Eletään 1480-lukua. Rautaparran tilalla päivät rytmittyvät vuodenkierron mukaan. Perheen nuorin poika Tenho näkee synkkiä unia verisestä härästä, joka heittää uhkaavan pilven koko perheen ylle. Varpu-sisko joutuu ikävän tragedian johdosta ottamaan enemmän vastuuta tilan asioista, mutta hänellä on myös omat salaiset retkensä. Samaan aikaan kantautuu huhuja suuresta eläimestä, joka tekee ympäri maata tuhojaan. Uhan kasvaessa Tenho lähtee yhdessä tietäjän kanssa etsimään neuvoa lappalaisilta noidilta.
Myyttisen maailman tietäjät tarvitsevat härän päihittämiseen sotilaallista voimaa, huoveja, joihin perheen vanhin lapsi Heiska on tutustunut Olavinlinnassa työskennellessään. Rautaparran perheen kohtalonhetkiä käydään taistelussa isoa härkää vastaan. Tuoni on ahnas, virta vuolas.
Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan toinen romaani ammentaa aineksia historiallisen Savon sydämestä, lumoavista metsämaisemista ja jännittävästä suomalaisesta mytologiasta.
Mikko Kamula on Tampereella asuva kansanperinteen tutkija ja harrastaja. Hän on opiskellut folkloristiikkaa, kansantiedettä ja historiaa Turun yliopistossa ja työskennellyt kulttuuriperinnön erikoissuunnittelijana Metsähallituksen Luontopalveluissa. Kamula vaeltaa mielellään tuhansien järvien maassa ja kuvittelee, millaisena muinaiset suomalaiset ovat metsämme nähneet.
Mikko Kamulan Iso härkä teos kuvaa isoa härkää, josta Juko Rautaparran nuorin poika Tenho näki painajaisia. Suuren suuri härkä, joka kasvoi joka kerta suuremmaksi, kun Tenho näki sen unessa. Lähistöltä alkoi kuulua huolestuttavia uutisia siitä, miten iso härkä tappoi ihmisiä ja tuhosi rakennuksia. Tenho oli Yörnin äijän opissa oppimassa tietäjäksi. Unet tiesivät jotain tulevaksi ja se tuleva oli unissa pelottavaa. Tenho oli vielä nuori poika, joten painajaiset suuresta härästä, joka ajoi häntä takaa, uuvuttivat häntä. Tenho oli Juko Rautaparran nuorempi poika ja Varpu oli hänen tyttärensä. Vanhin poika oli nimeltään Heiska ja Jukon vaimon nimi oli Mateli. Perhe tuli tutuksi Mikko Kamulan Ikimetsien sydänmailla teoksesta, joka aloitti 1480-luvulle sijoittuvan Metsän kansa -sarjan. Ihastuin suunnattomasti jo Ikimetsien sydänmailla teokseen, ja Iso härkä vei minua kovaa kyytiä ympäri keskiaikaista Savoa, kyytiä, josta pidin mielettömän paljon. Mikko Kamula on rakentanut onnistuneen sarjan historian aineksista, johon hän on keitellyt mukaan mytologiaa ja fantasiaa myös lappalaisten historiasta. Taru alisesta tulee tutuksi kirjan sivuilla, kun haetaan keinoja nujertaa härkä joillakin keinoin. Niihin keinoihin tarvitaan sekä taikuutta, magiaa että suuria sotajoukkoja, jotka koostuivat myös taruolennoista. Isolla härällä oli uskomattomat voimat. Kirjailija on luonut keskiajan saagan, joka sisältää runsaasti tietoa keskiajan asuinoloista, ihmisistä, yhteiselosta ja muuttuvasta maailmasta. Olavinlinnan rakentaminen tulee tutuksi, samoin Viipurinlinna. Historiaan tutustuminen käy kuin luonnostaan kirjan sivuilla, joita ei malttaisi jättää millään kesken.
