Olisiko Suomi voinut pysyä katolisena maana? Entä jos olisimmekin olleet osa Tanskaa?
Suomen historiaa on usein kirjoitettu vuoden 1917 joulukuun kuudennen päivän tarjoamasta avaimenreiästä. Tuosta päivämäärästä katsoen kansallisesta itsenäisyydestä muodostuu vääjäämätön vuosisatainen kertomus, jota on mahdotonta pysäyttää. Kaikesta, mikä näyttää tukevan itsenäistymistavoitetta, tulee tärkeää ja kaikki vaihtoehtoiset suunnat näyttäytyvät vain umpikujina tai epäolennaisuuksina. Jokaisen aikakauden ihmiset jakavat kuitenkin kokemuksen avoimesta tulevaisuudesta – tarinasta draamana ilman käsikirjoitusta.
Kulkemattomat polut tutustuttaa erilaisiin reitteihin, joita pitkin Suomi olisi voinut historiassa edetä. Teoksessa historiantutkijat arvioivat ja tekevät näkyväksi eri aikojen suomalaisten mahdollisuuksia ja valintoja sadan vuoden välein vuodesta 1417 nykypäivään asti. Mitä olisi tapahtunut, mikäli käytettävissä olleista vaihtoehdoista olisi valittu jokin toinen kuin lopulta toteutunut?
Odotin hieman enemmän spekulaatiota ja “vaihtoehtohistoriaa”, mutta etenkään ensimmäisissä luvuissa ei lähdetä revittelemään, vaan pysytään aika lailla asialinjalla. Toisaalta tämä on hyväkin, ainakaan ei mennä huuhaan puolelle ja uskottavuus säilyy. Vapaampi spekulaatio lähtee liikkeelle vasta viimeisessä luvussa, jossa pohdiskellaan tulevaisuutta. Sujuva kirja ja hyvä tapa kerrata Suomen historiaa. Pohdittavaksi esitetään mielenkiintoisia kysymyksiä kuten olisiko Suomesta voinut tulla osa Tanskaa 1550-luvulla tai vaikkapa Puolaa 1590-luvulla? Olisiko Suomi voinut jäädä katolilaiseksi? Olisiko Suomi voinut liittyä osaksi Venäjää aikaisemmin, esim. ison vihan jälkeen ja mikä olisi ollut Suomen rooli silloin? Sekä tietenkin perinteiset olisiko Suomesta voinut tulla kuningaskunta tai mitä olisi tapahtunut, jos punaiset olisivat voittaneet sisällissodan?
Kirja teki katsauksia sadan vuoden välein (1417-2017) Suomen tilanteeseen yrittämättä tarkastella aikaa tulevan Suomen itsenäistymisen näkökulmasta. Kirjan kuvauksen mukaan tässä yritettiin hahmotella, mihin kaikkiin eri suuntiin Suomen historia olisikaan voinut kääntyä, eri artikkelien kirjoittajat tulkitsevat tätä hyvin eri tavalla - tai suoraan sanottuna osa kirjoittajista tuntuu unohtaneen tehtävänannon täysin.
Jo esipuheesta käy ilmi, ettei tämän kirjan ole tarkoitus olla "entäs jos?"-vaihtoehtohistoriaa, mutta lievänä yllätyksenä siinä otettiin myös kohtalaisen nuiva asenne kontrafaktuaalista historiaa kohtaan ylipäänsä. Vaikka itse suhtaudun kontrafaktuaaliseen historiaan suopeasti, pystyn ymmärtämään päinvastaisenkin näkökulman, sillä eihän se oikeasti mitään kunnon tiedettä ole. Kontrafaktuaalit ovat aika usein aika kehnoja, sillä siihen taipuvat historioitsijat tuntuvat olevan sellaisia, joilla on omia vahvoja näkemyksiään politiikasta tai sen sellaisesta, ja se värittää kontrafaktuaalejakin aika lailla.
Kirjoittajat siis halusivat teoksen, jossa pohditaan, ettei Suomen historian mitenkään väistämättä tarvinnut mennä juuri sillä tavalla kuin se meni - mutta joka välttelee yksityiskohtaisia kontrafaktuaaleja. Tämä on aika kapea polku kuljettavaksi, eikä olekaan ihme, että osa kirjoittajista lipeää siltä ja pahasti. Yleensä lipeäminen tapahtuu varovaisempaan suuntaan, eikä monissa artikkeleissa itse asiassa pohdita lainkaan sitä, miten Suomi olisi voinut kehittyä, jos asiat olisivat menneet vähän eri tavalla.
Osa artikkeleista oli erittäin hyviä, mutta osa oli kirjoitettu huolimattomammin, ja erityisesti viimeinen, vuoden 2017 artikkeli oli aikamoista huttua. Tässä oli ihan hyvä ajatus takana, mutta kirjoittajat eivät lopulta oikein tienneet, minkä kirjan he halusivat tehdä.
Harvoimpa sitä törmää kirjaan joka markkinoi itseään näin virheellisesti. Nimen, kansien ja myyntitekstien mukaan tässä pohditaan Suomen historian käännekohtia ja spekuloidaan mahdollisia vaihtoehtohistorioita. Ja sitten kirja on jotain muuta. Tai siis ei ole, mutta on.
Suomen historian käännekohtia kerrataan kultakin satavuotiselta 1417–2017, ja hieman sivutaan näitä mahdollisia vaihtoehtoja. Mutta juuri niin vähän, että en kyllä minä(kään) kokenut saavani mitä luvattiin.
Mutta se mitä saatiin oli kyllä kiinnostavaa, vaikkakin hitusen kuivakkaa, historian kertausta.
Mielenkiintoinen kirja ja aika mieltä avaava historian kulusta. Tästä hetkestä katsoen historia näyttää taaksepäin menevältä suoralta virtaukselta, mutta sitähän eivät historian ihmiset nähneet. Sama nyt. Viihdytykseksi olisi mun mieltä voitu vetää vielä enemmän lekkeriksi ja maalailla erilaisia nykyhetken visioita, vaikka se nyt ei kovin tieteellistä olisi ollutkaan. Nyt pysyttiin niin kovin asialinjalla.