Henkeäsalpaava sukellus Venäjän pahamaineiseen vankilamaailmaan.
Suomalaisen huumekuriirin pahin painajainen toteutui itärajalla, kun hänet kiinnioton päätteeksi passitettiin Suomen sijasta Venäjälle kärsimään tuomiotaan.
Kaiken piti sujua huolellisesti laaditun suunnitelman mukaan. Svetogorskissa suomalaisen huumekuriirin Jan Salon eteen kuitenkin ilmestyi kuin tyhjästä kaksi Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n virkailijaa, jotka pidättivät hänet siltä seisomalta. Vielä suurempi sokki Salolle koitti, kun kävi ilmi, ettei hän pääsisikään normaalin käytännön mukaan Suomeen kärsimään tuomiotaan vaan joutuisi lusimaan vuosikausia tiukan kurin vankileirillä keskellä Komin tasavallan erämaata.
Ilkka Kariston Vankina Venäjällä on hyytävä tositarina Jan Salon armottomasta taipaleesta venäläisen vankilamaailman säälimättömissä syövereissä, joissa toiset vangit ovat pieni päänvaiva täysin epäinhimillisiin olosuhteisiin ja häikäilemättömään henkilökuntaan verrattuna.
Ilkka Karisto on pitkän linjan toimittaja, joka on työskennellyt Imagessa ja Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä sekä päätoimittanut Noste-lehteä. Tätä nykyä Karisto on Long Playn toimitussihteeri.
Ilkka Karisto on Long Playn päätoimittaja, joka on erikoistunut reportaaseihin ja laajoihin ilmiöjuttuihin. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Imagessa ja Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. WSOY julkaisi vuonna 2018 Kariston kirjan Vankina Venäjällä: suomalaisen huumekuriirin uskomaton tarina.
Kirja on katsaus siihen, millaiselta venäläinen vankilamaailma näyttää suomalaisen huumekuriirin silmin ja miten siellä selviydytään. Suurin ero suomalaiseen vankilamaailmaan oli ilmeisesti se, että venäläisissä vankiloissa yhteisöllisyys on voimissaan ja toisia vankeja pyritään auttamaan mahdollisuuksien mukaan, ellei kyseessä ole sitten ns. vartijoiden luottovanki tai muu vastaava yhteisöstä ulossuljettu henkilö. Teos on kirjoitettu vetävästi, mutta välillä tuntui, että vauhtia oli liikaakin. Tällainen 3,5 tähden kirja, pyöristyy tällä kertaa alaspäin 3 tähteen.
Tämä kirja tempasi hyvin mukaansa ja tuli luettua kahdessa päivässä. Varmaan parempiakin "alan teoksia" löytyy mutta tämä sattui käteen ja oli helppolukuinen suomenkieliselle ja taustaiselle lukijalle. Jos vankien elämä kiinnostaa ollenkaan, kannattaa lukea.
Aloin lukea tätä kiinnostuksesta venäläistä yhteiskuntaa kohtaan, melkein jätin kesken rasittavan huumediileri-päähenkilön takia, joka romantisoi jo lapsena rikollisuutta ja vaikuttaa lapsellisen innokkaalta selittäessään venäläisten vankiloiden "jätkien" meininkiä. Tuntuu kuin kirjoittaja ei osaisi päättää haluaako shokeerata vankiloiden olosuhteilla vai kehuskella sillä, että sai vankileirillä täytekakkua ja mittatilauskengät.
Rikollisromantisoinnin kanssa ristiriidassa on se, että mies ei kehdannut kertoa tyttärilleen totuutta miksi joutui vankilaan vaan sepitti valheen "kielletyn kirjan" maahantuonnista.
Huumekauppiaiden ja Stalinin vainojen aikaisten vankien rinnastaminen tuntui oudolta, vaikka nykyiset vankileirit toki tavallaan gulagin jatkumoa ovatkin.
