Ajankohtainen teos äärioikeiston historiasta Suomessa ”Me kuulumme valkoiseen rotuun, siis siihen ylpeään rotuun, joka on luonut kaiken kulttuurin ja sivistyksen tällä maapallolla.”
Yllä oleva sitaatti voisi hyvin olla 1930-luvun natsi-Saksasta. Sen on kuitenkin kirjoittanut suomalaisen kansallissosialistisen järjestön jäsen vuonna 1977. Myöhemmin tekstin kirjoittaja joutui käräjille lähetettyään kirjepommin Vaasaan, sosialistiselle nuorisojärjestölle.
Kylmän sodan historiankirjoitus on keskittynyt pitkälti niin sanottuun suomettumiseen ja suomalaisten kommunistien toimintaan. Tässä kirjassa katse käännetään toiseen ääripäähän. Huolimatta siitä, että sotien jälkeen rauhansopimus kielsi fasistisluontoiset järjestöt Suomessa, äärioikeistolle löytyi kannattajia. Jotkut eivät koskaan poistuneet juoksuhaudoistaan, joita oli kaivettu vuodesta 1918 lähtien.
Politiikan juoksuhaudat kuvaa suomalaisen äärioikeiston kehitystä alkaen haparoivista yrityksistä rakentaa kommunisminvastaista aseellista rintamaa aina ruotsalaislähtöisen kansallissosialistisen järjestön perustamiseen. Joillekin aatteen ydin oli kansallisen aatteen kirkastaminen, toisille rotuopit ja juutalaisvastaisuus. Osa halusi vallankumousta kaduilla. Äärimmillään tämä johti terroritekoihin.
Teos tuo historiallista perspektiiviä myös siihen äärioikeistolaiseen liikehdintään, jota nyt tapahtuu niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa.
Hyvä jatko-osa Suomalaiset fasistit -kirjalle josta kirjotan tarkemmin myöhemmin, koska osa henkilöistä samoja (vaikka eri kirjoittaja). Paras läppä on, että tokassa osa ekan kirjan 30-luvun natseista on 50-luvulla perustamassa puolueita, joiden linja on.. klassinen liberalismi.
Kun klassisista liberaaleista käy nykyään virta äärioikeistoon, ympyrä on tavallaan sulkeutunut. Itävallassahan tämä sama natsit->klassinen liberalismi->oikeistopopulismi sykli toteutui yhden puolueen sisällä.
Kirja osoittaa, että kylmän sodan aika oikeistoradikalismi on ollut paljon huonommassa hapessa kuin 30-luvulla ja sotien aikana. Suurin osa toiminnasta on jopa säälittävää. Kiitos tästä kuuluu valvontakomissiolle ja Kekkoselle.
Pitkän matkaa tyytyy kataloginomaisesti luettelemaan kylmän sodan aikaisia äärimmäiseen oikeistoon lukeutuvia kotimaisia järjestöjä ja niiden yhteyksiä, mikä akateemisesta hyödyllisyydestään ja mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta on paikoin aika puuduttavaa luettavaa. Kirjoittamisen vetävyydellä ei tässä juuri juhlita.
Loppua kohti ja etenkin viimeisessä luvussa kuitenkin pyritään tekemään synteesiä ja analysoimaan yhteisiä tekijöitä, sekä niiden yhtymäkohtia moderniin laitaoikeiston liikehdintään. Se tehdään niin oivaltavasti, että nosti tähdellä.
Tämä oli selkeä ja tiivis kirja asiasta, joka itselläni on aiemmin jäänyt hämärän peittoon. Olisin kaivannut kylläkin vielä enemmän pohdintaa siitä, mikä vaikutus näillä liikkeillä on nykyiseen äärioikeistoon ollut.
Ihan hyvä kirja, jossa paljon uutta tietoa. Erityistä plussaa, että kirjailija vaikuttaa olevan puolueettomampi kuin muut äärioikeistosta kirjoittaneet. Huonoin asia on, että kirjailija ei uskalla nimetä moderneja äärioikeistolaisia liikkeitä tai niitten yhteyksiä vanhempiin. Esimerkiksi Suomen sisulla on entisiä IKL:än perustajajäseninä.