Takannessa tiivistetään hyvin: Kirjan avulla löydät sovinnollisen suhteen omaan mieleesi ja ihmissuhteisiisi.
Uskoisin kirja olevan ”rankkaa kamaa” useimmille suomalaisille. Aito myötätunto itseä ja muita kohtaan vaatii paljon omalta mieleltä, mutta myös antaa paljon.
Maaret kirjoittaa hyvin ja mukaansatempaavasti. Jokainen kappale tuntuu tihkuvan asiaa ja silti ymmärrystä laajennetaan elävän elämän esimerkeillä, joista osa nousee arjesta ja muutama tapaus psykoterapeutin työn kautta.
Luettuani kirjan jäin pohtimaan: Kuinka moni pystyy kohtelemaan itseään ja muita hyvin, inhimillisesti.
Ihan kiva lukukokemus lempeyden ja kohtaamisten tarpeellisuudesta. Jouduin lukemaan kirjan liian nopeasti, joten ehkä sekin vaikutti. Ei sinänsä mikään kovin ihmeellinen teos, mutta luulen lukevani seuraavatkin Kalliot.
Aluksi en oikein pitänyt tästä kirjasta. Se tuntui pinnalliselta löpinältä josta ei oikein ole käytännön hyötyä. Tunsin myös olevani ulkopuolinen; kirjoittaja on joku sellainen jolla elämä on mennyt paremmin kuin minulla, sillä on perhettä ja kaikkea, joten helppohan sen on sanoa. Mutta sitten tuli koskettava tarina sairaanhoitajasta joka ei kohdannut. Siinä kohtaa pääsin taajuudelle ja tajusin, että kirjoittaja sittenkin tietää mitä on jäädä yksin. Vastustukseni laannuttua kirjan loppupuoli meni sujuvammin.
Annan pisteitä kirjalle, koska siinä on tärkeää pointtia jota ihmisille suosittelen. Toisaalta kuitenkin jokin tekstissä tökki, mutta en osaa tarkemmin sanoa mikä. Se ei vaan ollut niin vetävää ja helposti lähestyttävää kuin ehkä olisi tarvinnut olla. Ehkä vain koen ja sanoitan asioita eri tavalla kuin kirjoittaja. Joissakin paikoissa tuli tunne, että koska minulla on ennestään jokin tietty kokemus/muisto, niin tiedän, mistä tässä puhutaan, mutta ilman tällaista ennakkotietoa en ehkä olisi saanut kiinni ollenkaan mistä on kyse.
Varmaan vähän persoonallisuuskysymys kuka tästä saa eniten irti, mutta tuskinpa siitä vahinkoa kellekään silti on jos testaat. Turhempiakin kirjoja on tullut luettua. Testaa.
Miten olla inhimillinen niin itselleen kuin toisille. Siihen tämä kirja keskittyy, puhumalla monimutkaisistakin asioista abstraktilla tasolla välillä valottaen niitä esimerkeillä. Kuuntelukokemusta kuvasin lempeäksi. Kirja sopisi hyvin pienissä palasissa teekupposen äärellä kuunneltavaksi niin, että kirjaan voi syventyä täysin, pohtia asioita rauhassa ja ehkä kirjoittaakin mietintöjä ylös.
Itselle voimallinen ajatus oli ikävässäkin tilanteessa kysyä, voisiko tämä olla jo pala unelmaa. Räntäsateessa pyöräily, liian aikainen aamuherätys tai vaikka pitkiä työpäiviä vaativa projekti voivat saada uusia puolia, kun esittää itselleen tämän kysymyksen. ❤️
Kalliolla on kyllä hyviä ajatuksia, mutta kieli on vaikeaselkoista, vaikeasti seurattavaa. Kallio rakastaa allitteraatiota ja "kolmen listoja", nämä vaikeuttavat lukemista ja ymmärtämistä. Monta kertaa pitää lukea lause uudelleen: mistä hän nyt oikein kirjoittaa? Mistä tässä kappaleessa on kyse? Kirjoissa on vaikeat "juonet", ei ole aina selvää, mikä on kappaleen aihe. Samat asiat toistetaan eri tavoin to-del-la monta kertaa. Kirjat ovat todella oudosti jaoteltu. Oudolla fontilla on tehty kappaleiden väliin pikkutekstejä, jotka eivät tunnu yhtään tärkeiltä, eikä niitä edes ole otettu itse tekstistä.
Ei yhtä hyvä kuin Lujasti lempeä: tuntuu, että uutta asiaa ei ollut ihan toiseksi kirjaksi asti. Kuuntelin Kallion molemmat kirjat peräkanaa, mikä varmasti kiinnitti huomiota vielä enemmän kirjailijan maneereihin. Toiston ansiosta kirjassa pysyy kuitenkin hyvin kärryillä, vaikka kuuntelu välillä häiriintyisi tai vaikka uppoaisi omiin ajatuksiinsa. Mukavan meditaativinen ja humaani itsepohdiskelun työkalu lenkkiseuraksi. Kallio yhdistelee kivasti tiedettä ja populaarikulttuuria.
Kuuntelin autossa äänikirjana. Miellyttävää tässä oli että kirjailija luki kirjansa itse. En antanut viittä tähteä kun jotenkin tästä oli vaikeaa saada otetta, päällimmäisenä jäi mieleen lähinnä että kannattaa tutkiskella *rehellisesti* omia tunteitaan (nyt kävi näin, miksi minulla on tämä tunne jne.).
Äänikirjoissa varsinkin autoillessa on se ongelma että ei pysty tekemään alleviivauksia hyvistä kohdista joita voisi nostaa esiin vaikka, no, arvostelua kirjoittaessa.
Tämä kuulosti terapeutin myyntipuheelta seurakuntalehdessä. Periaatteessa tässä oli hyvin vähän uutta minulle. Olin kaikesta samaa mieltä, välillä tuntui kuin olisi lukenut ”hauki on kala” ja ” vihannekset ovat terveellisiä” -lauseita. Olisin kaivannut enemmän työkaluja. Kirjoitustyyliä kuvaisin imelän vakavaksi. Näkökulmaani saattaa tosin vaikuttaa se, että olen viime ajat lukenut englanninkielisiä self help -oppaita, joissa on viihteellisempi ote.
Pidän Maaret Kallion kolumneista, jotka ovat usein tarkkanäköisiä ja napakoita. Tarkkanäköisyys on säilyy vaikka kirjassa teksti on usein kuvailevaa ja siksi rönsyää minun makuuni vähän liikaa. Antaa kuitenkin ajateltavaa suhtautumisessa itseen ja läheisiin.