Vapiskaa Bert ja Neropatti, Atlas Frisk saa lukijan kiemurtelemaan naurusta!
Yläasteen arki on karunkoomista ja kisa suosiosta ja huomiosta on kovaa. Voiko pahasta puheripulista kärsivä Atlas voittaa oppilaskunnan vaalit, kun vastassa on muskelimies Justus, jonka Youtube-video oman ahterin kärventämisestä on saanut peräti 150 000 katsojaa? Atlaksen sarjakuvasivustolla seuraajia taas on 15, vanhemmat mukaan lukien.
Atlas purkaa tuntojaan meileissä ja piirroksissa Elliotille, parhaalle kaverilleen, joka on muuttanut maailman toiselle laidalle. Atlas saa luokan uuden tytön Sarah-Lin tuekseen, ja aikoo ihan tosissaan voittaa vaalit: eihän Justuksen kaltaista sekopäätä saa päästää päättämään.
Kaj Korkea-Aho (s. 1983) on tuttu radiosta, tv:stä ja musiikkimaailmasta. Opiskellessaan maisteriksi Turussa hän elätti itsensä radiokoomikkona sekä tv-juontajana ja -käsikirjoittajana. Nyt Korkea-aho on toimitusjohtaja pienessä lystikkäässä yhtiössä, joka tuottaa tiedotusvälineille hullutuksia. Katso minuun pienehen (Se till mig som liten är), Korkea-ahon esikoisromaani palkittiin Söderströmsin kirjoituskilpailussa ja se ilmestyi sekä ruotsiksi että suomeksi syksyllä 2009.
Yksi tämän vuoden Finlandia Junior -ehdokkaista. Ihan hauska, sopivasti asiaa ja viihdettä, sähköpostien varaan rakentuva romaani, jossa kiva ja laadukas kuvitus. Esiteineille ja teineille suunnattu, hormonihyrrien tyyliin sopivia vihjauksia liittyen seksiin, kirosanoja ja "ronskeja" juttuja. Hyvää kieltä ja hyviä vertauskuvia. Laadukas hauska kirja.
Mutta ei mikään henkilökohtainen hitti. Sopii toki nuorille, on ajankohtainen (jotain vanhentuneita ilmaisuja oli, teinien jutut kun vaihtuu tiuhaan), mutta ei vanhemmalle lukijalle tarjoa mitään uutta. Toisaalta ei tarvitsekaan! Suosittelisin jatkoksi Neropatin päiväkirjoja lukevalle tai helppoa luettavaa etsivälle. Vinkkaisin ehkä 6.-8. luokkalaisille. Mieluummin yläkoululaisille kuitenkin. (En ehkä itse olisi nostanut Finlandia ehdokkaaksi, mutta kiva nähdä miten pärjää!)
Neljäs tähti äärettömästä helppoudesta ja sujuvuudesta. Neropatti ja Bertin päiväkirja yhdistettynä ja tarjoiltuna astetta vanhemmalle kohderyhmälle ja paremmalla kuvituksella. Kasiluokkalainen Atlas lähettelee viestejä ja kuvia parhaalle kaverilleen Elliotille, joka on isän työn takia muuttanut Uuteen-Kaledoniaan. Atlaksen maailma järkkyy, kun luokkakaveri Justus keksii kuvata videon itsestään käristämässä takapuoltaan vohveliraudalla ja muuttuu yhdessä yössä someilmiöksi. Atlaksen ja Elliotin vuosikausia huolella piirtämä ja huippuhauska sarjakuva Zoo! on sen sijan kerännyt alle tuhat vierailijaa. WTF!? Onko maailmassa oikeutta? Kun sekä Justus että Atlas valitaan yllättäen ja pyytämättä ehdokkaiksi oppilaskuntaan, kisasta tulee tavallista vakavampi. Lisänä kaikkea yleistä yläastemeininkiä. Miinusta tyttöjen esineellistämisestä.
No olihan tämä nyt ihan oikeastikin hauska. Luin kirjaa Hesellä, lapsen treenien ajan ja naureskelin yksinäni puoliääneen useampaan otteeseen. Ainakin pari tyyppiä tsekkasi vaivihkaa kirjan kannesta, että mitä ihmettä oikein luen. Sarkasmia, nokkelia pilakuvia, sarjakuvia, teinikriisiä, ronskihkoa kieltä, jne. Tyyppi päivittää kotikaupungin ja koulun tapahtumia kaverilleen, joka on muuttanut vuodeksi muualle. Idea on tuttu mutta toimiva. Tätä voi hyvin tarjota hyllyvälissä jo vitosesta eteenpäin, ainakin niille Nörttinsä lukeneille. Luokassa vinkkaisin ehkä kutosille ja sitä vanhemmille. Ja btw, hyllyvälivinkiksi riitti näemmä jo se, kun näytin että takakannessa luki WTF. OMG! Tokasivun perseplaneetta sinetöi kirjan kohtalon. Lainaan lähti, eikä ole sen koommin hyllyssä näkynyt.
Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin "Zoo! Viraalit nerot" (Otava, 2017) on Finlandia Junior -ehdokkaanakin ollut kuvitettu romaani, jota kirjoittaessa on varmaan mielessä pyörinyt huippusuosittu Neropatin päiväkirja -sarja. Entistä vanhemmat lukijat kaipaavat tänä päivänä kuvitettuja romaaneja, ja koululaishuumorille on aina kysyntää.
Kyseessä on kirjeromaani, jossa Atlas-niminen kasiluokkalainen lähettää sähköpostia toiselle puolelle maapalloa muuttaneelle ystävälleen ja kertoo tapahtumista koulussa. Keskeiseen rooliin kohoavat lähestyvät oppilaskunnan vaalit, jossa Atlaksen pitäisi päihittää luolamiehen tasolla oleva Justus, jonka suurin saavutus on ollut istua ilman housuja vohveliraudalle ja laittaa koko komeus nettiin. Lisäksi mukana on vähän tyttökuvioita ja murrosikään soveltuvaa koululaishuumoria, johon kuuluvat oleellisena osana erilaiset eritteet ja tissien mainitseminen.
Vaikka muutaman kerran ääneen naurahdinkin, niin en minä jaksa tämmöisestä kamalasti innostua. Loppuratkaisu oli melko valju, ja olisin ehkä kaivannut mukaan vähän vakavampaa tasoa ja jonkinlaista koukkua, joka olisi tuonut kirjaan edes hieman syvyyttä. Nyt tyydyttiin vain viittaamaan siihen, ettei koulukaverilla ja potentiaalisella ihastumisen kohteella ole kaikki ihan kunnossa. Ehkäpä teemaan palataan myöhemmin, sarjan myöhemmissä osissa?
Nopealukuista romaania voisi kuitenkin vinkata niille yläkoululaisille, joille lukeminen on enemmän tai vähemmän pakkopullaa. Luulenpa että siitä voisi tulla pienoinen hitti heidän keskuudessaan.
Ihan huippu nuortenkirja, ja olen haistavinani luultavasti enemmän ajan hermolla olemista kuin mitä on oikeasti. Niinku toi vaalihomma. Ei varmaan oo mitään tekemistä Yhdysvaltojen presidentinvaalien kanssa.
Pitää kyll hommata ruotsinkielinen käsiin kun oon päässyt Taalintehtaalle hommiin, niin voin kirjoittaa vinkkausmuistiinpanot (nyt en viitsi ja pelkään että joku vitsi on vielä enemmän alkukielisessä tai että on paremmat jutut...)
Suosittelen: mieletöntä huumoria jota puoliksi odottaakin Pleppo-kaksikolta, hauskat kuvat, sopivan kokoinen vinkattavaksi (vain vähän pälle 200 s "ja siinähän on kuvia")...
Typ samma nivå som Diary of a Wimpy Kid. Höhö-humor å låtsas roliga elaka saker. Fast tyckte att huvudkaraktären också hade sina trevliga stunder som en bra kompis, till exempel. Tror den här boken kommer å vara lätt att tipsa åt högstadieålders pojkar (finns bilder, luftig text, bara 200 sidor!) Minus för möjliga transteman som behandlas superkonstigt.
Olipas hauska. Yläkouluikäisten poikien maailmaa huumorilla, joka ei ole ihan täysin tyhmää. Mukana on vaivihkaa hyvää, opettavaistakin sisältöä, ja hauskaa kuvitusta.
Tätä olisi varmaan helppo tarjota vähän heikommillekin lukijoille, tekstiä on vähän ja hauskaa kuvitusta runsaasti. Luulisi niille huonommin lukeville pojillekin kelpaavat, sen verran on tissejä ja persehuumoria.
Kannattaa lukea, jatko-osa olikin jo kirjastosta varauslistalla, mutta nyt viimeistään selkesi, että pitää sekin lukea. Sisällön puolesta vähän sellainen fiilis, että kotoisa 5-luokkalainen lukutoukka saanee tätä vielä vuoden-pari odotella, muutenhan tämä olisi lukuhirmulle yhdessä illassa luettava juttu.