Ensimmäisen osan tapaan poikakirjatyyppinen tapahtumavetoinen tarinankuljetus jatkuu myös Isossa härässä. Uhkaava härkä sitoi tapahtumat ensimmäiseen osaan verrattuna yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. Poikakirjalle ominaisesti maailma on miesten ja poikien temmellyskenttä, ja sivuosassa olevat naiset ovat olemassa miesten kautta.
Kaikesta huolimatta nopealukuista mökkilukemista, ja jatkan sarjan lukemista. Mytologisista elementeistä pidän edelleen. Ensimmäisen osan mytologia oli ennestään tuttua, mutta härkämyyttiin en ollut aiemmin törmännyt.
Tämä sarjan toinen osa oli selvästi edeltäjäänsä synkempi ja tapahtumia oli runsaasti. Tarinan maailma ja henkilöt veivät silti mukanaan. Ja onhan se vaan upeaa, että joku kirjoittaa auki suomalaista tarustoa maahisineen ja vetehisineen!
"Heiska hymähti. Varmaan juuri tämän vuoksi miehet metsästivät ja miehet tekivät kotityöt. Olihan norppa hauskan näköinen, mutta yhdestä sellaisesta riitti ruokaa moneksi päiväksi. Siinä ei söpöillä silmillä ollut paljon merkitystä."
Hohhoijaa. 50-luku soitti, ja halusi kirjallisuutensa ahtaat sukupuolistereotypiat takaisin.
Ja minä tähän kirjaan käytetyn ajan, sillä olipahan taas kohellusta. Ensimmäinen puolisko oli parempi kuin ensimmäisen osan perusteella osasin odottaa, mutta loppua kohden Kamula oli taas tunkenut mukaan niin paljon erilaisia käänteitä, mytologian palasia ja outoja, toisiinsa liittymättömiä sattumuksia, että lempeämmälläkin tuulella olisi alkanut rasittamaan. Tällä sarjalla on edelleen potentiaalinsa, enpä tätä muuten varmaan lukisi, mutta jos edes puolet epämääräisestä ja päälleliimatusta säheltämisestä jätettäisiin pois, ja tilalle jäänyt sivumäärä käytettäisiin jäljelle jääneen syventämiseen ja sujuvampaan yhteenliittämiseen, tästä ehkä olisikin johonkin.
Tämä sarjahan on kunnon seikkailutrilogia, mikä on ihanaa, mutta kieltämättä tässä kakkososassa alkaa käydä puuduttavaksi tapahtumien jatkuva vyöry ilman varsinaista syvempää hahmokehittelyä. Tarina sinällään voisi olla kiinnostava, mutta sitä kokevat ihmiset ei sitten yhtään, mikä tekee lukukokemuksesta vähän väsyttävän. No niin, eli ei siis kuin sitä vielä pidempää kolmososaa kohden...
Kirja oli pettymys. Ensimmäisen osan jälkeen jäin toivomaan, että Kamulan kirjailijantaidot kehittyisivät toiseen osaan mennessä. Jonkinlaista kehitystä oli nähtävissä tekstin sujuvuuden osalta, mutta edelleen pisti silmään historiallisten faktojen pakkosyöttö ja eräänlainen toistuva jankutus. Jossain vaiheessa tämä joka välissä ilmennyt "piilo"valistus alkoi tympimään siinä määrin, että jäin odottamaan koska Kamula selittää yksityiskohtaisesti mitä tarkoittaa sana härkä. Voi olla, että historiallisia tapoja tuntemattomalle nämä yksinkertaistetut faktalisäykset avaavat tekstiä enemmän, mutta pääsääntöisesti ne vain kyllästyttivät. Kirja oli myös ennalta-arvattava liian monen asian suhteen ja kuten ensimmäisen osan kanssa niin tässäkin kirjassa alkoi puuduttamaan miten muka kaikki ihmeelliset ongelmat ja taikahommat kietoutuu yhden perheen epäonneksi. Väleihin olisi kaivannut enemmän normaalin arjen ja rauhan kuvaamista ilman jatkuvaa kriisistä kriisiin menoa.
