Jump to ratings and reviews
Rate this book
Rate this book
Taistelu Euroopasta. Toimittaja Suvi Norvanto haluaa parantaa maailmaa tekemällä vapaaehtoistyötä laittomasti maassa olevien toimintakeskuksessa Helsingissä. Siellä hän saa puhelun ex-poikaystävältään, jonka siunaustilaisuus oli kaksi viikkoa aiemmin. Järkyttynyt Suvi kuulee erikoiset toimintaohjeet ja tajuaa olevansa hengenvaarassa. Apua saadakseen hän turvautuu paperittomia auttavaan ystäväänsä, suomalais-amerikkalaista syntyperää olevaan Anna Forsteniin sekä ennen kaikkea tämän veljeen, CIA:n Helsingin-asemalla työskentelevään Harryyn. Suvia ja Annaa auttaessaan Harry päätyy Saksaan, keskelle salassa toimivien verkostojen taistelua siitä, minkä verran eurooppalaisten yhteiskuntien tulisi mukautua islamilaisen maahanmuuton edessä ja pitäisikö eurooppalaisen kulttuurin edes pyrkiä säilyttämään vanhat arvonsa. Kyse on yhä brutaalimmaksi muuttuneesta salaisesta sodasta, jota käydään keinoja kaihtamatta. Vain Harry tietää, että Helsingissä tunteita kuumentava afgaanimiehen pakkopalautus kätkee taakseen jättimäiset panokset. Karkotusta vastustavat suomalaiset on heidän tietämättään valjastettu ratkaisevaan taisteluun, jota käydään suomalaisten sieluista - ja koko Euroopan tulevaisuudesta.Ilkka Remeksen maailmanluokan trillerit ovat nostaneet hänet Suomen luetuimmaksi kirjailijaksi.

433 pages, Hardcover

First published January 1, 2018

6 people are currently reading
52 people want to read

About the author

Ilkka Remes

43 books97 followers
Petri Pykälä is Remes' real name. Although he is a Finnish national, he currently lives in Spain.

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
18 (6%)
4 stars
76 (27%)
3 stars
134 (48%)
2 stars
47 (16%)
1 star
4 (1%)
Displaying 1 - 17 of 17 reviews
Profile Image for Riku Sarlin.
294 reviews2 followers
March 4, 2019
Perus-Remes. Tällä kertaa pyöritellään pakolaiskriisin, oikeistopopulismin ja Venäjän hybridivaikuttamisen maailmassa. Juoni on niin monella mutkalla agenttikuvioissa että perässä on vaikea pysyä.
25 reviews
September 8, 2020
Nyt ei kyllä yhtään napannut.

Ensimmäinen Remes minkä oikeasti lukenut (sori, peruskoulun opettajat). Missään vaiheessa ei tullut hyvän dekkarin ”pakko lukea tämä kohta” -fiilistä ja väkipakolla tuli luettua loppuun. Plussaa ”ajankohtaisuudesta”, mutta agentti- ja tupla-agenttijutut pääasiassa haukotutti.
Profile Image for Topi Ruokanen.
63 reviews2 followers
January 9, 2019
Kirja nollaa aiempien Remes-teosten tapahtumat ja aloittaa uuden sarjan, jossa päähenkilönä toimii suomalais-amerikkalainen CIA-operatiivi Robert Forsten.

Teoksen syvällisin sanoma ei ole kirjan varsinaisessa tarinassa eli fiktiivisessä tiedustelumaailmaan sijoittuvassa trillerissä, vaan kirja on ennen kaikkea ajankohtainen kuvaus Suomen tilanteesta, kansalaisten mielenmaisemasta sekä meneillään olevasta trendistä siirtolaisuuden ja mielipidevaikuttamisen osalta.

Ilmiöt, joita kirjassa käsitellään:

-Venäjän intressit kylvää suomalaisten ja eurooppalaisten keskuudessa epäluottamusta toisiaan kohtaan kohdentamalla laskelmoitua psykologista mielipidevaikuttamista ihmisiin.

-Kirjasta parhaiten esiin nouseva teema on kansalaisten keskinäinen luottamus toisiaan kohtaan ja kuinka välttämätöntä luottamuksen tunne on sopuisan yhteyselon kannalta ja kuinka siirtolaisuuden ilmiöt romuttavat luottamustamme toisiimme.

-Toisena suurena teemana nousee esiin ns. patologinen altruismi -ilmiö, jossa osa ihmisistä suhtautuu poikkeuksellisen ymmärtäväisesti ja sinisilmäisesti avuntarvitsijoina pitämiinsä ihmisiin riippumatta näiden todellisesta hädästä. Tähän antaa potkua myös jo toisesta maailmansodasta lähtien eurooppalaisiin kylvetty loputon syyllisyyden taakka muuta maailmaa kohtaan.

Patologinen altruismi henkilöityy tarinassa päähenkilön Robertin siskoon Annaan, jonka käytöstä ohjaa sokea tunteellisuus, voimakas kapinahenki ja mustavalkoinen ajattelu, jossa ihmiset ja ilmiöt nähdään joko vain hyvänä tai pahana.