Pinnalta halpa plagiaatti Neropatin päiväkirjasta, mutta tarkemmin katsoen tämä on tavoittanut jotain jostain jota en ymmärrä enää niin hyvin kuin joskus eli kasiluokkalaisista. Kirjana kolme ja puoli tähteä joka pyöristyy tällä kertaa ylöspäin.
Hauska yläkouluilottelu Bertin päiväkirjat -hengessä. Helppolukuinen, hauskat sarjakuvat ja vänkä tarina eli kokonaisuutena oikein toimiva paketti. Omaan makuuni kirjassa oli ehkä vähän liikaa tissejä, mutta ei se sinänsä haitannut.
Atlas kertoilee kaverilleen toiselle puolelle maapalloa, mitä kaikkea idioottia koulussa on taas tapahtunut. Elämä on vaikeeta, etenkin ylä-asteella.
Okei, okei! Epäilin turhaan sähköpostiviestien järkevyyttä ja takakannen sekavuutta. Tää oli aika hyvä! Ainoostaan tissihuumori oli vähän vaikea sulattaa näin naisena.
Näen että sopii erittäin passelisti neropatin päiväkirjoja lukeville esiteineille, linjalla neropatit - bertit - nörtit, mutta tässä päivässä melko tiukasti kiinni. Muttei liian ohimeneviäkään trendejä, ellei youtube nyt kuole parissa vuodessa. Jolleivat lapset muuten tartu, suositelkaa! Enemmän tässä on tekstiä kuin neropateissa, mutta kumminkin paljon kuvia ja sen sellaista, että kevyt lukea.
Huumoria koululaiselämästä, ei siis varsinaisesti mitään uutta. Mutta toimii kaikin puolin oikein hyvin. Tuntuu myös, että tässä on vähän syvempää tasoa kans tulossa, eikä pelkkää sekoilua. Tilaukseen toinen osa ehdottomasti :)
Nokkela ja hauska, lähinnä yläasteikäisille pojille suunnattu kirja. Helppolukuinen, lyhyitä kappaleita ja paljon kuvia. Tavallisen arjen ja teinien maailmaan olennaisesti kuuluvien älyttömyyksien sekaan on upotettu myös opettavaisia asioita, kuten miten tehdään parodia, mistä tietää onko tunne ystävyyttä vai jotain suurempaa, onko tarpeen tietää mitä sukupuolta joku on, miksi kannattaa kirjoittaa pidempiä viestejä kuten sähköposteja, miten selvitä jännittävistä tilanteista, millaisia ovat masennuksen oireet ja miten toimia jos diabeetikko pyörtyy.
Ennen kaikkea kirja käsittelee mielestäni kuitenkin sitä, mitä huumori on ja millainen huumori tehoaa ihmisiin. Kilpailu näkyvyydestä netissä ja oikeassa elämässä on kovaa. "Maailma ansaitsee parempia tavaroita. Aitoja asioita. Sellaista, mikä on oikeasti hyvää ja mikä kestää enemmän kuin yhden käyttökerran. Parempaa huumoria. Maailma vain on niin outo ja jakaa palkintoja käsittämättömien sääntöjen mukaan."
Nuorten aikuisten kotimainen kirja. Olin vähän skeptinen, mutta tämä olikin tosi kiva! Voi hyvin suositella heille ketkä ovat lukeneet Neropatit ja tykänneet niistä - tämä oli vähän kuin kotimainen vastine sille. Sarjakuvamaista kerrontaa siinä mielessä, että on kuvitusta joka tukee tekstiä, jota ei ole liikaa, eikä liian suuria kertamääriä. Tekstit ovat sähköpostin muodossa, mutta ei ärsyttävästi. Aluksi luulin että tarina oli jatkoa jollekin mitä en ole lukenut, mutta kyllä tämä olikin eka kirja. En tiedä mikä mua sekoitti. Kirjassa kuitenkin yläkoululainen tyyppi kirjoittelee kaverilleen joka on vuodeksi muuttanut ulkomaille ja kertoilee mitä koulussa tapahtuu. Ja siellähän tapahtuu! Eräs ärsyttävä tyyppi saa paljon you tube katsojia videollaan jossa vohveloi takapuolensa. KOulussa tulee myös vaalit ja siellä on pari uutta tyttöä! Eli mielenkiintoiseet lähtökohdat kohelluskirjalle jossa ei kohelleta liikaa.
