What do you think?
Rate this book
Varasto
167 pages, Hardcover
First published January 1, 1998
50 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 11 of 11 reviews
Read
January 5, 2026What a wild ride. My first Salminen! I’ve been reading about him a lot lately as different critics and writers have been talking about the ”forgotten” Salminen and his dirty, working class, nasty and morally impure writing. And that I definitely got here, plenty of it. At times it was a bit unbelievable or over the top, felt a bit raunchy and ”written”, like a slap on the knee. But at times it was really fucking there, with all the pores and zits and warts and it was alive. Nasty stuff, chauvinistic and rasist and everything in between as that’s how it is and it’s horrible and also very funny and if, when, you laugh you are not doing anything wrong. It’s just a vent, a frustration or a truth or whatever, doesn’t matter. This is the world and you live in it and you should take a good look at it and maybe even enjoy it. Also: there were moments of introspection, insight and self-awareness. And, yes: they breed. They are multiplying! What a good message. What a great, shitty book this was.
August 4, 2022
ei tätä kirjaa oo tehty luettavaks vuonna 2022. sen verran vanhentunutta tekstiä tää oli.
February 20, 2021
Arto Salminen, Varasto (WSOY, 1998)
Arto Salminen oli minulle täysin uusi tuttavuus, enkä ehkä olisi ikinä törmännyt kirjailijaan, ellen olisi valvontaluokkani kanssa lähdössä testaamaan taidetta Rovaniemelle. Ennakkotehtävät saivat minut kiinnostumaan ja suuntaamaan kirjastoon, eikä148-sivuisen kirjasen lukemiseen mennytkään kuin tovi.
Kirja kertoo naimattomasta ja pienituloisesta varastomiehestä, joka käy viikonloppuisin panemassa myyntipuolen Karitaa. Suhde on omituinen, sillä päähenkilö tunkee Karitan tupakkaan kynnenpalasia ja työpaikalla katsoo peitonheilutuskaveriaan hyvin kriittisesti. Silti he lopulta päätyvät asumaan saman katon alle. Rakkaudesta ei voi puhua, mutta ei sitä tunnetta ole ollut Karitan vanhemmillakaan. Näin Karitan äiti kertoo Karitan isästä: "-Silloin kun mä synnytin Karitaa niin sen isä juoksi huorissa. Kulli oli purtu ihan sinipunaiseksi. Ja mulle se esitteli sitä ja ylvästeli. Muut miehet toi laitokselle kukkia, se näytti hampaanjälkiä kullissaan."
Työpaikalla päähenkilö tekee juuri sen, minkä on pakko. Oikeiden töiden lomassa hän yhdessä työkaverinsa Ranisen kanssa kiroaa, soittaa suutaan ja heittää tikkaa alastomaan naisen kuvaan. Päähenkilön kanssa hämäriä bisneksiä tekevä Jylhäranta taas kertoo kertoo omia totuuksiaaan ja tuumi esimerkiksi näin: " – On kommunismissakin vikansa, se sanoi. – Natsit kidutti poliittisia vankeja saadakseen ne kertomaan totuuden. Kommunistit kidutti saadakseen ne valehtelemaan."
Omaatuntoa päähenkilöllä ei ole, vaan hän toimii, niin kuin juuri hänelle on parasta. Vaikka syyttömät kärsivät, päähenkilö ei jää asioita märehtimään vaan porskuttaa eteenpäin.
Kirja osoittaa hyvin, miten yhteiskuntamme on eriarvoistunut, mutta kapinaa ei ole tulossa. Siitä kirjan mukaan pitävät huolen keskikalja, huumeet ja sossu. Toisaalta toivoa paremmastakaan ei juuri ole. "Pöllitty raha on ainoa keino saada varastomiehen penska pärjäämään elämässään. Muuten sillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Siitä tulee samanlainen mulkku kuin vanhemmistaan. Myllypuron tai Kontulan ala-asteelle se joutuu. Siellä se oppii kaikki metkut ja linnassa loput. Kaljaa, pilveä ja työttömyyttä. Sitä se on. Mutta siitä mä en välitä pätkääkään. Mä en ole lasta halunnut. Ämmä teki vittumaisen tempun."
