LUin kirjan sähköisessä muodossa. Kyseiessä muodossa oli todella hankala hahmottaa yhden luvun = päivän sisällä, mistä "kohtauksesta" kirjassa on kyse. Asiat kirjassa etenevät päivässä eri henkilöiden tekemisten mukaan. Ainakaan e-kirjassa, jota luin, ei ollut minkäänlaisia lukijaa helpottavia välejä / tähtiä tai muita merkkejä rivien välissä, kun vaihdettiin "kohtauksesta" eli hekilöstä toiseen. Välillä teksti vaihtui toisen henkiön ajatuksista toisen ajatuksiin ja samalla vaihdettiin henkilöä. Rivi sentään vaihuti, mutta silti sain kirjaa lukiessa monta kertaa palata muutaman rivin taaksepäin, jotta pääsi kärryille, kenenkäs päänsäisiä ajatuksia tässä tällä kertaa luetaan. Erittäin lukija-epäystävällistä. En tieäd onko kyse kirjailijan omasta tavasta ilmaista itseään vai kustantajan / kustannustoimittajan valitsemasta ilmiasusta, mutta todella huono ratkaisu.