Jaaha! Tämmönen kirja tälläkertaa! Ihan ekaks on mainittava kirjan erikoinen kirjoitistyyli. Koko kirja oli nimittäin kirjoitettu pelkillä sähköpostiviesteillä. Lähes jokaisen sivun ylänurkassa oli sähköpostin lähettäjä ja vastaanottaja yms. Itse en kyllä tällaisesta kirjoitustavasta piitaa. Vähän sekava ja häiritsee lukemista.
Lisäksi kirja oli täynnä outoja vitsejä. Ja tarinaan oli yritetty tuoda huumoria mitä erikoisemmin keinoin. Jotkin harvat vitsit naurattivat mutta suurin osa vain sekoitivat tarinan kulkua.
Jos on samanlainen huumorintaju kuin kirjailijalla niin saatta olla hauskaakin luettavaa, mutta itse en kirjaa suosittelisi. Sekava ja outo
Hiukan kömpelön alun jälkeen päästiin sellaiseen vauhtiin, että hörähdin ääneen useammankin kerran.
Vertaukset Neropattiin ovat typeriä - ainoa yhdistävä asia on sarjakuva, mutta sekin on toteutettu eri tavalla Viraaleissa neroissa. Ja no joo, koulu, mutta kasiluokkalaisten sofistikoitunut tissiperse-eritehuumori on aika eri sfäärissä Kinneyn kanssa.
Jonkinlainen sanomakin kirjasta löytyy, mutta ennen kaikkea ystävyyttä, koulua, vohvelointia ja ihan tavallista arkea, joka kääntyy huumoriksi vasta kotona, kaverille kirjoittaessa "vanhanaikaisesti" sähköpostilla.
Nii miun kirja! Olin ihan satasella myyty, koska miullahan on kasiluokkalaisen jätkän huumorintaju. Alku oli inan tahmea, mutta sitten kiskoi mukaan yläkoulun arkeen ja taisteluun paikasta koulun johtokunnassa, jota päähenkilö Atlas raportoi meilillä toisella puolella maapalloa olevalle parhaalle kaverilleen.
Tissejä, hanureita vohveliraudassa, perseenmuotoisia planeettoja, suuhunruiskauttelua, en tiiä voinko muuta toivoa.
Ei yhtään hassumpi kirja. Atlas kertoo sähköpostiviesteistään ystävälleen Elliotille mitä koulussa tapahtuu ja mitä kaverit puuhaavat. Elliot on muuttanut vuodeksi Uuteen Kaledoniaan. Humoristinen kirja, jossa on kuvituksena poikien tekemä nettisarjakuva Zoo, joka myös kertoo koulun tapahtumista, mutta henkilöt on muutettu eläimiksi. Toivottavasti pojat löytävät tämän kirjan.
Matalan kynnyksen huumori pläjäys. Ei valitettavasti vaan uponnut minuun. Myös Elliotin vastauksia meileihin olisi ollut kiva lukea. Suurin ongelma kuitenkin oli kuitenkin viittaukset menneisiin tapahtumiin, joita ei kuitenkaan selitetty auki, vaan oletettiin lukijan tietävän. Jouduin googlaamaan kesken lukemisen onko tämä edes sarjan ensimmäinen osa.
Olipas hauskaa, eikä edes sillä tavalla nolosti. Eniten häiritsi sana ’lemmiskely’. En kehdannut kysyä testilukijaltani onko ok aina tupata kohderyhmälle tyttöjuttuja näihin kirjoihin eli en tiedä onko. Kielen roisiudet just passelit yläkoululaisille.
Kaj Korkea-ahon ja Ted Forströmin Zoo-sarjan ensimmäinen osa on varsin hauskaa luettavaa. Kun (poika)lapsi on ohittanut Neropatin päivkirjat, hän voi jatkaa lukemista tällä kirjasarjalla, josta on ilmestynyt jo toinen osa. Lisää vaan tällaista nokkelaa sanailua ja kohellusta nuortenkirjoihin.
Smårolig och tillspetsad bok om högstadiets realiteter. Tyvärr tycker jag att Ted och Kaj gör sig bäst i form av ljud, bild eller skådespel. Handlingen är platt och ytlig. Boken har dock några pärlor. Svenskfinlands svar på Sune eller Bert.
Luin tän jo kerran yläasteella, mut päätin nyt lukea vielä uudestaan, kun oli muistaakseni aika hyvä. Oli kyllä niin hauskaa tätä lukiessa, että varmaan pakko antaa 5 tähtee. Aika vahvasti yläasteikäsille pojille suunnattu, mutta muuten ei juuri valitettavaa.