Kokonaisuutena tarina on kaurismäkimäisen rujo, paikoin jopa inhorealistinen. Kirjassa on paljon mustaa huumoria, satiiria ja yhteiskuntakritiikkiä. Vaikka lyhyet lauseet ovat usein hyvin lakonisia, kirja on kielellisesti oivaltava. "Mieluummin mäkin ajaisin kuorma-autoa kuin homehtuisin täällä varastossa, sanoi Raninen. – Mutta mulla ei ole korttia – enää. Kytät pani mut puhaltamaan. Eikä se johtunut siitä, että niillä olisi ollut ilmapatja tyhjä. "
"Se hyvä puoli näissä kiinalaisissa ravintoloissa on, että hapanimelä porsas on lautasella. Suomalaisessa kapakassa se on töissä."
Lukeminen ei ollut varsinaisesti nautinto, mutta kirja koukutti ja ravisteli pois omasta arjesta ja elämästä. Hanna-Riikka Kuisman "Kerrostalo" teki minulle saman. Kylmäksi kirja tuskin jättää ketään, muttei se myöskään miellytä kaikkia.
Teatteriesityksen lisäksi tahdon nähdä myös vuonna 2011 tehdyn elokuvan ja luultavasti etsin kirjastosta toisenkin Salmisen kirjan. Uusia teoksia Salmiselta ei ikävä kyllä enää tule: kirjailija kuoli sairaskohtaukseen vuonna 2005, vain 46-vuotiaana.
Arto Salminen oli minulle täysin uusi tuttavuus, enkä ehkä olisi ikinä törmännyt kirjailijaan, ellen olisi valvontaluokkani kanssa lähdössä testaamaan taidetta Rovaniemelle. Ennakkotehtävät saivat minut kiinnostumaan ja suuntaamaan kirjastoon, eikä148-sivuisen kirjasen lukemiseen mennytkään kuin tovi.
Kirja kertoo naimattomasta ja pienituloisesta varastomiehestä, joka käy viikonloppuisin panemassa myyntipuolen Karitaa. Suhde on omituinen, sillä päähenkilö tunkee Karitan tupakkaan kynnenpalasia ja työpaikalla katsoo peitonheilutuskaveriaan hyvin kriittisesti. Silti he lopulta päätyvät asumaan saman katon alle. Rakkaudesta ei voi puhua, mutta ei sitä tunnetta ole ollut Karitan vanhemmillakaan. Näin Karitan äiti kertoo Karitan isästä: "-Silloin kun mä synnytin Karitaa niin sen isä juoksi huorissa. Kulli oli purtu ihan sinipunaiseksi. Ja mulle se esitteli sitä ja ylvästeli. Muut miehet toi laitokselle kukkia, se näytti hampaanjälkiä kullissaan."
Työpaikalla päähenkilö tekee juuri sen, minkä on pakko. Oikeiden töiden lomassa hän yhdessä työkaverinsa Ranisen kanssa kiroaa, soittaa suutaan ja heittää tikkaa alastomaan naisen kuvaan. Päähenkilön kanssa hämäriä bisneksiä tekevä Jylhäranta taas kertoo kertoo omia totuuksiaaan ja tuumi esimerkiksi näin: " – On kommunismissakin vikansa, se sanoi. – Natsit kidutti poliittisia vankeja saadakseen ne kertomaan totuuden. Kommunistit kidutti saadakseen ne valehtelemaan."
Omaatuntoa päähenkilöllä ei ole, vaan hän toimii, niin kuin juuri hänelle on parasta. Vaikka syyttömät kärsivät, päähenkilö ei jää asioita märehtimään vaan porskuttaa eteenpäin.
