What do you think?
Rate this book
Tuhatkuolevan kirous
"Tiedätkö, montako kertaa olen kuollut? Tiedätkö, montako kertaa on vielä jäljellä?"
Maaginen seikkailu, jossa päähenkilön kohtalo on hiuskarvan varassa - kirjaimellisesti.
Paun äiti kauhistuu, kun Pau leikkaa takareisiin ulottuvan lettinsä. Syytä äiti ei kerro, ja Pausta tuntuu, ettei se ole ainoa asia, joka häneltä salataan. Kun hurja kapinallissoturi Nubya kiskaisee Paun elämän raiteiltaan, hän löytää itsensä keskeltä ihmeellistä taikomisen maailmaa. Mutta salaisuuksien takana on yhä uusia salaisuuksia, ja välillä on vaikea tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Uudet tuttavuudet saavat Paun sydämen pamppailemaan, ja savuntuoksuisissa varjoissa joku rapistelee hiljaa.
Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on huikeaa seikkailufantasiaa ja samalla se kertoo tarkkanäköisesti vierauden pelosta ja ennakkoluuloista, rakkaudesta ja kuolemasta.
Maaginen seikkailu, jossa päähenkilön kohtalo on hiuskarvan varassa - kirjaimellisesti.
Paun äiti kauhistuu, kun Pau leikkaa takareisiin ulottuvan lettinsä. Syytä äiti ei kerro, ja Pausta tuntuu, ettei se ole ainoa asia, joka häneltä salataan. Kun hurja kapinallissoturi Nubya kiskaisee Paun elämän raiteiltaan, hän löytää itsensä keskeltä ihmeellistä taikomisen maailmaa. Mutta salaisuuksien takana on yhä uusia salaisuuksia, ja välillä on vaikea tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Uudet tuttavuudet saavat Paun sydämen pamppailemaan, ja savuntuoksuisissa varjoissa joku rapistelee hiljaa.
Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on huikeaa seikkailufantasiaa ja samalla se kertoo tarkkanäköisesti vierauden pelosta ja ennakkoluuloista, rakkaudesta ja kuolemasta.
443 pages, Hardcover
First published August 1, 2018
13 people are currently reading
489 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 96 reviews
Read
November 19, 2018Enorannan kirjoista puhutaan paljon hyvää kirjailijakollegoiden parissa, ja ihan syystä. Tuhatkuolevan kirous on kunnianhimoisesti kirjoitettua kotimaista fantasiaa, jossa arvostin hurjasti sekä kaunista, pohdittua kieltä että täyteläistä maailmanrakennusta. Jos joku spefikirjailijan urasta haaveileva haluaa oppitunnin magian laeista, Tuhatkuolevan kirous sopii myös siihen: kirjan maailmassa taikuudella on tarkat säännöt ja taikuuden käyttämisellä hintansa (ja näitä sääntöjä myös kuljetetaan sujuvasti juonessa mukana). Parhaimmillaan tunsinkin Tuhatkuolevan kirouksessa kaikuja jopa Tolkienista ja muutamista muistakin fantasian mestareista.
Päähenkilö Pau on rasittava teini. Todella. Sellainen, jonka kalloon teki mieli läpsiä järkeä pitkin matkaa. Mutta hän on sitä samalla tavalla kuin kiukutteleva Harry Potter on oman sarjansa keskivaiheen kirjoissa, eli erinomaisesti kirjoitettu murrosikäinen ailahtelevine tunnemaailmoineen, järjettömine salamapäätöksineen ja loputtomine jahkailuineen, jotka syntyvät siitä, että ihminen elää myrskyisintä aikaa lapsuuden ja aikuisuuden välissä. Nämä kirjalliset teinit ovat niitä, joita me aikuiset emme koskaan myönnä itse olleemme. Mehän tiesimme kaiken niin paljon paremmin, meitä ei vaan ymmärretty. :)
(Tuntuisi oudolta tähdittää kanssaehdokkaita Finlandia-skabassa, joten jätän tähdet pois.)
Päähenkilö Pau on rasittava teini. Todella. Sellainen, jonka kalloon teki mieli läpsiä järkeä pitkin matkaa. Mutta hän on sitä samalla tavalla kuin kiukutteleva Harry Potter on oman sarjansa keskivaiheen kirjoissa, eli erinomaisesti kirjoitettu murrosikäinen ailahtelevine tunnemaailmoineen, järjettömine salamapäätöksineen ja loputtomine jahkailuineen, jotka syntyvät siitä, että ihminen elää myrskyisintä aikaa lapsuuden ja aikuisuuden välissä. Nämä kirjalliset teinit ovat niitä, joita me aikuiset emme koskaan myönnä itse olleemme. Mehän tiesimme kaiken niin paljon paremmin, meitä ei vaan ymmärretty. :)
(Tuntuisi oudolta tähdittää kanssaehdokkaita Finlandia-skabassa, joten jätän tähdet pois.)
February 26, 2019
Nyt Harry Potterien täyttäessä 20 vuotta näyttää noitakoulubuumi tekevän renessanssia. Ulkomailla niittää suosiota Jessica Townsendin Nevermoor sekä Holly Blackin ja Cassandra Claren Magisterium -sarja. Myös kotimaisella YA:n kentällä noitia on putkahdellut tavanomaista enemmän. Magdalena Hain Kolmas sisar, Anne Leinosen Kirjanoita/Noitakirja, Seita Rönkän Koutamäen noita … ja nyt viimeisimpänä Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous.
Tuhatkuolevan kirous sisältää tyypillisiä fantasiaelementtejä: on noitakoulu, sankaritar on kömpelö mutta kohtaloltaan poikkeuksellinen, kapinalliset piileskelevät ja taistelevat pahaa vastaan. Mutta Enoranta tekee tyypillisistäkin käänteistä elävämpiä ja rohkeampia, punoo taiturimaisella kirjoittamisestaan omanlaisensa maailmaan, jossa taikuus on ruumillista, alastonta ja rajua. Kotimaisesta nuortenfantasiasta Enoranta on maagisella kielellään kaikkein lähimpänä Emmi Itärannan lyyristä spekulatiivista fiktiota, silti seikkailuista ja dramaattisista juonenkäänteistä tinkimättä.
Tuhatkuolevan kirous kertoo neljätoistavuotiaasta Pausta, jonka äiti kauhistuu, kun Pau menee salaa leikkaamaan pitkän lettinsä. Pau ymmärtää äitinsä reaktion vasta, kun saa kutsun Magia-akatemian oppilaaksi ja saa tietää, että hiuksissa on taikaa. Paun maailmassa nimittäin noita taikoo ruumiinsa uusiutuvilla osilla: enimmäkseen hiuksilla, mutta myös säärikarvoilla, kuukautisverellä ja spermalla. Saadakseen jotain maagista tapahtumaan on ihmisen aina annettava jotain itsestään.
Enoranta puhuu ruumillisuudesta, seksuaalisuudesta ja himosta välittömämmin ja mutkattomammalla tavalla, kuin mitä olen nähnyt edes aikuisten kirjallisuudessa. Myös Tuhatkuolevan kirouksen maailma on kulttuuriltaan avoin ja luonnonläheinen: esimerkiksi vieras poika kysyy Paulta ensikohtaamisella matkalla uuteen kouluun, ovatko Paun kuukautiset jo alkaneet, ja onnittelee vilpittömästi, kun tämä kertoo, että ovat. Seksi ja eritteet eivät hätkähdytä, asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, häpeämättä.
“Mietin hajamielisesti että olinkohan nyt aikuinen, kun olin harrastanut seksiä jonkun muunkin ihmisen kuin itseni kanssa ja kuollut jo kahdesti.” s.58
Vaikka Tuhatkuolevan kirous sisältää avointa seksikuvausta, väkivaltaa ja kuolemaa sekä kypsää moraalipohdiskelua, itse päähenkilö Pau on ikäisekseen harvinaisen naiivi ja lapsellinen. Se sinällään sopii teknologiattomaan maailmaan, missä hyppy lapsesta aikuiseksi täytyy tehdä suoraan, ilman teini-iän välivaihetta. Vinkkarina toivon, ettei tämä karkota teinilukijoita poikkeuksellisen vavahduttavan seikkailun ääreltä.
