What do you think?
Rate this book
Vapauden voitto
Vahva ja visionäärinen kirja siitä, miten Suomea olisi uudistettava. Kirjassa Elina Lepomäki vaatii ja ehdottaa Suomen uudistamista siten, että yksittäisellä ihmisellä olisi jatkossa suurempi päätäntävalta niin omiin kuin yhteiskunnan asioihin. Kirjassa käsitellään niin viime vuosien tekemättömyyttä suomalaisessa politiikassa kuin EU:n keskeisiä politiikkavirheitä. Kaikkiin ongelmiin on olemassa ratkaisu. Kirja toimii vastapainona yhteiskunnalliselle keskustelulle, jossa pyritään suojelemaan pikemmin järjestelmää kuin ihmisiä sen takana. Me teemme sen itse – tämän päivän ja tulevan – jos niin haluamme.
- GenresPoliticsNonfiction
714 pages, Hardcover
Published April 26, 2018
21 people are currently reading
114 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
October 16, 2018
Ehkä yksi parhaimmista oikeistolaisista kirjoista, joita olen lukenut, paljon elegantteja ja loppuun mietittyjä ratkaisuja erilaisiin rakenteellisiin ongelmiin, mutta kirja olisi kaipannut toimittajan ohjausta. Teksti on jäsentelemätöntä tajunnanvirtaa, joka muistuttaa jotain feministista "tunne-essettä". Tekstissä poikkoilaan liikaa aiheesta aiheeseen ja toistetaan samoja asioita tuhansia kertoja. Kirjassa olisi voitu karsia hyvällä toimittajalla satoja sivuja. Tässä järkäleessä on melkein 700-sivua! Ja suurin osa on samoja pointteja. Hyvin tämä olisi voinut olla 300-500-sivuinen kirja. Toiston lisäksi kirjassa on liikaa yksityiskohtaisia teknokraattisia pohdintoja SOTE- ja sosiaalihuollosta, jotka olivat käsittämättömän tylsää luettavaa. Lepomäki on näköjään vaan suoraan dumpannut kaikki Uusi-Suomi bloginsa kirjoitukset tähän kirjaan, lukematta niitä. Monissa teksteissä oletetaan, että et tiedä Suomesa yhtään mitään, jolloin saat puskea läpi perusasioitten läpi, jotta saat kuulla Lepomäen omat ideat. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin seassa oleva Lepomäen ideologia, joka on yllättävän vasemmistolainen. Lepomäki on kansainvälisissä standardeissa saksalaistyylinen sosiaaliliberaali, eikä klassinen liberaali. Tämä siis tarkoittaa, että hän ei ole todellisuudesta irrallaan oleva.
June 30, 2018
En tiedä millä ajalla Lepomäki tämän järkäleen pyöräytti, mutta olen kiitollinen siitä, että hän on tämän vaivan nähnyt. En oikein osaa sanoa, arvioisinko tässä ideologiaa, selkeyttä ja johdonmukaisuutta, kieltä vai argumentaatiota. Näissä on eroja, ja siksi häilyin hieman 4 ja 5 tähden rajalla, mutta kokonaisuuden vuoksi päädyin kuitenkin täysiin pisteisiin.
Elina Lepomäki on suomalaiseksi poliitikoksi todella suorapuheinen. Hän on tullut mukaan valtakunnan politiikkaan verrattain äskettäin, ja on uskomattoman terävä ja argumentoi taitavasti. Niinpä hänellä lienee varaa olla turhan paljon murehtimatta mitä potentiaalinen äänestäjäkunta tykkää (vaikka minä kyllä ainakin tykkään!), vaan voi sanoa asiat niin kuin ne ovat (Lepomäellä riittää kyllä kysyntää myös politiikan ulkopuolella!).
Kirjassaan Vapauden voitto hän purkaa ajatuksiaan kotimaisesta ja eurooppalaisesta politiikasta, esittelee lyhyesti miten tähän ollaan tultu ja sitten visioi perusteellisemmin, miten hänen mukaansa tulisi jatkaa tästä eteenpäin. Olen niin monesta asiasta samaa mieltä, että teksti luonnollisesti vetoaa minuun ja olisikin kiinnostavaa kuulla, miten jokin hyvin erilaisen maailmankuvan omaava näihin argumentteihin lähtisi vastaamaan.
Kirjan lukeminen vaatii sekä kiinnostusta aihepiiriin että jonkin verran ennakkotietämystä. Tietyt asiat selitetään tarkemmin, mutta monissa oletetaan ennakkotietojen riittävän. Kirjassa käytetään myös paljon akronyymejä, ja niille olisikin hyvä olla jokin muistilista/hakemisto.
Lepomäen ehdottamat toimenpiteet eivät ole mitään puuhastelua, vaan monet valtavia rakenteellisia muutoksia, jotka todennäköisesti vaativat aika paljon enemmän poliittista tahtoa kuin tällä hetkellä on yhteiskunnassa tarjolla.
