Juri Nummelin: Lukijalle Jan Neruda: Vampyyri (Vampyr, 1870; suom. tuntematon, Kiki 9/1930) H. G. Wells: Perhonen – “Genus Novo” (The Moth, 1895; suom. V. Hämeen-Anttila, teoksessa Varastettu basilli, Kansa 1907) Arthur Conan Doyle: Brasilialainen kissa (The Brazilian Cat, 1898; suom. Väinö Nyman, teoksessa Pelko- ja kauhutarinoita, Kirja 1925) Arthur Conan Doyle: Hissi (The Lift, 1922; suom. Väinö Nyman, teoksessa Hämärätarinoita, Kirja 1926) Salatusta maailmasta (teoksessa Salatusta maailmasta: kolme kummallista kertomusta, Otto Andersin 1917) Tosia kummitusjuttuja (otteita teoksesta Tosia kummitusjuttuja, suom. Hilma Vartiainen, 1928; alun perin Daily News -sanomalehdestä) Rudyard Kipling: Dungaran tuomio (The Judgement of Dungara, 1888; suom. Aino Malmberg, teoksessa Kertomuksia Intian ylängöiltä ja laaksoista, Otava 1893) Charles Dickens: Ratavahti (The Signalman, 1866; suom. Suonio, teoksessa Mugbyn rautatie-haara, SKS 1869) Jack London: Varjo ja valo (The Shadow and the Flash, 1903; suom. tuntematon, teoksessa Ikuinen salaisuus, Otava 1924)
Suomessa on aina luettu kauhukirjallisuutta. Juri Nummelinin toimittama Vampyyri kokoaa yhteen vanhoja kauhukertomuksia jo 1800-luvulta asti. Mukana on Charles Dickensin, Arthur Conan Doylen ja Jack Londonin kaltaisia kirjallisuuden klassikoita, mutta myös nimettömiä kummitusjuttuja 1900-luvun alusta. Suurinta osaa kirjan tarinoista ei ole ollut painettuna saatavana sataan vuoteen.
Juri Nummelin (s. 10. toukokuuta 1972 Rauma) on suomalainen tietokirjailija. Hän on kirjoittanut muun muassa pulp-kirjallisuudesta, elokuvan historiasta ja harvinaisista etunimistä sekä toimittanut useita novelliantologioita.
10 tarinaa, joista Perhosen ja Ratavarsijan olen lukenut jossain kokoelmassa aiemmin. Eniten ärsytti kirjan pieni koko ja se, että se on painettu kirkaan valkealle kopiopaperille paremman puutteessa. Pieni prätti kirkkaanvalkoisella paperilla voi nimittäin aiheuttaa erinäisiä jänniä lukuhetkiä. Lisäksi kirjaa vaivaa se seikka, että se on lyhyt ja luulisi, että 1800-luvulta asti olisi ei niin tunnettuja kauhukertomuksia löytynyt kirjaan enemmänkin ja tuntuu, että toimittaja on lähinnä vain arastellut ja pihdannut materiaalin kanssa. Väittäisin myös, että Perhonen ja Ratavahti ois voinut jättää pois, kun ne on jo julkaistu aiemmin tuoreeltaan ja isketty 300 sivua lisää tarinoita. Kustantaja on joku neverheard, joten tietty pelanneet varman päälle, että otetaan nyt aluksi tämmöinen pieni vihko ja katsotaan sitten. Tuo pieni läpyskä ei riitä. Ja olipa syyt mitkä tahansa niin kopiopaperi ja kirjan lyhyys.... miinus kaksi tähteä. Kyllä ne minulla varsinkin vaikuttaa kokonaisarvosanaan.
H.G Wellsin, Arthur Conan Doylen ja Charles Dickesin kertomukset usein alkavat ja etenevät verkkaisesti. Kiplingin novelli ei varsinaisesti ole kauhua edes nähnytkään vaan veijaritarina nerokkaasta heimopapista, joka keksi keinon saada heimonsa takaisin lähetyssaaranajien vallasta. Tavallaan myös yllättävän erilainen kannanotto niihin aikoihin kun Kipling on elänyt.
Olen iloinen, että vahingossa löysin tämän kirjan kirjaston sivuilta ja sain sen lainaan. Haluaisinko sen omaksi? En. Eikä se myöskään jäisi miulla hyllyyn. Vaikka itse sanon näin, saattaa tästä kirjasta tulla jollekin todella rakas ja tämän aikakauden kauhutarinoista pitävä saattaisi ilahtua pienestä lahjasta. Ja koonsa puolesta mahtuu myös laukkuun ja matkalle ja varmasti riittää.
Viihdyttäviä kertomuksia ihmisistä jännitteisissä tilanteissa, joissakin mukana kauhuakin. Tarinoita 1800/1900-vuosisatojen molemmin puolin. Vetävä jännärijuoni useimmissa. Tihentyvä tunnelma, joka purkautuu yllätykseen tai paisuessaan pasahtaa. Hulluuteen ajautuvia tiedemiehiä, onnettomuuksia ennustavia haamuja, mielipuolia, murhamiehiä ja outoja tapahtumia. Pariin otteeseen ajankuvallinen ihmiskuva nurja.