Arvio löytyy myös blogista Siniset helmet: https://sinisethelmet.wordpress.com/2...
Tuhatkuolevan kirous sisältää tyypillisiä fantasiaelementtejä: on noitakoulu, sankaritar on kömpelö mutta kohtaloltaan poikkeuksellinen, kapinalliset piileskelevät ja taistelevat pahaa vastaan. Mutta Enoranta tekee tyypillisistäkin käänteistä elävämpiä ja rohkeampia, punoo taiturimaisella kirjoittamisestaan omanlaisensa maailmaan, jossa taikuus on ruumillista, alastonta ja rajua. Kotimaisesta nuortenfantasiasta Enoranta on maagisella kielellään kaikkein lähimpänä Emmi Itärannan lyyristä spekulatiivista fiktiota, silti seikkailuista ja dramaattisista juonenkäänteistä tinkimättä.
Tuhatkuolevan kirous kertoo neljätoistavuotiaasta Pausta, jonka äiti kauhistuu, kun Pau menee salaa leikkaamaan pitkän lettinsä. Pau ymmärtää äitinsä reaktion vasta, kun saa kutsun Magia-akatemian oppilaaksi ja saa tietää, että hiuksissa on taikaa. Paun maailmassa nimittäin noita taikoo ruumiinsa uusiutuvilla osilla: enimmäkseen hiuksilla, mutta myös säärikarvoilla, kuukautisverellä ja spermalla. Saadakseen jotain maagista tapahtumaan on ihmisen aina annettava jotain itsestään.
Enoranta puhuu ruumillisuudesta, seksuaalisuudesta ja himosta välittömämmin ja mutkattomammalla tavalla, kuin mitä olen nähnyt edes aikuisten kirjallisuudessa. Myös Tuhatkuolevan kirouksen maailma on kulttuuriltaan avoin ja luonnonläheinen: esimerkiksi vieras poika kysyy Paulta ensikohtaamisella matkalla uuteen kouluun, ovatko Paun kuukautiset jo alkaneet, ja onnittelee vilpittömästi, kun tämä kertoo, että ovat. Seksi ja eritteet eivät hätkähdytä, asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, häpeämättä.
“Mietin hajamielisesti että olinkohan nyt aikuinen, kun olin harrastanut seksiä jonkun muunkin ihmisen kuin itseni kanssa ja kuollut jo kahdesti.” s.58
Vaikka Tuhatkuolevan kirous sisältää avointa seksikuvausta, väkivaltaa ja kuolemaa sekä kypsää moraalipohdiskelua, itse päähenkilö Pau on ikäisekseen harvinaisen naiivi ja lapsellinen. Se sinällään sopii teknologiattomaan maailmaan, missä hyppy lapsesta aikuiseksi täytyy tehdä suoraan, ilman teini-iän välivaihetta. Vinkkarina toivon, ettei tämä karkota teinilukijoita poikkeuksellisen vavahduttavan seikkailun ääreltä.
Arvio löytyy myös blogista Siniset helmet: https://sinisethelmet.wordpress.com/2...
August 25, 2018
4,5 tähteä
Siiri Enoranta on vaikuttanut minut aiemmin teoksillaan Nokkosvallankumous ja Surunhauras, lasinterävä, josta jälkimmäisestä pidin erityisen paljon. Minulla ei oikeastaan ollut ennakkotietoja siitä, millainen Tuhatkuolevan kirous tulisi olemaan, mutta kirjailijan aiempia teoksia luettuani aavistukseni oli, että tulisin sukeltamaan taas hyvin mielikuvitukselliseen ja huolella rakennettuun fantasiamaailmaan.
Olin aina pitänyt itsestään selvänä sitä, että äiti rakasti minua ja Tristinia eniten maailmassa, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni sain jonkinlaisen vainun siitä, mitä äidinrakkaus saattoi ehkä tarkoittaa. (s. 134)
Kirja lähtee hiukan arvoituksellisesti käyntiin. Miksi ihmeessä Paun hiusten leikkaaminen kirvoittaa hänen äitinsä mielen niin kovasti, ja miksi äiti ei ole kovinkaan innostunut, kun Pau saa veljensä jälkeen kutsun taikuutta uhkuvaan Magia-akatemiaan, vähän samantyyppiseen sisäoppilaitokseen kuin Harry Potter -kirjojen Tylypahka? Pau elää lapsuutensa arvoitusten ja tietämättömyyden maailmassa, mutta Magia-akatemiassa hänen silmänsä alkavat avautua ja hän tajuaa, että hänen hiuksiaan tarvitaan nyt kipeästi - taikomiseen. Ihan kuin kaikkia muitakin kehon karvoja ja eritteitä. Hän saa selville, että hänellä on aina ollut taikomisen lahja, jota nyt sitten opetettaisiin ja kontrolloitaisiin kuuluisassa opinahjossa, jos hän vain pääsisi koeajan jälkeen jatkamaan. Nimittäin taikuus on kielletty kaikkialla muualla kuin Magia-akatemiassa, ja sitä vahtivat ympäri valtakuntaa pelottavat, fosorahehkuiset Ötkyjen kärtsäpartiolaiset.
Enorannan luoma fantasiamaailma on kirjassa tuttuun tyyliin upean mielikuvituksellinen ja leikkisä: on fantasiakirjoille ominaisia, erityisiä eläinlajeja, kuten lehmämäiset mohmat, joita Paun kotona kasvatetaan, sekä Paun erikoinen lemmikki, apinamainen ja kettumainen Pip, jolla onkin aivan erityinen tarkoitus kulkea Paun mukana. On ylimääräinen taivaankappale, maata kiertävä Muu, jota juhlitaan erityisesti Pimennysjuhlan aikaan. Sitten on tuo mystinen hehkuva aine, fosora, joka herättää eriäviä mielipiteitä. Magia-akatemiassa sen käyttöä suositaan taikoja parantamaan, mutta Pau saa kuulla äidiltään ja muilta samanmielisiltä todellisen totuuden fosorasta ja sen haitoista. Oikeastaan koko kirjan juoni kietoutuu taisteluun fosoran käyttöä vastaan, jotta mystiset pikilapset pelastuisivat. Pikilapset ovat erikoisia, toisessa todellisuudessa eläviä olentoja, jotka ilmestyvät Paun taikoessa.
"Välillä on niin hankala kuunnella, kuulla niin paljon. Joskus kuulen jokaisen kuoleman ympärilläni, jokaisen hyönteisen ja linnunpoikasen kuoleman, ja niiden syntymän ja sen miten suojattomia ne ovat! Elämä on niin haurasta, Pau! Joskus olen tuntevinani, kuinka maapallo pyörii akselinsa ympäri, ja tajuam että olemme avaruudessa, kylmässä, autiossa avaruudessa..." (s. 271)
Kirjassa on paljon mielenkiintoisia henkilöitä, joista tietenkin epävarmasta tytöstä rohkeaksi nuoreksi naiseksi kasvava Pau saa eniten tilaa tarinassa, mutta myös sivuhenkilöt ovat mainitsemisen arvoisia: Heti ensimmäisinä päivinään Pau tutustuu surumieliseen, herkkään Daui-poikaan, joka ottaa kaikki maailman murheen harteilleen. Häntä kutsuttaisiin todellisessa maailmassa varmaankin erityisherkäksi persoonaksi, joille on ominaista aistia asiat muita herkemmin ja voimakkaammin. Toinen poika, johon Pau tutustuu, on häikäilemätön ja kuvankaunis Kenone, joka tuntuu alkuun liian itsevarmalta Paun makuun. Silti häntä kummasti alkaa kiehtoa tuo poika, joka tihkuu seksuaalisuutta ja rohkeutta. Paun isoveli Tristin jää minulle etäisemmäksi, vaikka hänen ja Paun hyvin sympaattisen läheinen sisarussuhde pitääkin hänet tapahtumien keskiössä. Tristin on välittävä, herttainen isoveli, mutta en oikein löydä hänestä muuta ulottuvuutta. Sitten on Nubya, joka paljastuu Paun äidin entiseksi naisystäväksi. Tuo maaginen nainen, joka osaa kaukosiirtyä paikasta toiseen, on mielestäni hiukan pelottavakin persoona, vaikka hän osaa toki olla välittävä. Yleisvaikutelmaksi naisesta jää minulle kuitenkin ynseys. Nubyan isä Kolomar, joka vilahtaa tarinassa, on melkoinen mököttövä jörrikkä, mutta hän näyttää paremman puolensa tarinan lopussa.