Itse pidin kirjaa hyvänä lukukokemuksena, vaikka se ei varsinaisesti ole mitään light-readingia.
Elina Lepomäki on suomalaiseksi poliitikoksi todella suorapuheinen. Hän on tullut mukaan valtakunnan politiikkaan verrattain äskettäin, ja on uskomattoman terävä ja argumentoi taitavasti. Niinpä hänellä lienee varaa olla turhan paljon murehtimatta mitä potentiaalinen äänestäjäkunta tykkää (vaikka minä kyllä ainakin tykkään!), vaan voi sanoa asiat niin kuin ne ovat (Lepomäellä riittää kyllä kysyntää myös politiikan ulkopuolella!).
Kirjassaan Vapauden voitto hän purkaa ajatuksiaan kotimaisesta ja eurooppalaisesta politiikasta, esittelee lyhyesti miten tähän ollaan tultu ja sitten visioi perusteellisemmin, miten hänen mukaansa tulisi jatkaa tästä eteenpäin. Olen niin monesta asiasta samaa mieltä, että teksti luonnollisesti vetoaa minuun ja olisikin kiinnostavaa kuulla, miten jokin hyvin erilaisen maailmankuvan omaava näihin argumentteihin lähtisi vastaamaan.
Kirjan lukeminen vaatii sekä kiinnostusta aihepiiriin että jonkin verran ennakkotietämystä. Tietyt asiat selitetään tarkemmin, mutta monissa oletetaan ennakkotietojen riittävän. Kirjassa käytetään myös paljon akronyymejä, ja niille olisikin hyvä olla jokin muistilista/hakemisto.
Lepomäen ehdottamat toimenpiteet eivät ole mitään puuhastelua, vaan monet valtavia rakenteellisia muutoksia, jotka todennäköisesti vaativat aika paljon enemmän poliittista tahtoa kuin tällä hetkellä on yhteiskunnassa tarjolla.
Itse pidin kirjaa hyvänä lukukokemuksena, vaikka se ei varsinaisesti ole mitään light-readingia.
December 31, 2018
Tämän vuoden työläin lukuprojekti valmis.
Elina Lepomäen (Kansanedustaja, ekonomi ja tietotekniikan diplomi-insinööri) 700-sivuinen maailmanselitys sille, kuinka Suomesta rakennetaan kansainvälisellä tasolla kilpailukykyinen valtio. Suuret kiitolset hänelle kaikesta kirjaan liittyneestä panostuksesta.
Henkilökohtaisella tasolla kirja kannustaa kehittämään osaamistaan, tekemään ahkerasti töitä oman tulevaisuutensa eteen ja hankkimaan tulevaisuudessa markkinoilla tarvittavaa koulutusta.
Laajemmalla tasolla kirja kehittää ajattelemaan Suomen eri toimialoja ja ympäristöjä (koulutus, elinkeinoelämä, markkinat, etujärjedtöjen vaikutus, verotus jne.) laaja-alaisemmin.
Teksti on ajoittain raskaslukuista johtuen runsaista vähemmän arkikielessä olevien käsitteiden käytöstä, joten riskinä on, ettei tavallinen mattimeikäläinen jaksa syventyä kaikkeen kirjassa käsiteltyyn.
Jos kuitenkin unohtaa tämän ja keskittyy siihen, mitä ajatusta Lepomäki pyrkii teoksellaan ja sen erinaihealueillaan sanomaan, tässä on todennäköisesti kyse parhaimmasta perusteesien kokoelmasta, jolla kaikkien suomalaisten hyvinvointi ja toimeliaisuus saataisiin tulevaisuudessa nostettua sille tasolle, millä Euroopan parhaimmat maat toimivat tällä hetkellä.
Suurin piirtein jokainen väite ja ehdotus on pohjustettu jollain aiemmin toimivaksi havaitulla teorialla tai esimerkillä siitä, kuinka sama idea on toiminut muualla maailmassa. Rauhallinen faktoista selvää ottaminen ja selkeästi argumentoidut perustelut ovat miellyttäviä lukea ja tutustua.
Lepomäki ei julista vaan purkaa virheelliset argumentit osiin ja perustelee ne toimivilla ratkaisuilla.
Tämän kirjan tulisi olla Suomen kaikkien poliittisten vaikuttajien ja sellaiseksi hamuavien lukulistalla.
Elina Lepomäen (Kansanedustaja, ekonomi ja tietotekniikan diplomi-insinööri) 700-sivuinen maailmanselitys sille, kuinka Suomesta rakennetaan kansainvälisellä tasolla kilpailukykyinen valtio. Suuret kiitolset hänelle kaikesta kirjaan liittyneestä panostuksesta.
Henkilökohtaisella tasolla kirja kannustaa kehittämään osaamistaan, tekemään ahkerasti töitä oman tulevaisuutensa eteen ja hankkimaan tulevaisuudessa markkinoilla tarvittavaa koulutusta.
