”Ihan mitä vaan, että se piina ja pelko olisi saatu loppumaan” Tositarina todellisista rikoksista, isän kaltoin kohtelemasta äidistä ja pojasta, jonka lapsuus on väkivallan värittämä. Pikkukaupungista, jossa kaikki tietävät, mutta kukaan ei puutu tilanteeseen. Ennen kuin on liian myöhäistä.
Katariina Vuori on oululainen kirjailija. Erään tapon tarina on hänen kuudestoista teoksensa.
Niin yksinkertaisen järkyttävä juttu ettei tälle voi mitään tähtiä antaa. Kuuntelin äänikirjana ja lukija oli loistava valinta tähän kirjaan. Imaisi mukaansa tämä tarina ja jälkikäteen oli pakko vähän googlettaa. Suosittelen lämpimästi.
Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa arvostelua. Tuntuu jotenkin väärältä sanoa tästä kirjasta, että se menee ehdottomasti lukemieni kirjojen top kymppiin, varmaan top vitoseenkin.
Tarina on kauhea, eletään 80- ja 90-lukua pohjois-pohjanmaalla. Nuorta äitiä ja poikaa piinaa pojan isä, joka ajoittain pääsee lomille/vapautuu vankilasta toviksi ja etsii naisystävänsä ja lapsensa käsiinsä. Isä ottaa vähän alkoholia, välillä lähtee velanperintäreissuille, yleensä hakkaa naisystäväänsä, jopa poikaansa. Äiti ja poika pakenevat milloin mummolaan, milloin eivät pääse karkuun... Poika piirtää ruutupaperille pakoreittejä, jotta voivat paeta äidin kanssa yhä uudestaan isänsä hulluuskohtauksia. Äiti piilottaa kaapeista ja laatikoista kaikki terävät esineet, toivoo, ettei kuolisi tällä kertaa miehen tullessa kotiin.
Kirjassa myös herätti tunteita se, että moni ihminen tiesi millainen mies tämä on, mutta apua ei pienelle perheelle herunut paljon muualta kuin mummolasta. Poliisit kävivät välillä, mutta eivät lähellekään joka kerta. Opettaja antoi pojan nukkua koulussa oppitunnilla, koska tiesi tämän jälleen yöllä kuunnelleen isän ryyppyremmin elämöintiä, isän raivokohtauksia, paennut isää sukkasillaan pakkaseen.
Tarina on kerrottu pojan suulla, ja siihen on helppo solahtaa sisälle, syvälle sisälle. Kirja olisi tehnyt mieli ahmaista yhdeltä istumalta, mutta pakko oli hidastella, että kerkesi makustella tarinaa ja elää sen mukana hetken. Tämä kirja on ostettava kirjahyllyyn, luettava hetken päästä uudestaan, jos jotain kohtia jäikin huomaamatta. Tai lukea vaikka ei jäänytkään. Nautin joka sivusta, ja kirja on todella koskettava. Enpä muista koska viimeksi olisi ollut näin tunteet pinnassa kirjaa lukiessa. Pienen pojan raju alku elämälle. Eikä kirjan Asko suinkaan ole ainoa tällaisessa tai tämäntyyppisessä perhehelvetissä elävä lapsi.
Suosittelen lukemaan, joten en kerro kirjan tarinasta enempää. Pysyköön yllätyksenä niille, jotka eivät tätä tarinaa 90-luvun puolesta välistä muista. Vahvaakin vahvempi suositus.
Kuuntelin äänikirjana. Hyvin vahvasti otteessaan pitävä kirja, joka imaisi mukaansa siihen helvettiin, jota lapsi joutuu elämään väkivallan ja pelon sävyttämässä alkoholistiperheessä. Pidin kerrontatavasta ja siitä, että kerronta ei ollut liian mustavalkoista - 'pahassa' isässäkin on jotain inhimillistä, kaiken karmeutensa lisäksi hyvät puolensa ja hyvät hetkensä. Lapsen silmin kerrotussa tarinassa kuvautui juuri se, kuinka tärkeää pienen pojan on löytää hyvää myös sellaisesta isästä, johon samaistuminen on äärimmäisen vaikeaa. Lämmin suositus tälle kirjalle! Hauska sattuma muuten, että huomasin päähenkilön olevan haastateltavana Sensuroimattomassa Päivärinnassa juuri tänä iltana - mielelläni kuulen Askon ajankohtaisia ajatuksia tämänhetkisestä elämästään ja suhteestaan menneisyyteensä.