Hänellä oli vielä niin monta kuolemaa kuoltavana. (s. 365)
Minun täytyy myöntää, että pidän enemmän kirjan alkuvaiheista, kun taas kirjan lopussa seikkailuntäyteiset juonikuviot menevät välillä hyvinkin vaativiksi pysyä kärryillä. Paun ja Kenonen orastava romanssi saa minulta täydet peukutukset. Harvoinpa olen lukenut näin graafista seksikohtausta nuortenkirjassa, joka saa poskeni punoittamaan. Tällaisia niiden juuri pitäisi olla: kauniita, herkkiä, pelokkaitakin, sopivan kuvailevia ja tietysti intohimoisia. Paun ja Kenonen tiet eivät kuitenkaan kulje ennalta-arvatun juonikuvion mukaan, ja myös Paun ja Dauin syvä ystävyys saa yllättävän käänteen.
Tuhatkuolevan kirous on kiehtova, taianomainen fantasiaromaani, joka avaa lukijalleen uuden maailman, jossa taikominen ei ole mitenkään erikoista. Juoni yllättää moneen kertaan eikä Enoranta tyydy todellakaan tavanomaisiin ratkaisuihin. Taidokasta kotimaista nuorten fantasiaa, suositukseni!
Siiri Enoranta on vaikuttanut minut aiemmin teoksillaan Nokkosvallankumous ja Surunhauras, lasinterävä, josta jälkimmäisestä pidin erityisen paljon. Minulla ei oikeastaan ollut ennakkotietoja siitä, millainen Tuhatkuolevan kirous tulisi olemaan, mutta kirjailijan aiempia teoksia luettuani aavistukseni oli, että tulisin sukeltamaan taas hyvin mielikuvitukselliseen ja huolella rakennettuun fantasiamaailmaan.
Olin aina pitänyt itsestään selvänä sitä, että äiti rakasti minua ja Tristinia eniten maailmassa, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni sain jonkinlaisen vainun siitä, mitä äidinrakkaus saattoi ehkä tarkoittaa. (s. 134)
Kirja lähtee hiukan arvoituksellisesti käyntiin. Miksi ihmeessä Paun hiusten leikkaaminen kirvoittaa hänen äitinsä mielen niin kovasti, ja miksi äiti ei ole kovinkaan innostunut, kun Pau saa veljensä jälkeen kutsun taikuutta uhkuvaan Magia-akatemiaan, vähän samantyyppiseen sisäoppilaitokseen kuin Harry Potter -kirjojen Tylypahka? Pau elää lapsuutensa arvoitusten ja tietämättömyyden maailmassa, mutta Magia-akatemiassa hänen silmänsä alkavat avautua ja hän tajuaa, että hänen hiuksiaan tarvitaan nyt kipeästi - taikomiseen. Ihan kuin kaikkia muitakin kehon karvoja ja eritteitä. Hän saa selville, että hänellä on aina ollut taikomisen lahja, jota nyt sitten opetettaisiin ja kontrolloitaisiin kuuluisassa opinahjossa, jos hän vain pääsisi koeajan jälkeen jatkamaan. Nimittäin taikuus on kielletty kaikkialla muualla kuin Magia-akatemiassa, ja sitä vahtivat ympäri valtakuntaa pelottavat, fosorahehkuiset Ötkyjen kärtsäpartiolaiset.
Enorannan luoma fantasiamaailma on kirjassa tuttuun tyyliin upean mielikuvituksellinen ja leikkisä: on fantasiakirjoille ominaisia, erityisiä eläinlajeja, kuten lehmämäiset mohmat, joita Paun kotona kasvatetaan, sekä Paun erikoinen lemmikki, apinamainen ja kettumainen Pip, jolla onkin aivan erityinen tarkoitus kulkea Paun mukana. On ylimääräinen taivaankappale, maata kiertävä Muu, jota juhlitaan erityisesti Pimennysjuhlan aikaan. Sitten on tuo mystinen hehkuva aine, fosora, joka herättää eriäviä mielipiteitä. Magia-akatemiassa sen käyttöä suositaan taikoja parantamaan, mutta Pau saa kuulla äidiltään ja muilta samanmielisiltä todellisen totuuden fosorasta ja sen haitoista. Oikeastaan koko kirjan juoni kietoutuu taisteluun fosoran käyttöä vastaan, jotta mystiset pikilapset pelastuisivat. Pikilapset ovat erikoisia, toisessa todellisuudessa eläviä olentoja, jotka ilmestyvät Paun taikoessa.
"Välillä on niin hankala kuunnella, kuulla niin paljon. Joskus kuulen jokaisen kuoleman ympärilläni, jokaisen hyönteisen ja linnunpoikasen kuoleman, ja niiden syntymän ja sen miten suojattomia ne ovat! Elämä on niin haurasta, Pau! Joskus olen tuntevinani, kuinka maapallo pyörii akselinsa ympäri, ja tajuam että olemme avaruudessa, kylmässä, autiossa avaruudessa..." (s. 271)
Kirjassa on paljon mielenkiintoisia henkilöitä, joista tietenkin epävarmasta tytöstä rohkeaksi nuoreksi naiseksi kasvava Pau saa eniten tilaa tarinassa, mutta myös sivuhenkilöt ovat mainitsemisen arvoisia: Heti ensimmäisinä päivinään Pau tutustuu surumieliseen, herkkään Daui-poikaan, joka ottaa kaikki maailman murheen harteilleen. Häntä kutsuttaisiin todellisessa maailmassa varmaankin erityisherkäksi persoonaksi, joille on ominaista aistia asiat muita herkemmin ja voimakkaammin. Toinen poika, johon Pau tutustuu, on häikäilemätön ja kuvankaunis Kenone, joka tuntuu alkuun liian itsevarmalta Paun makuun. Silti häntä kummasti alkaa kiehtoa tuo poika, joka tihkuu seksuaalisuutta ja rohkeutta. Paun isoveli Tristin jää minulle etäisemmäksi, vaikka hänen ja Paun hyvin sympaattisen läheinen sisarussuhde pitääkin hänet tapahtumien keskiössä. Tristin on välittävä, herttainen isoveli, mutta en oikein löydä hänestä muuta ulottuvuutta. Sitten on Nubya, joka paljastuu Paun äidin entiseksi naisystäväksi. Tuo maaginen nainen, joka osaa kaukosiirtyä paikasta toiseen, on mielestäni hiukan pelottavakin persoona, vaikka hän osaa toki olla välittävä. Yleisvaikutelmaksi naisesta jää minulle kuitenkin ynseys. Nubyan isä Kolomar, joka vilahtaa tarinassa, on melkoinen mököttövä jörrikkä, mutta hän näyttää paremman puolensa tarinan lopussa.
