Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

by Eeva Turunen

Neiti K ja Neiti N ovat pystyttäneet sateessa viheliäisen teltan. Olosuhteista huolimatta kaikki voisi olla hyvin, mutta mitä tekee tunnelmalle se, että neiti N pelkää tulivuoren purkautuvan hetkellä millä hyvänsä?

Neiti U:n ihmissuhdehistoria on monipuolinen ja värikäs: on poika, joka ei syö mitään punaista, poika, joka nimeää yhtyeensä erämaamietteliäästi, väsynyt tutkijapoika, joka käyttää töissä slipoveria, ja poika, jonka vessa on täynnä keltaisia kylpyankkoja… Kysymys kuuluu, kenet Neiti U valitsee?
Entä miten käy ihmiselle, joka kirjoittaa taloyhtiön isännöitsijälle pitkän, henkilökohtaisuuksiin heilahtavan kirjeen? Entä neitiherralle, joka juhlii 29-vuotispäiväänsä näyttävästi pantomiimileikin merkeissä?

Genres: Short Stories, Finnish Literature, Fiction, Contemporary

210 pages, Hardcover

First published January 1, 2018

About the author

Eeva Turunen on tamperelaissyntyinen, Helsingissä asuva kirjailija ja arkkitehti.

Hänelle myönnettiin vuonna 2018 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto esikoisproosateoksesta Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Teos oli myös Runeberg-palkintoehdokkaana.

Turusen esikoisnäytelmä Muutama sana Ullasta valittiin Lea-palkintofinalistiksi vuonna 2015, ja se on käännetty saksaksi ja italiaksi. Turunen soittaa yhtyeissä ja tekee toisinaan ääni-kirjallisuusesityksiä.

Reviews

[Linnea · Rating 5 out of 5]

Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa sopi minulle teoksena loistavasti. Sen tyyli on polveileva ja keveä ja silti ylianalyyttinen ja sen sanat liiankin tarkkaan valittuja. Tunnistin neurooseista ja epävarmuudesta itseni, mutta jotenkin Turunen onnistui tekemään sen niin lempeästi että sain lähinnä ajattelun aihetta ahdistumisen sijaan. Hieno lyhytproosateos, joka imaisee mukaansa.

[Elina Mäntylammi · Rating 3 out of 5]

Virkistävää, puuduttavaa, kokeilevaa, egosentristä, hauskaa, pinnallista, neuroottista. Havaintoja ja hetkiä nuoren naisen ihmissuhteista ja elämästä. Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa sisältää seitsemän muisteloa, joihin lukija voi peilailla omia ihmissuhteitaan. Mainiota luettavaa.

[V.S. · Rating 3 out of 5]

Helsingin Sanomien esikoispalkinnon voittanut Neiti U tuskin esittelyjä kaipaa. Se on taidokas ja kiinnostava kirja, jonka ansioista on kirjoitettu jo sen verran paljon muualla, että keskityn tässä lyhyessä kirjoituksessa niihin problemaattisiin puoliin, jotka ovat mielestäni kiinnostavia esimerkiksi novellistiikan estetiikan ja motiivien kannalta yleisemmin.

Päädyn tietenkin kirjoittamaan jostain aivan muusta, esimerkiksi itsestäni, sillä tämä on blogini (teksti julk. alunperin blogissani, huom.), ei mikään virallinen asiakaspalvelupiste tai paketointipalvelu.

Lausetasolla Eeva Turunen on ennen muuta silmänkääntäjä. Niinpä Eeva Turunen voi kirjoittaa lyhyitä lauseita. Ehkä Eeva Turunen kirjoittaa ensin pelkästään lyhyitä lauseita. Toinen toisen perään, pelkkiä lyhyitä lauseita, kunnes Eeva Turunen sitten yhtäkkiä sijoittaakin väliin yhden pidemmän virkkeen, ettei tekstistä tulisi aivan vallattoman monotonista.

