Iltalehden toimittaja Irene Naakka on tullut tunnetuksi suositusta Mutsie-blogistaan, jolla on peräti 20 000 seuraajaa. Blogissaan hän on käsitellyt äitiyteen liittyviä todellisia ja vaiettuja tunteita äitiydestä mutta myös sitä, miltä todella tuntuu rakkaus omaa lasta kohtaan. Naakan suorapuheinen kirja kertoo, kuinka lapsesta haaveileminen, raskaus, synnytys ja äidiksi tuleminen sekoittavat mielen. Kirja kertoo todenmakuisen selviytymistarinan kontrollifriikistä odottajasta masentuneeksi vastasyntyneen äidiksi ja lopulta tasapainoisesta perhe-elämästä ja urastaan nauttivaksi naiseksi. Humoristinen ja rujon rehellinen teos päästää lukijan hyvin lähelle niitä tunteita ja tilanteita, joita äitiyteen liittyy jo ennen lapsen syntymää. Asioita, joita monet kokevat mutta joista ei välttämättä uskalleta tai osata puhua tai kirjoittaa.
Ei nyt kyllä oikein kolahtanut. Odotin kirjalta enemmän synnytyksen aikaisten tunteiden ja synnytyksen jälkeisen masennuksen/ahdistuksen käsittelyä sekä henkilökohtaiselta että yleiseltä tasolta. Kirja kuitenkin on enemmän Naakan oma raskauspäiväkirja, enkä pystynyt samaistumaan kuin muutamiin lauseisiin koko kirjassa, ainakaan raskausajalta. Menin tämän raskauspäissäni ostamaan ensimmäisellä kolmanneksella, mutta en kyllä ainakaan vielä kokenut hyötyväni tai saavani kovinkaan paljon uutta tietoa.
Omaelämäkerrallista teosta on aina vaikea arvioida, koska kritiikki kohdistuu aina oikeaan ihmiseen, eikä kuvitteelliseen henkilöön. Koitan nyt kuitenkin keskittyä sisältöön. Aihe koskettaa, mutta en pystynyt samaistumaan ajatuksiin millään tasolla -kirjailija toki alussa mainitseekin, että kokemuksia äitiydestä on yhtä monta kuin äitiäkin. On tärkeää, että äitiyden negatiivisista puolista ja mm. masennuksesta puhutaan avoimesti, mutta jotenkaan tämä kirja ei onnistu sanoittamaan kipuilua, vaikka monet kipeät asiat on itsekin käynyt läpi. Kerronta ärsytti monella tasolla. Kirjoittaja julistautuu feministiksi, mutta samalla kertoo kuinka jättää kirjallisia ohjeita puolisolleen kuinka tämän tulee hoitaa omaa lastaan (ikään kuin lapsen isä olisi joku hoitoapulainen?) ja muutenkin käyttäytyy miestään kohtaan kuin kiukutteleva pieni lapsi. Mieskin tosin on outo jäärä, joka lapsen syntymän jälkeen harrastaa ja elää omaa elämäänsä samalla intensiteetillä kuin ennen lasta. Kirjan päähenkilön elämä vaikuttaa somepintaliidolta, ja muutenkin tietyt ongelmat ovat lähinnä hyväosaisen neuroottista märehdintää tyhjästä. Masennus on toki luku erikseen, sitä ei voi vähätellä. Kahdesta tähdestä toinen tulee siitä, että kirjaa varten on haastateltu myös eri alojen asiantuntijoita, ja lisäksi kieli on hyvää.
Vaikka raskaus on kunkin henkilökohtainen kokemus, tunnistin samanlaisia ajatuskaaria. Alkupuolella kirja sai tikahtumaan naurusta, mutta loppupuoli oli paljon vakavampi. Tyyli muuttui lopuksi melkein eri kirjallisuuden lajiin, mikä oli vähän outoa.
Todella aiheeseensa tarttuva kirja! Kirjan päähenkilö on hyvin neuroottinen ja välillä vähän turhan absurdistikin reagoiva henkilö. En ehkä kokenut esikoisen vauvavuotta noin rankaksi, mutta osa kirjassa kerrotuista tunteista ja käyttäytymismalleista kolahti minuunkin. Oli mukava lukea/kuunnella suorapuheista tekstiä äitiyden siitä puolesta, joka ei aina ole niin ruusuista.
Kirjoittajan päiväkirjamainen teos omasta raskaudestaan, synnytyksestään ja vauva-ajasta. Vai sometähden pintaliitoelämä muuttuu äitiyden myötä ja kulissi meinaa kaatua, kun ei pystykään vastaamaan omiin odotuksiinsa?
Teksti on kevyttä, mutta koin kertojan maailmankatsomuksen hieman raskaaksi eikä kirja anna lukijalle juurikaan oivalluksia. Kiinnostavaa toki lukea, miten eri tavoin me ihmiset voimme suhtautua vanhemmuuteen.