Hänellä oli vielä niin monta kuolemaa kuoltavana. (s. 365)
Minun täytyy myöntää, että pidän enemmän kirjan alkuvaiheista, kun taas kirjan lopussa seikkailuntäyteiset juonikuviot menevät välillä hyvinkin vaativiksi pysyä kärryillä. Paun ja Kenonen orastava romanssi saa minulta täydet peukutukset. Harvoinpa olen lukenut näin graafista seksikohtausta nuortenkirjassa, joka saa poskeni punoittamaan. Tällaisia niiden juuri pitäisi olla: kauniita, herkkiä, pelokkaitakin, sopivan kuvailevia ja tietysti intohimoisia. Paun ja Kenonen tiet eivät kuitenkaan kulje ennalta-arvatun juonikuvion mukaan, ja myös Paun ja Dauin syvä ystävyys saa yllättävän käänteen.
Tuhatkuolevan kirous on kiehtova, taianomainen fantasiaromaani, joka avaa lukijalleen uuden maailman, jossa taikominen ei ole mitenkään erikoista. Juoni yllättää moneen kertaan eikä Enoranta tyydy todellakaan tavanomaisiin ratkaisuihin. Taidokasta kotimaista nuorten fantasiaa, suositukseni!
December 8, 2018
Oi että, tämä oli kyllä niin upea!! Ihanan epätäydellinen ja samaistuttava päähenkilö, tärkeitä teemoja (luonnonsuojelu, oikean ja väärän suhteellisuus, valeuutiset...) ja niin kaunista kieltä että lukeminen oli silkkaa nautintoa alusta loppuun vaikka kauheita asioita tapahtuikin.
Tämä on ehdottomasti paras tänä vuonna lukemani romaani! :)
Tämä on ehdottomasti paras tänä vuonna lukemani romaani! :)
December 27, 2018
Ensimmäiset reilut sata sivua tarjosivat riittävästi mysteerejä ja vetovoimaa pitääkseen otteessaan, mutta sen jälkeen kirja lässähti nopeasti. Juonenkuljetus on todella köpöistä ja pursuaa niin pahoja epäloogisuuksia että tarinaan oli vaikea uppoutua. En usko että nuoret lukijat, joille kirja on suunnattu, olisivat näille epäkohdille sen suopeampia.
Isoin ongelma minulle olivat kirjan täysin onneton henkilögalleria ja kirjailijan kyvyttömyys hallita luomuksiaan. Päähenkilö Paun kerrotaan olevan poikkeuksellisen kömpelö, mutta emme koskaan näe hänen kompuroivan tärkeällä hetkellä. Paun kerrotaan olevan sosiaalisesti jäykkä eikä edes järin nätti, ja silti liki kaikki vastaantulevat miehenalut rakasuvat tähän ensisilmäyksellä. Kukaan kirjan henkilöistä ei tunnu edes etäiseti uskottavalta, eikä heidän kohtaloistakaan jaksa siksi kiinnostua.
Pidin vainvihkaisesti käsitellyistä ekologisista ja feministisistä teemoista, ja olisin niiden takia halunnut pitää itse kirjastakin. Mielikuvitustakin kirjan maailmassa oli - harrypottermaisesta lähtökohdasta huolimatta - ihan kiitettävästi. Tuntuu pahalta sanoa näin, mutta huomaan ajattelevani, että joku toinen kirjailija olisi voinut saada samoista aineksista paljon paremman teoksen. Tai sitten Enoranta vain olisi tarvinnut rutkasti lisää aikaa.
Isoin ongelma minulle olivat kirjan täysin onneton henkilögalleria ja kirjailijan kyvyttömyys hallita luomuksiaan. Päähenkilö Paun kerrotaan olevan poikkeuksellisen kömpelö, mutta emme koskaan näe hänen kompuroivan tärkeällä hetkellä. Paun kerrotaan olevan sosiaalisesti jäykkä eikä edes järin nätti, ja silti liki kaikki vastaantulevat miehenalut rakasuvat tähän ensisilmäyksellä. Kukaan kirjan henkilöistä ei tunnu edes etäiseti uskottavalta, eikä heidän kohtaloistakaan jaksa siksi kiinnostua.
Pidin vainvihkaisesti käsitellyistä ekologisista ja feministisistä teemoista, ja olisin niiden takia halunnut pitää itse kirjastakin. Mielikuvitustakin kirjan maailmassa oli - harrypottermaisesta lähtökohdasta huolimatta - ihan kiitettävästi. Tuntuu pahalta sanoa näin, mutta huomaan ajattelevani, että joku toinen kirjailija olisi voinut saada samoista aineksista paljon paremman teoksen. Tai sitten Enoranta vain olisi tarvinnut rutkasti lisää aikaa.
March 2, 2020
"Mitä muutakaan me voimme! Ne kaatavat tuhatvuotista metsää!" Tässä kirjassa oli ihaninta luontosuhde 😍 On niiiin ihanaa lukea hahmoista, jotka panikoi siitä, että puita kaadetaan! Ah. Arvostan. Tykkäsin myös taikuus-järjestelmästä, koska taikoakseen piti käyttää esimerkiksi hiuksia tai kynsiä, eli jotain kehon uusiutuvaa osaa.
Tässä kirjassa oli paljon kaikkea hyvää. Sukupuolirooleja, seksuaalisuutta, yhteiskuntaa ja ihmisyyttä käsiteltiin tosi modernisti ja esimerkillisesti, ja tällaista haluaisin lukea ehdottomasti enemmän.
Mutta. Päähenkilö oli aika tylsä, ja tarinan loppu lässähti liian helpolla ratkaisulla. Kaikki sivuhenkilöt olivat sellaisia, että olisin mieluummin lukenut tarinaa heidän kauttaan 😅 En vaan missään vaiheessa innostunut tarinasta. Harmi. 2,5 ⭐
Tässä kirjassa oli paljon kaikkea hyvää. Sukupuolirooleja, seksuaalisuutta, yhteiskuntaa ja ihmisyyttä käsiteltiin tosi modernisti ja esimerkillisesti, ja tällaista haluaisin lukea ehdottomasti enemmän.
Mutta. Päähenkilö oli aika tylsä, ja tarinan loppu lässähti liian helpolla ratkaisulla. Kaikki sivuhenkilöt olivat sellaisia, että olisin mieluummin lukenut tarinaa heidän kauttaan 😅 En vaan missään vaiheessa innostunut tarinasta. Harmi. 2,5 ⭐
September 8, 2018
A story both powerful and touching, Pau's journey among a changing landscape (both mental and physical) made this book a 5/5.
Your expectations are built and shattered beautifully, as the main character veers through various stages in their life. School, family, aspired career in magic, magic related politics and the resistance movement all come together and throw obstacles in Pau's path.
Beautifully written with little room to catch your breath, this story will leave you longing for more. This could be marketed directly to an adult audience, as the writing style is very mature and discusses deep philosophical topics with delicate nuances. It has a little something for every reader.
Your expectations are built and shattered beautifully, as the main character veers through various stages in their life. School, family, aspired career in magic, magic related politics and the resistance movement all come together and throw obstacles in Pau's path.
Beautifully written with little room to catch your breath, this story will leave you longing for more. This could be marketed directly to an adult audience, as the writing style is very mature and discusses deep philosophical topics with delicate nuances. It has a little something for every reader.
September 30, 2019
Suomalaista nuorten fantasiaa.
Pidin monesta asiassa tässä kirjassa: päähenkilö oli hyvä. Pau on erittäin realistinen kuvaus teinistä ja teiniajan epävarmuudesta ilman, että se olisi liian itsestään selvää. Pidin myös sivuhahmoista, erityisesti Nubyasta ja hänen isästään. Myös Paun vanhemmat olivat sympaattisia ja samaistuttavia.
Kirjan maailma oli mukava ja jopa paljon selvärajaisempi kuin monissa aikuisten fantasiakirjoissa. En kuitenkaan päässyt oikein missään välissä selville millaisessa ympäristössä tarina tapahtuu. Viidakossa vai välimerellisessä ilmastossa? Kirjan taustalla oli myös paljon moraalista pohdintaa, josta pidin paljon. Siinä käsiteltiin paljon ajankohtaisia aiheita ilman, että ne kävivät saarnaaviksi tai liian hyökkääviksi.