Laajemmalla tasolla kirja kehittää ajattelemaan Suomen eri toimialoja ja ympäristöjä (koulutus, elinkeinoelämä, markkinat, etujärjedtöjen vaikutus, verotus jne.) laaja-alaisemmin.
Teksti on ajoittain raskaslukuista johtuen runsaista vähemmän arkikielessä olevien käsitteiden käytöstä, joten riskinä on, ettei tavallinen mattimeikäläinen jaksa syventyä kaikkeen kirjassa käsiteltyyn.
Jos kuitenkin unohtaa tämän ja keskittyy siihen, mitä ajatusta Lepomäki pyrkii teoksellaan ja sen erinaihealueillaan sanomaan, tässä on todennäköisesti kyse parhaimmasta perusteesien kokoelmasta, jolla kaikkien suomalaisten hyvinvointi ja toimeliaisuus saataisiin tulevaisuudessa nostettua sille tasolle, millä Euroopan parhaimmat maat toimivat tällä hetkellä.
Suurin piirtein jokainen väite ja ehdotus on pohjustettu jollain aiemmin toimivaksi havaitulla teorialla tai esimerkillä siitä, kuinka sama idea on toiminut muualla maailmassa. Rauhallinen faktoista selvää ottaminen ja selkeästi argumentoidut perustelut ovat miellyttäviä lukea ja tutustua.
Lepomäki ei julista vaan purkaa virheelliset argumentit osiin ja perustelee ne toimivilla ratkaisuilla.
Tämän kirjan tulisi olla Suomen kaikkien poliittisten vaikuttajien ja sellaiseksi hamuavien lukulistalla.
July 14, 2018
Lepomäen kirja käsittelee hänen ajatuksiaan Suomen sekä Euroopan unionin tilasta sekä hänen näkemyksiään rakenneuudistuksista. Lepomäki kommentoi myös hallituksen, erityisesti oman puolueensa kokoomuksen, toimintaa. Välillä lukiessa miettii, miksi Lepomäki edes on kokoomuksessa, koska hän lähinnä kritisoi puoluettaan. Lepomäki ihmettelee, miksi kokoomus on keskittynyt tällä hallituskaudella aktiivimallin kaltaiseen ”tarpeettomaan tai jopa hyödyttömään” uudistukseen ja laiminlöi esim. yleissitovuuden poiston ja yritystukien leikkaamisen. Itse ihmettelen mistä Lepomäki on edes saanut sellaisen kuvan, että kokoomus haluaisi vähentää sosiaaliturvaan liittyvää byrokratiaa tai rikkaiden saamia tukia. Yleissitovuuden osalta syynä on Lepomäenkin mukaan se, että kokoomusta lähellä olevat EK ja Akava eivät kannata poistoa. Yleissitovuus näet tuottaa suurinta haittaa aloitteleville yrityksille, joten sen säilyttäminen vähentää vakiintuneiden suuryritysten kohtaamaa kilpailua.
Lepomäki on huolestunut Suomen korkeasta velkaantumisesta sekä systeemistä, jossa työntekijöitä verotetaan ankarasti, mutta kerätyt tulot kierrätetään enimmäkseen takaisin heille elämän varrella. Jopa 70 % kaikista tulonsiirroista on eliniän sisäisiä siirtoja samalle henkilölle, ei heikommassa asemassa oleville ohjattuja tukia. Köyhät muutoinkin elävät kannustinloukuissa ja sosiaaliturvajärjestelmän byrokratian rajoittamina. Ratkaisuna Lepomäki esittää perustilimallia, joka muistuttaa perustuloa siinä, että jokainen suomalainen voisi nostaa henkilökohtaiselta perustililtään tietyn määrän rahaa kuukaudessa. Työtuloista tietty osa siirrettäisiin aina perustilille ja tietyssä iässä perustilillä jäljellä olevat rahat vapautuisivat kokonaan henkilön käyttöön. Negatiivinen saldo taas annettaisiin tällöin anteeksi. Lepomäki esittää myös muitakin käyttötapoja, kuten työpalveluksista maksamisen suoraan perustililtä perustilille. Perustilille siirretyistä varoista ei maksettaisi veroja ennen niiden nostamista ulos, joten työpalvelusten osto olisi näin ”veroista vähennettävää”. Tällaista mallia Lepomäki perustelee sillä, että yrityksetkin voivat vähentää palkkakustannukset veroistaan.
Kirjan heikoin osuus koskee mielestäni koulutusta. Lepomäen mielestä korkeakouluopiskelijoiden opintotuet asumislisineen ovat maailman avokätisimpiä ja opiskelijoiden ”krokotiilinkyyneleet” vievät huomiota oikeasti apua tarvitsevilta. Lepomäki kannattaa korkeakoulumaksuja ja perustelee tätä mm. sillä, että niissä maissa, joissa koulutus on maksullista, yhä harvempi suorittaa korkeakoulututkinnon. Hänen mielestään tämä kertoo siitä, että ihmiset eivät koe koulutuksen antavan maksujen veroista hyötyä ja tällaista keinoa mitata oppilaitosten hyödyllisyyttä ei siis ole Suomen kaltaisissa maissa. Näin opetus pysyy heikkolaatuisena. Itse arvelisin, että koulutuksen maksullisuuden ja opiskelijoiden määrän vähentymisen takana SAATTAISI olla jokin muukin syy.