Yksi suurimmista pistemenetyksistä tuli valitettavan turhasta raiskauskohdasta, jonka jälkipuinnissa Kamula epäonnistui mielestäni täysin. Itse kohtaus oli tuskalla mässäämistä, mutta uhrin tunteiden ja mielenliikkeiden kuvaus tapahtuman jälkeen oli hieman väkisin yritetyn oloista. Lisäksi muutaman pienemmän jutun lisäksi lausekokonaisuus: "..ja samalla (raiskatunnimi) ymmärsi jotain. Maahisetkin tunsivat tuskaa, mutta silti ne jatkoivat elämäänsä eivätkä vetäytyneet kuoreensa kuten hän oli tehnyt." tuntui lähes loukkaavan vähättelevältä, kun tapahtumasta oli vasta noin viisi päivää. Oletan ymmärtäväni mitä Kamula oli tällä kohdalla haki takaa, mutta ainakin itselle nousi siitä tunne, että jos ihminen ei heti nouse jaloilleen hirvittävien kokemusten jälkeen on hän turha valittaja/draamailija. Mielestäni viiden päivän huono olo ja itseensä käpertyminen tuollaisen kokemuksen jälkeen on enemmän kuin normaalia ja sallittua. Tuli vaikutelma, että Kamulalla ei ole henkilökohtaisia kokemuksia aihepiiristä edes läheistensä kautta, minkä takia hän ei tätä kohtaa tarinasta osannut kunnolla kirjoittaa. Mahdollinen tietämättömyys on laiha lohtu, kun puhutaan (seksuaalisen) väkivallan käsittelystä.
Kaiken kaikkiaan kirja tuntui suurimman osan ajasta jollain tavalla lapselliselta. Kuin olisi lukenut nuorten fantasiaa aikuisille suunnatun sijaan. Siksi erityisesti selkeästi aikuisille lukijoille suunnattu raiskauskohtaus ärsytti entisestään. Mietin useamman kerran kesken kirjan, että ollaanko tässä nyt nuorten vai aikuisten kirjan parissa? Nuoren Tenhon ajatusten kuvauksessa tämä lapsellisempi ote toimi.
Haluan nostaa hattua erityisesti maagisempien aihealueiden valinnoille ja kirjailijan innokkuudelle, joka mielestäni paistaa kirjasta paikoin läpi. Tämä ei silti ollut ensimmäisen osan veroinen.
Sarjan toinen osa pysyi paremmin kasassa kuin ensimmäinen, ja juonta rakennettiin tasaisesti kohti loppuhuipennusta. Tasaisella tässä yhteydessä tarkoitan sitä, että tässä oli yhtä tykitystä tapahtumia käytännössä ilman suvantoja. Välillä olisi ollut paikallaan jäädä reflektoimaan tapahtutta ja antaa hahmojen kehittyä. Toisaalta hyvä, että ajassa osattiin hyppiä eteenkinpäin, eikä kaikkea kuvattu pitkästyttämiseen asti.
Kaikkia kohtauksia ei myöskään olisi tarvittu, ja eräs seksuaalisen väkivallan kuvaus tuntui erityisen turhalta kahden näkökulman läpi. Tässäkin tapahtuman ajalta (jos kohtaus myöhemmin on juonen kannalta tarpeellinen) graafisen uhrin näkökulman olisi voinut jättää pois. Ja sitten kuulutus: jos kirjoitat kliseistä seksuaalista väkivaltaa, käytä muutama rivi tapahtuman purkamiseen. Kuulutus päättyy.
Muutoin teoksen kerronta oli harpannut parempaan suuntaan. Vaikka dialogi oli edelleen melko tönkköä ja paikoin oli tässäkin folkloristiikan infodumppeja, tekstin imu oli vahva. Perheen kaikkien lasten näkökulmasta tapahtui kiinnostavia, mutta erilaisia asioita. Historiallisesta näkökulmasta Olavin linna miljöönä oli kutkuttava, erityisesti kun siellä tuli käytyä viime kesänä.
