Kesä 1944. Venäläiset vyöryvät päälle moninkertaisella miesylivoimalla Vuoksen keskellä sijaitsevaan Vasikkasaareen. Taistelusta on tulossa yksi sodan käännekohdista. Luunkova alikersantti Keto saa riesakseen täydennysmieheksi lähetetyn untuvikon, hellämielisen sotamies Svahnin. Eloisa, urheilullinen alikersantti Niemistö ja pitkien taistelujen runtelema, jurottava alikersantti Korpela muodostavat olosuhteiden pakosta toisen omalaatuisen kaksikon. Helenius, Saaristo, Muhonen, Jauhiainen - jokaisen miehen panosta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Tilanne on äärimmäisen kriittinen.
Taistelu Vasikkasaaresta on tositapahtumiin pohjautuva sotaromaani, jossa Kosonen kuvaa tarkkanäköisesti sodan raadollisuutta ja taistelujen uuvuttamien sotilaiden kokemuksia ja tuntemuksia.
Kävin viime kesänä professori Martti Turtolan vetämällä sotahistoriallisella bussimatkalla. Vierailimme Karjalan kannaksella monissa tutuissa taistelupaikoissa ja uitimme käsiämme muun muassa Vuoksessa Vasikkasaaren edustalla. Niinpä ajattelin, että voisi olla kiinnostava lukea aiheesta jotakin.
Kristian Kososen sotaromaani "Taistelu Vasikkasaaresta" (Bazar, 2017) kertoo Neuvostoliiton suurhyökkäyksen jalkoihin jäävästä sotilasosastosta. Kirjailijan antamien haastattelujen mukaan teos pohjautuu löyhästi hänen oman isoisänsä sotakokemuksiin.
"Taistelu Vasikkasaaresta" on toimintapainotteinen romaani. Luodit laulavat, tykit jyskävät ja ruumiita tulee kauheaa vauhtia kun suomalaiset joukot yrittävät tulimyrskyn keskellä torjua ylivoimaisen vihollisen rynnistystä. Sotaa kuvataan julmasti ja suorastaan inhorealistisesti:
Pikakiväärisuihku oli murskannut [...] molemmat reisiluut. Luodit olivat tehneet pahaa jälkeä nuoren suomalaisen jaloissa, jotka sojottivat kummallisessa asennossa [...] muuhun ruumiiseen verrattuna. Jalat olivat vain muutamista lihasjänteistä kiinni. Veri värjäsi polun nopeasti punaiseksi... (s. 211)
Nopealukuisessa romaanissa pohdiskellaan sankaruuden ja pelkuruuden käsitteitä. Entä onko kenenkään velvollisuus jäädä kaatumaan paikalleen, mikäli arvostelukyvytömän johdon antaman käskyn täyttäminen toivottomassa tilanteessa merkitsee varmaa kuolemaa?
Henkilökuvaus ei kuulu kirjailijan vahvuuksiin. Sotilaista kyllä kerrotaan kaikenlaista, luonteenpiirteistä kotipaikkakuntaan, mutta erityisen mieleenpainuvia persoonallisuuksia nämä eivät ole. Lisäksi kaikki puhuvat kirjakieltä, tulivatpa nämä mistä päin Suomea tahansa.
Vaikka kyse ei olekaan sotakirjallisuuden tulevasta klassikosta, niin lukihan tämän ihan kivuttomasti loppuun. Kaksi ja puoli tähteä pyöristyköön nyt hövelisti kolmeksi.