Odotettu jatko-osa Väinö Rossin ja Rob Peuran tutkimuksille. Pahuuden jäljet voivat olla mustemmat kuin pahantekijä on tarkoittanutkaan.Huhtikuisena sunnuntaina nuori nainen hirttäytyy sillankaiteeseen traagisin seurauksin. Kuukauden päästä toinen nainen löytyy raa’asti surmattuna kerrostalon pyykkituvalta, viiltoja käsivarressaan. Kevään kallistuessa kesäksi huomataan, että Joensuuta ravistelee ennennäkemätön henkirikosten sarja. Joku kohdistaa vihansa nuoriin aikuisiin, mutta teot koskettavat läheltä myös rikostutkija Väinö Rossin sekä hänen kollegoidensa elämää. Taistelu aikaa vastaan alkaa, kun he yrittävät löytää surmaajan ennen seuraavaa iskua. Menetetyt on Suvi Piiroisen odotettu toinen jännitysromaani, jossa rikostutkijat Väinö Rossi ja Rob Peura kollegoineen ratkovat Joensuussa tapahtuvia rikoksia. Piiroinen (s. 1977) toimii opettajana Kuopiossa. Hänen esikoisdekkarinsa Pahaa parempi ilmestyi 2016.
Amerikkalaisissa poliisisarjoissa on ihan yleistä, että joku poliiseista on ihan töttöröö henkisesti kun on kokenut kovia. Kostonvalo on ainoa joka ohjaa hänen kulkuaan. Mutta jotenkin se ei istu suomalaiseen maailmaan. Jos kerran työyhteisö, joka on näennäisen toimiva, tietää asiasta, niin kaveriako ei saada ohjattua ajoissa hoitoon ja kriisiapuun? Monessa paikkaa homma ja teksti kuitenkin kulkee hyvin eikä lukukokemus ole melkoisista uskottavuusongelmistaan huolimatta liian ärsyttävää.
Oikein hyvä jatko edelliselle, pidin erityisesti siitä, että Joensuuta oli kuvattu nyt tarkemmin ja nimetty paikkoja. Juonessa toki edelleen epäuskottavuuksia, mutta niin on lähes kaikissa dekkareissa. Osa henkilöistä jäi vähän etäisiksi, mutta kyllä henkilöistä välittää sen verran, että haluaa tietää, mitä heille jatkossa tapahtuu.
Odotettu jatko-osa Väinö Rossin ja Rob Peuran tutkimuksille. Pahuuden jäljet voivat olla mustemmat kuin pahantekijä on tarkoittanutkaan.Huhtikuisena sunnuntaina nuori nainen hirttäytyy sillankaiteeseen traagisin seurauksin. Kuukauden päästä toinen nainen löytyy raa’asti surmattuna kerrostalon pyykkituvalta, viiltoja käsivarressaan. Kevään kallistuessa kesäksi huomataan, että Joensuuta ravistelee ennennäkemätön henkirikosten sarja. Joku kohdistaa vihansa nuoriin aikuisiin, mutta teot koskettavat läheltä myös rikostutkija Väinö Rossin sekä hänen kollegoidensa elämää. Taistelu aikaa vastaan alkaa, kun he yrittävät löytää surmaajan ennen seuraavaa iskua. Menetetyt on Suvi Piiroisen odotettu toinen jännitysromaani, jossa rikostutkijat Väinö Rossi ja Rob Peura kollegoineen ratkovat Joensuussa tapahtuvia rikoksia.