Kirja osoittaa hyvin, miten yhteiskuntamme on eriarvoistunut, mutta kapinaa ei ole tulossa. Siitä kirjan mukaan pitävät huolen keskikalja, huumeet ja sossu. Toisaalta toivoa paremmastakaan ei juuri ole. "Pöllitty raha on ainoa keino saada varastomiehen penska pärjäämään elämässään. Muuten sillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Siitä tulee samanlainen mulkku kuin vanhemmistaan. Myllypuron tai Kontulan ala-asteelle se joutuu. Siellä se oppii kaikki metkut ja linnassa loput. Kaljaa, pilveä ja työttömyyttä. Sitä se on. Mutta siitä mä en välitä pätkääkään. Mä en ole lasta halunnut. Ämmä teki vittumaisen tempun."
Kokonaisuutena tarina on kaurismäkimäisen rujo, paikoin jopa inhorealistinen. Kirjassa on paljon mustaa huumoria, satiiria ja yhteiskuntakritiikkiä. Vaikka lyhyet lauseet ovat usein hyvin lakonisia, kirja on kielellisesti oivaltava. "Mieluummin mäkin ajaisin kuorma-autoa kuin homehtuisin täällä varastossa, sanoi Raninen. – Mutta mulla ei ole korttia – enää. Kytät pani mut puhaltamaan. Eikä se johtunut siitä, että niillä olisi ollut ilmapatja tyhjä. "
"Se hyvä puoli näissä kiinalaisissa ravintoloissa on, että hapanimelä porsas on lautasella. Suomalaisessa kapakassa se on töissä."
Lukeminen ei ollut varsinaisesti nautinto, mutta kirja koukutti ja ravisteli pois omasta arjesta ja elämästä. Hanna-Riikka Kuisman "Kerrostalo" teki minulle saman. Kylmäksi kirja tuskin jättää ketään, muttei se myöskään miellytä kaikkia.
Teatteriesityksen lisäksi tahdon nähdä myös vuonna 2011 tehdyn elokuvan ja luultavasti etsin kirjastosta toisenkin Salmisen kirjan. Uusia teoksia Salmiselta ei ikävä kyllä enää tule: kirjailija kuoli sairaskohtaukseen vuonna 2005, vain 46-vuotiaana.
October 7, 2025
Voisi hyvin olla tältä vuodelta tämä kirja.
February 6, 2022
Arto Salmisen kiltein romaani, mutta muuten tuttua Salmista eli karheankaunista ja ytimekästä tekstiä. Salminen oli työläiskirjailija, joka kuvasi kirjoissaan työväenluokkaa rankan naturalistisesti ja satiirisesti. Hänen mukaansa työväenluokka oli jo tuhottu ja nyt ollaan nujertamassa keskiluokkaa, jokq on kuin katsojat gladiaattori näytöksessä, jotka eivät tiedä vielä, että ovat seuraamassa aitiopaikalta omaa loppuaan. Kapitalismi ja omistava luokka ovat tekemässä keskiluokasta tarpeettoman. Osa keskiluokasta palautuu takaisin duunareiksi ja lopuista tulee kurjia työttömiä. Kirjassa kuvataan varastomies Antero Rouskun elämää ja työtä maalikaupan
varastokellarin syövereissä. Salmisen kirjassa työntekijät ovat jatkuvassa sissisodassa työnantajiaan vastaan. Siinä missä työnantajilla on aseina työntekijöille maksettava pieni palkka (liiton mukainen palkka), on työntekijöillä vastaavasti lusmuilu työpaikalla ja "kuormasta syöminen" eli varasteleminen työpaikalta.
Kirjailija Arto Salminen kuoli 15. marraskuuta 2005 työhuoneellaan Hausjärvellä äkilliseen sairauskohtaukseen vain 46-vuotiaana. Kiltillä kirjaililla oli tarve hätkäyttämällä saada ihmiset
ajattelemaan kuinka jatkuvasti kasvavaa osaa ihmisistä uhkaa pysyvä syrjäytyminen, johtuen juuri
vinoutuneesta talouskehityksestä ja epätasa-arvoisesta yheiskuntakehityksestä.
