Jukka Viikilän kertomukset seurailevat vuodenkiertoa niin kuin vain suomalainen voi sen nähdä. Perusyksikkö on perhe, naapureitakin vilkuillaan pensasaidan raosta. Perinteissä pitäytymisen, ankaran työn arvostuksen ja toivottoman kesänodotuksen lomasta pilkahtelevat rakkaus ja intohimo, vaikka sääennuste sanoisi mitä.
Jukka Viikilä on suomalainen kirjailija ja dramaturgi. Viikilä on valmistunut Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalta teatteritaiteen kandidaatiksi sekä opiskellut Pop & Jazz Konservatoriossa ja Kriittisessä korkeakoulussa. Viikilän ensimmäinen runokokoelma Runoja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hänen esikoisromaaninsa Akvarelleja Engelin kaupungista voitti vuoden 2016 Finlandia-palkinnon. Lisäksi teos huomioitiin Kaarlen palkinnolla ja Arkkitehtuurin ansiomerkillä.
Muka-hauskoja tuokiokuvia suomalaisesta elämänmenosta keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella. Jutut olivat melko kliseisiä eikä niissä ollut oikeastaan mitään kiinnostavaa. Lyhyissä pätkissäkään lukeminen ei auttanut. Pieni pettymys, tähänkö tuhlasin aikaani? 2 tähteä.
Ei nyt lähtenyt oikein lentoon. Tämä oli kuin oma vuoteni mielialojen puolesta. Tammikuussa alkaa uskoa löytyä, tulisiko se kevät ja kesä kohta - kohti kesää mennään. Tulee kevät ja mieliala nousee vähän, kesällä nauttii lämmöstä. Kohta on jo syksy ja mieliala laskee täydelliseen synkkyyteen kun tulee paskat kelit. Loppuvuosi onkin tasaista mielialan laskua, jouluna jo täydellinen ahdistus ja jouluviha päällä, sitä vain odottaa että joulu ja koko vuosi olisi jo pulkassa, jotta pääsisi aloittamaan uuden vuoden. Alkuun odotin kirjalta paljon, luettuani Akvarelleja Engelin kaupungista, vaikka alku olikin tasaista ei hyvää muttei huonoakaan tekstiä. Teksti parani hetkellisesti vähän mutta samoin kuin mielialani kesän jälkeen tekstien taso laski huimasti ja lopussa ei malttanut odottaa että kirja loppuisi jotta pääsisin aloittamaan paremman kirjan lukemisen.
Keskinkertaisia tarinoita, jokunen okeikin oli mukaan mahtunut mutta suurimmaksi osaksi aika kehnoa ja pinnallista kerrontaa, melko yksipuolisesta näkökulmasta kirjoitettua tekstiä. Muka hauskaa ja muka oivaltavaa mutta sisältöä ei juurikaan ollut ja hieman vanhanaikaisiakin mietintöjä. Mielestäni Suomi eikä ainakaan suomalaiset ole kuvatun kaltaisia.
Jukka Viikilän uusin teos on nimeltään Suomalainen vuosi. Kirjailija on kirjoittanut lyhyitä kirjoituksia suomalaisista ja suomalaisesta elämästä. Kirja sisältää 133 kirjoitusta, jotka on jaettu vuodenaikojen mukaan neljään teemaan: kevät, kesä, syksy ja talvi. Kesä-otsikon alle on koottu mm. Sukujuhlat, Hukkuminen, Riitapaikat ja Hätiköity viestittely nimiset kirjoitukset. Koska kirjoituksia on paljon, kirjaa on mukava lueskella pätkittäin muutaman kirjoituksen lukuvauhdilla. Kirjoituksista löytyy sopivassa sekoituksessa huumoria ja oivalluksia. Suomalaisen vuosi teoksesta löytyy jokaiselle jotakin miesnäkökulmasta katsottuna.
aika jännä ja hauska. nään kirjan ajatuksen, mutten oikein osaa samaistua siihen, silti pidän vuoden seurannasta tälläiseen suomalaisen tylyyn tyyliin.