Ison härän myytti oli itselleni uusi, minkä vuoksi tarina tuntui tuoreelta. Härkä varjosti tunnelmaa pitkin kirjaa ja kasvoi kasvamistaan kirjan sivuilla. Kun loppua kohti eksaloituva tilanne lähti vyörymään, en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Seuraava osa jo varattu kirjastosta!
No huh huh! Viimeiset 300 sivua OLI VAIN PAKKO LUKEA, vaikka kello oli jo yli puolenyön. Isossa härässä oli korjattu kaikki ne rakenteelliset jutut, jotka ensimmäisessä osassa hieman häiritsivät. Juoni eteni rivakasti, kaikkia matkoja ei kuvailtu molempiin suuntiin. Toisaalta lukijana oli iloinen, että Ikimetsien sydänmailla oli kuvailtu esim. eräretken kulku, joten oli jo mielikuva, mitä ja miten siellä tapahtuu, eikä niitä enää selitelty sen kummemmin. Lopussa oli hullu cliffhangeri, joten puoli kolmelta yöllä oli hyvä aika tehdä varaus kirjastoon seuraavasta osasta.
Mitähän tästä nyt sanoisi. Pidin kovasti, alkupuolikkaasta erityisesti, mutta tässä kirjassa häiritsi ensimmäistä osaa enemmän kirjan valtava informaatiotulva. Tapahtumia on paljon, ja niiden väliin olisin kaivannut rauhallisempia hetkiä joissa olisi ehtinyt fiilistellä mytologiaa ja historiaa enemmän. Olkoon silti kolme ja puoli tähteä, kolmatta kirjaa odotellessa.
Yhtä nautinnollisen ahmittava lukuromaani kuin sarjan ensimmäinenkin osa. Ekan osan kieli oli paikoitellen tosi tönkköä, mutta tässä siinä oli mielestäni petrattu.
Tempauduin tämän tarinan pyörteisiin jälleen täysillä. Nautin valtavasti suomalaisen kansanuskon elementeistä tässä tarinassa ja oli ihana huomata, kuinka hahmot olivat ehtineet muuttua tutuiksi edellisen kirjan aikana. Etenkin Tenhon matkaa oli mielenkiintoista seurata ja Varpukin ehti ihastuttaa. Samalla tämä teos on kuitenkin kovin levoton: tässä liikuttiin lähes jatkuvasti paikasta toiseen, mikä turhautti. Samoin harmitti, että Varpun trauman käsittely teoksen loppupuolella jäi liian pintapuoliseksi ja siten epäuskottavaksi.
Luin tämän toisen osan lähes putkeen ensimmäisen osan perään. On helppo huomata, että Kamula kehittyy kirjoittamisessaan. Tarina on toki edelleenkin melko suoraviivainen, mutta kerronta kolmen lapsen näkökulmasta tuo siihen tervetullutta vaihtelua ja värikkyyttä.
Kansanperinteen hyödyntäminen tekee näistä kirjoista mielenkiintoisia, vaikka kirjoitus itsessään on keskinkertaista ja naiskuva naurettavan kapea-alainen, jopa ärsyttävän stereotyyppinen ja aikakauteen sopimaton. Kielenkäyttö ajankuvauksessa ei aina toimi ja harmillisen vähän kirjailija on malttanut perehtyä naisten perinteeseen ymmärtääkseen, että heidänkin sielunelämänsä on jokseenkin syvällisempi ja värikkäämpi. Esimerkiksi raiskauksen traumojen käsittelyyn olisi löytynyt perinteestä aineistoa latteuksien sijaan. Joitain vähän outoja asiavirheitä myös esim. jos ihmiset asuvat savupirteissä, heidän saunansakin ovat savusaunoja, joissa ei lämmityksen aikana juurikaan voi oleskella.
Kiehtova sekoitus suomalaista mytologiaa ja elämää 1400-luvun Savossa. Kirja jatkaa sarjan ensimmäisessä osassa Ikimetsien sydänmailla alkanutta Juko Rautaparran perheen tarinaa. Elämä on rankkaa ja lisävaikeuksia aiheuttaa jo ensimmäisestä osasta tuttu härkä, joka alkaa terrorisoida aluetta. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa osaa ja tarinan jatkoa. Tästä on vaikea parantaa.