Mikä sitten oli ongelmana?
Minun makuuni kirja oli hirveän tylsä. Ensimmäinen luku oli tosi räväkkä, mutta sen jälkeen menee yli sata sivua, että tarina lähtee käyntiin. Ja sitten, kun tarina on käynnissä Pau on hyvin harvoin tapahtumien keskipisteessä eikä tiedä oikein mistään mitään. Kirjassa on monia mielenkiintoisia elementtejä, mutta monia niistä ei esitellä kunnolla ja ne jäävät sitten puolitiehen.
Yksi iso ongelma itselläni oli kirjan pahis. Kirjassa käydään sotaa Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto vastaan ja tätä järjestöä sekä heidän sotilaitaan nimitetään Ötkyksi ja kärtsäpartioiksi. Ötky ja kärtsäpartio ei missään vaiheessa kuulosta pelottavalta tai uhkaavalta, vertaa jos Potterissa Voldemort ja Kuolonsyöjät olisivatkin kutsumanimiltään Volde ja Kuolis. Kirjassa on mielenkiintoista se, että ötkyläisten mielletään olevan ihan tavallisia ihmisiä eikä heitä tahdota tappaa, mutta tarina tarvitsisi kuitenkin jonkinlaisen pahiksen tarinaan eikä Ötkyllä ole edes johtajaa, joka olisi kaiken takana. Ihan kirjan loppupuolella mukaan otetaan verta juova pahisvelho, mutta siinä vaiheessa on jo ihan liian myöhäistä.
Kokonaisuudessaan ihan hyvä kirja, mutta ei iskenyt minuun ollenkaan.
Pidin monesta asiassa tässä kirjassa: päähenkilö oli hyvä. Pau on erittäin realistinen kuvaus teinistä ja teiniajan epävarmuudesta ilman, että se olisi liian itsestään selvää. Pidin myös sivuhahmoista, erityisesti Nubyasta ja hänen isästään. Myös Paun vanhemmat olivat sympaattisia ja samaistuttavia.
Kirjan maailma oli mukava ja jopa paljon selvärajaisempi kuin monissa aikuisten fantasiakirjoissa. En kuitenkaan päässyt oikein missään välissä selville millaisessa ympäristössä tarina tapahtuu. Viidakossa vai välimerellisessä ilmastossa? Kirjan taustalla oli myös paljon moraalista pohdintaa, josta pidin paljon. Siinä käsiteltiin paljon ajankohtaisia aiheita ilman, että ne kävivät saarnaaviksi tai liian hyökkääviksi.
Mikä sitten oli ongelmana?
Minun makuuni kirja oli hirveän tylsä. Ensimmäinen luku oli tosi räväkkä, mutta sen jälkeen menee yli sata sivua, että tarina lähtee käyntiin. Ja sitten, kun tarina on käynnissä Pau on hyvin harvoin tapahtumien keskipisteessä eikä tiedä oikein mistään mitään. Kirjassa on monia mielenkiintoisia elementtejä, mutta monia niistä ei esitellä kunnolla ja ne jäävät sitten puolitiehen.
Yksi iso ongelma itselläni oli kirjan pahis. Kirjassa käydään sotaa Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto vastaan ja tätä järjestöä sekä heidän sotilaitaan nimitetään Ötkyksi ja kärtsäpartioiksi. Ötky ja kärtsäpartio ei missään vaiheessa kuulosta pelottavalta tai uhkaavalta, vertaa jos Potterissa Voldemort ja Kuolonsyöjät olisivatkin kutsumanimiltään Volde ja Kuolis. Kirjassa on mielenkiintoista se, että ötkyläisten mielletään olevan ihan tavallisia ihmisiä eikä heitä tahdota tappaa, mutta tarina tarvitsisi kuitenkin jonkinlaisen pahiksen tarinaan eikä Ötkyllä ole edes johtajaa, joka olisi kaiken takana. Ihan kirjan loppupuolella mukaan otetaan verta juova pahisvelho, mutta siinä vaiheessa on jo ihan liian myöhäistä.
Kokonaisuudessaan ihan hyvä kirja, mutta ei iskenyt minuun ollenkaan.
January 28, 2019
Olipas tämä taas paljon synkempi kirja kuin odotin. Olin jäänyt siihen luuloon, että tämä kävisi myös alakouluikäisille, mutta näin syvällinen sodan ja tappamisen ja mielenmanipuloinnin oikeutuksen pohdinta ei välttämättä aukea kovin nuorille, samoin seksuaalisuuteen liittyvät jutut saattavat olla ainakin nille latenssivaiheessa viipyileville kiusallisen yksityiskohtaisia. En usko että otan vinkkaukseen, mutta kutosluokkalaisille "hyvälle lukijalle" voisin tätä hyllyvälissä suositella.
Haluaisinpa kuulla myös jonkun lapsen/nuoren mielipiteen tästä, omallani en tätä uskalla luettaa.
Haluaisinpa kuulla myös jonkun lapsen/nuoren mielipiteen tästä, omallani en tätä uskalla luettaa.
May 1, 2019
Siiri Enorannan uusimmassa fantasiakirjassa Tuhatkuolevan kirous upotaan syvälle taikuuden mystiseen maailmaan. Kirjan päähenkilö on 14-vuotias Pau, jonka perheeseen kuuluvat isä, äiti ja isoveli sekä lemmikkieläin Pip. Ja tietysti kirjassa on taikakoulu, jonne sekä isoveli Tristin että Pau kutsuttiin opiskelemaan.
Pau on aina ollut itsekseen viihtyvä, eikä ole välttämättä tarvinnut kavereita. Toista on taikakoulussa, sillä kavereilta ei voi välttyä, ja tosiaan heidän seurakin alkaa kiinnostamaan. Pau on kuitenkin tullut taikakouluun, jotta oppisi taikomaan, ja se käykin häneltä helposti, paljon helpommin kuin isoveljeltä, joka kesken koulun ilmoitti liittyneensä urheilujoukkueeseen ja jättävänsä taikakoulun kesken. Veljen lähtö koulusta vaikutti myös Paun koulunkäyntiin.
Juuri kun Pau oli kaikista onnellisimmillaan taikakoulussa, leijaili paratiisipilven päällä ja hyrisi itsekseen, pudotus maankamaralle sattui. Ja tulevat tapahtumat sattuivat vielä enemmän. Tarinankeksijä Siiri Enorannan kirjat kuuluvat kirjoihin, jotka haluan lukea. Taistelukentiltä avaruuteen ja takaisin, kirjailijalla on uskomaton mielikuvitus kuvata tarinoiden tilanteita ja paikkoja sekä taitoa kuvata nuorten heräävää ihastumista kuin siveltimenvedoilla, tunteilla ja tunnelmilla. Vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut Tuhatkuolevan kirous on maaginen, se on täynnä loitsuja, taikuutta ja fantasiaa.
Pau on aina ollut itsekseen viihtyvä, eikä ole välttämättä tarvinnut kavereita. Toista on taikakoulussa, sillä kavereilta ei voi välttyä, ja tosiaan heidän seurakin alkaa kiinnostamaan. Pau on kuitenkin tullut taikakouluun, jotta oppisi taikomaan, ja se käykin häneltä helposti, paljon helpommin kuin isoveljeltä, joka kesken koulun ilmoitti liittyneensä urheilujoukkueeseen ja jättävänsä taikakoulun kesken. Veljen lähtö koulusta vaikutti myös Paun koulunkäyntiin.
