Mitä tapahtuu, kun päässä svengaa? Miksi musiikki syntyi? Miten musikaalisuus kehittyy? Mitä aivoissamme tapahtuu, kun kuuntelemme musiikkia? Miksi kärsimme korvamadoista? Jo antiikin kreikkalaiset yhdistivät musiikin ja lääketieteen, sillä Apollo hoiti sekä musiikin että parantamisen tehtävää. Sekä nuoruus- että vanhuusiän musiikkiharrastus suojaa aivoja ikääntymiseltä, ja musiikki voi jopa parantaa. Musiikki onkin syvällä biologiassamme: se kuuluu osana kaikkiin tunnettuihin kulttuureihin, ja ihmisten laululla on todettu olevan paljon yhteistä eläinten ääntelyn kanssa. Liisa Ukkola-Vuoti kirjoittaa mukaansatempaavasti musikaalisuuden takana piilevistä tekijöistä ja musiikin vaikutuksista hyvinvointiimme. Kirja ei keskity huippumusikaalisuuden hyötyihin vaan siihen, miten tavallinen musikaalisuus, musiikin harrastaminen ja kuuntelu edistävät terveyttämme. Se antaa myös käytännön vinkkejä muun muassa lapsen musikaalisuuden tukemiseen ja oman hyvinvoinnin edistämiseen musiikin avulla.
Musikaalisuus on geneettistä ja geenit määräävät mihin saakka musikaalisissa kyvyissämme kehitymme ja epämusikaalisuus on ihmiskunnassa yhtä harvinaista kuin huippumusikaalisuus (noin 5% väestöstä). Siinäpä tämän teoksen ehkä lohduttavimmat tiedot.
"Perushyvä" populaari tietokirja musikaalisuudesta, musiikista ja geeneistä sekä siitä, mitä kaikkea musiikki meille tekeekään. Koska fysiologiaan ja geeneihin keskitytään paljon, voi tämä monelle olla haasteellinen. Punainen lanka säilyy jokseenkin hyvin koko teoksen ajan, mutta valitettavasti kirjoittaja alkaa nopeasti toistaa itseään, mikä itselläni vähän hidasti lukuintoa. PALJON knoppitietoa ja viittauksia yksittäisiin tutkimuksiin, mutta kaikki niistä usein niin kiinnostavia, että niistä lukee mielellään.
Oma lukukokemus jäi ehkä 3 tähden arvoiseksi ihan vain toisteisuuden, itselleni jo tutun tiedon ja knoppailun vuoksi, mutta varmasti monelle lukijalle 4 tähden arvoinen teos!
Kirjoittaja olisi vielä voinut kerran kysyä jonkun kielenhuoltajan näkemystä verbin omata käytöstä...
Mielenkiintoinen aihe, mutta ei oikein mistään päästä pysynyt kasassa. Välillä teksti on tiukan tieteellistä, paikoin blogimaisen henkilökohtaista. Kirjan sinänsä hauska musiikin rakenteeseen nojautuva järjestys ei tukenut käsiteltyä sisältöä juurikaan, mistä varmaankin johtui samojen aiheiden, jopa virkkeiden, toistuminen useaan kertaan sellaisenaan ilman näkökulman vaihdosta. Tuli lukijana tunne, että luin käsikirjoituksen raakavedosta. Olisin kaivannut syventymistä esitettyihin väitteisiin, esim. musikaalisuuden yhteydestä oppimiseen, mutta tämäkin jäi lähinnä maininnan tasolle. En saanut lopulta kovinkaan paljon uutta tietoa, mutta teos ajoi asiansa unettoman yön aktiviteettina. Toisteinen pintaraapaisu kuvannee teosta parhaiten.
Tartuin kirjaan suurin odotuksin, koska ilmiötasolla musiikin vaikutus ihmiseen on hyvin kiinnostavaa. Aiheen popularisointi ei ehkä kuitenkaan ihan onnistunut, eikä kirjoitustyyli ollut takakansitekstissä luvatun mukaansatempaava. Esitystapa oli osin oppikirjamainen, joten tämä kirja ei ehkä kuitenkaan päädy tällaisen taviksen hyllyyn. Aiheen valinnasta on kuitenkin pakko antaa tähtiä.
Mielenkiintoinen tutkimus musikaalisuudesta ja musiikin vaikutuksista ihmisiin. Musiikki kuuluu harrastuksena myös omaan elämääni ja tästä näkökulmasta kirja ns. avasi silmiä näkemään mitä sellaisia vaikutuksia musiikilla on voinut olla, mist ei itse ole tiedostanut syy- seuraus -suhdetta.