Kaltaiseni lukija jää jumiin tällaiseen. Tekstiä on toisaalta miellyttävää, toisaalta ärsyttävää lukea. Lukuasentoni kun lutviutuu herkästi sellaiseksi, että alan kiinnittää huomiota vain tekstuaalisiin keinoihin. Tähän liittyy lisäksi Turusen kohdalla ennakko-odotuksia: jos ylistetään taidokkaasta kielenkäytöstä, ohjaa se minut anaalisen tarkkaan luentaan nimenomaan sen suhteen, miten tarkkaan ja hioen teksti on rakennettu. ”No vilkaistaanpas!” -haaste on heitetty, eikä syy ole millään tavalla Turusessa itsessään, vaan vastaanotossa. Joka tapauksessa tämä alkaa etäännyttää minua siitä, mitä tekstin ”takana” on (uskoi siihen, että tekstin takana on jotain tai ei).

Aivan kuin aikalaisiaan ei olisi jo valmiiksi mahdotonta lukea. Pitää vielä miettiä, koska heidän teoksensa ovat liian taitavia!

Toinen esimerkki on sanasto. Voi kirjoittaa ’matkatavarain’ tai ’skarabee’, tai muodostaa uudenlaisia yhdyssanoja kuten ’merimaisemamänty’ tai ’kanaverkkokomero’. Voi käyttää vanhahtavaa tai poikkeavaa sanastoa, mikä entisestään virittää tunnelmaa, jota englanniksi ehkä luonnehdittaisiin sanalla ’quirky’ tai ’twee’. Kirjallisuuden puolella tämä lienee pikemminkin sukua Gertrud Steinille tai absurdin teatterin perinnölle, kuin millekään vallan realistiselle.

Sikäli olen mielissäni kaikesta sellaisesta, mikä potkii realismia päähän ennen kaikkea muunkin kuin sisällön puolesta.

Sellainen teksti on hyvin vaikea kirjoittaa ja olen aina kiinnostunut, mikäli joku sitä yrittää, varsinkin suuren kustantamon julkaisemassa teoksessa. Toisaalta Neiti U ei ole suinkaan yltiökokeellinen, mielestäni se on jopa hienovarainen, vähän kokeellisuudella keitosta maustava. Usein juuri sellainen on kaikista toimivin suhdeluku.

Seuraava lause kuulostaa setäilevältä, mutta:

Kokeellisessa kirjallisuudessa raja dynaamisen ja yhdentekevän välillä on veteen piirretty.

Hyväksi kirjallisuudeksi ei esimerkiksi riitä se, että on paljon valinnanvaraa tai loputon määrä kuviteltavissa olevia permutaatioita.

Tämä on ongelmani ergodisuuden suhteen, sillä se unohtaa rajoitteen olevan myös vastaanottajan päässä.

”Monet lempikirjoistani ovat avantgardea.”

Avantgarden puolella on myös loputon, suorastaan hirvittävä määrä sianpaskaa.

Sillä valitettavasti myös avantgarde edellyttää tekijältään makua, mikäli se mielii toimia institutionaalisen taiteen piirissä.

Eikä se silloin enää ole avantgardea.

Vaikka Kenneth Goldsmithin kaltaiset barnumilaiset opportunistit mitä ulisisivat puhelinluetteloteoksineen.

Mitä maku on? Luoja tietää. Muodikkaasti sanottuna se olisi hierarkiajärjestelmä. Tietenkin se on sitäkin.

Minulle se on yksinkertaisesti suhteiden ymmärtämistä ja sen seuraamista, syntyykö noista suhteista uudenlaisia dynamiikkoja.

Kiinnostavimpia dynamiikkoja ovat puolestaan sellaiset, joille ei ole vastinetta maailmassa.

Niinpä, luonnollisesti, suhteeni mimeettisyyteen on ongelmallinen; enhän toisaalta kaipaa taiteelta mitään sellaista, mikä muistuttaisi minua arkikokemuksesta.

Toisaalta, venäläistä formalismia seuraten, taiteen kuuluisi vieraannuttaa mimesis siten, että myös maailma aktivoituisi, heräisi jälleen henkiin. Samana, mutta myös uutena.

Ehkä siis istutan avantgarden olemassaolevan taideinstituution ikeen pikemminkin tyylisuuntana, en niinkään itsenäisenä, transgressiivisena filosofiana tai ohjelmana?

Olenko siinä määrin kyyninen?

