What do you think?
Rate this book
Praedor - Kahden maailman seikkailijat
Jaconia on kuin suuri pyöreä saari keskellä Borvariaa, kirottua maailmaa. Ainoastaan aarteita etsivät praedorit uskaltavat ylittää kahden maailman rajan, mutta missään he eivät ole tervetulleita. Borvariassa he ovat tunkeilijoita ja ryöväreitä, ja Jaconiassa heitä pidetään löyhämoraalisina onnensotureina ja hylkiöinä. Silti he ovat monille myös ihailtuja ja kadehtittuja sankareita.
Petri Hiltusen luoma fantasiamaailma on luonut puitteet monipuolisille tarinoille, jotka johdattavat lukijan paitsi Kirotun maan raunioihin myös Jaconian lumisille vuorille ja suurten metsien uumeniin sekä kaupunkien mutkaisille kujille ja vilkkaille kauppatoreille. Antologia sisältää toistakymmentä novellia, joissa monet uudetkin kyvyt pääsevät näyttämään taitonsa.
Kirotulta maalta ei tullut sankareita - miksi siis pelkureitakaan? Praedorit olivat mitä olivat.
- Jaakko Alamikkula: Pelkuri
Antologian sisältö:
Petri Hiltunen: Esipuhe
Mika Misfit: Vielä nousee pimeys (raapale)
Erkka Leppänen: Uhkapelurit
Niko-Samuli Salonen: Lumivuorten peto
Petteri Hannila: Rakkauden kirous
Vesa Lehtinen: Petetty puolikas ja raunioruhtinas
Teemu Korpijärvi: Rohdonsekoittaja
Jaakko Alamikkula: Pelkuri
Juha Rauhamäki: Kaksi nuotiota
Kristel Nyberg: Hiramonin hammas
Tuomas Luttinen: Katupoika
Sini Ruohomaa: Maustemarkkinoilla
Ville Yli-Knuutila: Kalpea kruunu
Sakari Peuranen: Tuhkaksi sillat paloivat
Mikko Rauhala: Vakioreitti (raapale)
Petri Hiltusen luoma fantasiamaailma on luonut puitteet monipuolisille tarinoille, jotka johdattavat lukijan paitsi Kirotun maan raunioihin myös Jaconian lumisille vuorille ja suurten metsien uumeniin sekä kaupunkien mutkaisille kujille ja vilkkaille kauppatoreille. Antologia sisältää toistakymmentä novellia, joissa monet uudetkin kyvyt pääsevät näyttämään taitonsa.
Kirotulta maalta ei tullut sankareita - miksi siis pelkureitakaan? Praedorit olivat mitä olivat.
- Jaakko Alamikkula: Pelkuri
Antologian sisältö:
Petri Hiltunen: Esipuhe
Mika Misfit: Vielä nousee pimeys (raapale)
Erkka Leppänen: Uhkapelurit
Niko-Samuli Salonen: Lumivuorten peto
Petteri Hannila: Rakkauden kirous
Vesa Lehtinen: Petetty puolikas ja raunioruhtinas
Teemu Korpijärvi: Rohdonsekoittaja
Jaakko Alamikkula: Pelkuri
Juha Rauhamäki: Kaksi nuotiota
Kristel Nyberg: Hiramonin hammas
Tuomas Luttinen: Katupoika
Sini Ruohomaa: Maustemarkkinoilla
Ville Yli-Knuutila: Kalpea kruunu
Sakari Peuranen: Tuhkaksi sillat paloivat
Mikko Rauhala: Vakioreitti (raapale)
- GenresFantasy
258 pages, Paperback
Published January 1, 2018
1 person is currently reading
9 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 2 of 2 reviews
January 10, 2022
Suomalaisia Praedor-novelleja on oikein mukavaa lueskella. Näistäkin nautin ihan jokaisen lukemisesta. Päätin tämänkin kokoelman kanssa, että kirjoitan myös vähän vaikutelmiani ylös jokaisesta tarinasta.
