Lauralla on kuusivuotias tytär, Elina. Pikkuinen lintu, joka rakentaa pesiään ympäri asuntoa. Pieni tiikeri, jolla on pelottava kurkkumurina. Lapsi, jolla on kyky lukea aikuisia.
Lauralla on työ puhelinmyyjänä. Usein myynti takkuilee, asiakkaat haistattelevat ja paiskovat luuria korvaan. Vanhuksille sentään on helppo myydä, ei tosin tuotteita vaan seuraa, lievitystä yksinäisyyteen.
Lauralla on myös mies, näyttelijä Mieto, joka tulee eikä mene pois, kuten tekivät Lauran entinen mies ja Lauran isä. Mieto jää, jää vaikka sitä purraan reiteen niin että jää jälki.
Lauralla on tietokone ja siinä pelejä. Ja lopulta niins suuri riippuvuus, että maailma ympärillä unohtuu. Elinan pesän vaatteet homehtuvat, Mieto muuttuu rumaksi. Tulee ilta, jolloin kukaan ei hae Elinaa tarhasta kotiin.
Ja lopulta Laura lähtee ampumaradalle, ampumaan oikealla aseella.
Essi Kummu (s. 1977) on suomalainen taiteilija. Kummu on valmistunut vuonna 2003 Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan kirjallisuus. Hän on muun muassa opettanut käsikirjoittamista Limingan taidekoulussa.
Kummun esikoisromaani Mania ilmestyi vuonna 2006. Toisessa romaanissaan Karhun kuolema (2010) hän ammentaa aineksia suomalais-ugrilaisesta tarustosta. Hän pitää itseään ruumiillisena kirjoittajana, jonka kirjaimet tulevat esiin kävelemällä, juoksemalla ja tanssimalla.
Minulla oli epäilyksiä tämän kirjan suhteen: Takakansikuvaus kuulosti siltä, että tämä olisi kirjoitettu kiihkomielisenä kouluammuntakommenttina, jossa videopelit nimetään pahoista pahoimmiksi. Lisäksi ostin tämän kirpputorilta viidelläkymmenellä sentillä, ja ihmettelin pakostakin, miksei pyydetty vähintään sitä tämän kaupunkin vakiota, euroa. Kummu kuitenkin selätti epäilykseni jälleen, ja antaisin Manialle epäröimättä neljä tähteä, jos kieli ei olisi muutamaan otteeseen vähän liian silmäänpistävästi kompastunut omaan nokkeluuteensa ja kompuroinnin kolina kaikumaan kallooni yhä vain. Muuten niin huimasti, hienosti, hurmaavasti kirjoitettu kirja, ja sitten näitä omituisia, odottamattomia kömmähdyksiä! Mitä!
Rakastuin lintulapseen, kissapetoon, emoon ja pentuun, poikaseen, jotka kääriytyvät toistensa ympärille ja pesiytyvät vessan lattialle likavaatekasoihin. Rakastuin, ja se tuntui hyvältä loppuun asti, selityksiä oli monta mutta kirkasta kokonaisuutta ei edes yritty rakentaa, mustavalkoisuus vältettiin ja pelastautumistiet merkittiin valokyltein.
Mielenkiintoinen kuvaus järkkyneestä mielestä, jonka kanssa tuskailu lopulta päättyy traagiseen tapahtumaan. Sain lukiessa tietää, että kirja perustuu tositapahtumaan, mikä osaltaan teki lukukokemuksesta vielä raadollisemman.
Runollinen ja tiivistunnelmainen esikoisteos puhelinmyyjänä työskentelevän, maisteriksi kouluttautuneen nuoren äidin elämästään etääntymisestä ja psyykkisestä hajoamisesta. Kerronta etenee ajallisesti epälineaarisesti enimmäkseen päähenkilön näkökulmasta. Pidin selittelemättömyydestä ja kielen kauneudesta. Asiat ovat niin kuin ovat, lukijalle jää tehtäväksi miettiä miksi.