Arvotan suhteitani teoksiin ja taiteisiin voittopuolisesti sen mukaan, onko teoksesta/olennosta/konstellaatiosta juuri minulle ajattelijana ja uusien dynamiikkojen muodostajana jotain ”hyötyä”.

Tässä mielessä näkemykseni taiteen olemuksesta lienee sekoitus bergsonilais-deleuzelaista ”luomisen filosofiaa” sekoitettuna adornolaiseen, negatiiviseen (dialektiseen) tylytykseen.

Mutta jos alkaa määritellä taiteen tehtävää tai kokeellisuutta terminä, edemmäksi mentäessä keskustelu regressoituu käsitetaiteen (ja ylipäänsä taiteen) määrittelykysymykseksi. Luova yhteisö/yksilö/teko kontra patriarkaalinen instituutio/jähmettynyt kaanon jne.

Tarpeellinen keskustelu, joka ei varsinaisesti kiinnosta juuri minua.

Joka tapauksessa, minulle, ei ole olemassa tekotaiteellisuutta. Dikotomia on pikemminkin laatua toimiva/lisääntyvä vs. kuollut/itseensä tyhjentyvä.

Kovimpien ergodisten dadakoulukuntalaisten mielestä saatan olla konservatiivi, mutta kokemukseni valossa kaikista toimivimpa teoksia ovat ne, jotka ovat synteesejä perinteen ja uuden välillä.

Palaan Neiti U:n pariin.

Kun Eeva Turusen keinovalikoimassa on siis jo hahmoja etäännyttävä kolmannessa persoonassa puhuminen, rytmikäs lausehdinta ja vielä ’äkkiväärä’ sanavarastokin, menee koko touhu ihan mahdottomaksi, jos tätä kaikkea sotkee vielä lyyrisellä rivityksellä!

Sellaisella, josta tulee välimerkittömyydessään toisaalta mieleen lyriikka, toisaalta näytelämonologi, ehkä Donald Barthelme.

Tai siis ei tietenkään mene, mahdottomaksi nimittäin, jäin vain tekstini alkupuolella tätä tekstiä varten luomani lukijahahmon vangiksi.

”Paljon on pureskeltavaa”, kuten sanottaisiin (ja sanotaankin, mikäli teoksen vastaanottoa tutkii), mikäli kokeellisen kirjallisuuden perusoppimäärä ei ole hallussa.

Tämä ei ole moite Turusta kohtaan, vaan epätoivoa ja/tai huomio siitä, miten avantgarden perintö on edelleen turvallisesti marginaalissaan, piilossa katseilta ja ihmisten mietinnöiltä.

Toisaalta kovin ”realistista” on se keskiluokkaisuuden ja ”normaalin” rajamailla hiippaileva arjen kevytabsurdismi, josta Mikko Lamberg kirjoitti:

”Valitettavasti en pidä kirjan suureksi osaksi neuroottisesta maailmasta. Neuroosi on keskiluokan vastine kärsimykselle, fantasiaa joka peittää tuskan liian helposti ja jälkimauksi tulee twee.”

Allekirjoitan ”kevytneuroosien” fantasialuonteen suhteessa keskiluokkaan ja kirjalliseen makuun. Sinänsä inhoan kaikkea arkeen liittyvää aivan liikaa muutenkin, että jaksaisin vielä sen kevytironista fantasiointia! Minulle kirjallisuus kun ei viime kädessä ole ”helpotusta arkeen”, joka toki disclaimerina näitä hölinöitäni lukiessa mainittakoon.

Ehkä olisin kaivannut myös rakenteellisella tasolla repimistä: kokoelman tekstit ovat lopulta keskenään liiankin samanlaisia, ”twee” kieliasu liian uniformi, ilmava rivitysratkaisu on liian monessa tekstissä, jne.

Niinä tekstien, paremman termin puuttuessa, värisävy on kokemuksessani keskenään liiaksi sama, mikä toisaalta alkaa syödä yksittäisten tekstien tehoa, toisaalta liudentaa kokonaisuutta pikemminkin romaanin suuntaan, mikä ei taasen tuntuisi olevan teoksen sisäisen logiikan mukaan tarkoituksellista ja niinpä yhtenäisyys on vääränlaista, liian samankaltaista.