Tällaiselle epätasaiselle kokoelmalle oli vaikea antaa tähtiä, mutta fanina pyöristin kokemukseni ylöspäin ja annoin neljään tähteä.
Mika Misfitin ”Vielä nousee pimeys” oli tunnelmaa maalaileva juoneton raapale.
Erkka Leppäsen ”Uhkapelurit” oli hyvin etenevä ja sujuvasti kirjoitettu praedortarina, jossa myös kivasti kerrottiin maailmasta. Voisin lukea lisääkin. Mistä tulikin mieleeni, että pitääpä tilata Leppäsen uusin kirja…
Niko-Samuli Salosen ”Lumivuorten peto oli sujuvasti etenevää mutta kovin yllätyksetöntä perusfantasiaa.
Petteri Hannulan ”Rakkauden kirous” ei valitettavasti vakuuttanut. Tarinan tai tekstin pitää olla todella erityistä, että pitäisin siitä, kun se on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa tai preesensissä. Tämä ei ollut.
Vesa Lehtisen ”Petetty puolikas ja raunioruhtinas” oli menevä, kunnianhimoinen ja rohkea tarina, jossa sekä Jaconia että Borvaria olivat hyvin mukana menossa. En tosin pitänyt tarinan paloittelusta ja kuljettamisesta eri ajoissa.
Teemu Korpijärven ”Rohdonsekoittaja” oli tekstiltään liian harkittua. Tekstissä oli liikaa asioiden ikään kuin väkisin kuvailemista, mikä teki tekstistä tarpeettoman raskasta luettavaa. Maailma sen sijaan oli herätetty henkiin uskottavasti. Tarinakin eteni sujuvasti, mutta tarinaa latisti, etten uskonut juonen logiikkaan.
Jaakko Alamikkulan ”Pelkuri” oli sujuvasti kirjoitettu, toimiva ja yllättävä tarina. Taistelukohtaukset olivat myös Alamikkulan tyylille uskollisia ja asiantuntevia. Tykkäsin paljon.
Juha Rauhamäen ”Kaksi nuotiota” oli lyhyt täytetarina.
Kristel Nybergin ”Hiramonin hammas” oli kerronnaltaan hieman epätasainen, mutta oli myös kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. Tykkäsin ja voisin lukea lisääkin.
Tuomas Luttisen ”Katupoika” antoi hyvän kuvan Jaconiasta ja Borvariasta ja muistutti Praedor-roolipelin seikkailusessiosta, mikä ei tietty ole huono asia. Tämä tarina tosin jäi vielä aika kevyeksi kerronnaltaan - erityisesti loppua kohden.
Sini Ruohomaan ”Maustemarkkinoilla” oli välillä vähän paikallaan viipyilevä, mutta oli samalla myös mielenkiintoisesti erilainen muihin kokoelman tarinoihin verrattuna. Toimi!
Ville Yli-Knuutilan ”Kalpea kruunu” oli kivasti etenevä ja rakennettu tarina. Borvarian vaarattomuus vähän ihmetytti ja tarinan lopulta odotin kyllä enemmän. Mutta tykkäsin.
Sakari Peurasen ”Tuhkaksi sillat paloivat” oli tarinaltaan mielenkiintoinen ja yllättävä. Teksti oli parhaimmillaan hyvinkin kauniista ja oivaltavaa, ja rivoudetkin pysyivät suht’ kurissa. Tykkäsin kovasti.
Mikko Rauhalan ”Vakioreitti” oli erittäin hyvä lopetus epätasaiselle kokoelmalle. Pidin tästä erittäin paljon. Ei kai raapaleesta oikein tämän enempää voi saada irti?
