Ensimmäinen osa käsittelee islamia yleisesti, sen historiaa, perusoppeja ja oppiriitoja. Hyvä tiivistys, mikäli perusasiat ovat lukion uskonnontuntien jälkeen päässeet ruostumaan (tai niitä ei ole koskaan opiskellutkaan).
Toinen ja etenkin kolmas osa käsittelevät ajankohtaisempia asioita, jihadin juuria viime vuosisadalla ja globaalia jihadismia Afganistanin sodan jälkeen. Jälleen hyvä tiivistys asioista, jotka ovat olleet pari vuotta päivittäin uutisissa, mutta joista yksittäisten uutisjuttujen perusteella on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa.
Kuten aina, mitä ajankohtaisempi kirja on, sitä nopeammin se pyritään saamaan markkinoille ja joissain kohdissa tekstiin on jäänyt turhaa toisteisuutta ja hiomattomuutta, mutta muuten kirja etenee selkeästi ja helppolukuisesti. Köykäisin kappale on kenties "Jihad Suomessa", jonne kiireellä on saatu Turun puukotus viime syksyltä, mutta juurikaan muuta sanottavaa Kalevalla Suomen tilanteesta ei ole.
Omiin kokemuksiinsa jihadistien vankina Kaleva viittaa vain kirjan johdannossa, mutta niihin ei palata kirjan mittaan. Tämä on kenties hyväkin asia, sillä kirja pyrkii asian neutraaliin käsittelyyn ja kenties vankeusajan yksityiskohdilla mässäilevä kohupaljastuskirja olisi ollut painoarvoltaan vähäisempi.