Koulutusosuudessa on muutenkin outoja epäjohdonmukaisuuksia. Lepomäen mielestä koulutusleikkauskritiikki on perustelematonta, koska koulutukseen käytetyt suuret rahamäärät eivät automaattisesti johda parempaan koulutukseen, mutta toisaalta lukukausimaksut pitäisi ottaa käyttöön, jotta yliopistojen rahoitus voidaan turvata. Suomessa on liian vähän globaalisti arvioiden huippuyliopistoja, mutta vaikka Lehtomäki mainitsee Helsingin yliopiston olevan QS World University Rankingissa sijalla 102, ei hän tiedä tai halua kertoa sijan olleen 67 vielä ennen koulutusleikkauksia. Kirjan laadusta kuitenkin kertoo, että tämä heikoinkin osuus on täynnä mielenkiintoisia ajatuksia. Lepomäki tahtoisi viedä koulutusta enemmän työntekoa mahdollistavaan suuntaan ja työllistymisessä tulisi mitata ennemmin tosiasiallista osaamista kuin muodollista koulutusta. Tähän suuntaan liikkumisesta onkin maailmalla merkkejä, sillä esim. Ernst & Young ei edellytä enää työntekijöiltään korkeakoulututkintoa ja Google on luopunut hakijoiden arvosanojen tarkastamisesta. Lepomäki kritisoi myös korkeakoulujen pääsykokeita, koska Etlan tutkimuksen mukaan ne ovat johtaneet siihen, että pienituloiset nuoret hakevat ”varmoihin” koulupaikkoihin, kun taas rikkailla on mahdollisuus hakea haastavammille koulutusaloille. Tämä johtuu siitä, ettei rikkaan nuoren henkilökohtainen talous mene pilalle, vaikka sisäänpääsy ei heti onnistuisikaan.
Lepomäen mielestä Suomessa on esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna vahva luottamus julkiseen valtaan ja päättäjiin. Hän uskoo tämän toisaalta olevan syy sille, että Venäjän informaatiovaikuttamisen katsotaan olevan Suomessa muita maita tehottomampaa, mutta yleisesti pitää tällaista luottamusta huonona asiana. Esimerkkinä hän mainitsee Helsingin Sanomien paljastusjutun puolustusvoimien tiedusteluoperaatiosta, jonka suhteen yleinen mielipide oli vahvasti puolustusvoimien puolella. Tiedustelulain suhteen hän ihmettelee, miksi kokoomus suhtautuu asiaan niin luottavaisesti ja kriittisyyttä osoitetaan lähinnä vasemmiston taholta. Toisaalta Lepomäki tahtoo ”hyödyntää” kansan auktoriteettiuskoa Nato-jäsenyyden suhteen, koska kyselyssä enemmistö suomalaisista kannattaisi jäsenyyttä, jos valtiojohto ilmoittaisi sitä suosittelevansa. Historiallisesti kansalaiset ovat pitäneet eri hallituksien ulkopolitiikan hoitoa aina onnistuneena, joten tämän takia Lepomäen mielestä ei ole tarvetta kysyä kansan mielipidettä kyseisistä asioista.
Lepomäki sanoo kannattavansa Euroopan unionin kehittämistä liittovaltioksi, mutta tarkoittaa termillä muuta kuin mitä ihmiset yleensä ajattelevat. Esikuvana kannattamalleen mallille hän esittää Yhdysvaltoja ja Sveitsiä. Päätöksenteon tulisi olla mahdollisimman lähellä ihmistä eikä jäsenvaltioilla pitäisi olla nykyisenkaltaista vastuuta toistensa veloista. Tietynlaisia tukimuotoja hän kannattaa, mutta niiden vaatimusten pitäisi olla sellaisia, etteivät valtiot olisi kovin halukkaita turvautumaan niihin. Tällaisina vaatimuksina hän mainitsee esimerkiksi valtion omaisuuden myymisen tai kansalaisille asetettavan kertaluonteisen pääomamaksun. EU:n tulisi kuitenkin mahdollistaa eurooppalaisille vaivaton liikkuminen ja työllistyminen rajojensa sisällä. Tämän mahdollistamiseksi hän esittää eurooppalaista perustilimallia, joka voitaisiin rahoittaa hiilidioksidiverolla. Pituudestaan huolimatta kirja oli mielenkiintoista ja helppoa luettavaa, tosin rahaliittoa ja euroa koskeva osuus meni minulla iloisesti yli hilseen. Mutta uskon tulevaisuudessa palaavani sekä siihen että muihin kohtiin uudestaan.
