3,5 tähteä
Tämä kirja oli samaan aikaan todella hyvä sekä paikoitellen erittäin ärsyttävä.
Pidin kirjassa siitä, kuinka monipuolisesti se käsitteli diginomadina elämistä ja otti huomioon lukuisia siihen liittyviä asioita ja yksityiskohtia. Kirjassa puhuttiin ystävyyssuhteista, lasten kanssa matkustamisesta sekä kaikenlaisista pienistä asioista, joita diginomadin elämässä on hyvä miettiä – kuten esimerkiksi siitä, kuinka tärkeää on tietää, miksi matkustaa, sillä pelkkä matkustaminen itsessään ei tuo iloa, vaan on vain väline sen jonkun itselleen tärkeämmän saavuttamiseen/kokemiseen.
Mikä kirjassa kuitenkin ärsytti oli sen lentokeskeisyys. En itse ajattele, että elämä diginomadina tarkoittaisi jatkuvaa lentelyä ympäriinsä, mutta kirjoittajalle se tarkoittaa nimenomaan sitä, mikä tuntuu jotenkin todella vastuuttomalta ajatustavalta vuonna 2018 kirjoitetussa kirjassa.
Kirjassa käsitellään paljon lentojen buukkaamista, loungeja, kantisohjelmia ja ylipäätään kaikkea jatkuvaan lentämiseen liittyvää ja nyt kun mietin, ei kirjassa liiemmin edes taidettu puhua mistään muusta tavasta matkustaa jos ei lasketa julkisella liikenteellä kulkemista reissukohteessa.
Kirja oli kirjoitettu selkeästi amerikkalaiselle kohdeyleisölle ja monet sen jutuista pätivät oikeastaan vain tähän yleisöön. Kirjasta sai silti kuitenkin paljon irti näin Pohjoismaista tulevanakin.
Sanoisin siis, että pidin paljon kirjan “hyvistä osioista”, mutta ärsyynnyin samalla valtavasti siitä, kuinka diginomadina olemista lähestyttiin ajatuksella, että se tarkoittaa ihan jatkuvaa lentelyä sinne tänne ja glamorisoitiin sellaista “vapaata elämää”.
Itselleni ei myöskään kolahtanut se, kuinka kirjassa lopulta päädyttiin suosittelemaan asuntojen ostamista porukalla ympäri maailmaa ja suosittelemaan niihin huonekaluja.
Minulla ei ole lapsia, mutta parhaiten kirjasta jäi mieleen Leo Babautan kirjoittama kappale, jossa hän kertoo, kuinka he matkustavat vaimonsa ja kuuden lapsensa kanssa ja miten paljon heidän lapsena ottavat osaa matkan suunnitteluun sekä vastuuta matkalla ollessa. Koko perheen matkustaessa jokaisella on vain käsimatkatavaroihin mahtuva reppu ja kaikki pesevät itse pyykkiään käsin. Lasten kanssa matkustamisesta puhutaan usein haastavana ja tavaramäärää tuskaillaan, joten oli virkistävää kuulla, kuinka Babauta nosti lasten kanssa matkustelua esiin loistavana ja opettavaisena kokemuksena lapsille.
Jos olet kiinnostunut diginomadin elämästä, voi kirjasta saada hyviä ajatuksia ja ideoita, mutta varaudu tosiaan siihen, että teos on hyvin jenkkikeskeinen ja ainoa diginomadielämän toteuttamistapa on jatkuva paikasta toiseen lentäminen.