Juuri kun Pau oli kaikista onnellisimmillaan taikakoulussa, leijaili paratiisipilven päällä ja hyrisi itsekseen, pudotus maankamaralle sattui. Ja tulevat tapahtumat sattuivat vielä enemmän. Tarinankeksijä Siiri Enorannan kirjat kuuluvat kirjoihin, jotka haluan lukea. Taistelukentiltä avaruuteen ja takaisin, kirjailijalla on uskomaton mielikuvitus kuvata tarinoiden tilanteita ja paikkoja sekä taitoa kuvata nuorten heräävää ihastumista kuin siveltimenvedoilla, tunteilla ja tunnelmilla. Vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut Tuhatkuolevan kirous on maaginen, se on täynnä loitsuja, taikuutta ja fantasiaa.
February 24, 2019
Enoranta on kyllä Finlandiansa ansainnut! Tuhatkuolevan kirous on hurjaa pyöritystä, mutta nautinnollista luettavaa. Rakastan Enorannan kieltä ja maailmaa, jonka hän on kirjaansa luonut. Taikajärjestelmä on myös kiehtova. Mulla oli vähän vaikeuksia löytää sopivaa fiilistä tähän, mutta kun se löytyi, sivut kääntyili nopeaan tahtiin. Vaikka tykkäsinkin Tuhatkuolevasta todella paljon, lukukokemukseni kärsi hieman siitä, miten vähän aikaa Josir Jalatvan eriskummallisen elämän lukemisesta oli. Koska Josir Jalatva oli niin uskomaton kirja, vertasin Tuhatkuolevaa usein siihen, vaikka kirjat ovat niin erilaisia, ettei vertailu olekaan mielekästä.
January 27, 2020
En tiedä miten kuvailisin kuinka paljon pidin kirjasta, kun pääsin vauhtiin. Kirjan taianomaiseen maailmaan uppoutuu hetkessä, vaikka ensimmäisen sadan sivun aikana eteneminen tuntui hitaalta ja sitten sai huomata että takakansitekstin luomat odotukset lähti muille teille. Siitä alkoi jännittävä ja mukaansa tempaiseva kerronta kamppailusta hyvän ja pahan välillä, rohkeudesta, selviytymisestä, kuolemasta. Heräsi kiinnostus lukea lisää Enorannan teoksia!
May 24, 2020
Puhelimen näyttö ei ollut optimaalinen tälle teokselle millään muotoa, mutta onneksi tarinan imu oli niin vahva että se päihitti muodon haasteet.
Olin lukenut tämän jo aikaisemmin noin puoliväliin, mutta silloin kirja piti palauttaa ja tuli muuta. Alku tuntui siis hitaalta, koska kaikki oli jo tuttua ja odotin jo uuden ääreen pääsemistä. Loppua kohden kiintymys hahmoihin kasvoi ja jopa vähän itketti kaikki se tunnevyöry.
Hyviä juttuja kehollisuudesta (ihanaa, kun karvat ja menkkaveri on ihan normaalia) ja ihastumisista kaiken muun ohella.
Olin lukenut tämän jo aikaisemmin noin puoliväliin, mutta silloin kirja piti palauttaa ja tuli muuta. Alku tuntui siis hitaalta, koska kaikki oli jo tuttua ja odotin jo uuden ääreen pääsemistä. Loppua kohden kiintymys hahmoihin kasvoi ja jopa vähän itketti kaikki se tunnevyöry.
Hyviä juttuja kehollisuudesta (ihanaa, kun karvat ja menkkaveri on ihan normaalia) ja ihastumisista kaiken muun ohella.
Read
March 9, 2019Palkintonsa ansainnut! Yhdistelmä omaperäisyyttä ja tunnistettavia fantasiaelementtejä. Antoi pieniä Harry Potter -viboja, mikä oli ainoastaan positiivista.
October 22, 2019
"Taas lisää kuolemaa. Kaikkialla aina vain kuolemaa."
Tuhatkuolevan kirous onnistuu erottumaan edukseen, vaikka sisältääkin juonellisesti fantasiagenren pahimmat kliseet. Taas kerran tavallinen tyttönen menee magiakouluun ja kohtaa siellä ne pahat noidat eli ötkyt (Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto), jotka haluavat kieltää muilta taikomisen kokonaan. Pahiksia johtaa luonnollisesti superpahis ja hyviksillä on puolellaan oma ristiriitainen supertyyppi Nubya. Ja lopulta kohdataan viimeisessä eeppisessä taistelussa, jossa pahat käyvät tuhatvuotisen metsän kimppuun, mikä on surku ja sitähän ei voi sallia. Voi kyynel.
Mutta. Ja tämä on melko iso mutta. Enoranta onnistuu kolmessa asiassa hienosti. Hän kuvaa taikomista, sen vaatimuksia ja seurauksia erittäin oivaltavasti. Samoin Tuhatkuolevan kirouksen päähenkilö, teinityttö Pau, on ihanan ristiriitaiseksi kirjoitettu. Välillä ärsyttävä pikkupentu ja välillä epävarma murrosikäinen. Silti hänessä on "voima vahvana". Myös maailma on hyvin kirjoitettu kaikkine mehmineen ja muineen (jep, edelliset ei ole typoja). Ihmisten suhtautuvat Indarasiassa myös mukavan rempseästi ja käytännönläheisesti eritteisiin sekä rakkauteen.
Kirjan alussa on kyllä vahvimmat harrypotter-vibat sitten Viisasten kiven. Onneksi sivujen edetessä latu lähtee enemmän omaan suuntaan. Loppu ei myöskään ihan vakuuttanut. Pahisten motiivit jäävät niin pahasti hämärän peittoon, että lukijana en pystynyt nielemään heidän käyttäytymistään ja kiihkoaan.
Lopputulemana Enoranta siis onnistuu leipomaan perinteisistä raaka-aineista jopa hieman virkistävän kakun. Tuhatkuolevan kirous on kaukana täydellisestä, mutta lähtökohtiin nähden yllättävän hyvä.
Tuhatkuolevan kirous onnistuu erottumaan edukseen, vaikka sisältääkin juonellisesti fantasiagenren pahimmat kliseet. Taas kerran tavallinen tyttönen menee magiakouluun ja kohtaa siellä ne pahat noidat eli ötkyt (Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto), jotka haluavat kieltää muilta taikomisen kokonaan. Pahiksia johtaa luonnollisesti superpahis ja hyviksillä on puolellaan oma ristiriitainen supertyyppi Nubya. Ja lopulta kohdataan viimeisessä eeppisessä taistelussa, jossa pahat käyvät tuhatvuotisen metsän kimppuun, mikä on surku ja sitähän ei voi sallia. Voi kyynel.
Mutta. Ja tämä on melko iso mutta. Enoranta onnistuu kolmessa asiassa hienosti. Hän kuvaa taikomista, sen vaatimuksia ja seurauksia erittäin oivaltavasti. Samoin Tuhatkuolevan kirouksen päähenkilö, teinityttö Pau, on ihanan ristiriitaiseksi kirjoitettu. Välillä ärsyttävä pikkupentu ja välillä epävarma murrosikäinen. Silti hänessä on "voima vahvana". Myös maailma on hyvin kirjoitettu kaikkine mehmineen ja muineen (jep, edelliset ei ole typoja). Ihmisten suhtautuvat Indarasiassa myös mukavan rempseästi ja käytännönläheisesti eritteisiin sekä rakkauteen.
Kirjan alussa on kyllä vahvimmat harrypotter-vibat sitten Viisasten kiven. Onneksi sivujen edetessä latu lähtee enemmän omaan suuntaan. Loppu ei myöskään ihan vakuuttanut. Pahisten motiivit jäävät niin pahasti hämärän peittoon, että lukijana en pystynyt nielemään heidän käyttäytymistään ja kiihkoaan.
Lopputulemana Enoranta siis onnistuu leipomaan perinteisistä raaka-aineista jopa hieman virkistävän kakun. Tuhatkuolevan kirous on kaukana täydellisestä, mutta lähtökohtiin nähden yllättävän hyvä.
