Treban Farrignialainen, kokenut praedor, kokoaa retkikunnan Borvariaan arkkivelho Ramenath Manadirin määräyksestä. Seurueen oppaaksi lähtee Satai, juoppo puoliverinen, jolla on pelissä enemmän kuin oma elämänsä. Hajanainen joukko ajautuu vastoinkäymisestä toiseen aarrejahdin viedessä heidät Jaconian paimentolaisten ja metsäläistenkin pariin. Mutta perääntyä ei voi, sillä heidän työnantajansa ei salli epäonnistumisia tai juonittelua selkänsä takana.
Uponneen jumalan uni sijoittuu sarjakuvataiteilija Petri Hiltusen luomaan Jaconiaan. Romaani kertoo elävästi ja aistivoimaisesti praedorien ankarasta arjesta maailmassa, jossa hengissä pysyminen voi olla kiinni enemmän sokeasta sattumasta kuin taidoista. Sakari Peuranen lisää näyttävästi oman mutaisen kynänjälkensä Praedor-kirjailijoiden joukkoon.
Peuraselta on aiemmin julkaistu praedor-novelli Vanha ystävä antologiassa Praedor - Kirotun maan kulkijat (Osuuskumma 2014). Uponneen jumalan uni sijoittuu vuoteen 516 Valiarin aikaa ja on osa virallista Praedor-kaanonia.
Minulla on tunne, että joku on jo odottanut tätä. Ja nyt se on täällä. Arvostelussa: Praedor – Uponneen Jumalan Uni (Sakari Peuranen)
Suomalainen spefi-kirjoittaminen arvostaa novelleja korkealle ja niinpä suurin osa Praedor-fiktiosta on pitkään ollut novellimuotoista. Itse yritin kirjoittaa jopa Vanhan Koiran (2004) novellimuotoiseksi jatkokertomukseksi. Olen kuitenkin pitkien romaanien ystävä ja suureksi ilokseni näitä on nyt julkaistu Praedorin maailmaan kolme: Koston kukkulat, Käärmetanssija ja Uponneen Jumalan Uni.
Sain juuri luettua näistä viimeisimmän täällä palmun varjossa Puerto Platassa ja lyhyesti: olen kade. Ensimmäiset 150 sivua ovat pakollista luettavaa jokaiselle praedor-pelinjohtajalle. Älkää urputtako, vaan ottakaa kirja käteen, alkakaa lukea ja katsokaa miten Borvariaa käsitellään. Sakari tekee tietenkin joitakin erilaisia ratkaisuja kuin minä olisin tehnyt, mutta hyvä niin. Tämä on täysin salonkikelpoinen kuvaus Borvariassa seikkailemisesta ja onnistuu esittämään Kirotun maan rauniot juuri niin vaarallisina, monimuotoisina ja melankolisina kuin olen aina halunnut niiden olevan.
Sakari tekee myös jotakin ei-salonkikelpoista ja jotain sellaista mihin minä en pysty. Uponneen jumalan uni on todellista mutapaskafantasiaa. Jaakko Alamikkulan romaanissa korostui mutapaska ja minulla fantasia, mutta Sakari hallitsee suvereenisti molemmat ulottuvuudet. Hänen praedorinsa ja jossakin määrin muutkin henkilönsä ovat haiseva, paheissaan piehtaroiva, inttiläppää heittävä rääväsuinen ja samalla ihmeellisen rakastettava rottalauma. Pitelen nenääni kun luen vuoropuheluita ja vuodatan kyyneliä joka kerta kun viikate heilahtaa. Minä en yksinkertaisesti pystyisi kirjoittamaan näin likaista ja rapaista seikkailutarinaa, enkä aio edes yrittää. Lisäpiste pienestä verivartio-heitosta kirjan loppupuolella.
Bravo!
Ja tarina totisesti on fantasiaa. Se rikkoo lähes kaikkia Praedor-tarinoiden kirjoittamiselle asettamiamme sääntöjä ja ottaa sellaisia erivapauksia settingin syvien salaisuuksien kanssa, etten ikinä itse riskeeraisi samaa. Toisaalta, se pitää myös lukijan otteessaan, pakottaa kääntämään sivun toisensa jälkeen ja kun takakansi sulkeutui, minun oli pakko myöntää koko Praedorin olevan parempi eikä huonompi tämän kirjan johdosta. Jos lähestyisit minua tai Petriä tällaisella konseptiehdotuksella, se ei *ikinä* menisi läpi. Mutta valmis käsikirjoitus… ymmärrän. On helpompi saada anteeksi jälkikäteen, kuin lupa etukäteen.
