"Miksi minulla on niin kova tarve todistella, ettei kirjani kerro tyttöydestä eikä nuoruudesta? Mitä niin ei-tärkeää niissä muka on, että minun on vakuutettava jotakin muuta? Ei tietenkään mitään, mutta jokin tässä ympäröivässä maailmassa ja sen kirjoittamattomissa laeissa tuntuu sanovan, että tyttöys ja nuoruus ovat vähäpätöisiä ja mitättömiä. Ja kun jokin teos luetaan vähäpätöisyyden ja mitättömyyden kautta on se ainoastaan tapahtumiensa summa, ei mitään sen kummempaa. Se ei tule verratuksi yhteiskuntaan eikä sijoitetuksi taiteen historiaan. Ja joskus mietin, että jos sattuisin olemaan mies, joka olisi kirjoittanut miehestä, olisiko kirjani luettu silloin toisella tavalla? Olisiko sukupuoleni edustanut eräänlaisia vakiota, oletusarvoa, jota ei olisi voitu unohtaa, olisiko teoksesta paljastunut jotain muutakin, jotain yhteiskunnallista, jotain poliittista, jotain ajasta kertovaa? Olisiko äitisuhde vertautunut maiden välisiin valtasuhteisiin? Olisiko kieroutunut omakuva ja katkeruus selitetty onnettoman lapsuuden sijasta yhteiskunnan mädännäisyydellä? Olisiko kysymys, miten minusta tuli minä, ollut sittenkin, miksi maailma on sellainen kuin on?"
Rakkaudenhirviö nousi heti suosikkikirjoihini, joten tiesin odottaa jotain hyvää. Ja hartaasti odotinkin. Sivuhenkilö ei tässä suhteessa lainkaan pettänyt, päin vastoin! Sivuhenkilö on suora, tunnustuksellinen romaani paitsi kertoja-esikoiskirjailijan elämästä, ajatuksista ja reaktioista kirjan julkaisun jälkeen, myös kiinnostava avaus siihen, millaista on elää ja toimia nuorena naiskirjailijana edelleen hyvin patriarkaaliseen kivijalkaansa nojaavassa kulttuurimaailmassa.
Päähenkilö tarkkailee romaanissa väsymättömän valppaasti, analyyttisesti ja välillä ironisesti itseään, kirjailijuuttaan, ihmissuhteitaan ja ympäristöään, ja tekee tarkkanäköisiä havaintoja näkemästään ja kokemastaan.
Sivuhenkilö purkaa auki rehellisesti ja kipakasti niitä rakenteita ja asemia, jotka yhä vaikuttavat herkästi ihmisten asennoitumisen taustalla, kun puhutaan kirjallisuudesta, kirjailijoista, kirjojen merkityksestä ja etenkin kirjallisuuden kaanonista ja historiasta, joka on hyvin pitkälle historiaan ollut lähinnä miesten miehille kirjoittaman kirjallisuuden historiaa.
Hyvin useaan otteeseen lukemisen aikana olisin halunnut vain etsiä Turusen käsiini ja kiittää häntä vuolaasti siitä, kuinka hienosti ja kuvaavasti hän pukee ajatuksiksi ne monet asiat, jotka ovat vaivanneet ja mietityttäneet minua itseäni - oli sitten kyse kirjallisuuden kaanonista, kulttuuripiireistä tai ihmisistä yleensä.
Suosittelen tätä varauksetta jokaiselle. Erityisesti lukijoille, jotka ovat kiinnostuneet kirjallisuudesta, kirjoittamisesta, kulttuurista ja feminismistä. Tai ei - suosittelen tätä ihan jokaiselle! <3