Lepomäki on huolestunut Suomen korkeasta velkaantumisesta sekä systeemistä, jossa työntekijöitä verotetaan ankarasti, mutta kerätyt tulot kierrätetään enimmäkseen takaisin heille elämän varrella. Jopa 70 % kaikista tulonsiirroista on eliniän sisäisiä siirtoja samalle henkilölle, ei heikommassa asemassa oleville ohjattuja tukia. Köyhät muutoinkin elävät kannustinloukuissa ja sosiaaliturvajärjestelmän byrokratian rajoittamina. Ratkaisuna Lepomäki esittää perustilimallia, joka muistuttaa perustuloa siinä, että jokainen suomalainen voisi nostaa henkilökohtaiselta perustililtään tietyn määrän rahaa kuukaudessa. Työtuloista tietty osa siirrettäisiin aina perustilille ja tietyssä iässä perustilillä jäljellä olevat rahat vapautuisivat kokonaan henkilön käyttöön. Negatiivinen saldo taas annettaisiin tällöin anteeksi. Lepomäki esittää myös muitakin käyttötapoja, kuten työpalveluksista maksamisen suoraan perustililtä perustilille. Perustilille siirretyistä varoista ei maksettaisi veroja ennen niiden nostamista ulos, joten työpalvelusten osto olisi näin ”veroista vähennettävää”. Tällaista mallia Lepomäki perustelee sillä, että yrityksetkin voivat vähentää palkkakustannukset veroistaan.
Kirjan heikoin osuus koskee mielestäni koulutusta. Lepomäen mielestä korkeakouluopiskelijoiden opintotuet asumislisineen ovat maailman avokätisimpiä ja opiskelijoiden ”krokotiilinkyyneleet” vievät huomiota oikeasti apua tarvitsevilta. Lepomäki kannattaa korkeakoulumaksuja ja perustelee tätä mm. sillä, että niissä maissa, joissa koulutus on maksullista, yhä harvempi suorittaa korkeakoulututkinnon. Hänen mielestään tämä kertoo siitä, että ihmiset eivät koe koulutuksen antavan maksujen veroista hyötyä ja tällaista keinoa mitata oppilaitosten hyödyllisyyttä ei siis ole Suomen kaltaisissa maissa. Näin opetus pysyy heikkolaatuisena. Itse arvelisin, että koulutuksen maksullisuuden ja opiskelijoiden määrän vähentymisen takana SAATTAISI olla jokin muukin syy.
Koulutusosuudessa on muutenkin outoja epäjohdonmukaisuuksia. Lepomäen mielestä koulutusleikkauskritiikki on perustelematonta, koska koulutukseen käytetyt suuret rahamäärät eivät automaattisesti johda parempaan koulutukseen, mutta toisaalta lukukausimaksut pitäisi ottaa käyttöön, jotta yliopistojen rahoitus voidaan turvata. Suomessa on liian vähän globaalisti arvioiden huippuyliopistoja, mutta vaikka Lehtomäki mainitsee Helsingin yliopiston olevan QS World University Rankingissa sijalla 102, ei hän tiedä tai halua kertoa sijan olleen 67 vielä ennen koulutusleikkauksia. Kirjan laadusta kuitenkin kertoo, että tämä heikoinkin osuus on täynnä mielenkiintoisia ajatuksia. Lepomäki tahtoisi viedä koulutusta enemmän työntekoa mahdollistavaan suuntaan ja työllistymisessä tulisi mitata ennemmin tosiasiallista osaamista kuin muodollista koulutusta. Tähän suuntaan liikkumisesta onkin maailmalla merkkejä, sillä esim. Ernst & Young ei edellytä enää työntekijöiltään korkeakoulututkintoa ja Google on luopunut hakijoiden arvosanojen tarkastamisesta. Lepomäki kritisoi myös korkeakoulujen pääsykokeita, koska Etlan tutkimuksen mukaan ne ovat johtaneet siihen, että pienituloiset nuoret hakevat ”varmoihin” koulupaikkoihin, kun taas rikkailla on mahdollisuus hakea haastavammille koulutusaloille. Tämä johtuu siitä, ettei rikkaan nuoren henkilökohtainen talous mene pilalle, vaikka sisäänpääsy ei heti onnistuisikaan.
