Kun uskonnoton kosmologi ja uskonnollinen kielitieteilijä alkavat keskustella elämän tärkeistä asioista, totutut käsitykset keikahtavat päälaelleen.
Muodostuuko todellisuus hiukkasista vai sanoista? Ovatko gravitaatioaallot tärkeämpiä kuin värit? Oliko elämä keskiajalla parempaa?
Enqvistiä ja Saarikiveä yhdistää usko tieteellisen tutkimuksen merkitykseen, mutta heitä erottaa käsitys tiedon luonteesta, uskonnosta ja edistyksestä. He pyrkivät olemaan avoimia kaikelle inhimilliselle - sille mikä on järkevää ja liikuttavaa. Enqvist ja Saarikivi kirjoittavat henkilökohtaisesti ja räväkästi - toisiaan haastaen ja ymmärtämään pyrkien. Tuloksena on nautinnollinen lukukokemus elämän suurien kysymyksien äärellä.
Professori Kari Enqvist on palkittu kosmologian popularisoija ja tieteen lähettiläs, jonka kirjoja lukevat myös he, joille kaunokirjallisuus on sanomalehtien tiedesivuja tutumpaa luettavaa. Enqvist on häikäisevä kirjoittaja ja itsensä likoon paneva ajattelija. Hän havainnollistaa vaikeatkin asiat sekä hilpein että osuvin sanankääntein.
Janne Saarikivi on kielitieteilijänä, joka toimii tutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa. Saarikivi on yhteiskunnallinen keskustelija, joka on tullut tunnetuksi yliopiston puolestapuhujana ja on yksi Yle Aamu-TV:n Jälkiviisaiden keskustelijoista. Hän on toiminut myös Ultra Bra -yhtyeen sanoittajana, ja esimerkiksi klassikkokappale Hauki on lähtöisin hänen kynästään.
Kaiken somehuutamisen, Internillittämisen ja kokemustiedolla pätemisen ohi todennetun tieteen, tämä oli terapeuttista luettavaa. Kaksi ihmistä käy älykästä ja sivistynyttä keskustelua siitä mistä he ovat täysin eri mieltä. Keskustelu on hyvin argumentoitua, asiallista ja täynnä viittauksia tieteen ja taiteen historiaan. Tätä lukiessa ei ole olennaista onko jompi kumpi oikeassa ja kumpi keskustelee paremmin, vaan silkka nautinto seurata tasokasta keskustelua.
Miellyttävää lukea hyvin argumentoitua, sivistynyttä keskustelua kirjallisessa muodossa. Enqvist ja Saarikivi ovat paljosta eri mieltä, mutta kykenevät keskustelemaan kiihkoilematta, kumpikin näkemyksensä perustellen. Tämä kirja on oivallista ajankuvaa tästä hetkestä, vaikka aiheissa onkin eräänlaista ajattomuutta. Hyvää tekevä lukukokemus.
Kari Enqvist, Janne Saarikivi, Ainoa mikä jää. Keskusteluja siitä, mikä on tärkeää. (Wsoy, 2017) s. 237
Kaksi tunnettua suomalaista tutkijaa, uskonnoton kosmologi ja kristitty kielitieteilijä, käy kirjeitse sivistynyttä ja erittäin hyvin argumentoitua keskustelua – ja sitä on ilo lukea. Vaikka Kari Enqvist ja Janne Saarikivi ovat monista asioista täysin eri mieltä, he kunnioittavat toisiaan ja vastaavat toisilleen hyvin perustellusti mutta kiihkoilematta. Kumpikaan ei provosoi eikä provosoidu, joten lukeminen on leppoisaa, vaikka molemmat tunnustautuvat besserwisser-tyypeiksi.
Kirjeistä näkyy miesten sivistyneisyys ja akateemisuus, ja on kerrassaan nautinto lukea kahden viisaan miehen taitavaa sanailua. Keskustelun sävy on hyvin älyllistä, ja joissakin kohdissa tuntui, että jutut menivät yli hilseen. Etenkin Harry Martinsonin runomuotoisen scifi-kertomuksen, Aniaran, tuntemisesta olisi ollut hyötyä.