Harmi, että kirjoittaja sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Tulkitsin, että masennustaipumukseen vaikutti hänen pakkomielteinen suhtautumisensa äitiyteen. Vaativuus kohdistuu niin omaan itseen kuin muihinkin ihmisiin. Kirjoittaja vaikutti vähättelevän mm. liian nuoriksi kokemiensa terveydenhuollon ammattihenkilöiden osaamista. Samastun tietynlaisiin masentuneen ihmisen "itsekeskeisiin" ajatuksiin, sillä masentuneena ihminen kääntyy jollain tapaa sisäänpäin.
En itse pysty lainkaan jakamaan ajatusta täydellisen äidin myytistä. On harmillista, jos äideiltä odotetaan jotain maagista täydellisyyttä, tai persoonallisuuden täyttä muutosta äidiksi tulemisen myötä. Tunnen kyllä myötätuntoa kirjoittajaa kohtaan. Löytäisipä hän ja muutkin äidit ja isät armollisuuden myös omaa itseä ja vanhemmuuttaan kohtaan.
Om att få barn och bli mamma, den första tiden. Men också förlossningsdepression.
"Ymmärsin, että äiti ja lapsi kasvavat eri tahtiin. Kun vastasyntynyt vauva on luonnostaan niin lähellä äitiä, että se tuntee olevansa yksi ja sama kuin äitinsä, äiti puolestaan vasta tutustuu uuteen ihmiseen. Ajan kuluessa lapsi erkantuu äidistä vähän kerrallaan, ja äiti taas kiintyy lapseensa päivä päivältä tiukemmin. Äitiys on kaunein ja tärkein tehtävä, jonka nainen voi saada. Samalla se on hirveä ja epäkiitollinen tehtävä. Aluksi äiti joutuu repimään selkänahastaan kaiken, antamaan aivan kaikkensa itsestään tulleelle tuntemattomalle ja avuttomalle ihmiselle - vaikka väkisin. Sen jälkeen pitäisi osata päästää irti, antaa hänen mennä, olla itsenäinen. Eikä vaatia mitään vastalahjaksi."
Vertaistarinat avautuvat parhaimmillaan niille, jotka oman kokemuksensa takia samaistuvat täysin kirjoittajan ajatuksiin. Tuntuu, kuin kirjoittaja puhuisi minun suullani. Tämä kirja ei ehkä avaudu sille, joka ei ole kokenut samaa. Mutta sille, joka on kokenut, teksti on terapeuttista.
"Koin silti, että yksinäisyys oli saanut vauvan myötä aivan uuden merkityksen. Tajusin, etten koskaan ollut ollut niin yksinäinen kuin vastasyntyneen kanssa. -- Olin niin yksin tunteideni kanssa, ja ne olivat tukahduttamaisillaan minut."
"Sitä vihasin eniten. Ettei minkään asian sujumisesta voinut mennä takuuseen. Etten voisi lähteä mihinkään ilman pelkoa, että vauva rääkyisi vaunuissa ja raivostuttaisi kaikki ympärillä olevat ihmiset."
Aitoa tekstiä kaikesta siitä, mitä raskaana ja vauvavuonna voi ihminen kelailla. Ihan niin kuin olisi mitään väliä, jos pieni vauva tai edes lapsi joskus ragettaa jossain. Silti tunnistan tämän, kuten niin monia muita tässä kirjassa kuvattuja fiiliksiä!
Suosittelen ihan jokaiselle riippumatta siitä onko vanhempi vai ei!
Todella mielenkiintoinen ja armollinen katsaus äitiyteen. Vaikka synnytyksen jälkeinen masennus tai kontrollifriikkeys eivät ole itselleni henkilökohtaisesti tuttuja, tämä kirja valottaa sitä ajattelua ja tunnemaailmaa, johon ne liittyvät. Suosittelen tätä kirjaa tuleville ja nykyisille äideille ja isille, sekä heille, joiden lähipiirissä on joku, joka potee baby bluesia tai synnytyksen jälkeistä masennusta.
Naakan teksti on täynnä itseironiaa ja myös armollisuutta itseä kohtaan. Kirja on melko nopealukuinen.
Arvokas tarina yhden ihmisen omakohtaisesta kokemuksesta raskaus- ja vauva-ajasta. On kiinnostavaa lukea erilaisista odotusajoista ja erilaisista vauvoista. Kommentit "en pystynyt samastumaan" kertoo juuri siitä, että näitä tarinoita pitää tuoda ilmi, koska kaikkien kokemukset ovat erilaisia, eikä toisen kertomukseen tarvitse samastua.