Lepomäen mielestä Suomessa on esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna vahva luottamus julkiseen valtaan ja päättäjiin. Hän uskoo tämän toisaalta olevan syy sille, että Venäjän informaatiovaikuttamisen katsotaan olevan Suomessa muita maita tehottomampaa, mutta yleisesti pitää tällaista luottamusta huonona asiana. Esimerkkinä hän mainitsee Helsingin Sanomien paljastusjutun puolustusvoimien tiedusteluoperaatiosta, jonka suhteen yleinen mielipide oli vahvasti puolustusvoimien puolella. Tiedustelulain suhteen hän ihmettelee, miksi kokoomus suhtautuu asiaan niin luottavaisesti ja kriittisyyttä osoitetaan lähinnä vasemmiston taholta. Toisaalta Lepomäki tahtoo ”hyödyntää” kansan auktoriteettiuskoa Nato-jäsenyyden suhteen, koska kyselyssä enemmistö suomalaisista kannattaisi jäsenyyttä, jos valtiojohto ilmoittaisi sitä suosittelevansa. Historiallisesti kansalaiset ovat pitäneet eri hallituksien ulkopolitiikan hoitoa aina onnistuneena, joten tämän takia Lepomäen mielestä ei ole tarvetta kysyä kansan mielipidettä kyseisistä asioista.
Lepomäki sanoo kannattavansa Euroopan unionin kehittämistä liittovaltioksi, mutta tarkoittaa termillä muuta kuin mitä ihmiset yleensä ajattelevat. Esikuvana kannattamalleen mallille hän esittää Yhdysvaltoja ja Sveitsiä. Päätöksenteon tulisi olla mahdollisimman lähellä ihmistä eikä jäsenvaltioilla pitäisi olla nykyisenkaltaista vastuuta toistensa veloista. Tietynlaisia tukimuotoja hän kannattaa, mutta niiden vaatimusten pitäisi olla sellaisia, etteivät valtiot olisi kovin halukkaita turvautumaan niihin. Tällaisina vaatimuksina hän mainitsee esimerkiksi valtion omaisuuden myymisen tai kansalaisille asetettavan kertaluonteisen pääomamaksun. EU:n tulisi kuitenkin mahdollistaa eurooppalaisille vaivaton liikkuminen ja työllistyminen rajojensa sisällä. Tämän mahdollistamiseksi hän esittää eurooppalaista perustilimallia, joka voitaisiin rahoittaa hiilidioksidiverolla. Pituudestaan huolimatta kirja oli mielenkiintoista ja helppoa luettavaa, tosin rahaliittoa ja euroa koskeva osuus meni minulla iloisesti yli hilseen. Mutta uskon tulevaisuudessa palaavani sekä siihen että muihin kohtiin uudestaan.
August 25, 2018
Elina Lepomäki is a special kind of politician. It’s amazing how she is able to reason and self-analyse her politics in such detail and in a way that the reader can follow. This 700-pager is not an autobiography covering the origins of her ideology, but rather lays out all relevant aspects of Lepomäki’s pragmatic politics.
I honestly wish there were more politicians who did or even would be able to do what Lepomäki has done with Vapauden Voitto; i.e. so competely share their way of thinking about political subjects and clearly state their goals in public policymaking.
Doing this in such detail of course makes it impossible for anyone to agree with absolutely everything she has to say, but hey isn’t argument the point of sharing ideas!
While I could not agree with Lepomäki on some subjects covered in the book, she did a damn great job explaining her position. Took me a whole summer to finish the 700 page monster, but totally worth it!
5/5
I honestly wish there were more politicians who did or even would be able to do what Lepomäki has done with Vapauden Voitto; i.e. so competely share their way of thinking about political subjects and clearly state their goals in public policymaking.
Doing this in such detail of course makes it impossible for anyone to agree with absolutely everything she has to say, but hey isn’t argument the point of sharing ideas!
While I could not agree with Lepomäki on some subjects covered in the book, she did a damn great job explaining her position. Took me a whole summer to finish the 700 page monster, but totally worth it!
5/5
August 9, 2018
Muuten erittäin mielenkiintoinen kirja täynnä hyviä ehdotuksia, mutta kirjailijan muuten analyyttiselle otteelle olisi sopinut laittaa liitteeksi laskelmat ehdotuksista muutamilla eri skenaarioilla. Tämä olisi mahdollistanut lukijalle paremmin ehdotusten arvioinnin.
December 4, 2019
Vuoden nerokkainta luettavaa! Lepomäki on heittämällä politiikkamme viisaimpia ihmisiä. Ihailen hänen rationaalista ajatteluaan, vahvaa moraalia ja kykyä analysoida omaa tekemistään. Hän sekä kehuu, että antaa reilua kritiikkiä henkilöille puoluetaustasta riippumatta (eniten kritiikkiä taitaa jopa saada hänen oma puoleensa), mikä lisää hänen uskottavuuttaan. Koko kirja mennään asia edellä, minkä takia suosittelenkin sitä kaikille politiikasta kiinnostuneille.
Vapauden voitto alkaa omaelämäkerrallisesti siihenastisen elämän ja uran läpikäynnillä. Tämä vie kolmisenkymmentä sivua reilusta 700 sivusta. Tiivis paketti sisältää niin diplomi-insinöörin kuin kauppatieteen maisterin koulutuksen, asumisen useammassa maassa, uran rahoitusalalla analyytikkona ja sittemmin johtotehtävissä, ajatuspaja Liberan puheenjohtajuuden, kansanedustajuuden jne jne. Kaiken ohessa hän on mennyt naimisiin, saanut kaksi lasta ja kirjoittanut tämän kirjan. En tiedä millä ajalla.