Miehet kirjoittavat mm. maailmansynnystä, Raamatusta, kristinuskon merkityksestä, rahan vallasta, rakkaudesta, keskiajasta, Roomasta, pyhistä kivistä, nykyjumalista, nationalismista, populismista, Pokemoneista, juutalaisten tekemistä keksinnöistä, yhteiskunnan kahtiajaosta ja siitä, että vaikka ihminen häviäisi, elektroneille ei kävisi kuinkaan...
Lukaisin kirjan käytännössä yhdellä istumalla, kiitos tytön ja koiran. Tyttö kehui äikän kurssille valitsemaansa kirjaa ja jätti sen ulottuvilleni. Kun vielä puhelin oli jossain ja syliini kömpi koira, en tietenkään voinut tehdä muuta kuin istua paikallaan ja lukea. Hyvä niin :)
Ainoa, mikä jää is a book by Kari Enqvist AND Janne Saarikivi. The book consists of letters they wrote to each other between February 2016 and July 2017, discussing and debating all sorts of things past and present. I devoured the book with enthusiasm and respect for the academic wisdom and, on the other hand, very mundane, hands-0n treatment of matters of eternal interest.
Enqvistin osuudet oli hienoja. Pidin häntä aiemmin ylimielisenä mielipidedosenttina, mutta käsitykseni muuttui täysin tämän kirjan luettuani. Saarikiven argumentointi sen sijaan ei vakuuttanut.
Ihan mielenkiintoinen kirja. Keskustelua tieteestä, uskonnosta ja kielestä. Mietin, että pidinkö Enqvistin näkökulmasta enemmän vain sen vuoksi, että ymmärsin hänen kieltään paremmin. Saarikivi perusteli kantojaan aina väliin sen verran monimutkaisin argumentein, että täytyi jopa todeta, että nyt en oikein edes ymmärrä lukemaani. Kirjaa ei siis kannata lukea ainakaan kovin väsyneenä. Sain silti Saarikiven kommenteista itselleni enemmän ajateltavaa ja tuoreita näkökulmia, vaikka en ollut hänen kanssaan samaa mieltä läheskään aina. Tämä tosin liittynee siihen, että maailmankuvani on jo valmiiksi enemmän yhteneväinen Enqvistin kanssa.
Mielenkiintoinen ja helppolukuinen kirja, jossa Kari Enqvist ja Janne Saarikivi käyvät kirjeiden välityksellä dialogiaan, selittääkseen ajatuksiaan, maailmankuviaan jne.
Ei välttämättä kaikkien mieleen, tällainen sanojen ja mielipiteiden ristiintulkitseminen ja väittely, vieläpä 250 sivun verran, mutta itseäni kirja viihdytti. Ja antoi myös monia ajatuksen siemeniä, sekä uusia tiedonjyväsiä ja nimiä historiasta, joita tuli kirjan lukemisen lomassa tutkisteltua Wikipediasta jne.
Alussa herrojen kirjeenvaihdossa - varsinkin Saarikiven puolelta - oli melkeinpä vihamielisyyttä. Saarikivi lyttäsi kosmologeja ja tähtitieteilijöitä. Enqvist kahdenkymmentä vuotta pitemmällä elämänkokemuksella ei provosoitunut ja lopputulema oli varsin sopuisa. Kumpikin myönsi oppineensa toiselta. Minä opin heiltä molemmilta.
Erinomainen. Paljon ajatuksenaihetta. Kirjeromaanin osapuolet löytävät hyvän tasapainon erimielisyyksissä: ei riitaannuta eikä myöskään myönnytä lainkaan. Kirjoitan tätä arvostelua nyt puoli vuotta lukemisen jälkeen. Täytyy saada käsiin ja lukea uudestaan joskus. Ajatuksia joita vielä muistuu:
- Janne Saarikiven ajatukset siitä, että fysiikan "universaalit" asiat ovat ainakin sanatasolla silti kulttuurisia. Esimerkkinä gravitaatioaalloista puhuminen. Merkitseekö sana "aalto" mitään Mongolialaisille sisämaassa, jossa ei ole järviäkään (tai jotain sellaista)? Enqvist vastaa, että onhan heillä soittimet joista tulee ääniaaltoja. Saarikivi pohtii tästä hienosti ja kiehtovasti, että ääniaallot ovat aaltoja vain koska tiedemies piirtää graafin ruudulle ja sanoo "katso tämä on aalto". Saarikiven hieno pohdinta "onko ääni aalto vai vain vertaus aaltoon?".