Kiitos ja anteeksi. Jäänkin nyt odottelemaan seuraavaa kokoelmaa…
Tällaiselle epätasaiselle kokoelmalle oli vaikea antaa tähtiä, mutta fanina pyöristin kokemukseni ylöspäin ja annoin neljään tähteä.
Mika Misfitin ”Vielä nousee pimeys” oli tunnelmaa maalaileva juoneton raapale.
Erkka Leppäsen ”Uhkapelurit” oli hyvin etenevä ja sujuvasti kirjoitettu praedortarina, jossa myös kivasti kerrottiin maailmasta. Voisin lukea lisääkin. Mistä tulikin mieleeni, että pitääpä tilata Leppäsen uusin kirja…
Niko-Samuli Salosen ”Lumivuorten peto oli sujuvasti etenevää mutta kovin yllätyksetöntä perusfantasiaa.
Petteri Hannulan ”Rakkauden kirous” ei valitettavasti vakuuttanut. Tarinan tai tekstin pitää olla todella erityistä, että pitäisin siitä, kun se on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa tai preesensissä. Tämä ei ollut.
Vesa Lehtisen ”Petetty puolikas ja raunioruhtinas” oli menevä, kunnianhimoinen ja rohkea tarina, jossa sekä Jaconia että Borvaria olivat hyvin mukana menossa. En tosin pitänyt tarinan paloittelusta ja kuljettamisesta eri ajoissa.
Teemu Korpijärven ”Rohdonsekoittaja” oli tekstiltään liian harkittua. Tekstissä oli liikaa asioiden ikään kuin väkisin kuvailemista, mikä teki tekstistä tarpeettoman raskasta luettavaa. Maailma sen sijaan oli herätetty henkiin uskottavasti. Tarinakin eteni sujuvasti, mutta tarinaa latisti, etten uskonut juonen logiikkaan.
Jaakko Alamikkulan ”Pelkuri” oli sujuvasti kirjoitettu, toimiva ja yllättävä tarina. Taistelukohtaukset olivat myös Alamikkulan tyylille uskollisia ja asiantuntevia. Tykkäsin paljon.
Juha Rauhamäen ”Kaksi nuotiota” oli lyhyt täytetarina.
Kristel Nybergin ”Hiramonin hammas” oli kerronnaltaan hieman epätasainen, mutta oli myös kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. Tykkäsin ja voisin lukea lisääkin.
Tuomas Luttisen ”Katupoika” antoi hyvän kuvan Jaconiasta ja Borvariasta ja muistutti Praedor-roolipelin seikkailusessiosta, mikä ei tietty ole huono asia. Tämä tarina tosin jäi vielä aika kevyeksi kerronnaltaan - erityisesti loppua kohden.
Sini Ruohomaan ”Maustemarkkinoilla” oli välillä vähän paikallaan viipyilevä, mutta oli samalla myös mielenkiintoisesti erilainen muihin kokoelman tarinoihin verrattuna. Toimi!
Ville Yli-Knuutilan ”Kalpea kruunu” oli kivasti etenevä ja rakennettu tarina. Borvarian vaarattomuus vähän ihmetytti ja tarinan lopulta odotin kyllä enemmän. Mutta tykkäsin.
Sakari Peurasen ”Tuhkaksi sillat paloivat” oli tarinaltaan mielenkiintoinen ja yllättävä. Teksti oli parhaimmillaan hyvinkin kauniista ja oivaltavaa, ja rivoudetkin pysyivät suht’ kurissa. Tykkäsin kovasti.
Mikko Rauhalan ”Vakioreitti” oli erittäin hyvä lopetus epätasaiselle kokoelmalle. Pidin tästä erittäin paljon. Ei kai raapaleesta oikein tämän enempää voi saada irti?
Kiitos ja anteeksi. Jäänkin nyt odottelemaan seuraavaa kokoelmaa…
July 10, 2018
Disclaimer: itselläni on novelli kokoelmassa.
Displaying 1 - 2 of 2 reviews