Loput kirjasta on tuhtia asiaa. Siinä käydään läpi mm. markkinataloutta, päätöksentekoa, niin Suomen kuin EU:nkin politiikkaa, vaurautta, työntekoa, sotea ja Lepomäen liberaaleja aatteita ja näkemyksiä siitä, miten meidän yhteiskuntaamme kannattaisi kehittää. Teksti on välillä tempoilevaa, asiasta toiseen hyppivää, mutta se osoittaa, kuinka vaikeaa on puhua vain yhdestä asiasta, kun kaikki on yhteydessä kaikkeen. Uudistuksia ei voi tehdä yksitellen ja päästä loistavaan lopputulokseen, vaan suuret rakenteelliset muutokset, jotka vahvistavat ihmisten sekä yritysten riskinottohalua ja -kykyä, ovat väistämättä tarpeellisia pääomaköyhässä maassamme. Tästä kuitenkin johtuu, että lukemisessa kesti kauan, koska keskittyminen tiukkaan asiaan oli politiikkaa vain sivusta seuraavalle hankalaa.
Muutama mielenkiintoinen nosto:
- Yleissitovuus on hyväksytty työsopimuslakiin, vaikka se rikkoo perustuslakia. Se pitäisi poistaa, ja jättää ainoastaan minimipalkkalaki.
- Työllisyyden kasvu menee käsi kädessä työvoiman kasvun kanssa. Työ luo työtä. Työpaikat syntyvät pääasiassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Yhteisöveron alennuksilla on tilastollinen yhteys työpaikkojen määrän kasvuun. Maahanmuuttaja ei vie kenenkään työpaikkaa.
- Valitsemalla puheenaiheet ja keskustelijat medialla on valta vaikuttaa keskustelijoiden mielipiteisiin. Järjen puhuminen ei auta, jos asetelma on lähtökohtaisesti väärä. Tämä pitäisi muistaa aina keskusteluohjelmia seuratessa.
- "Jokainen kansalainen, joka onnistuu karistamaan itsensä irti holhouksesta ja muuttuu vapaaksi, omatoimiseksi ihmiseksi, on kvahduttava tappio vasemmistolle" - Eero Paloheimo, vihr.
- "Sivistys ei tarkoita kaikesta jotain tietämistä, vaan joistain asioista kaiken tietämistä."
- "Vaurastumisen olosuhteet eivät ole niin hyvät kuin ne voisivat olla. Ratkaisu lähtee siitä, että parannamme sekä yrittämisen että omistamisen edellytyksiä. Kumpikaan näistä ratkaisuista ei edellytä enemmän valtion osallistumista, vaan vähemmän."
- Enemmän yksityistä pääomaa ja kansankapitalismia! Tähän auttaa mm. sallivampi verotus.
Lepomäki esittelee ideansa perustilistä, sote- ja verouudistuksista jne. hyvin yksityiskohtaisesti ja maalaa kuvaa sellaisesta Suomesta, jossa olisi ihana asua ja elää. Pohjalla on syvä arvostus vapautta kohtaan. Voisimme luottaa siihen, että jokainen tietää, mikä heille itselleen on parasta, ja antaa jokaisen tehdä omaan elämäänsä vaikuttavat valinnat itse. Olisipa hienoa nähdä tällaisen politiikan toteutuvan.
Vapauden voitto alkaa omaelämäkerrallisesti siihenastisen elämän ja uran läpikäynnillä. Tämä vie kolmisenkymmentä sivua reilusta 700 sivusta. Tiivis paketti sisältää niin diplomi-insinöörin kuin kauppatieteen maisterin koulutuksen, asumisen useammassa maassa, uran rahoitusalalla analyytikkona ja sittemmin johtotehtävissä, ajatuspaja Liberan puheenjohtajuuden, kansanedustajuuden jne jne. Kaiken ohessa hän on mennyt naimisiin, saanut kaksi lasta ja kirjoittanut tämän kirjan. En tiedä millä ajalla.
Loput kirjasta on tuhtia asiaa. Siinä käydään läpi mm. markkinataloutta, päätöksentekoa, niin Suomen kuin EU:nkin politiikkaa, vaurautta, työntekoa, sotea ja Lepomäen liberaaleja aatteita ja näkemyksiä siitä, miten meidän yhteiskuntaamme kannattaisi kehittää. Teksti on välillä tempoilevaa, asiasta toiseen hyppivää, mutta se osoittaa, kuinka vaikeaa on puhua vain yhdestä asiasta, kun kaikki on yhteydessä kaikkeen. Uudistuksia ei voi tehdä yksitellen ja päästä loistavaan lopputulokseen, vaan suuret rakenteelliset muutokset, jotka vahvistavat ihmisten sekä yritysten riskinottohalua ja -kykyä, ovat väistämättä tarpeellisia pääomaköyhässä maassamme. Tästä kuitenkin johtuu, että lukemisessa kesti kauan, koska keskittyminen tiukkaan asiaan oli politiikkaa vain sivusta seuraavalle hankalaa.