Tämäkin Kamulan kirja oli kelpo luettavaa. Kirjan tarinassa oli vahva yliluonnollinen vire alusta loppuun. Tällainen fantasiamainen ote ei ole meikäläisen makuun, mutta silti tämäkin upposi. Rautaparran perheen elämästä keski-ajan Etelä-Savossa on mukava lukea Tarkempi tähtimäärä olisi 3,5⭐
Mikko Kamulan Iso härkä on onnistunut monelta osin siinä, missä sarjan ensimmäinen osa (Ikimetsien sydänmailla) takkuili. Onnistumisena voi pitää sitä, että kirja etenee selkeästi kohti loppuhuipennusta, toisin kuin edeltäjänsä. Toisin sanoen kirjasarjassa jo esitelty iso härkä varjostaa kirjan tapahtumia, aluksi vähemmissä määrin, mutta loppua kohden sen rooli kasvaa merkittävästi. Näin härkä nivoo lopulta yhteen kirjan henkilöhahmojen juonikulut toimintaelokuvamaiseen loppuhuipennukseen.
Toisaalta kirjassa, kuten sarjan ensimmäisessä osassa, jäi vaivaamaan erityisesti paikoittain esiintyvä Wikepedia-tyylinen kirjoittelu ja folkloristiikan ripottelu sinne tänne teosta. Lähtökohtaisesti on kiehtovaa, että teoksessa käsitellään Suomen kansanperinnettä ja tuodaan esiin sen arkisempiakin yksityiskohtia. Tosin se tapa ja tyyli, jolla Kamula lähtee tähän leikkiin hapuilee epämääräisesti kaunokirjallisen ja asiatyylisen kerronnan välillä. Esimerkiksi jos kirjailijan tarkoituksena on näyttää lukijalleen, kuinka kärpässieniä syömällä ja noitarumpua paukuttamalla matkataan maailmojen välillä, silloin ei riitä että tämä vain kerrotaan folkloristisesti oikeaopillisella tavalla. Toisin sanoen tarvitaan tulkintaa, jossa henkilöhahmojen kokemukset saavat selkeästi omanlaisensa äänen (esimerkiksi kuvainollisen/runollisen ilmaisun kautta). Olisi siis toivottavaa, ettei kerronnasta syntyisi sellaista vaikutelmaa, että henkilöhahmojen kokemusmaailma olisi identtinen Wikipedian "Noitarumpu"-artikkelin kanssa.
Toinen seikka, joka kirjassa jäi vaivaamaan, oli siinä esiintyvä raiskauskohtaus. Sinänsä en pidä sellaisen kohtauksen sisällyttämistä kaunokirjalliseen teokseen moitittavana. Kuitenkin mielestäni tässä teoksessa raiskauksen ja siihen liittyvien kokemuksien käsittely oli kirjailijan osalta erittäin kömpelö suoritus. Koko tapahtuma jäi eräänlaiseksi sivuseikaksi kokonaisuuden kannalta. En yksinkertaisesti kyennyt ymmärtämään, mitä lisäarvoa se toi kirjan juonen kulkuun, että yksi sen päähahmoista joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi. Tämä olisi voinut olla jopa ymmärrettävää, jos se olisi sopinut kirjan tyyliin. Kirja ei kuitenkaan ole tyylillisesti väkivallalla mässäilevä teos, kuten esimerkiksi Tulen ja jään laulu, jossa sadismi ja brutaalisuus ovat maailmaa eteenpäin ajavia voimia. Näin ollen olisi voinut olettaa, että kirjailija olisi käsitellyt tapahtumaa syvällisemmin kuin liki pelkällä olankohautuksella.