December 14, 2018
This was quite good but I feel like there was only a small leap to it being great. Some of the characters remained very flat for me and some of the concepts I could have spent another book with, maybe too much in one. Regardless, I quite enjoyed this one.
October 9, 2019
Tuhatkuolevan kirous on Finlandiansa ansainnut! Mikä maailma! Ja Siirin ääni soi niin vahvana! Varmasti mieleenpainuvimpia lukukokemuksiani, koska tutkailin tätä sekä itsenäisenä teoksena että ikkunana ystäväni mieleen. Siispä: kiitos kirjasta (ja muita latteuksia). Erityiskiitos pissasta, kakasta ja karvoista!
September 13, 2020
Maailma tarvitsee enemmän voimaannuttavia kirjoja kainalokarvoista! Kirjassa rikottiin sekä elävän elämän että fantasiagenren urautuneita ajatusmalleja. Päähenkilöllä on kaksi elossa olevaa vanhempaa, joilla on jopa ammatit. Sama ihminen voi rakastua sekä naiseen että mieheen. Fantasiamaailmassa ei tarvitse vallita epätasa-arvoa sukupuolten välillä.
Magia ja koko maailma toimi omilla, hyvin luoduilla säännöillään. Alkupäässä säikähdin lukevani Harry Potter -kopiota, mutta onneksi juoni lähti sitten ihan omaan suuntaansa.
Päähenkilön ikä jäi mietityttämään. Pau tuntui 14-vuotiaaksi usein hyvin lapsekkaalta. Toisaalta tämä sopi hahmolle, joten jäin pohtimaan, oliko kyseessä tarkoituksellinen valinta. Tai toisaalta onko nuortenkirjallisuudessa tapana yleensä kuvata teinihahmot liiankin aikuisina.
Pidin kirjan moraalisesta otteesta. Niin sanottujen pahisten ymmärrettiin olevan vain tavallisia ihmisiä, jotka uskovat tekevänsä oikein.
Magia ja koko maailma toimi omilla, hyvin luoduilla säännöillään. Alkupäässä säikähdin lukevani Harry Potter -kopiota, mutta onneksi juoni lähti sitten ihan omaan suuntaansa.
Päähenkilön ikä jäi mietityttämään. Pau tuntui 14-vuotiaaksi usein hyvin lapsekkaalta. Toisaalta tämä sopi hahmolle, joten jäin pohtimaan, oliko kyseessä tarkoituksellinen valinta. Tai toisaalta onko nuortenkirjallisuudessa tapana yleensä kuvata teinihahmot liiankin aikuisina.
Pidin kirjan moraalisesta otteesta. Niin sanottujen pahisten ymmärrettiin olevan vain tavallisia ihmisiä, jotka uskovat tekevänsä oikein.
January 14, 2019
Palavat pimppikarvat sentään, olen haltioitunut.
Tuhatkuolevan kirous on huikean hyvin kirjoitettua (ja suunniteltua) kotimaista fantasiaa. Enoranta on onnistunut luomaan kiehtovan ja yksityiskohtaisen maailman, johon todella uppoutuu. En olisi malttanut pitää taukoja kirjasta, vaan olisin halunnut ahmia sen kerralla. Tämä kirja asettaa riman korkealle, sillä luulen että olen jo lukenut tämän vuoden suosikkikirjani.
Tuhatkuolevan kirous on huikean hyvin kirjoitettua (ja suunniteltua) kotimaista fantasiaa. Enoranta on onnistunut luomaan kiehtovan ja yksityiskohtaisen maailman, johon todella uppoutuu. En olisi malttanut pitää taukoja kirjasta, vaan olisin halunnut ahmia sen kerralla. Tämä kirja asettaa riman korkealle, sillä luulen että olen jo lukenut tämän vuoden suosikkikirjani.
October 25, 2019
Mainio taikamaailma luotu!
January 10, 2021
Annan tälle teokselle 3.5 tähteä: Tuhatkuolevan kirous on jännittävä ja tapahtumatäyteinen tarina, jonka sivuhahmot ovat värikkäitä ja mielenkiintoisia. Tässä ei myöskään vältellä ns. noloja asioita (ihokarvat, pussaaminen, eritteet, vaikeat kysymykset, töksähtelevät kysymykset ja lista jatkuu!) vaan Pau saa päähenkilönä esittää monia sellaisia kysymyksiä ja ajatuksia, joita uskon monien yläasteikäisten miettivän. Jonkinlainen rehellisyys ja avoimuus ovatkin tämän kirjan kivoimpia asioita! Tarina venyi mielestäni hieman pitkäksi ja toivoin, että olisin tykästynyt Pauhun enemmän. Kivaa minulla silti oli tätä lukiessa!
October 11, 2019
Kuuntelin äänikirjana, lukijana Kati Tamminen.
Ensimmäinen Enorannan kirja jonka olen lukenut. Taidokasta kieltä ja kiehtova maailma, mutta jokin tässä ei ollut kohdillaan. Teemat olivat tärkeitä ja koskettaviakin, mutta henkilöt jäivät minulle auttamattoman etäisiksi. En jaksanut kiinnostua Paun pohdinnoista ja varsinkin kirjan keskikohta oli melko raskasta ja tylsää kuunneltavaa.
Sen verran hyvin kirjoitettu että voisin mielelläni lukea jonkin toisen Enorannan kirjan, ehkä ne osuvat omaan makuuni paremmin.
Ensimmäinen Enorannan kirja jonka olen lukenut. Taidokasta kieltä ja kiehtova maailma, mutta jokin tässä ei ollut kohdillaan. Teemat olivat tärkeitä ja koskettaviakin, mutta henkilöt jäivät minulle auttamattoman etäisiksi. En jaksanut kiinnostua Paun pohdinnoista ja varsinkin kirjan keskikohta oli melko raskasta ja tylsää kuunneltavaa.
Sen verran hyvin kirjoitettu että voisin mielelläni lukea jonkin toisen Enorannan kirjan, ehkä ne osuvat omaan makuuni paremmin.
February 10, 2019
Olen lukenut fantasiakirjallisuutta suhteellisen paljon, joten perusjuonen avulla minua on vaikea yllättää. Kaava oli sama tässä kirjassa niin kuin niin monessa muussakin: nuori henkilö, uudet (maagiset) kyvyt, hyvän ja pahan taistelu, rakkauden ensi askeleet. Tällaisen kirjan vaikutus perustuukin siihen, kuinka hyvin se imaisee maailmaansa ja kuinka uskottava se omassa todellisuudessaan on.
Tässä Enoranta onnistuu nyt loistavasti, mielestäni paremmin kuin Surunhauraassa. Kirjan päähenkilö, 14-vuotias Pau joutuu huomaamaan, etteivät asiat olekaan mustavalkoisia ja että moraaliset valinnat ovat vaikeita, sekä oppimaan kuinka tehtyjen vaikeiden valintojen kanssa on opittava elämään. Hetkittäin kirjassa on suvantokohtia, mutta loppuepisodi on hengästyttävän mukaansatempaavaa luettavaa, ja kirja antaa loistavan mahdollisuuden peilata viestejään myös nyky-yhteiskuntaan.
Tässä Enoranta onnistuu nyt loistavasti, mielestäni paremmin kuin Surunhauraassa. Kirjan päähenkilö, 14-vuotias Pau joutuu huomaamaan, etteivät asiat olekaan mustavalkoisia ja että moraaliset valinnat ovat vaikeita, sekä oppimaan kuinka tehtyjen vaikeiden valintojen kanssa on opittava elämään. Hetkittäin kirjassa on suvantokohtia, mutta loppuepisodi on hengästyttävän mukaansatempaavaa luettavaa, ja kirja antaa loistavan mahdollisuuden peilata viestejään myös nyky-yhteiskuntaan.