Hyvin kirjoitettu teos vakavasta ja tärkeästä aiheesta. Kirja onnistuu olemaan synkkä ja käsittelemään aihetta ilman, että teos menee kärsimyksellä mehustelevaksi tai sankaritarinaksi. Ketään ei leimata teoksessa sankariksi tai hirviöksi, vaan kaikista näytetään inhimillisintä puolta. Ehkä isoimmaksi hirviöksi nousee tarinassa yhteiskunta ja poliisit, jotka lopulta jättävät paljon tekemättä perheen auttamiseksi.
Kirjan isoin ongelma on se, että se ei varsinaisesti kerro tarinaa, vaan enemmänkin vain kohtauksia elämästä. Tavallaan tämä toimii, tavallaan ei. Isoin ongelma on ajan kuluminen, sillä kirjasta ei saa kovin hyvin selvää, kauanko tilanne jatkui eikä siinä ole myöskään eroa, kun tapahtumia kuvataan lapsen ja teini-ikäisen näkökulmasta. Kirja on kuitenkin samalla myös kasvukertomus, jossa ikä on tärkeä asia.
Taiten ja empatialla kirjoitettu tarina synkästä tosielämän perhehelvetistä, väkivallasta ja pelosta. Kirjoittaja onnistuu tavoittamaan lapsen ja läheisten hädän, mutta mässäilemättä ja maalailematta. Sydäntäsärkevä teksti saa lukijan vuoroin lamaantumaan, vuoroin raivostumaan ja kysymään, eikö yhteiskunta olisi voinut muka tehdä mitään aiemmin, ennen kuin tapahtumat eskaloituivat kohti pahinta mahdollista...
Mukaansatempaava mutta traaginen tarina erään pohjoispohjalaisen perheen kohtaloista. Kirja on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, mikä tuo tapahtumat lähelle lukijaa.
Kirjan alkupuolella kelasin että voi kristus. Eikö joku olisi voinut oikolukea tätä, koska kirjoitusvirheitäkin sisältänyt teksti vaikutti niin pirun raskaalta luettavalta. No, sitten kun tositarina imaisi mukaansa...
Tämä tosiaan on tarinaltaankin äärimmäisen raskas ja ahdistava kirja, mutta toivottavasti myös samalla silmiä avaava. Tässähän tosiaan kerrotaan pienen pojan lapsuudesta jota määritti vankilakierteessä olevan isän ympärilleen luoma pelko. Samalla tämä on kirja jonka toivoisin mahdollisimman monien lukevan, siis juurikin siksi että useammat ymmärtäisivät millaisissa oloissa lapsia (ja aikuisiakin) ympäri tämän lintukodon elää; kaikilla ei ole hyvä.
Lisäksi tämä sisältää jonkinlaisen yllätyskäänteen, koska matkan varrelle ripotellaan autenttisia kuulustelupöytäkirjoja joista ei kuitenkaan voi varsinaisesti päätellä että kuka lopulta teki mitä... eikä lopputulema välttämättä ole ihan kaikkein ennalta-arvattavin.
Hatunnosto myös tämän kirjan pojalle, joka selvästikin on kyennyt tekemään pesäeron itsensä ja isänsä käyttäytymisen välille, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvää. Itsekin tunsin joskus muinoin pari oletettavasti melkolailla samanlaisessa tilanteessa kasvanutta poikaa... joista molemmat istuvat kait nykyään murhatuomioita.
Tämän kirjan lukeminen vei todella kauan ja tuntuukin oudolta arvostella sitä kuin mitä tahansa muuta kirjaa. Välillä tapahtumien kuvaukset olivat kaltaiselleni herkälle ihmiselle liikaa ja tarvitsin pitkiäkin taukoja. Tästä huolimatta, kirja on loistava. Se ei mässäile yksityiskohdilla vaan kertoo kipeän kasvutarinan johon kuuluu oleellisena osana rikos. Välillä jäin kaipaamaan selkeämpää iän ilmaisua. Muistot lapsi-Askon ja teini-Askon välillä sekoittuivat välissä niin että se vaikeutti ajankulun seuraamista. Kuitenkin, koska kirja on kokoelma muistoja ja kokemuksia, aiempi ei haittaa merkittävästi. Kirja kun on ennen kaikkea ajatuksenjuoksua, ei kaikkea tietenkään voi tai tule muistaa päivämäärälleen.