Kokonaisuutena ja muutamista valituksen aiheista huolimatta kirja oli mielestäni lukemisen arvoinen. 3/5
Edelleen kansantarut ovat mielenkiintoisia, ja hienoa miten paljon niitä on saatu mahdutettua tähän kirjaan. Esimerkiksi para ja iso härkä mytologia ovat täysin uusia asioita itselle. Tykkään kirjan etenemisestä vuodenkierron mukaan ja tavallisista askareista, koska ne vähän pehmentävät jatkuvaa tapahtumien tulvaa. Näistä mielellään lukee lisääkin, vaikka toisaalta järkevää juuri jättää toisto edellisen kirjan jäljiltä pois. Edellisessä kirjassa puhetyyliin en kiinnittänyt sen enempää huomiota, mutta tässä kirjassa tulin pohtineeksi, miten murteet olisivat elävöittäneet tarinaa lisää. Viihdyin kirjan parissa todella, vaikka viimeinen taistelukohtaus oli sekava. Kirja kuitenkin saatu lopetettua niin mielenkiintoisesti tietäessäni sarjan kolmannen osan nimen, että täytyy tarttua heti siihen.
Eletään 1400-luvun loppua Savon sydänmailla. Vanha usko ja uusi usko elävät rinnakkain. Pohjois-Savoa asutetaan yli Pähkinäsaaren rauhan rajan. Raja-alueella liikkuu ja asuu suomalaisia, lappalaisia ja karjalaisia, toisinaan venäläisetkin hyökkäävät rajan yli. Olavinlinna on rakennettu Kyrönsalmeen puolustuslinnoitukseksi. Juko Rautaparta perheineen asuttaa tilaa Leppävirralla, maksaa veroja Ruotsin kuninkaalle. Muinaisuudestakin tuttu iso härkä aiheuttaa tuhoja ja se yritetään kukistaa. Huomaa, että Kamula on kehittynyt kirjoittajana sujuvammaksi. Fiktion väliin sijoitettu tieto ei ole niin päällenäkyvää kuin ensimmäisessä osassa. Liekö kustannustoimittajakin auttanut. Hyvä kirja historiasta ja ajasta ennen kristinuskoa kiinnostuneille.
Nautin tästä yhtä paljon kuin ykkösosastakin. Tarina on mukaansatempaava, ja minua ei historiafaktat häiritse ollenkaan, päinvastoin. Välillä tuntui, että tapahtumia on ahdettu yhteen kirjaan jopa hieman liiaksi, vähempikin draamailu olisi riittänyt hyvin. Mutta toisaalta kirja on niin helppolukuinen, että paksu opus hujahti hetkessä. Ehkä tässä osassa korostui enemmän toiminta kuin tunteilu, mutta silti hyviä suvantokohtiakin oli riittävästi. Eniten rakastan uppoutumista siihen romanttiseen, maagiseen historiaan, jossa luonto ja ihminen ovat hyvin paljon lähempänä toisiaan kuin nyt. Tämä maailma on aivan vastustamattoman ihana, kuin kävely keväisessä metsässä. Todellakin haluaisin olla tämän kirjan päähenkilö! Odotan innolla seuraavaa!
Luin tämän heti Yli-Juonikkaan Jatkosota-extran perään, ja pelkästä lukemisen helppouden ilosta tulikin vedettyä koko 600 sivua yhdeltä istumalta. Trilogian toinen osa onnistuu pitämään hyvin yllä ykkösosan luomia odotuksia, vaikka meidän maailmamme ja maahisten, haltioiden ja pahojen henkien maailmoiden konkreettinen sekoittuminen ei enää yllätyksenä tulekaan. Kirja on toki selkeästi väliosa siinä mielessä, että tapahtumille jää selkeäasti odottamaan loppuhuipennusta, mutta Kamula kuljettaa tarinaa 1400-luvun savolaisessa maisemassa jouhevasti ja tapahtumia tähän väliosaankin riittää.
Sarja jatkuu aika samoissa merkeissä kuin ensimmäinen osakin. Ehkä Rautaparran tilan arjen kuvaaminen jää nyt - hiukan harmillisesti - vähemmälle. Maaginen ja mystinen korostuvat.
Tarina nivoutuu taisteluun valtavaa alisen ja ylisen maailman välillä kulkevaa härkää vastaan. Härkä on niin väkevä, että eri tahojen on liityttävä yhteen vastustamaan sitä. Samalla saamme seurata Tenhon taikavoimien kasvua.