Jossakin kohtaa iski hieman pettynytkin olo, kun kaikesta ollaan niin tylyinä ja kyynisinä. Voisi suomalainen välillä edes odottaa. Itse ajattelen, että kirja on enemmänkin kuvaus suomalaisista stereotypioista, mutta puoliksi suomalaisena oli kirjaa jännää lukea ja verrata omiin kokemuksiin.
Jotenkin todella kevyttä ja pehmoista, leppoisalla huumorilla ja itseironialla maustettua. Ei mitään Finlandia-matskua, mutta mukava keskiviikkoilta yhdeltä istumalta.
Ei mun kuppi kahvia kyllä tämä kirja. Osa pohdiskeluista oli kyllä hyviä, mutta suurin osa meni vähän ohi. Omaan makuun liian synkkää, ei se suomalainen elämä niin kauhean kurjaa aina ole.
Kirja sisältää liudan lyhyitä aforisminkaltaisia havaintoja ja ajatelmia suomalaisuudesta ja suomalaisesta elämänmenosta, mieleen tuli Turkka Hautalan mainio Kansalliskirja. Moni Viikilän ajatus osuu tarkkanäköisyydessään maaliinsa ja nostattaa hymyn huulille. Nopeasti hotkaistava hyvän mielen välipalakirja, joka ei kuitenkaan jätä sen ihmeempää muistijälkeä.
Tässäpä on kirja täynnä kyynistä jorinaa. Kerronta tosi laiskaa, setämiehen näkökulmasta esitettyä "spleinausta" suomalaisten elämästä. Teoksessa ei esitetty yhtään uutta tai oivaltavaa ajatusta. Lukukokemusta voisi verrata viikon mittaiseen näkkäripaastoon, yhtä tylsää ja ankeaa. Miksi tälläistä edes julkaistaan? En usko, että uskallan tämän jälkeen lukea kirjailijan palkittuja teoksia.
Viikilä tarkentaa ja tiivistää mestarillisesti, as per expected. Teemana ”suomalainen elämänmeno” on kaksipiippuinen: tuttujen juttujen parissa nyansseihin on helppo syventyä, toisaalta se on aihepiirinä niin stigmaattinen ja gonahtanut, että sitä hyvääkin tekstiä tulee kyseenalaistaneeksi melkein refleksireaktiona… Markettiystävällinen kansi harmittaa paljon ja kokoajan. Tämä voisi olla hyvä gateway drug Taivaalliseen vastaanottoon, mutta en tiedä palkitseeko riittävästi jos ei ole entuudestaan fani. Kuitenkin todennäköisesti maailman paras kirja tästä aiheesta. (Miksi ainoastaan keski-ikäiset miehet kirjoittavat ”Suomi”-kirjoja?)
Leppoisaa luettavaa neljäksi illaksi eli yksi vuodenaika per ilta. Pään sisäistä taistelua lukukokemukselle annettavista tähdistä. Sisälsi joitakin upeita lauseita ja oivalluksia, mutta myös lauseita ja tuokiokuvia, joista ei tajunnut mitään. Tosin sellaisissa kohdissa vika saattaa olla lukijan päässä ja päässä. Jotkin kertomukset saivat lämpimästi hymähtelemään ja lähes kaipaamaan suomalaista elämänmenoa, toiset taas muistuttivat syistä, joiden vuoksi tämä ulkosuomalainen ei sittenkään ole (ainakaan vielä) valmis palaamaan tuohon kyseiseen elämänmenoon.
Pieniä ajatelmia ja katkelmia kertojan arkimietteistä ja hieman neuroottisista asenteista joihinkin asioihin, minkä kirjoittaja on laajentanut koskemaan ja kuvaamaan "suomalaisuutta". Jotenkin en vain suurimmasta osasta tunnista sellaista tavallista suomalaista vaan kertojana on mielestäni kohtalaisen vähemmistössä oleva taiteellisempi ajattelija ja maailman tarkkailija. Välillä tekstissä oli hauskoja osuvia huomioita ja hyvin valikoituja sanoja, mutta liian usein aiheena oli hyvin irrallinen asia, jota lähestyttiin asenteella, johon itse oli vaikea virittäytyä. 2,5 tähteä.