Novellikokoelma nimenomaan teoksena ei ole mikään helppo juttu rakentaa.

Entä miten tällaisen toimivan teoksellisuuden vaatimus suhteutuu aiemmin hahmottelemaani idealismiin?

Luoja tietää.

Sinänsä en ymmärrä, miten kukaan voi kirjoittaa tai väittää kirjallisuudesta yhtään mitään.

[Kirja Vieköön! · Rating 5 out of 5]

Neiti U on hilpeä ja humoristinen; se on kokeellinen ja uutta luova. Hyvää on tietysti myös erilaisten seksuaalisten suuntautumisten kohtelu aivan tavallisena asiana. Turusen tapa kirjoittaa on huikean omintakeista ja nautittavaa. Kirjailijan persoonallinen ote käy ilmi jo teoksen pitkästä ja huumoria lupailevasta nimestä. Teoksen suola ja sokeri on vinksahtaneiden tarinoiden ohella Turusen kieli. Hän luo omintakeisia sanajohdannaisia, joilla ilmentää vinoa huumoriaan. Vietävän veikeä lukukokemus.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Hauska vinha neuroottisen mielen kirjallinen ajatusflow, tunteiden ja ajatusten ilmiantojen ketjutusta. Ihmissuhteista noin pääosin. Olin yllättynyt kuinka tämän tyyppisestä tekstimassasta syntyi eheän oloisia kertomuksia. Ajoittain raskasta lukea, koska informaatiotulva valtaisa ja ajattelun metronominen nakutus hengästytti.

[Laura Walin · Rating 2 out of 5]

Olenpa iloinen, että tulin lukeneeksi Turusen romaanin (Sivistynyt ja miellyttävä ihminen) ennen tätä esikoista, joka on siis novellikokoelma. Nimittäin kaikki ne elementit, jotka romaanissa yhdistyvät valloittavaksi, omantyyliseksi kokonaisuudeksi, ovat läsnä aihioina jo näissä novelleissa. Ja koska ne olivat jo romaanin perusteella tuttuja, ne eivät enää tuntuneet niin ainutlaatuisilta.

Koska eri tyylejä ja tapoja kirjoittaa käytiin läpi ikään kuin yksi kerrallaan, ne tuntuivat enemmän kikkailutyyppisiltä kokeiluilta kuin isompaa tarkoitusta palvelevalta tavalta ilmaista asioita. Turuselle käy ehkä omassa lukuhistoriassani samoin kuin Mikko Rimmiselle: kun kirjailijan oma tyyli on niin omalaatuinen, sen lumo myös nopeasti haihtuu.

Pääosassa kokoelman novelleissa on hyvin oman navan ympärillä pyöriskelevä elämä- ja ihmissuhdepiehtarointi. Tämäkin oli Sivistyneestä ja miellyttävästä ihmisestä tuttua, mutta siinä oli onneksi paljon muitakin ulottuvuuksia. Tässä teemastakin tulee hieman monomaaninen vaikutelma.

Ylläolevat kriittiset lukukokemushuomiot eivät toki vie pohjaa pois siltä, että sanojen käyttäjänä Eeva Turunen on aivan huikean taitava ja onnistuu luomaan yllättävillä uudisyhdyssanoilla hienosti tiivistettyä tunnelmaa.

[A · Rating 4 out of 5]

Kerrassaan ihastuttava esikoisteos. Eläväinen kokoelma epävarmuudesta sekä kohtaamisesta ja sen vaikeudesta. Ilmaisu on tarkkaa ja kieli kaunista. Omiksi suosikeikseni nousivat erityisesti ensimmäinen, toinen ja viimeinen teksti. Vaikka tunnelataus on välillä raskaskin, Turusen tavassa kirjoittaa on jotakin sellaista joka jättää hymyilemään kirjan päätyttyä.

[Simppu · Rating 4 out of 5]

Odotin, että tämä ei olisi yhtään minun kirjani, mutta se yllätti positiivisesti. Jotenkin samaan aikaan tosi absurdi ja erittäin maanläheinen. Sopi erityisen hyvin luettavaksi aamuneljältä, kun ei saa unta.