Kuuntelin äänikirjana. Mahtava kirja avaamaan lapsen saamisen prosessia raskaudesta ensimmäisiin vuosiin asti sekä sen aikaista mielenmaisemaa. Mahtava kirja kaikille äideiksi haluaville sekä mielestäni jokaiselle isäksi haaveilevaksi. Mielestäni tällaisen kirjan pitäisi olla pakollinen luettava varsinkin miehille neuvolassa. Mahtava kirja, kiitos siitä.
Olisin kaivannut vielä persoonallisempaa ja rehellisempää otetta äitiyden myytteihin. Lukiessani kirjaa pohdin monta kertaa lukevani blogikirjoituksia. Täysin rehellistä itseanalyysia en tässä mielestäni havainnut. Aiheesta lukisin mielelläni toki lisää.
Aitoa äitiyden kipuilua ja onnea, 5kk äitiyttä itsellä takana ja tämä kosketti ja herätti ajatuksia. Uutta oli synnytyksen jälkeisen masennuksen ja ahdistuksen erottelu. Tärkeä kirja jokaiselle äidille ja myös äitien kanssa työskenteleville.
Kelpo kirja äitiydestä, mutta olen lukenut samanlaisia jo sata. Aihepiiri kyllästyttää, mitä ei tietenkään voi laskea kirjan ongelmaksi. Tämä oli kuitenkin vain yhden naisen raskaus- ja äitiyskokemus muiden joukossa eikä antanut oikein mitään uutta ajateltavaa.
Paljon oli samanlaisia ajatuksia kuin itselläni. Tämä olisi varmasti hyvä kaikkien tulevien vanhempien lukea. Niin vähän puhutaan siitä miten paljon vanhemmuus mullistaa ja ne tunteet saattavat todella tulla yllätyksenä, joita tulee tuntemaan.
Kirjan alkupäässä koin kerronnan turhan blogi- tai päiväkirjamaiseksi, eikä kronologinen kerronta välttämättä ollut se kiinnostavin ratkaisu, mutta loppua kohden löysin todella paljon oivia sanoituksia äitiyden vaikeille tunteille ja samaistumispintaa omiin kokemuksiin.
Jos jotain nii ainaki oon oppinu näiden kaikkien kirjojen myötä sen että kaikki tunteet on normaaleja ja hyväksyttäviä :D mut kyllä taas tuntu että raskaus on paskaa, synnytys on paskaa, palautuminen on paskaa, vauvan kanssa on paskaa ja edelleenki haluisin lukea niistä hyvistä kokemuksista….
Avoin, suora ja ytimekäs. Henkilökohtainen kokemus jaettu eli ei edes pyri tarjoamaan yleispätevää totuutta. Pikemminkin taistelee yleistysten tekemistä vastaan.
Toimittaja ja bloggaaja Irene Naakka kertoo avoimesti kokemuksensa vauvan saamisesta ja äidiksi tulon kasvukivuista. Kirjan vinkit tarjoavat lohdullista ja lämpöistä vertaistukea.
En oikein pitänyt tästä. Kaikki oli niin vaikeeta. Sopii ehkä jonkinlaiseksi vertaistueksi raskausmasennuksesta kärsiville, mutta ehkä silloinkin kannattaisi lukea jotain positiivisempaa.
Hieno, jos niin voi sanoa, kertomus ja omakohtainen tarina äitiyden erilaisesta puolesta. Jokaisella äidille toivoisi voimia, jaksamista, apua ja lempeitä neuvoja. ❤️
Samaistuttava kirja, kun odottaa itsekin. Loppupuoli oli toisinaan vähän raskas, kun kirjoittaja lainaa muita kirjoja, eikä enää puhu niin omalla äänellään.
Tämä kirja kuvaa synnytyksen ja ensimmäiset päivät vauvan kanssa kyllä tosi realistisesti. Muuten aivan uuvuttavaa ja neuroottista analyysia ja sanatulvaa äitiydestä.
Ei resonoinut itselle, enkä toistaiseksi löytänyt samaistumispintaa. Päähenkilö vaikutti neuroottiselta. Hyvä kuitenkin, että äitiyden haastavista tunteista ja ajatuksista myös puhutaan.
Synkkä ja sekava kirja. Paikoin ärsyttävä lukea, erityisesti miesten väheksyminen ja jatkuva uhriutuminen sapettivat. Takakannessa luvattiin, että teos on "humoristinen ja rujon rehellinen". Ensimmäistä lupausta ei täytetty lainkaan, jälkimmäinen jäi vajaaksi. Kirja jätti ahdistuneen olon.
Naakka kertoo kirjassaan omasta äidiksi tulemisestaan ja sen herättämistä ajatuksista sekä yleisestä äitiyden ympärillä vellovasta keskustelusta. Osa kohdista tuntui hieman vierailta, mutta kuuntelukokemuksena (lukijana oivallinen Minttu Mustakallio) tämä oli pääosin todella hyvä. Kirja herätti ajatuksia muun muassa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja ahdistuksesta, äitiyden kielletyistä ajatuksista ja sen sellaisesta.