Lyhyesti, pidin Uponneen jumalan unesta todella paljon ja se ansaitsisi kovat kannet ympärilleen. Praedor-kirjallisuuden rima nousee kuin Eridun k…. ja jätämme mielikuvan jatkamisen Sakarille. Tulevan Verivartio-romaanini täytyy olla huolella hiottu timantti, jotta se lunastaisi paikkansa tässä seurassa.
Praedor-seurueeseen on liittynyt uusi kirjailija teoksellaan Uponneen jumalan uni. Teoksen synnytyskouristuksia seurattuani ja julkaisua todistettuani en kuitenkaan voi enää olla hiljaa, vaan minun on sanottava rehellinen mielipiteeni teoksesta.
Ensinnäkin meidän keskusteltava päähahmoista, jotka ovat toinen toistaan kammottavampia karikatyytejä ihmismielen synkimmistä sopukoista. En osaa edes kuvitella, millainen sairas mieli on voinut luoda tällaisia epäkelpoja ihmisenkuvatuksia ja kokee vielä tärkeäksi kertoa heidän tarinansa. Ainoa jokseenkin lähestyttävä hahmo on vaatimattomassa ja maanläheisessä rohkeudessaan Rothon, jonka rokkamaisen kevyt sanailu tovereilleen tuo hieman valoa kammottavien ihmisolentojen täyttämiin varjoihin. Kenties kirjailija on koettanut tuoda Rothon ja muiden ällöttävien hahmojensa avulla esiin ihmissuhteiden ristiriitoja, mutta nyt ristiriidat antavat räikeydessään vain aihettaa sääliin Rotho-parkaa kohtaan.
Toisekseen, tarina. Pohjimmiltaan koin Uponneen jumalan unen olevan hyvin perinteinen seikkailu- ja matkatarina, jossa ryhmä kaukamoisia kulkee tärkeältä taholta saamaansa tehtävää suorittamassa. Sentään tästä perinteitä ja hyväksi todistettua tarinnankerrontaa kunnioittavasta ratkaisusta kirjailijaa voi kiittää. Kuitenkin kirjailija värittää hyväksi koettua kaavaa turhilla käännöksilla, fantasiamaailman koruttoman arjen kuvailulla sekä matkalaisten välisten suhteiden setvimisellä. Yllättävät käännökset sekä harmaat ratkaisut haittaavat todellisuuspakoa sekä fantasiaseikkailusta nauttimista, mikä tekee lukukokemuksesta sietämättömän aidon.
Tällaisille pilareille on Uponneen jumalan uni rakennettu, enkä voi lukijana ja fantasian kuluttajan kuin väristä inhosta ja pudistaa epäuskoisena päätäni. Tähänkö on tultu? Paskaisia juttuja ja vielä paskaisempia hahmoja tarinassa, joka ei palkitse kuin rahanahneen kirjoittajan, jonka taskut repeilevät myynnin rojaltipalkkioista.
Uponneen Jumalan on Praedor sarjakuvien ja roolipelien tuottama rakkauden lapsi.
Hiltusen sarjakuvissa Ferronin ja Tiinan ryöstöretkeillä on useampia rikoskumppaneina, mutta tarinat ovat aina joko Ferronin tai Tiinan näkökulmasta. Kirjailija Sakari Peuranen tuo esille 8 Praedorin komppanian ja antaa jokaisella hahmolla oman äänen, motivaation sekä tarinan.
Arkkivelho Ramenath Manadir kokoaa itselleen joukon Praedoreita, joita johtaa entinen Ritari Päällikkö Treban Farrignialainen. Hajanainen joukko tuo esille Jaconian eri kulttuurit ja ominaispiirteet ryöstöretki kunnasta. Roistomainen Rotho, Punaisen Komppanian entiset palkkasotilaat Bora ja Blava, puoliverinen paimentolainen mutta täysjuoppo Satai. Kokeneiden ryöväreiden seuraksi liittyy Borvarian matkan ensikertalaisia eli pirun syöttejä kuten Alkemisti Seril, Dianel soturi sekä vuoristolainen barbaari Jarik Verenjuoja.
Jos kirjan tunnelmaa pitäisi verrata johonkin toiseen sarjaan, niin John Ostranderin Suicide Squad ja Uponneen Jumana Uni ovat kuin kaksi marjaa! Sakari Peurasen Praedorit ovat häijyimmistä häijyimpiä, luikeroisia, itsekkäitä ja maukkaan seksistisiä paskiaisia joiden iljettävyys on vain korrelaatio heidän erinomaisesta ammattitaidostaan.
