Nuoren Ari Halikon koko elämä mullistuu talvisena yönä vuonna 916, kun kahden suvun välinen verikosto huipentuu talonpolttoon ja Halikon koko suvun veriseen tuhoon. Tästä alkaa Arin koko elämän läpi käyvä kostotie, joka vie hänet loputtoman idäntien läpi, orjasta soturiksi ja soturista päälliköksi, takaisin riitaisten suursukujen hallitsemaan Suomeen.
Vanhan Väinämöisen, suomenheimon kuninkaan, ylläpitämä hatara rauha järkkyy pian pahan kerran kostonhimoisen sotapäällikön saapuessa sotureineen rakentamaan sukunsa kotia uudelleen ja maksamaan vanhoja verisiä velkoja.
Voiko kerran miekkaan tarttunut Ari enää välttyä kostonsa seurauksilta, kun ruotsalaiset, suomalaiset ja hämäläiset kaikki imeytyvät mukaan sodan kurimukseen ja metsäiset rannat peittyvät savuun ja ruumisröykkiöihin?
Tämä Tuomas Myllylän suurteos kokoaa yhteen jo aiemmin julkaistut Pakanoiden ensimmäisen ja toisen kirjan, sekä aiemmin julkaisemattomat kolmannen ja neljännen kirjan.
Varsin synkkähenkinen teos, jossa kukkii mustan huumorin kukka. Mikäli mittelöt, sota ja kosto eivät kiinnosta juonessa, kannattaa tämä sarjakuva jättää hyllyyn. Loistavasti rakennettu tarina, jossa on syvyyttä ja henkilöhahmoilla omat persoonat.
Verinen kostotarina tuntui etukäteen ja vähän matkan varrellakin turhan matalamieliseltä. Kaiken väkivallan ja todella toksisen maskuliinisuuden alla oli kuitenkin kaikenlaista muutakin: itseironiaa, historiantutkimusta, Kalevala-intertekstuaalisuutta ja ihan taitavaa tarinan kuljetusta. Kyllä tässä sivut kääntyivät nopeasti, välillä toki veristen taistelujen nopean ohittamisen takia.
Tämä teos ansaitsisi viimeistellymmän toteutuksen. Piirrostyyli on kyllä toimiva, mutta hieman luonnosmainen. Toisaalta ei tähän mikään liian puleerattukaan tyyli sopisi, koska miljöö ja tarina ovat sen verran karuja.
En mitenkään inhonnut tätä, mutta "mies kostaa" on vaan nyt turhan väsynyt premissi ja mieshahmot olivat kaikki myös samanlaisia. Kaikilla oli pohjalla samat syyt toiminnalleen ja kolmasosan luettuani jo totesin että jeskamandeer miten rasittavia mieslapsia. Naisten roolissa pilkahti välillä monisyisemmät motiivit ja kiinnostavammat tarinat, mutta niihin langanpätkiin ei kuitenkaan tartuttu. Vähäisiin naishahmoihin oli koitettu saada mukaan toimijuutta, mutta roolit jäivät niin pieniksi että harva pääsi kehittymään millään tavalla ennen kuin olikin jo aika kuolla ja kärsiä miesten päätöksistä.
Oispa ollut todella paljon kiinnostavampaa jos tarinassa olisi seurattu päähenkilön kauppamatkoja idänmaassa, sitä miten hänen suhteensa Anjaan kehittyi ja annettu enemmän mahdollisuuksia myös Anjan hahmolle itseasiassa näyttää kuka hän on ja ehkä myös miksi ihmeessä niinkin fiksun oloinen tyyppi on lyönyt hynttyyt yhteen rautakautisen Batmanin kanssa, kun toinen vaan jurottaa ja silpoo pahiksia eikä kuuntele minkäänlaista järkipuhetta.
Eipä tässä toisaalta mielestäni mitenkään erityisemmin ihannoitukaan hahmojen toksista maskuliinisuutta, vaan annettiin ymmärtää että eihän tässä hyvin käy. Silti tosi paljon mieluummin lukisin tarinan jonka keskiössä ei ole miehen pakkomielle verikostoon, koska se tarina on nyt jo kerrottu niin monta kertaa.
Kauan odottamani päätös Pakanat -saagalle. Kyllähän kaksi viimeistä kirjaa vievät Ari Halikon kosto-tarinan kunnialla loppuun, mutta eivät täysin täyttäneet omia, ehkä turhankin koviksi nousseita, odotuksia. Ehyt kokonaisuus kuitenkin.