[Katja]

En osaa antaa tähtiä. Hämmentävä, ärsyttävä, virkistävä romaani, joka antaa jotain uutta. Mainio!

[Mela Kanootti · Rating 4 out of 5]

4-5 tähteä, oli ajoittain ehkä vähän puuduttava, mutta pääpiirteittäin lämmin, tarkka, herkkä ja jotenki aika kivuliaan samaistuttava myös, kuitenki tosi lämmin ja turvallinen...

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

Kiehtova! Tuntui että tässä pääsi kurkkimaan maailmaa kummallisista näkökulmista, joista osa tosi samaistuttavia. Kipeät asiat ja hauskuus vuorottelivat saumattomasti.

[Veera · Rating 5 out of 5]

Vihdoin sain tartuttua tähän...ja aivan ihanaa lyhytproosaa se onkin! Ihmisten oikukkuuksia ja neuroottisuuksia kuvataan hersyvällä lämmöllä ja pehmeydellä. Tarkkanäköinen ja analyyttinen, samalla lapsenomaisen vilpitön ja suorasukainen, ilkikurinenkin. Hahmojen pyörittelemät ajatukset ja epävarmuudet valuvat sivuilta tajunnunanvirtavyöryminä. Kaikkein ilahduttavinta oli kieli – riemukkaat yhdyssanat ja kurittomat lauserakenteet, ja useinkin piti laskea kirja hetkeksi alas, jotta voi vähäsen kikattaa ääneen. <33

[Susa · Rating 3 out of 5]

Kiehtova ja omalaatuinen, paikoitellen omaan elämään kipeästi osuvan koskettava, mutta tyyli oli myös hyvin puuduttava ja tylsähkö. Yhtä aikaa soljuva ja vaikea luettava. Hyvin outoa!

[Susanna (luensiisolen) · Rating 4 out of 5]

En oikein tiennyt mitä ajatella tästä kirjasta sitä lukiessani, mutta lopulta pidin tästä aika paljon ja jopa nauroin ääneen monille kohdille. Hieman epämääräisiltä näyttäneet pitkät pätkät tekstiä pitivätkin sisällään soljuvaa ja kaunista kieltä joka kuvasi hyvin neuroottisesti kierteleviä ajatuspolkuja. Välillä näihin ajatuspolkuihin tuntui eksyvän kun ne jatkuivat kiihtyvällä tahdilla eteenpäin ilman hengähdystaukoja, mutta vaikka tekstiä oli ajoittain raskas lukea niin omaperäiset rakenteet imaisivat myös mukaansa. Tästä olisi saanut ehkä irti vielä enemmän jos tätä ei olisi lukenut väsyneenä työmatkoilla, mutta oli kyllä silti miellyttävä ja virkistävän erilainen lukuelämys.

[Suketus]

No nyt oltiin erikoisilla laduilla. En osaa antaa tähtiäkään (no, en yleensä muutenkaan), sillä en oikeastaan pitänyt tästä kirjasta, mutta silti ilahduin sen villiydestä ja outoudesta ja hulvattomasta kielellä ja ilmaisulla leikkimisestä. Mania, neuroosit, salatut ja piiloon siivotut tunteet ja käytösmallit pulpahtelevat pintaan näissä seitsemässä anteeksipyytelemättömässä novellissa. Huh!

[Tomi · Rating 5 out of 5]

Tätä on nyt vähän joka suunnasta kehuttu ja onhan tämä erinomainen. Tyyli on hallittu ja mietitty ja omanlaisensa, havainnot ihmisistä ja ihmissuhteista on tarkkoja ja todellisia. Hauska, surullinen, samastuttava. Eri hyvä. (Seassa oli yksi vähän heikompi juttu, mutta sekin oli oikeasti aika hyvä.)

[Han_na · Rating 5 out of 5]

Tykkäsinkö? Rakastin.
En ehkä niinkään sitä, mistä tämä kertoi (vaikka vilijonkkamaiset naisihmiset herättävät fiktiossa aina samaistumisen tunteita), vaan ensisijaisesti sitä, miten tämä kertoi.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Eeva Turusen esikoisteoksen huomiotaherättävä nimi oli tullut tutuksi, mutta kirja oli jäänyt lukematta. Erinomaisen Sivistynyt ja miellyttävä ihminen -romaanin myötä oli ilman muuta selvää, että tähän esikoiseenkin on tutustuttava, sen verran jykevän vaikutuksen Turunen kirjallaan teki.