Tiimidynamiikka vanhojen ja uusien Praedoreiden välillä, uskovaisten ja juoppojen, naisten sekä sikojen, entisten ritareiden ja barbaarien väliset suhteet tuovat luontevaa dialogia hahmojen kesken ja kokeneille Praedoreille on paljon opetettavaa junnuille. Kuvittele Seitsemän Samuraita tai Seitsemän rohketa miestä Jaconiassa! Tai mikseipä samalla Seitsemän veljestä?
Rottien hyödyntäminen Borvariassa, tehtävien jakaminen ja tiimin hajottaminen, villin magian vyöhykkeistä selviytyminen. Uponneen Jumalan Uni ei tule väsyttämään lukijaa vaan pitää sinut täysin hereillä tässä toiminnan täyteisessä eepoksessa.
Lue ensimmäiseksi Hiltusen sarjakuvat. Saat hyvän ymmärryksen sarjan luojan visuaalisesta tyylistä, mutta sitten lue tämä kirja niin ymmärrät miten kokeneet sekä keltanokkaiset Praedorit toimivat ryöstöretkillään.
Tämä kirja on viiden höyryheinä nuuskan arvoinen lukukokemus ja paras huume päästäksesi Borvarian tunnelmaan. Kirja on täysin uusi, joten sinulla ei ole mitään hevon vitun tekosyytä olla ostamatta tätä kirjaa.
Hyvätasoista kotimaista fantasiaa, eeppisen tason seikkailua äärimmäisen mutapaskan seassa. Muutamaa häiritsevää sanavalintaa ja lievää toistoa lukuunottamatta erittäin nautittavaa luettavaa. Pidin myös siirtymistä, ja loppuratkaisu oli mainio. Voisin lukea jatkoakin näille seikkailuille. Suosittelen!
Luin Uponneen jumalan unen ilman mitään aiempaa kosketusta Praedor-maailmaan. Teos kuitenkin ohjaa tyydyttävästi sisään fantasiamaailmansa todellisuuteen, vaikka ei varsinaisesti esittele maailman elementtejä auki. Koin kuitenkin itse tarinan edetessä pääseväni tarpeeksi kärryille minulle uuden maailman säännöistä.
Romaanin parhaita ansioita ovat huumori ja hahmojen harmaa ihmisyys. Meno löyhkää testosteronilta, mutta lukiessani silmistäni valunut vesi johtui suurimmaksi osaksi tekstin kanssa nauramisesta - ja satunnaisesti naishahmoihin tuntemastani myötätunnosta. Peuranen osaa kuitenkin rakentaa rujoista hahmoista pidettäviä ja lukijana huomasin hiljalleen kiintyväni resuisiin matkaajiin.
Juonen kulku on makuuni kivan polveileva ja täynnä käänteitä. Tarinan imu pitää otteessaan ja kaari taipuu kauniiksi ympyräksi. Teoksen rakenne on älykäs ja toimii vaivattomasti. Myöskään yllättävä tahdin vaihdos ei patoa juonen virtaavuutta vaan tuo nokkelan virkistyksen pitkään tarinaan.
Annan arvioksi neljä tähteä. Tekstissä on muutama kömpelö maneeri ja ainoiden naishahmojen käsittely jää valitettavan geneeriseksi. Voin silti lämpimästi suositella Uponneen jumalan unta erittäin viihdyttävänä seikkailueskapismina.
Kirjan tarina etenee viihdyttävällä vauhdilla, juonta käänteinen löytyy sopivasti ja romaani avaa Jaconiaa, Borvariaa ja myös mystisiä velhoja ennennäkemättömällä tavalla. Välillä tarina tosin rönsyilee ja fiilistelee sivupoluilla. Romaanin kieli on rikasta ja mellevää, mutta paikoitellen myös kovin epäsovinnaista.
Varsinkin kirjan alussa nämä epäsovinnaisuudet iskevät Peurasen tekstiin tottumatonta lukijaa kovaa vasten kasvoja. Kaikki eivät ole pystyneet kirjaa tämän vuoksi loppuun lukemaan, mutta suosittelen lukemaan, sillä kirjan monet edut kuitenkin ylittävät sen ylilyönnit.
”Uponneen jumalan uni” kuuluu selvästi Praedor-kirjojen kärkikastiin. Haluaisin antaa sille viisi tähteä, mutta voin antaa ”vain” neljä.
Tämä teos kuvaa praedorien elämää ja maailmaa ehkä parhaiten kaikista Praedor-franchisen teoksista. Niin - jopa Petrin sarjakuvat tässä suhteessa ylittäen (pl. ehkä Kuninkaan lapset). En muista enää, kuka keksi nimittää Praedoria mutapaskafantasiaksi, mutta jos haluatte tietää, mitä se on, niin tämä teos on sitä kaikkein paskaisimmillaan. Julmaa, veristä, limaista, raakaa ja paikoitellen hulvattoman hauskaa.