Muutama mielenkiintoinen nosto:
- Yleissitovuus on hyväksytty työsopimuslakiin, vaikka se rikkoo perustuslakia. Se pitäisi poistaa, ja jättää ainoastaan minimipalkkalaki.
- Työllisyyden kasvu menee käsi kädessä työvoiman kasvun kanssa. Työ luo työtä. Työpaikat syntyvät pääasiassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Yhteisöveron alennuksilla on tilastollinen yhteys työpaikkojen määrän kasvuun. Maahanmuuttaja ei vie kenenkään työpaikkaa.
- Valitsemalla puheenaiheet ja keskustelijat medialla on valta vaikuttaa keskustelijoiden mielipiteisiin. Järjen puhuminen ei auta, jos asetelma on lähtökohtaisesti väärä. Tämä pitäisi muistaa aina keskusteluohjelmia seuratessa.
- "Jokainen kansalainen, joka onnistuu karistamaan itsensä irti holhouksesta ja muuttuu vapaaksi, omatoimiseksi ihmiseksi, on kvahduttava tappio vasemmistolle" - Eero Paloheimo, vihr.
- "Sivistys ei tarkoita kaikesta jotain tietämistä, vaan joistain asioista kaiken tietämistä."
- "Vaurastumisen olosuhteet eivät ole niin hyvät kuin ne voisivat olla. Ratkaisu lähtee siitä, että parannamme sekä yrittämisen että omistamisen edellytyksiä. Kumpikaan näistä ratkaisuista ei edellytä enemmän valtion osallistumista, vaan vähemmän."
- Enemmän yksityistä pääomaa ja kansankapitalismia! Tähän auttaa mm. sallivampi verotus.
Lepomäki esittelee ideansa perustilistä, sote- ja verouudistuksista jne. hyvin yksityiskohtaisesti ja maalaa kuvaa sellaisesta Suomesta, jossa olisi ihana asua ja elää. Pohjalla on syvä arvostus vapautta kohtaan. Voisimme luottaa siihen, että jokainen tietää, mikä heille itselleen on parasta, ja antaa jokaisen tehdä omaan elämäänsä vaikuttavat valinnat itse. Olisipa hienoa nähdä tällaisen politiikan toteutuvan.
July 25, 2019
Kirja oli ehkä turhankin kattava. Ehkä osan olisi voinut karsia ja taustoittaa enemmän niitä asioita, joissa Lepomäki on huippuosaaja, eli talouspolitiikkaa. Kirjailijan tausta pankkimaailmassa näkyy. Kuitenkin kirja on hyvä ja kattava katsaus kaikkeen politiikkaan, mutta en ehkä aloittaisi tästä, jos politiikka ei ole entuudestaan tuttua. Kirjassa on paljon Sipilän hallituskauden asiaa, joka alkaa olla jo osin vanhentunutta.
May 2, 2023
Selkeästi kirjoitettu ja Valtosen argumentit tulivat esille perusteluineen, joista kuitenkin voi olla montaa mieltä. Vaikka tätä on pidetty myös kokoomusta kritisoivana kirjana, niin jää se aika vähillä suhteessa saatujen lööppien määrään. Suomen Ayn Randin teos on yksi liberalismin opus modernissa ajassa.
July 16, 2018
Lepomäki suomii omiaan aika reippaasti, ja miksei niin tekisikin kun syytäkin on. Kirja kokonaisuudessaan on melko massiivinen tietopläjäys, ja tämän olisikin huoletta voinut jakaa vaikka kahteen osaan turvallisuuspolitiikasta kertovasta osiosta alkaen. Suosittelen lukemaan.
May 16, 2020
Kattava teos, mutta äärimmäisen raskas luettava. Monet kysymykset ja teemat toistuvat luvusta toiseen, tiivistämiselle ja editoimiselle olisi sijaa. Lepomäen osaaminen näkyy mm. EU- ja talouskysymyksissä hienosti, mutta esim. koulutuskysymyksissä näköala on erittäin kapea.
January 10, 2022
Hyvä kirja kokonaisuutena ja loistava avaus oikeistoliberaaliin maailmankatsomukseen. Toisinaan kirja oli jopa liian yksityiskohtainen minun makuun ja niitä yksityiskohtia myös vajaaseen 700 sivuun mahtuu.
Read
December 30, 2022Eihän tätä pamflettia voi kirjallisuustähdillä arvioida, mutta paljon fiksua ja kiertelemätöntä juttua, joka varsinkin nyt jälkiviisaassa tarkastelussa oikein korostuu. Ay-kurmotuksen osalta jäin kuitenkin kaipaamaan niitä mainittuja harmaita alueita. Siltikin peukku Elinalle!
Displaying 1 - 13 of 13 reviews