Ai niin: satoja kertoja Venäjällä (huumeita hakemassa) rampannut ihminen ei osannut juurikaan venäjää, huoh. Äänikirjassa venäläisten sanojen ja nimien ääntäminen tökkii ajoittain.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Venäjän vankiloissa on ikävää. Kun osaa säännöt ja opettelee kieltä, niin kyllä sielläkin selviää.
Vauhdikas kirja on aidontuntuinen kuvaus Venäjän vankiloista ja vankileireiltä. Samalla tehdään pikakatsaus ammattirikollisen pään sisään, maailmaan jossa vankilayhteisö vaikuttaa ulkopuolista elämää tärkeämmältä.
Kirjassa ei saarnata, vaan kerrotaan miten asiat menivät oikeasti. Tämä toimisi varmaan valistuskirjana jossain yläasteella.
Oikein mainio kirja. Melkein 4/5, mutta en usko että kirjalla on hirveästi vaikutusta omaan elämään. Se ei myöskään tarjonnut mitään äärimmäisen erikoista.
Kirja on kirjoitettu mukaansatempaavasti. Aihe sinällään vähän ristiriitainen sillä en näe mieltä siinä, että oikeasti lain toisellapuolella olevia nostetaan esille. Mielenkiintoista kuvausta Venäjän vankilaoloista. Jäin kaipaamaan enemmän vertailua Suomen ja Venäjän vankiloiden oloista. Lisäksi kirja jää vaiheeseen, jossa todellinen ei vielä ole oikeasti alkanut ja lukija jäänee miettimään, jääkö rikollinen polku tähän vai jatkuuko se.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Toimittaja Ilkka Kariston Vankina Venäjällä: Suomalaisen huumekuriirin uskomaton tarina (2018, WSOY) kertoo suomalaisen Jan Salon vankeustuomiosta venäläisellä vankileirillä.
Teos mukailee tyyliltään true crime -kirjallisuuden tyyppiä, jossa vankilassa istunut kertoo elämästä kiven sisällä. Kirjan tuore näkökulma on kuitenkin se, millaista on joutua ummikkona itänaapurin vankilamaailmaan.
Kirjan alussa huumerikoksista jo aiemmin Suomessa tuomittu Salo jää vuonna 2012 kiinni Venäjän rajalla yrittäessään jälleen kerran tuoda Suomeen heroiinia kehon sisälle kätketyssä hivakassa. Tietämättään hän on kuitenkin ollut maan viranomaisten tarkkailussa, ja rajalla Venäjän turvallisuuspalvelu FSB ottaa hänet kiinni. Jälkikäteen Salo miettii, olisiko rajalla tehty juoksupyrähdys Suomen puolelle säästänyt hänet vuosia kestäneeltä koettelemukselta, kun tuomio olisi annettu Suomen lain mukaan. Sitä hän ei saa koskaan tietää.
Jo ennen tuomota esiin tulevat järjestelmän hämäryydet: Salolla oli mukanaan noin 50 grammaa heroiinia, mutta tuomiota annettaessa määräksi ilmoitettiin runsaat kuusi grammaa. Salon onneksi joku oli siis esitutkinnan aikana vetänyt aineita välistä.
Viranomaiset olivat muutenkin korruptoituneita, mikä ilmenee läpi kirjan. Tutkintavankilassa vartijoista suuri osa osallistui aktiivisesti huumekauppaan, välittäen aineita vangeille maksua vastaan.
Salo sai lopulta pitkän, lähes 7 vuoden tuomion kovan kurin leirillä. Tuomio määrättiin suoritettavaksi keskellä erämaata Komin tasavallassa sijaitsevalla vankileirillä.
Kirjan antoisinta materiaalia ovat kertomukset arkisesta elämästä vankeudessa aina lemmikkikissojen hankinnasta vankien sisäiseen hierarkiaan ja asioiden hoitoon.