"Vanhana kommunistina mää sen tiedän. Keskiluokka yrittää pysyä sankarina sillä että se panee työväenluokan polvilleen...Paina poika mieleesi, että nyt käydään sotaa. Tää on samanlaista kuin vuonna 1918, mutta aseita ei käytetä. Niitä ei tarvita - vielä. Mutta uhreja on jo nyt enemmän kuin siinä aiemmassa sodassa. Ja lisää tulee kun väkisin sullotaan enemmistö vähemmistöön." , sanoo Jylhäkorpi romaanissa Varasto.
varastokellarin syövereissä. Salmisen kirjassa työntekijät ovat jatkuvassa sissisodassa työnantajiaan vastaan. Siinä missä työnantajilla on aseina työntekijöille maksettava pieni palkka (liiton mukainen palkka), on työntekijöillä vastaavasti lusmuilu työpaikalla ja "kuormasta syöminen" eli varasteleminen työpaikalta.
Kirjailija Arto Salminen kuoli 15. marraskuuta 2005 työhuoneellaan Hausjärvellä äkilliseen sairauskohtaukseen vain 46-vuotiaana. Kiltillä kirjaililla oli tarve hätkäyttämällä saada ihmiset
ajattelemaan kuinka jatkuvasti kasvavaa osaa ihmisistä uhkaa pysyvä syrjäytyminen, johtuen juuri
vinoutuneesta talouskehityksestä ja epätasa-arvoisesta yheiskuntakehityksestä.
"Vanhana kommunistina mää sen tiedän. Keskiluokka yrittää pysyä sankarina sillä että se panee työväenluokan polvilleen...Paina poika mieleesi, että nyt käydään sotaa. Tää on samanlaista kuin vuonna 1918, mutta aseita ei käytetä. Niitä ei tarvita - vielä. Mutta uhreja on jo nyt enemmän kuin siinä aiemmassa sodassa. Ja lisää tulee kun väkisin sullotaan enemmistö vähemmistöön." , sanoo Jylhäkorpi romaanissa Varasto.
July 24, 2025
Varhain menehtynyt kirjailija Arto Salminen (1959-2005) ehti julkaista kuusi romaania, joista Varasto (1998) on kolmas lukemani. Loppua kolmea ei käyttämistäni kirjastoista löydy, joten joutunen haeskelemaan niitä jossain vaiheessa verkkokauppojen syövereistä. Salmisen satiiristen, mustan huumorin kyllästämien ja uusliberalistista arvomaailmaa kieli poskessa kritisoivien romaanien keskiössä ovat yhteiskunnan syrjäytyneet ja huono-osaiset. Kieli on lakonista, mutta ronskia ja provosoivaa, paikoin oivaltavaakin. Kirjailijalta tuntuu löytyvän myös ehtymätön varasto tuoreita ja nasevia kielikuvia.
Lyhyehkössä Varasto-romaanissa ei tunnu sinällään olevan kummoisempaa juonellista tarinaa; se on ennemminkin satiirinen tilannekuva helsinkiläisen puutavara- ja maaliliikkeen varaston kolmesta onnettomasta mutta sanavalmiista työntekijästä. Pientä kasvutarinan tynkääkin saadaan kuvattuun lyhyeen ajanjaksoon ujutettua, mutta hyvin varovaisesti: liika totisuus ja herkkyys pilaisi romaanin perusteeman, että tällä yhteiskuntaluokalla kaikki menee lopulta kuitenkin perseelleen.
Dialogi on paikoin hieman ronskia, joten ihan herkimmille ja valveutuneimmille mielensäpahoittajille romaania ei ehkä voi suositella. Karkeus ja alatyyli ei ole kuitenkaan juhavuorismaisen itsetarkoituksellista, vaan luo pikemminkin sitä autenttisuutta, joka huumoriarvoistaan huolimatta on romaanin perustana.