Esikoinen ei ole romaani, vaan lyhytproosaa. Se sisältää seitsemän erillistä tekstiä. Novellikokoelmaksi tätä ei ole jostain syystä luokiteltu, eivätkä nämä tekstit oikeastaan ihan novelleja olekaan. Kirjoitukset pyörivät ihmissuhdeteeman ympärillä ja tarkastelevat maailmaa omintakeisesta, aika neuroottisesta ja kulmikkaasta näkökulmasta.

”Tulivuori saattaa purkautua tänään, neiti N sanoo”, esimerkiksi, kertoo neiti N:stä ja neiti K:sta, jotka ovat matkailemassa Islannin kaltaisessa paikassa. Näkökulma on neiti N:n, joka tarkastelee maailmaa huolellisesti ja näkee sen täynnä yksityiskohtia, joista monet ovat vähän ahdistavia ja huolestuttavia. Neiti K nautiskelee elämästä, eikä jää pohtimaan onko hotellihuoneen luonnottoman korkean vuoteen alla merkkejä luteista tai voiko kylpyhuoneen mahdollisesti saastaisia vanulappuja käyttää.

Eeva Turunen on kielenkäyttäjänä melkoinen tyylittelijä. Otetaan esimerkki tilanteesta, jossa neiti N on ollut hotellin aulassa valikoimassa postikortteja lähetettäväksi matkalta. Neiti N ostaa lunnikortin, mutta arvelee, ettei voi lähettää sitä, koska matkalla ei ole vielä nähty lunneja omin silmin. Sellainen olisi falskia. Neiti N kuvailee, miten hän inhoaa kortteja, joiden kuvassa on monta erillistä kuvaa. Kuvaus karkaa liioitteluun asti, kunnes neiti N päätyy tähän:

Neiti N ajattelee: olen saanut tarpeekseni. Neiti N ajattelee: lähetän seuraavalta matkaltani yksivärisiä kortteja, kuva-aiheettomia värilappuja, joihin kirjoitan huokoiset värssyt niin kuin siveltimen hajamieliset kiskaisut, hatarat hetket. Jäljennän otteen maisemasta yhdellä vedolla, hän päättää. Minähän olen tiivistäjä, neiti N luonnehtii itseään.

Turusen ilmaisu on omaperäistä. ”Henkareiden tippumisesta seuraa tietynlaista henkarintippumisvoimattomuutta.” Hauskaa vai teennäistä? Päätä itse, mutta minusta Turusen ilmaisu on luovaa, kekseliästä ja hauskaa. Osa teksteistä on tajunnanvirtamaista yksittäisten rivien listaa, sekalaisia ja vähän pakkomielteisiä ajatelmia, joita vyöryy loputtomiin. Tämäkin on tyylikeino, joka joitain lukijoita työntää kauemmas.

Kirjassa on monia hienoja hetkiä. ”Parahin tekninen isännöitsijä,” tuo mieleen kirjeet uurnanvalmistajalle Sivistyneestä ja miellyttävästä ihmisestä. Näennäisesti taloyhtiön asioihin liittyvien huolten listauksena alkava kirjoitus saavuttaa vimmaiset kierrokset. ”Ei, en haluaisi tänne helmenharmaata” kuvaa unettoman arkkitehdin pyöriskelyä työväenopistohankkeen ympärillä: ”päivän loppupuolella tapahtunutta: kuulin, että eräältä toiselta suunnittelijalta on tilattu täydentävää sisustustyötä työväenopistoon, jonka minä piirsin”. Vähemmästäkin menettää yöunensa.

Aivan Sivistyneen ja miellyttävän ihmisen tasaisuuteen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa ei yllä. Jokainen seitsemästä tekstistä ei minua kosketa aivan yhtä tenhoavasti. Se on ymmärrettävää ja hyväksyttävää; kokonaisuutena Neiti U ja niin edelleen on kuitenkin hurmaava teos, jota on helppo suositella Sivistyneestä ja miellyttävästä ihmisestä nauttineille Eeva Turusen proosan ystäville.