Elo vankileirillä eroaa paljon Suomesta, vaikka Suomessa istutut tuomiot auttoivat Saloa myös Venäjän vankilaetiketin omaksumisessa. Vaikka kuri oli tiukka, eikä henkilökunta kaihtanut väkivaltaa, saivat vangit itse käytännössä järjestää asiansa kuten parhaaksi katsoivat. Niinpä vankeja johtivat Venäjän mafian bratvan alaiset rikollispomot blatnoit, jotka esimerkiksi selvittelivät vankien väliset kiistat. Vangeilla oli myös Suomeen verrattuna käytössään paljon luvattomia puhelimia, joilla soiteltiin arkisia asioita läheisten ja myös viranomaisten kanssa.
Salon kokemuksista käy myös ilmi, että toisinaan mafian edustajien tavoitteet kävivät yksiin vankilan kanssa. Leirillä liikkunut spice-nimellä tunnettu muuntohuume, nimestä ja kuvauksesta päätellen synteettinen kannabinoidi, oli aiheuttanut pahoja sekavuustiloja ja jopa kuolemia. Vangeille annetussa tiedotustilaisuudessa bratvan edustaja ilmoitti, että jokainen aineen kanssa toimiva alennetaan leirin hierarkian pohjimmaiseksi. Näin teepusseissa leiriin kuljettu aine katosi markkinoilta.
Salo kertoo kirjassa lisäksi muista Venäjän vankileirien huumeilmiöistä. Perinteisten aineiden rinnalle oli tullut erilaisia muuntohuumeita ja esimerkiksi kotikemistien kodeiinista valmistamaa desomorfiinia eli kyseenalaista mainetta kerännyttä ”krokotiilia”.
Suomen tapaan myös Venäjällä iso osa vankeustuomioista liittyy huumeisiin, ja kirja ottaa kantaa tuomioiden kohtuuttomuuteen, erityisesti maan kovennettua rangaistuksiaan. Esimerkkinä kerrotaan 19-vuotiaasta pojasta, joka sain 11 vuoden tuomion kolmen spice-gramman hallussapidosta.
Koko tuomionsa ajan Salo toivoo yhtä asiaa: mahdollisuutta suorittaa rangaistuksensa Suomessa Venäjän sijaan. Lopulta siirto onnistuu vuonna 2015, kolme vuotta kiinniotosta, vaikka välillä Salo joutuu jo pelkäämään Ukrainan kriisin kiristämien diplomaattisten suhteiden torppaavan hänen siirtonsa. Salon onneksi siirtoprosessi on tuolloin jo niin pitkällä, etteivät maiden väliset sanktiot enää vaikuta siihen.
Siirto oli Salolle monella tasolla ilon aihe. Hän pääsi lähemmäs lapsiaan ja parempiin oloihin. Myös tuomio keveni: Kun henkilö siirretään istumaan tuomiota Suomeen, rangaistukset muutetaan vastaamaan Suomen järjestelmää. Näin kävi myös Salolle, joka pääsi siirron jälkeen käytännössä suoraan avovankilaan ja lopulta vapauteen vuonna 2017.
Aika venäläisellä vankileirillä oli kuitenkin pitkä. Kirja ei tarjoa vastausta siihen, voisiko suomalaisten siirtoa inhimillisempiin oloihin, lähemmäs omaisiaan, jotenkin nopeuttaa.
Kokonaisuutena Vankina Venäjällä on kiinnostava sukellus yhden miehen kokemuksiin venäläisestä vankilamaailmasta elämästä vankileirillä. Elämää käydään läpi kiinnostavin yksityiskohdin, ja kirja käy läpi niin tutkintavankilan viestinvälitysverkoston kuin perivenäläisen vieraanvaraisuuden muodot alamaailmassa.
Kirjaa onkin helppo suositella venäläisestä vankielämästä ja sen kiemuroista kiinnostuneille. Osaltaan se käy myös osoituksena siitä, ettei eräiden maiden harjoittama kova rangaistuspolitiikka ja vankien epäinhimillinen kohtelu karuissa oloissa suinkaan poista huumekauppaa ja siihen liittyviä ongelmia.