Kirjan tarkoitus ei oikein avautunut. Kappaleet, ”huomiot” olivat vain sivun tai kahden mittaisia. Ei niihin ehtinyt pääsemään sisään ennen kuin jo loppuivat. Useimmista en tunnistanut itseäni tai muutenkaan suomalaisia. Monet ajatukset tuntuivat lähinnä vanhentuneilta. Edes kieli ei ollut kovinkaan mielenkiintoista. Näin lyhyissä teksteissä olisi odottanut loppuun asti hiottuja lauseita, ehkä hieman runollisuuttakin. Nyt tämä oli vain tylsä. Onneksi kuitenkin hyvin nopealukuinen.
Kirja täynnä pieniä, tiiviitä, tärkeitä, joskin hyvin keskiluokkaisesta näkökannasta kirjoitettuja tekstejä suomalaisista ja suomalaisuudesta, tai ehkä pohjimmiltaan ihmisyydestä yleensä. Tykkäsin monipuolisesta ja yllättävästä kielestä. Luvut olivat niin lyhyitä, että jokainen sana oli painokas ja harkittu. Kyllä tämä minuun upposi.
Hauska, mielenkiintoinen, kevyt luku nautinto! Moniin seikkoihin samastuin, joihinkin en ollenkaan ja jotkut yllättivät täysin. Elävöittävä sekä isänmaallinen fiilis jäi lukiessaan monia meidän suomalaisten "perinteitä ja tapoja" Pitkäjänteistä tarinaa ei ole, sen tilalla on monia lyhyitä, itsenäisiä kertomuksia. Kirja tuntuu olevan suunniteltu lukemaan lyhyissä pätkissä.
Mitä lämpimin suositus kaikille, jotka kaipaavat lyhyttä inspiroivaa luettavaa tai kuunneltavaa. Kirjaa, jonka äärelle on jotenkin harvinaisen helppo rauhoittua ja antaa ajatuksen viedä. Voisin kuvitella, että tämän äärellä myös lukujumit saisivat kyytiä. Hieno teos, johon voi palata kerta toisensa jälkeen uudelleen ✨
Hauskoja, kevyitä, samaistuttavia, mielenkiintoisia oivalluksia elämästä ja tietynlaisesta stereotyyppisestä suomalaisten tavasta elää. Aluksi mulla oli vaikeuksia päästä tähän kiinni ja saada kirjaa luetuksi, mutta loppujen lopuksi luin kirjan kaikki paitsi ensimmäiset 30 sivua yhden päivän aikana. Kokonaisuudessaan ei erityinen mutta kivoja lauseita/ajatuksia välillä. ⭐️: 3/5
3,5 ⭐ Hauskasti kirjoitettu, stereotyyppisen suomalaisen elämän pilkkaamista ja perinteiden mollaamista 😂 Koko kirjaa en ehkä kerralla lukisi, muuten alkaa puuduttaa hyvin lyhyet ja toistuvat luvut. Mutta satunnaisena iltalukemisena tai kahvipöytäkirjana oikein hyvä, vähän kuin vitsikirja
Osa teksteistä pohjautuu Radio Novalla esitettyyn kuunnelmasarjaan, joka tuotettiin yhteistyössä S-ryhmän kanssa, kerrotaan kirjan alussa. Tämä kertoo kirjasta olennaisimman. Laimeaa, kädenlämpöistä, tasalitteää.
Rauhoittava tieto: kaikki, mitä Jukka Viikilä kirjoittaa, ei ole Finlandia-hyvää. Laskin kirjasta sivut, jotka resonoivat. Niitä oli 5. Mikä tämä apaattinen, negatiivinen ja vanhentunut kuva suomalaisuudesta on? Äijät pettää ja kesälomalla sataa.
Yhdentekevää ja puisevaa, oivallukset kuulostavat tylsistyneen virkamiehen iltapäivän laiskoilta puolivillaisilta ajatelmilta. Koko kirja on kuin ChatGPT kirjottaisi Jari Tervon hengessä kolumneja, mutta pohja-aineisto olisi pelkkää virkamiesraporttia. Toisin sanoen: Kirja on taattua Viikilää.
Yllättävän hyvä. Luulin tämän olevan enemmän humoristinen, satiiri, mutta tämä olikin ajatuksia herättävä ja filosofisen hieno kirja. Tähän haluan kyllä palata vielä.