Kunnon kirjasarjan tavoin lukijaa jää kaikertamaan miten Rautaparran perheen lasten kohtalo kehittyy. Pitäisikö lukea vielä se seuraavakin kirja?
Eletään 1480-lukua. Rautaparran tilalla päivät rytmittyvät vuodenkierron mukaan. Perheen nuorin poika Tenho näkee synkkiä unia verisestä härästä, joka heittää uhkaavan pilven koko perheen ylle. Varpu-sisko joutuu ikävän tragedian johdosta ottamaan enemmän vastuuta tilan asioista, mutta hänellä on myös omat salaiset retkensä. Samaan aikaan kantautuu huhuja suuresta eläimestä, joka tekee ympäri maata tuhojaan. Uhan kasvaessa Tenho lähtee yhdessä tietäjän kanssa etsimään neuvoa lappalaisilta noidilta.
Myyttisen maailman tietäjät tarvitsevat härän päihittämiseen sotilaallista voimaa, huoveja, joihin perheen vanhin lapsi Heiska on tutustunut Olavinlinnassa työskennellessään. Rautaparran perheen kohtalonhetkiä käydään taistelussa isoa härkää vastaan. Tuoni on ahnas, virta vuolas.
Huomattavasti sujuvampaa tekstiä, kuin ykkösosassa. Pidin tarinasta ja varsinkin Tenhon hahmosta. Nyt keskityttiin tarinaan paremmin eikä painottunut historiallisten asioiden ja tapojen kuvailuun niin paljoa, kuin edellisessä osassa. Iso härkä-mytologiasta ei ole taidettu Suomessa kirjoittaa juurikaan, siksikin mielenkiintoinen tarina.
Oi että, kyllä mä niin viihdyn tällaisen historiallisen fantasian parissa! Vielä kun se on täynnä suomalaista mytologiaa! Nämä meidän juuret kiinnostaa mua kovasti. Tämä toinen osa oli selvästi synkempi (toki sinne mahtui vähän romantiikkaakin väliin) ja tapahtumat etenivät nopeasti - oli ihanaa uppoutua juonivoittoisen kirjan vietäväksi!
Iso Härkä toimii edeltäjänsä tapaan loistavasti äänikirjana, mutta juoni ei pitänyt aivan yhtä vahvasti otteessaan. Ensimmäisessä osassa, Ikimetsien sydänmailla, keskitytään enemmän tavallisen arjen kuvaamiseen, tässä tarina kehittyy yhä eeppisempään suuntaan - ja sama linja taitaa jatkua myös Tuonelassa, jonka aloitan pikimiten.
Vihdoin sain tämän Metsän kansa -sarjan toisen osan luettua. Pidin tästäkin, kuten ensimmäisestä. Tämä oli ehkä jopa raaempi kuin edellinen, mutta kansanusko ja metsäiseen Suomeen sijoittuva maailma kiehtoo. Kerronta vaihtelee kolmen päähenkilön näkökulman välillä ja se tuo syvyyttä.
viihdyttävää ja koukuttavaa etnologista tarinaa Suomesta 1400-luvulta, jossa haltijat, tietäjät, noidat ja aaveet ovat konkreettinen osa eloonjäämiskamppailua. Kuuntelin äänikirjana ja uskon, että toimi paremmin kuin perinteinen kirja.
Pidin tästä enemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta. Tuntui, että vasta nyt tapahtumat pääsivät kunnolla käyntiin. Ja sitten niitä jännittäviä käänteitä riitti ihan viimeiselle sivulle asti. Nyt en malta odottaa, että pääsen lukemaan jatkoa tälle tarinalle.
Tykkäsin tästä tosi paljon. Kuuntelin äänikirjana ja luin jopa välillä e-kirjana, että saisin tarinaa ahmittua sisääni. Vetävä ja leppoisa kirjoitustyyli. Suomalaisesta kansanuskosta on aina niin kiinnostavaa lukea.