[Laura]

”Pidättyväinen aurinko piileksii epätasaisessa pilvitäkissä.”

Ihastuin tähän omalaatuiseen opukseen niin suuresti, että luin sen melkein yhdeltä istumalta. Kieli on aivan riemastuttavaa, neuroottiset neidit (vai yksikö vain?) tunnistettavia ja hykerryttävän raivostuttavia, tunnelmat kiehtovia ja kokonaisuus kaikessa eriskummallisuudessaan aivan mestarillinen.

”huomaan: vieläkään minua ei itketä
piti itkettää, mutta ei itketä
ajattelenpa päättynyttä ihmissuhdetta ja erityisesti sen huonoa loppua
ajattelen sitä, miten loukkasin toista monin tavoin
samaistun toiseen täyttä päätä
olen tosiasiassa viikkokausia samaistunut häneen useita kertoja päivässä
kerran samaistuminen tapahtui metron oviaukon huulilla ja unohdin jäädä pois kyydistä
koetan työntää muiston loitommalle, muttei se työnny
on kuin valtavaa kivipaatta lykkäisi ihmisvoimin
kas, hieman jo kyynelkanavat aktivoituvat
silmien rapse lakkaa
on suljettava silmät, jotta kosteus ei karkaa
ihanaa, miten voin kerrankin pyöritellä sulavasti silmämunia
syntyy mukava laadukkaan kuulalaakerin vaikutelma”

[Jaana V · Rating 3 out of 5]

Luin tämän kirjan yhden sunnuntain aikana. Pitäisi ehkä lukea toistamiseen ajatusten selkeyttämiseksi, mutta verekseltään kokemus jäi ristiriitaiseksi.

Pidin Turusen tuoreesta, sanoja (ja rakenteita) rohkeasti uusiokäyttävästä tyylistä ja erityisesti niistä kohdista, joissa kuvataan keskushenkilön liikuttavan tunnistettavaa käyttäytymistä ja ajattelua kaikessa kompleksisuudessaan ja kunmallisuudessaan - toisin sanoen inhimillisyydessään. Toisaalta teosta (josta en ollut aina ihan varma, luinko tarinakokoelmaa vai episodimaista romaania - eikä sen niin väliäkään) tuntui vaivaavan jonkinlainen pintapuolisuus ja hahmottomuus, joka kävi paikoin aika puuduttavaksi, ikään kuin itsensä ympärillä kiertäväksi, ahtaaksi. Joka tapauksessa kiinnostava esikoisteos!

[Junna · Rating 4 out of 5]

I just adored this book. When I first began reading this, the text felt like foreign language with poor grammar. However, once I got used to it, the unique writing was so immersive. I think I even ended up liking the first short story the best, although it was probably due to the relatability of main character. Never have I read a story with a first person narrative so akin to real. It was just so marvelous to read. As for the other stories in the book, only a few were boring. One which read like a rambly email was just awful. Most however, were quirky and heart-warming and made me go: "Hmm...that's really interesting". In other words, the book was entertaining as well as thought provoking, which is just about everything one actually looks for in a book.

[Toni · Rating 3 out of 5]

Lausetasolla monia ihan huikeita oivalluksia, kokonaisuutena raskaanpuoleinen. Tähän joutui keskittymään samanlaisella intensiteetillä kuin runokirjallisuuteen, kevyempi ote johti monta kertaa siihen, että tipahti muutaman lauseen jälkeen kärryiltä. Kirja, jota on helppo arvostaa kielellisen ja ajatuksellisen rikkauden takia, mutta toisaalta lukuprosessi tuntui monasti työläältä ja hetkittäin uuvuttavaltakin. Oli tässä kuitenkin sen verran potentiaalia, että uskoisin lukevani Turusen aikaansaannoksia myös jatkossa.

[Lyyra Virtanen · Rating 3 out of 5]

Kalevauva.fi-yhtyettä siteerakseni: "Mitä tästä pitäisi ajatella?"