Tämän arvioiminen on hyvin vaikeaa. Kirja oli varsin helppolukuinen ja kevyt, mutta onko oikein kutsua vakavasta aiheesta kirjoitettua kirjaa kevyeksi? En ollut ennen kuullut tästä tapauksesta enkä nyt edes muista, missä tähän törmäsin. Olisin toivonut vielä syvällisempää pohdintaa niistä ilmiöistä, jotka tapaukseen liittyvät. Miksi vankila ei auttanut Eskoa? Missä oli sosiaalitoimi ja lastensuojelu? Laman takia supistettuna? Pikkukunnassa aliedustettuna? Askolle ja hänen perheelleen iso kiitos näkymän avaamiseen toisenlaiseen todellisuuteen jota ehkä tänäänkin elää hyvinvointivaltiossamme.
Tärkeä ja puhutteleva aihe. Tarina perheestä, jota rikollinen, väkivaltainen ja päihderiippuvainen isä, Esko, kohteli kaltoin vuosia. Ihmettelyä herätti, miten kukaan ei puuttunut isän terroriin aikaisemmin mitenkään. Vasta mummon surmatessa Eskon pelon vuodet olivat viimein ohi. Poikkeuksellinen tapaus Suomen rikoshistoriassa. Minulle vain kirjan toteutus hieman tökki, vaikka tarina oli ajatuksia herättävä.
Suoraan mutta ei liian sosiaalipornoisesti kerrottu tositarina pahasti toimintahäiriöisestä perheestä, jossa isä joi sekä pelotteli ja hakkasi puolisoaan, lastaan ja muita läheisiään. Kuvaa jotenkin riipaisevasti lapsen kokemusta, niin lempeitä kuin välinpitämättömiä lähimmäisiä sekä pikkukaupungin tunnelmaa ja puuttumattomuutta. Aika äärimmäinen esimerkki ylisukupolvisista taakoista ja turvallisen aikuisen merkityksestä.
A Finnish true crime about a childhood filled with fear and violence and a grandmother finally stepping in to save her daughter and grandchild. A rather extraordinary story, but a very sad one where it is hard to understand why no one stepped in to help earlier. We hear a lot about the failure of the police, but I kind of missed the social worker's view on this case.
Kauhistuttava ja surullinen tositarina perheväkivallan kohteeksi joutuneesta perheestä. Tämä on lukemisen arvoinen kirja ja kirjoitettu tärkeästä aiheesta. Itse en tätä 1990-luvulla Pohjois-Pohjanmaalla tapahtunutta murhenäytelmää etukäteen tuntenut. Uskomattoman rohkeaa Askolta kertoa tämä tarinansa julkisesti.
Tämä tarina on tosi ja siksi sille kuuluisi viisi pistettä. Jälleen kerran yksi tarina, jossa yhteiskunta ei mitenkään puutu vuosikausia saman ihmisen muita ihmisiä kohtaan harjoittamaan äärimmäisen julmaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. "On oma syysi, jos et saa ukkoasi kuriin" ja muita typerryttäviä poliisilausuntoja. Kertojana juopon ja väkivaltaisen miehen poika. Eläköön mummo!
Järkyttävä, koskettava tositarina lapsen näkökulmasta. Loppuratkaisu on ehkä harvinainen mutta ymmärrettävä yhteiskunnassa, joka ei tarjoa suojaa perheessä tapahtuvalle väkivallalle, ja jossa naurettavan lyhyitä "tuomioitaan" istuvat väkivaltarikolliset pääsevät jatkuvasti "lomille" hakkaamaan perhettään.
En osaa kuvata tässä kirjassa käytettyä kirjoitustapaa muuten kuin toteamalla ettei se ollut ’my cup of tea’ Luin kuitenkin koko kirjan ja tarina oli sikäli mielenkiintoinen mutta jotenkin tuo kirjoitustyyli vei osan kokemuksesta. Poikkeuksellinen loppu jota en olisi halunnut tietää etukäteen.