Itse tarina yhdistelee toimivaan remesmäiseen tapaan taitavasti faktaa ja fiktiota. Mainittuna mm. Seuraavia lähiaikojen tapahtumia:

-Trumpin ja Putinin tapaaminen kesällä 2018 Helsingissä

-Helsingien Sanomien joulukuussa 2017 tekemä juttu Puolustusvoimien viestikoekeskuksesta

-Vihreiden lainsäädäntösihteerin yritys estää Finnairin konetta nousemasta ilmaan kesällä 2018

-Turun terrori-isku kesällä 2017

-Myös presidenttimme, pääministerimme ja ulkoministerimme pääsi tapahtumiin mukaan.

-Tarinassa otettiin lisäksi kantaa Sipilän kesällä 2015 antamaan lausuntoon, jossa hän lupasi toisen kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.

Näissä merkeissä syyskuussa 2018 Turun saaristossa sijaitsevaan Airiston Helmeen poliisin toimesta tehty isku sekä siitä seurannut uutisointi oli kuin suoraan Remeksen tarinoista.

Kritiikkinä kirjasta tarina muuttuu loppua kohden pelkäksi toimintadraamaksi yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelyn sijoittuessa kirjan alkupuolelle.

Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka haluavat lukea aikalaiskuvauksen Suomen tämänhetkisestä tilanteesta mediaan, politiikkaan, mielipidevaikuttamiseen, turvallisuuteen, demografian muutokseen ja siirtolaisuuteen liittyvien teemojen osalta.
Profile Image for Mari Moisio.
480 reviews10 followers
November 19, 2018
Taattua Remestä. Mukaansatempaava juoni ja ajankohtaiset aiheet.
Alussa oli hankalaa pysyä perässä kaikissa henkilöissä ja heidän ajatuksissaan, mutta pysyin mukana. Jäin miettimään, että fiktion avulla voi sanoa asioita, joita ei muuten voisi sanoa leimaantumatta rasistiksi, natsiksi tai valkoiseksi heteromieheksi.
Remes on kirjoittanut niin monta aika samantapaista kirjaa että niitä on vaikea erottaa toisistaan.
251 reviews
July 1, 2019
Remeksen kirjoihin ilmestyy uusi sankari, joka on kuin sipuli. Kuori toisensa jälkeen leikkautuu pois. Nyt muutama ja jatko-osissa lisää. Kirjan juoni muuttuu loppua kohden varsin sekavaksi. Sen voi tiivistää suvakkien ja kansallismielisten sekä kumpaakin puolta kannattavien taistoon EU:ssa.

Kirjassa tuodaan varsin raadollisesti esille miksi kansallisuusmieli on kohonnut Suomessa ja muualla. Tätä itse aikaansaatua ongelmaa pyrkivät hyödyntämään sekä Venäjä, että Yhdysvallat. Remes jättää taitavasti ottamatta varsinaisesti kantaa asiaan.
Profile Image for Jarkko Laine.
766 reviews26 followers
March 4, 2019
Rymistelyn ja toiminnan osalta tasavarmaa Remestä. Viimeistään puolessa välissä alkoi kuitenkin ärsyttää, miten vahvasti kirjailija esittää omat poliittiset näkemyksensä päähenkilöidensä (ylivertaisina) ajatuksina — ikään kuin yrittäen sujauttaa ne sieltä pahaa aavistamattoman lukijan mieleen.

Tämä hänelle suotakoon, mutta olisin toivonut vähän vähemmän suoraviivaista lähestymistapaa. Voi olla, että seuraava Remes ei kovin nopeasti päädy luettavakseni.
Profile Image for Pasi Rautio.
Author 3 books8 followers
November 18, 2018
Ajankohtainen ja siksi niin kutkuttavaa fiktiivisen todellista.
79 reviews
March 8, 2021
Vähän kierrätti juonikuvioita edellisestä lukemastani Remeksestä, mutta kelpo jännäri silti.
Profile Image for Jari Pirhonen.
464 reviews16 followers
August 1, 2021
Robert - a Finn working for the CIA - get involved in immigration related Russian information operation which goal is to create discord in Europe.
583 reviews3 followers
Read
November 14, 2025
Remeksen uusi sarja, tykkäsin!

🎧 2/2022 Äänikirja
Helmet 46/2022 Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen =>
🎧 Remes Ilkka, Perikato (46/22) 👍 2/22
3 reviews1 follower
December 29, 2020
Mukaansa tempaavaa aivot narikkaan joululukemista. Tuttua Remeksen tyyliä.
14 reviews
December 10, 2018
Uusi sarja alkaa tällä kirjalla Ilkka Remekseltä.

Tyyli on tuttu, jokasyksyinen uusi kirja täytyy saada käsiin. Nyt se löytyi kirjaston pikalaina-hyllystä ja sain uteliaisuuden taltutettua!

Kivahan nämä on läpi lukea. Nopealukuinen ja asjoittain jännä kirja!
Profile Image for Pertti Lahti.
64 reviews
Read
May 3, 2019
very good and partially real world happening now day recommend if released english
Displaying 1 - 17 of 17 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.