Arvioni: 3,6 tähteä viidestä.
Lyhyehkössä Varasto-romaanissa ei tunnu sinällään olevan kummoisempaa juonellista tarinaa; se on ennemminkin satiirinen tilannekuva helsinkiläisen puutavara- ja maaliliikkeen varaston kolmesta onnettomasta mutta sanavalmiista työntekijästä. Pientä kasvutarinan tynkääkin saadaan kuvattuun lyhyeen ajanjaksoon ujutettua, mutta hyvin varovaisesti: liika totisuus ja herkkyys pilaisi romaanin perusteeman, että tällä yhteiskuntaluokalla kaikki menee lopulta kuitenkin perseelleen.
Dialogi on paikoin hieman ronskia, joten ihan herkimmille ja valveutuneimmille mielensäpahoittajille romaania ei ehkä voi suositella. Karkeus ja alatyyli ei ole kuitenkaan juhavuorismaisen itsetarkoituksellista, vaan luo pikemminkin sitä autenttisuutta, joka huumoriarvoistaan huolimatta on romaanin perustana.
Arvioni: 3,6 tähteä viidestä.
August 20, 2025
Kaava on jo jokseenkin tuttu, mutta kyllä näissä on yhä sitä ihanaa šokkiarvoa ja tykittelyä.
Gonahtanut duunari myy varastettua tavaraa kommarille, jonka rönsyilevät murteella ripotellut, adornomaiset yksinpuhelut muodostavat pieniä... (en sanoisi hengähdystaukoja?) hengenhaukkomishetkiä kaiken kiroilun ja halventamisen keskelle.
Päähenkilömme kavaltaa ystävänsä, ja jatkaa lopulta tyytyväisenä välistä vetämistä. Näin mahdollistuu hänen siirtymänsä keskiluokkaiseen perhe-elämään, jota hän -- kuten uutta avopuolisoaan ja lapsensa äitiä -- selvästi halveksii.
Edustava otos:
"Otin Moran ja iskin lisää reikiä Ranisen aloittamaan kanteen. Sitten löin kerran kylkeen. Maali alkoi liristä lattialle. Kannoin pytyn varaston perälle ja kätkin isoon hyllyyn. Se jäi tekemään tarpeitansa kaltaistensa sekaan. Kaikki olivat joskus kokeneet saman kohtalon."
Gonahtanut duunari myy varastettua tavaraa kommarille, jonka rönsyilevät murteella ripotellut, adornomaiset yksinpuhelut muodostavat pieniä... (en sanoisi hengähdystaukoja?) hengenhaukkomishetkiä kaiken kiroilun ja halventamisen keskelle.
Päähenkilömme kavaltaa ystävänsä, ja jatkaa lopulta tyytyväisenä välistä vetämistä. Näin mahdollistuu hänen siirtymänsä keskiluokkaiseen perhe-elämään, jota hän -- kuten uutta avopuolisoaan ja lapsensa äitiä -- selvästi halveksii.
Edustava otos:
"Otin Moran ja iskin lisää reikiä Ranisen aloittamaan kanteen. Sitten löin kerran kylkeen. Maali alkoi liristä lattialle. Kannoin pytyn varaston perälle ja kätkin isoon hyllyyn. Se jäi tekemään tarpeitansa kaltaistensa sekaan. Kaikki olivat joskus kokeneet saman kohtalon."
August 7, 2021
En taida olla ihan kohderyhmääkään, joten ehkä mielipidettäni ei kannata kuunnella, mutta luin kirjan ripeästi läpi sillä motivaattorilla että halusin siitä eroon. Hahmot olivat makuuni liiankin "aitoja" eli lähinnä epämiellyttäviä. Lopun isyysteema oli kuitenkin koskettava ja sen myötä kirjasta jäi parempi maku suuhun kuin odotin.
August 16, 2023
Aika yksiulotteinen lopulta. Tyly, mutta ikävällä tavalla.