Jan Salon kokemukset Venäjän vankiloissa ja vankileireillä ovat mielenkiintoista luettavaa. Venäjä on valitettavan tuntematon Suomessa, mikä johtaa lähes aina vääriin tulkintoihin ja johtopäätöksiin vain länteen katsovissa suomalaisissa. Kirjan suurinta antia asiaa tuntevalle taas kerran huomata, että venäläiset eivät vihaa suomalaisia. Päinvastoin, meistä tykätään Venäjällä. Ehkä tämän takia kirjasta jää ajoittain kovin kepeä kuva. Ikäänkuin Jan Salo olisi ollut jopa viihtymässä Venäjällä. No, kyllähän hän rakastui Venäjään.
Sujuvasti kirjoitettu ja viihdyttävä, mutta ei mikään elämää suurempi vankilatarina. Salon aika venäläisessä vankilassa oli kaikesta päätellen melko leppoisa, eikä mitään erityisen suuria tapahtunut. Sinänsä kiinnostavassa maailmassa hän vieraili, mutta lukijalle piipahduksesta ei jää suuria tunteita sydämeen. "Meh", kuten amerikkalainen sanoisi.
Suosittelen vankilakirjallisuudesta kiinnostuneille vaikkapa Warren Fellowsin kauhistuttavaa teosta The Damage Done.
Mielenkiintoinen kertomus suomalaisen vangin Venäjällä viettämästä rangaistusajasta. Kirja kertaa Salon vankiaikaa aika kiihkottomasti ja rauhallisesti etenevänä tekstinä. Kirjan teksti on hyvin kirjoitettu, kirja ei poukkoile ja mielenkiinto säilyy yllä. Tähän on hieman hankala ehkä osata suhtautua samalla tunteellisuudella kuin mitä Salo on kirjan syntyvaiheessa käynyt läpi mutta kuriositeettina ihan suositeltava lukulistalle.
+ Ilkka Kariston luonnollinen ja selkeä tyyli, faktat yhdistettyinä henkilökohtaisiin kokemuksiin, karuistakin kokemuksista puhuttiin avoimesti + Toni Kamulan selkeä ja rauhallinen lukuääni (äänikirja) - Ajoittainen vankilaelämän romantisointi, elämäntyylillä ja -kokemuksellä joskus jopa leuhkiminen ??? Tietyt kokemukset, ihmisoikeuksien tallominen (esim. junassa pääsi 12 h välein vessaan), vankilaruoka, ym.)
Sangen mielenkiintoinen aihe tällä kirjalla. Suomalainen huumekuriiri - johon tosin suhtaudun lievällä skeptisyydellä johtuen siitä että äijä lähti polkupyörällä pikavisiitille rajan yli muutaman gramman tähden - jää Venäjän puolen tullissa kiinni ja passitetaan vankilaan ja jopa vankileirille. Eli tässä pääsee lukemaan siitä paljon puhutusta Venäläisestä vankilaelämästä.
Huh-huh mitä tarinoita venäläisistä vankiloista. Pari asiaa tuli selväksi tämän luettua: en aio salakuljettaa huumeita enkä aio joutua Venäjällä vankilaan.
Välillä Venäläisten vankiloiden meininki kuulosti aivan absurdilta ja jonkun B-luokan leffan kässäriltä. Tämä tekikin kirjasta erityisen kiinnostavan. Välillä kertoja kuitenkin tuntui tarttuvan (omasta) mielestäni epäkiinnostaviin seikkoihin hieman liikaa. Kirjan loppu oli myös hieman tylsä.
Todella mielenkiintoinen ja sopivan pituinen katsaus Venäjän vankilamaailmaan suomalaisen miehen silmin. Aika järkyttävä meininki tuolla vankilassa ainakin tuossa kirjan alussa, mutta ei tätä voinut laskea käsistään. Uskomatonta että tällainen meininki on edelleen Venäjällä.