Romaani ei herättänyt ainakaan negatiivisia tunteita, mutta minulla kesti aika kauan päästä kiinni punaiseen lankaan, jos sitä oli, en tiedä pitääkö olla! Turusen tyyli kirjoittaa ilahdutti minua kyllä suuresti, mutta jotkut luvut(? osiot? tekstit?) olivat ehkä toisia parempia, ja romaani alkoi ehkä väärästä kohdasta. Tätä pitäisi oikeastaan sulatella ennen kuin antaa mitään arvosanaa, mutta palaan sitten muokkaamaan tätä arvostelua myöhemmin, mikäli se on tarpeen.

[Mari Moisio · Rating 1 out of 5]

Aivan käsittämätön kirja. Novellikokoelma, jonka itsekeskeisiä henkilöitä ja heidän haahuiluaan oli vaivaannuttavaa seurata. Jos se oli huumoria, niin ei minun huumoriani. Jos se oli kuvaus nykyisten nuorten naisten elämästä, niin olen surullinen. Ja jos se oli joku kaunokirjallisuuden suuri lupaus, olen huolissani kotimaisen kirjallisuuden tasosta. 5 vaille etten jättänyt kesken.
Älä tuhlaa aikaasi tähän.

[Lumissa · Rating 3 out of 5]

Ihanan neuroottisia henkilöitä ja monin paikoin nautittavan harkittua ja kevyen kokeellista kieltä. Kirjan sivumäärään ja seitsemään novelliin mahtuu kuitenkin tyhjäkäyntiä ja toistoa aavistuksen liikaa. Alun ja lopun novellit olivat viimeistellyimpiä ja toimivimpia, keskivaiheilla oli enemmän löysää. Napakoilla päälauseilla havainnoiva minäkertoja voi toimia kerran, ehkä jopa kahdesti, mutta loput olisi voinut jättää pois.

[Jari Mäkelä · Rating 3 out of 5]

Kaksi ensimmäistä novellia pakottivat jatkuvasti tallentamaan parhaita kohtia myöhemmin maisteltaviksi, niin mahtavaa oli niiden kieli keksittyine sanoineen ja skalpelinterävine havaintoineen persoonallisuuksista, arjesta ja ihmissuhteista. Valitettavasti loput viisi novellia eivät enää kantaneet samalla tavalla.

[Elisa · Rating 4 out of 5]

Pidin niin monista seikoista tässä kirjassa: kirjoitustyylistä, neuroottisista henkilöistä, joita oli kuitenkin kuvattu sympaattisesti, analyyttisesta pohdiskelusta jalauserakenteista, jopa hieman ärsyttävästä hämmentävyydestä, huumori oli myös mieleeni. Jostain syystä aloin kuitenkin loppua kohden jo hieman uuvahtaa, onneksi sivumäärä oli kuitenkin hyvin kohtuullinen.

[Eemil Kontu · Rating 5 out of 5]

Loistava kirja. Neurooseja, ajatuksen holtitonta virtausta, samaistumista.

Yksi lempparikohta: "kiinteät vuokra-asuntojen laudat ovat saastaisia, eikä niitä saa puhdistettua millään konstilla
...hänen uusi tyttöystävänsä huokuu leikkuulautarentoutta ja valjastaa leikkuualustakseen milloin minkäkin tasopinnan"

[Petja · Rating 3 out of 5]

Maneerinen. Hauska. Erityisesti jäi mieleen kohta, jossa joku lukuisista eri neideistä yritti avata ikkunan, muttei ymmärtänyt sen toimintalogiikkaa ja ajatteli: "Haluan ymmärtää heti". Myös novelli, joka oli kirja tekniselle isännöitsijälle oli hauska siinä, että se toi mieleen oman yläkerran naapurini.

[Lucy_van_pelt · Rating 4 out of 5]

Oikein näppärä, pidin! Joku voisi sanoa kikkaileva mutta ei mua haitannut. Joka kappale oli eri ihmisen pohdintaa suhteestaan. Todella neuroottista menoa, aivan tosi läheltä liippasi tällainen ajatuksen juoksu monessa kohtaa. En yleensä lue mitään tällaista, ihan virkistävää. Kaikki henkilöt oli vissiin akateemisia ja moni taiteisiin kallellaan ja kovin fiksuja. Eli ei mitään samaistumispintaa😃