August 19, 2018
Arto Salmisen Varasto-romaani on yksinkertaisesti virkistävää luettavaa. Kerronta on lakonista, tiivistä tekstiä, josta on karsittu kaikki ylimääräinen koristeellisuus pois. Silti pelkistetty ja suoraviivainen ilmaisu lyhyine lauseineen menee asioiden ja merkitysten ytimeen, löytää olennaisen Salmiselle tutuista teemoista. Tällä kertaa ollaan konkreettisesti varastomiesten elinpiirissä, johon kuuluu kirjailijan tyylin mukaisesti se yhteiskuntakriittisyyskin.
”Ennen oli sentään yhteiskunnassa vastavoima, oli erilaisia puolueita. Nyt on vain yksi puoluekoneisto ja yksi totuus. Ja yksi sääty yli muiden: telkkarin julkkikset. Niistä tehdään nykyisin poliitikotkin.”
Sitaatti on peräisin kommunistiselta hämäperäiseltä rakennusjobbari Jylhäkorvelta, joka pöllii Rouskun avustuksella pientä palkkiota vastaan remonttitarpeita rautakaupan varastosta. Muita henkilöitä ovat Rouskun rynkytyksestä raskaaksi tullut Karita-niminen kassabimbo, jonka tupakkaan Rousku lisäilee kynnenpalojaan. Työkaverina on pornokuvia tikkatauluja pitelevä ja asiakkaille vittuileva Raninen. Muita hahmoja ovat homoseksuaali myymäläpäällikkö ja romaanin aikana varkaan käräyttävä omistaja Kataja.
Kerronta, dialogi ja runsaat kielikuvat ovat karkeita ja monen mielestä varmaan inhottaviakin, mutta niiden tarkoitus lienee valottaa minäkertojatyperyksen eli Rouskun arvomaailmaa ja asennetta. Hän on ikään kuin suomalainen duunariversio Camus’s Mersault’sta kaikkine sovinistisine angstikohtauksineen. Kun kysyttiin lapsen syntymästä, se oli samanlainen luiskahdus, kun matikka lähtee nahastaan. Lastenhuonekin oli remontoitu: ” Iloiset yksityiskohdat ja värikkäät koristeet piristivät kuin puolukka paskassa.”
Kirjasta on tehty myös mainio tragikoominen leffa, jota tähdittävät Kari-Pekka Toivonen (Rousku), Aku Hirviniemi (Raninen), Minttu Mustakallio (Karita), Juha Muje (myymäläpäällikkö), Esko Salminen (Kataja) ja Hannele Lauri näyttelee Karitan äitiä ja hänen miesystäväänsä Vesa-Matti Loiri. Vesa Vierikko julistaa sitä kommunistista propagandaa ja tulevaa köyhien vallankumousta.
”Sivistyneistö on kadonnut – –. Ylioppilastalolla pidetään pornomessuja. Ei ole enää semmoista taidettakaan jolla olisi merkitystä. – – Ainoa taide joka vaikuttaa on se söherrys, jota ne löysävaatteiset mulkut sotkee talojen seiniin. Se saa ihmiset reagoimaan. Se on parasta taidetta ja parasta kirjallisuutta, vaikka kukaan ei tiedä mitä niissä lukee.” Näin pauhaa Jyhjäkorpi Rouskulle jälleen kerran rahdatessaan kamaa kärryynsä.
Salaliittoteorioita pannaan liikkeelle mitä koomisimmista lähteistä alkeellisen älyn tulkitsemana. Esimerkiksi kelpaa metron liukuportaat. Silläkin on Rouskun mukaan tietty taka-ajatus, miksi kuminen kädensija liikkuu eri tahtia kuin askelmat.
