaupaksi. Arkistoon kertyi myös liike-elämää ja politiikkaa käsittelevää aineistoa, jonka kirjaksi toimittaminen ei aluksi tuntunut ajankohtaiselta. Mutta vähin erin politiikasta ja bisneksestä on tullut keskeistä penkkiurheilua, kansanviihdettä. Juorugeneraattoreina bisnes ja politiikka ovat korvaamattomia, ja niiden maailmankuva heijastaa yhä yleispätevämmin ja julmemmin ihmislajin arvojen pelkistymistä. Ota ja tunne itsesi!"

231 pages, Hardcover
Published January 1, 1987
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
No one has reviewed this book yet.