January 18, 2025
Tuhatkuolevan kirous voitti Finlandia Juniorin vuonna 2018, enkä ihmettele sitä yhtään. Siiri Enoranta on minulle ollut aika vaihteleva tekijä, osa teoksista on ollut tylsiä tai ihan ok ja osa taas järisyttävän hyviä. Tämä menee tuohon viiden tähden kategoriaan. Tosi kunnianhimoinen ja sopivalla tavalla outo fantasiaseikkailu. Yrittää aika mielenkiintoisia asioita, ja onnistuu kuitenkin myymään sen kaiken minulle.
February 8, 2019
Enorannan lumoavan täyteläinen fantasiamaailma imaisi täysin mukaansa! Loppuun asti mietitty maailma omine erikoisuuksineen kutkutti mielikuvitusta juuri sopivasti. Mohmat ja masikat, kuu ja muu ja kiehtovat pikilapset loivat mystiseen maailmaan myös kepeää leikillisyyttä, joka osaltaan sai aluksi luulemaan että kirja on harrypottermainen lasten fantasiatarina. Kunnes.
Paun lapsenomainen suhtautuminen ympäristöönsä ja etenkin kiintymys vanhempiinsa sai hänet vaikuttamaan paljon ikäistään (14v) nuoremmalta. Toisaalta oli aika mukava lukea teinistä joka luotti täysillä vanhempiinsa ja hakeutui isän tai äidin kainaloon herkästi.
Toisaalta sekä väkivalta että aika tarkkaan kuvaillut ensimmäiset seksikohtaukset toivat sellaista ristiriitaa Paun hahmoon, etten voinut olla miettimättä alusta loppuun kenelle ja minkä ikäiselle lukijalle tätä suosittelisin. Ikään kuin tarinan alku ja loppu olisivat ihan eri teoksista.
Tämä sama ristiriita herätti toisaalta enemmän ajatuksia kuin moni kirja tätä ennen, ja kaiken kaikkiaan pidin kirjasta erittäin paljon!
Paun lapsenomainen suhtautuminen ympäristöönsä ja etenkin kiintymys vanhempiinsa sai hänet vaikuttamaan paljon ikäistään (14v) nuoremmalta. Toisaalta oli aika mukava lukea teinistä joka luotti täysillä vanhempiinsa ja hakeutui isän tai äidin kainaloon herkästi.
Toisaalta sekä väkivalta että aika tarkkaan kuvaillut ensimmäiset seksikohtaukset toivat sellaista ristiriitaa Paun hahmoon, etten voinut olla miettimättä alusta loppuun kenelle ja minkä ikäiselle lukijalle tätä suosittelisin. Ikään kuin tarinan alku ja loppu olisivat ihan eri teoksista.
Tämä sama ristiriita herätti toisaalta enemmän ajatuksia kuin moni kirja tätä ennen, ja kaiken kaikkiaan pidin kirjasta erittäin paljon!
January 27, 2019
Rehellisesti sanoen en ehkä odottanut näin mielenkiintoista ja koukuttavaa lukukokemusta, kuin mitä sain. Kirjan osto oli kolmen ensimmäisen sivun ja parin päivän harkinnan tulos, enkä ole pettynyt.
Tarina kulki aluksi ehkä vähän hitaammin omaan makuuni, mutta kun asioita alkoi tapahtua jäin täysin koukkuun. Pakko kuitenkin myöntää, että vielä kirjan alkupäässä ajattelin, että tämä tulee taas olemaan yksi sellainen "päähenkilö ei saa tietää yhtään mitään" - tarina, mutta osoitti minut lopulta väärin. Indarasia maailmana oli hyvin mielenkiintoinen ja jätti mielikuvitukselle paljon tilaa. Koko maailma ja sen kulttuuri oli hyvin mietitty ja suunniteltu, ja sai pohtimaan oikean ja väärän eroja.
Kaiken kaikkiaan erinomainen lukukokemus.
Tarina kulki aluksi ehkä vähän hitaammin omaan makuuni, mutta kun asioita alkoi tapahtua jäin täysin koukkuun. Pakko kuitenkin myöntää, että vielä kirjan alkupäässä ajattelin, että tämä tulee taas olemaan yksi sellainen "päähenkilö ei saa tietää yhtään mitään" - tarina, mutta osoitti minut lopulta väärin. Indarasia maailmana oli hyvin mielenkiintoinen ja jätti mielikuvitukselle paljon tilaa. Koko maailma ja sen kulttuuri oli hyvin mietitty ja suunniteltu, ja sai pohtimaan oikean ja väärän eroja.
Kaiken kaikkiaan erinomainen lukukokemus.
March 13, 2022
Kohtalainen kirja, varsinkin kirjan alkupuolesta pidin. Loppupuoli oli jotenkin liian sekava ja taistelujakin mielestäni liian paljon. Se yksi isompi olisi mielestäni riittänyt oikein hyvin. Kirja tuntui tutulta: tuli hieman Harry Potter fiilikset koska oli erillinen taikakoulu, niin sanotut hyvät ja pahat, lapsi joka oli tietämätön siitä kuka tai mikä oli, lapsi taikoja tekemässä ja isossa osassa ratkaisua, metsä koulun ympärillä jonne ei saa tai ei voi mennä... vain muutamia mainitakseni. Hyvää oli, että pääosassa oli tyttö ja naisia vahvoina ja vaikutusvaltaisina. Kieli, jota käytettiin oli ihan okei. Ei ollut liiaksi kummallisuuksia mutta kuitenkin niin, että fantasiamaisuus toteutuu.
Kirjan laitan Helmet- haasteeseen kohtaan numero 20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä.
Kirjan laitan Helmet- haasteeseen kohtaan numero 20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä.
January 5, 2019
Ensimmäiset 100 sivua olin aivan käärmeissäni, että minut on petetty, miten mikään näin geneerinen voi voittaa Finlandian. Mutta sitten alkoi tapahtua ja... Voi veljet kun tämä oli hyvä. Hidas, mutta hyvä. Ei mihinkään aikuisille kirjoitettuun kirjaan ole koskaan missään saatu näin paljon näin tärkeitä teemoja. Hienosti hajotettiin myös genretyypillisiä kliseitä. Enoranta on siitä ihanan ärsyttävä kirjoittaja, että aina näihin kirjoihin jää täysin selittämättömiä asioita, jotka jättävät lukemisen jälkeisen kihinän päälle pariksi viikoksi.
March 13, 2020
⭐ 3½ ⭐
Enoranta käsittelee kirjassaan monia puhuttavia aiheita, kuten ihmisen suhdetta luontoon, elämän tarkoitusta ja moraalia; onko oikein satuttaa ihmisiä, jos sillä estetään suuremman väkijoukon kärsimys..? Kirja tuntui hyvällä tavalla todella modernilta fantasialta, ja pidin sen maailmasta paljon. Harmikseni minun oli kuitenkin hieman vaikeaa päästä sisään tarinaan, enkä kamalasti välittänyt itse päähenkilöstä. Voin silti lämpimästi suositella! ☺️
Enoranta käsittelee kirjassaan monia puhuttavia aiheita, kuten ihmisen suhdetta luontoon, elämän tarkoitusta ja moraalia; onko oikein satuttaa ihmisiä, jos sillä estetään suuremman väkijoukon kärsimys..? Kirja tuntui hyvällä tavalla todella modernilta fantasialta, ja pidin sen maailmasta paljon. Harmikseni minun oli kuitenkin hieman vaikeaa päästä sisään tarinaan, enkä kamalasti välittänyt itse päähenkilöstä. Voin silti lämpimästi suositella! ☺️
March 3, 2019
Hämmentävä lukukokemus. Välillä en meinannut kestää koko romaania, toisaalla itkin, ärsyynnyin lapsellisesta kielestä ja sitten ihailin elementtejä, jotka Eloranta esitteli. Tämä romaani voi olla ihan mitä tahansa 2 ja 4 tähden välillä.
Displaying 1 - 30 of 96 reviews