Toisaalta on varmaan avartavaa päästä tutustumaan minäkertojan kapea-alaiseen maailmankuvaan ja sivistymättömään tapaan hahmottaa ympäristöään ja ihmissuhteita. On siellä sentään jonkinlaista toivon pilkahdusta, jos tarkkaan jaksaa lukea ja ihan loppuun saakka…
”Ennen oli sentään yhteiskunnassa vastavoima, oli erilaisia puolueita. Nyt on vain yksi puoluekoneisto ja yksi totuus. Ja yksi sääty yli muiden: telkkarin julkkikset. Niistä tehdään nykyisin poliitikotkin.”
Sitaatti on peräisin kommunistiselta hämäperäiseltä rakennusjobbari Jylhäkorvelta, joka pöllii Rouskun avustuksella pientä palkkiota vastaan remonttitarpeita rautakaupan varastosta. Muita henkilöitä ovat Rouskun rynkytyksestä raskaaksi tullut Karita-niminen kassabimbo, jonka tupakkaan Rousku lisäilee kynnenpalojaan. Työkaverina on pornokuvia tikkatauluja pitelevä ja asiakkaille vittuileva Raninen. Muita hahmoja ovat homoseksuaali myymäläpäällikkö ja romaanin aikana varkaan käräyttävä omistaja Kataja.
Kerronta, dialogi ja runsaat kielikuvat ovat karkeita ja monen mielestä varmaan inhottaviakin, mutta niiden tarkoitus lienee valottaa minäkertojatyperyksen eli Rouskun arvomaailmaa ja asennetta. Hän on ikään kuin suomalainen duunariversio Camus’s Mersault’sta kaikkine sovinistisine angstikohtauksineen. Kun kysyttiin lapsen syntymästä, se oli samanlainen luiskahdus, kun matikka lähtee nahastaan. Lastenhuonekin oli remontoitu: ” Iloiset yksityiskohdat ja värikkäät koristeet piristivät kuin puolukka paskassa.”
Kirjasta on tehty myös mainio tragikoominen leffa, jota tähdittävät Kari-Pekka Toivonen (Rousku), Aku Hirviniemi (Raninen), Minttu Mustakallio (Karita), Juha Muje (myymäläpäällikkö), Esko Salminen (Kataja) ja Hannele Lauri näyttelee Karitan äitiä ja hänen miesystäväänsä Vesa-Matti Loiri. Vesa Vierikko julistaa sitä kommunistista propagandaa ja tulevaa köyhien vallankumousta.
”Sivistyneistö on kadonnut – –. Ylioppilastalolla pidetään pornomessuja. Ei ole enää semmoista taidettakaan jolla olisi merkitystä. – – Ainoa taide joka vaikuttaa on se söherrys, jota ne löysävaatteiset mulkut sotkee talojen seiniin. Se saa ihmiset reagoimaan. Se on parasta taidetta ja parasta kirjallisuutta, vaikka kukaan ei tiedä mitä niissä lukee.” Näin pauhaa Jyhjäkorpi Rouskulle jälleen kerran rahdatessaan kamaa kärryynsä.
Salaliittoteorioita pannaan liikkeelle mitä koomisimmista lähteistä alkeellisen älyn tulkitsemana. Esimerkiksi kelpaa metron liukuportaat. Silläkin on Rouskun mukaan tietty taka-ajatus, miksi kuminen kädensija liikkuu eri tahtia kuin askelmat.
Toisaalta on varmaan avartavaa päästä tutustumaan minäkertojan kapea-alaiseen maailmankuvaan ja sivistymättömään tapaan hahmottaa ympäristöään ja ihmissuhteita. On siellä sentään jonkinlaista toivon pilkahdusta, jos tarkkaan jaksaa lukea ja ihan loppuun saakka…
October 17, 2018
Varasto ei mielestäni täytä lamakirjallisuuden kriteerejä, vaan kyseessä on enemmänkin kertomus taloudellisesti kahtiajakautuneesta kansasta. Kuvaus on rosoisuudessaan hieno ja lohduton; eleetön ja lakoninen kerronta tuo esiin elämän, joka Suomessa haluttiin lakaista pois näkyvistä jo 20 vuotta sitten ja halutaan edelleen.
Displaying 1 - 11 of 11 reviews