Vaikkei teoksen sisältöön mitenkään liitykään, niin en nyt malta olla kommentoimatta julkaisupolitiikkaa. Hiltusen esipuheesta: "On erinomainen idea koota saaga yksiin kansiin." Periaatteessa noin, mutta kun itsellä oli aiemmat osat (jotka nyt jäävät turhiksi hyllyntäytteiksi) niin paljon mieluummin olisin vain hankkinut nuo kaksi viimeistä kirjaa erillisenä niteenä. Etenkin kun ne yhdessä eivät edes ole kuin kolmannes koko tarinasta.
Pakanat saa myös arvokkaan päätöksen ja on kokonaisuutena hieno sarjakuvateos.
Osien 1-2 lataamien odotusten (Kirja 1, Kirja 2) jäljiltä jäi tämän kirjoittajille kuitenkin hieman valju olo. Kolmas osa tutkii ansiokkaasti toisen kirjan pohjustamaa poliittista tilannatta jossa toisiinsa kietoutuvat niin politiikka, suku, ja sota, mutta neljännessä kirjassa joko tekijä, tai lukija alkoi väsyä (tai kenties Ari Halikko itse väsyi tarinaansa). Viimeisen osan sarjakuvasivuilla on nimittäin kyllä sotaa ja väkivaltaa on määrällisesti varmaan eniten ja tiheiten, mutta alkuosien kiehtova kerronnan vimma jäi lopun väkivaltahuipennuksen lukukokemuksessa tavoittamatta. Ja aivan viimeisistä n. viidestä sivusta jää jäljelle olo että tekijä on hakenut turhankin nätin ja perinteisen lopetus, jossa haasteita tarjoava synkkä maailma turhankin helposti sulkeutuu yksinkertaiseksi idylliksi.
Taide on erinomaista siinä suhteessa että kautta linjan tyyli ja ilmaisu tukee kertomusta lähestulkoon täydellisesti.
Viikinkiajasta Suomessa kertova komea sarjakuvaromaani.
Minulla oli etukäteen epäilykseni tarinan ja piirrostyylin suhteen, mutta turhaan. Molemmat toimivat erittäin hyvin. Tarina olikin mukaansa tempaava ja rujo piirrostyyli tuki tarinaa hienosti.
Harmi vain, että sarjakuvaromaanin loppu - eli 4. osa - väsähtää ikävästi sekä tarinan että kuvituksen osalta. Ilman tätä lopun pientä pettymystä olisin antanut 4/5 tähteä.
Mutta onhan tämä hienoa, että tällaisia tehdään nykyään Suomessa!
Kunnon kostotarina ja runsaasti toksista maskuliinisuutta, mutta onneksi myös monenlaisia hahmoja, erinomaista äksönpiirtämistä ja hienosti rullaava tarina.
Melkein yhtä julma kostotarina kuin kirjasssa Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkiahänen päälleen. Lähes yhtä verinen kuin rössypottu (mutta raaempi!). Kehopositiivisempi kuin Cosmopolitan. Uskottavampi kuin Raamattu.
Hyvää sarjakuvaa ja uskottavan oloista ajankuvaa viikinkiajan Suomesta. Eli verta roiskuu lumelle ja suvun kunniaa puolustetaan miekalla.
Pakanat jatkaa samalla laadulla kuin alussakin: piirrosjälki on karua, hahmoja tippuu paljon hengiltä ja meno on viikinkiajan realismia. Jos piti ensimmäisestä osasta, pitää tästäkin varmasti. Pidän erityisesti hahmojen ulkoasuista, sillä monissa vähän realistisemmissa sarjoissa hahmoja on hankala erottaa toisistaan, mutta tässä sitä ongelmaa ei ole. Hahmot ovat myöskin inhimillisen ilmeikkäitä.
Harmillisesti laatu ei pidä ihan loppuun asti, vaan viimeinen osa tuntuu jo melko pikakertaukselta tapahtumista. Myös piirrosjälki on yksinkertaistetumpaa tässä viimeisessä osassa. Kirjassa on myös monia pikkuvirheitä (kirjoitusvirheitä, puhekuplien teksti leikkautuu pari kertaa pois, ainakin kerran sivuja väärässä järjestyksessä), jotka sitten tekevät kirjaan hätäisesti tehdyn fiiliksen. Erityisen oudolta tuntuu kirjan alkupuhe, jossa kehutaan koko teoksen olevan vihdoin yksissä kansissa, vaikka osia 3 ja 4 ei ole entuudessaan koskaan edes julkaistu.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos, mutta ei ikävä kyllä saa vauhtia pidettyä loppuun asti.