Hennalan naismurhat 1918

by Marjo Liukkonen

Hennalan vankileirillä tapahtui Suomen historian suurin naismurha.

Kun Suomen sisällissota päättyi toukokuussa 1918, valkoinen armeija sulki punaisia vankileireille. Yksi suurimmista sijaitsi Lahden Hennalassa.

Marjo Liukkosen uuden tutkimuksen mukaan Hennalan leirille suljettiin myös naisvankeja ja pakolaislapsia paljon enemmän kuin aiemmin on arvioitu. Vankileirillä tapahtui myös Suomen historian suurin naismurha, sillä yli 220 nuorta naista menetti siellä henkensä. Vaikka on kulunut sata vuotta, koskaan aiemmin ei ole kerrottu, mitä Hennalassa oikein tapahtui ja miksi.

Hennalan naismurhat 1918 tuo ensi kerran esiin, kuinka laiton kenttäoikeus valikoi teloitettavat naiset. Kirja kertoo, keitä murhaajat ja vartijat olivat ja miksi he toteuttivat naisten joukkomurhan. Se paljastaa myös vankileirin olot laajemmin: lapsivangit, nälän ja janon sekä vankien raiskaamisen, pahoinpitelyn ja mielivaltaisen tappamisen.

Laajaan arkisto- ja muistitietoaineistoon perustuva teos kuvaa vavahduttavasti Suomen sisällissodan synkimpiä hetkiä.


Marjo Liukkonen on feministi, toimittaja, tutkija ja opettaja.

Genres: Nonfiction, History, War

351 pages, Paperback

First published January 1, 2018

Reviews

[Pekka Mukkala · Rating 3 out of 5]

Liukkosen teos on kaksipuolinen tutkimus, jolla on omat hyvät puolensa, mutta teoreettisen viitemallin osalta teos kompastuu lähteiden heikkoon kritiikkiin ja tulkintaan. Liukkonen kuvaan erinomaisesti naisten kohtaloita Hennalan vankileirillä ja hän tarkentaa sitä kuvaa, mikä niistä on aikaisemmin saatu. Yksittäisten ihmisten kohtalot selviävät teoksen myötä paremmin kuin aikaisemmin. Teos pyrkii todistamaan sosiologisia teorioita lähdeaineistolla, joka on pääosin muistitietoa. Liukkonen yrittää löytää liian hienoja viitekehyksiä Hennalan tapahtumille ja siinä hän ajautuu huonoon lähdeaineiston käyttöön ja osittaiseen puutteeseen. Hän ei ole esimerkiksi käyttänyt Marko Tikan kenttäoikeuksia käsittelevää kirjaa, joka on sisällisodan historiantutkimuksen kivijalkoja. Edes sosiologisessa tutkimuksessa sitä ei voi jättää pois, jos käsittelee vankileirejä ja teloituksia. Näistä puutteista huolimatta kirja kannattaa lukea.

[Titus Hjelm · Rating 3 out of 5]

Liukkosen väitöskirjaan perustuva Hennalan naismurhat 1918 ehti niittää mainetta (hyvää ja huonoa) heti ilmestymisensä jälkeen. Änkyräosastoa kismitti, että nainen kirjoittaa sodasta, mutta asiallistakin kritiikkiä--usein lähteiden käyttöön liittyvää--oli. En ollut lukenut näitä kritiikkejä enne kirjan lukemista, enkä ole sisällissodan asiantuntija, mutta sosiologi olen, joten luin teoksen kiinnostuksella.

Kirjasta tekee elävän laaja muistitiedon käyttö. Suurimman osan ajasta se toimiikin moitteettomasti: kirjoittaja ilmoittaa selkeästi, milloin tekee tulkintaa ja millä perustein. Kun muistitiedolla kartoitetaan vankileirielämän kokemuksia, se toimii hyvin. Kun sitä käytetään yksittäisten tapahtumien vahvistamiseen, se on ongelmallisempaa. Monella tapaa Liukkonen tippuu historian ja sosiologian välimaastoon, olematta oikein kumpaakaan. Historiaksi lähteiden käyttö on puutteellista (tämän opin kritiikeistä) ja teoreettinen keskustelu taas tuntuu ajoittain päälleliimatulta.

Hennalan naismurhat 1918 on kuitenkin hyvä ja tärkeä teos. Kriittinen lukija osaa arvioida milloin kirjoittajan tapa käyttää lähteitään on ongelmallinen. Joka tapauksessa Liukkosen pääpointti, eli teloituksien sukupuolittunut luonne, tulee selvästi ja vakuuttavasti esille.

[Hanna · Rating 4 out of 5]

Mielenkiintoista tekstiä aiheesta, joista ei koulun historiantunneilla puhuttu.