Viidestoista tiheätunnelmainen Anna Laine -dekkari! Läkähdyttävän kuumassa pääkaupungin kesässä myös Anna Laineen tunteet kärähtävät.
Vesivahinko suistaa Anna Laineen elämän raiteiltaan. Tyylitietoisuudestaan tarkka Anna joutuu ullakkoasunnostaan evakkoon tuttavan vanhan tädin kissanhajuiseen kaksioon ja purkaa kärsimystään kokkaamiseen. Myös mäyräkoiraherra Justus on olosuhteitten pakosta kaukana mukavuusalueeltaan.
Töölöläiskerrostalon tunnelmassa on sitä paitsi jotain outoa. Se paljastuu viimeistään pihajuhlissa, jotka päättyvät vuosisadan ukkosmyrskyyn.
Kaiken kukkuraksi Anna kohtaa miehen, joka vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Soivatko jossain varoituskellot?
Outi Pakkanen (s. 27.1.1946) on koulutukseltaan ekonomi. Pakkanen työskenteli yli 25 vuoden ajan markkinointi- ja mainosalalla. Uudet Kirjat -kirjakerhon päätoimittajana hän oli vuosina 1987-2004. Nykyisin hän on vapaa kirjailija.
Outi Pakkanen tunnetaan etenkin Helsinkiin sijoittuvista jännitysromaaneistaan, joissa graafikko Anna Laine selvittää rikoksia. Jännitysromaaneiden lisäksi hän on julkaissut elämäkerrat Emmi Jurkasta ja Aino Acktésta.
Pakkasen jännäreitä on käännetty tähän mennessä saksaksi ja tsekiksi. Outi Pakkanen on nyt myös Stadin fiidu, sillä Stadin Slangi -yhdistys valitsi hänet tämän tittelin haltijaksi kesäkuussa 2010.
Outi Pakkasen Anna Laine -dekkarit ovat viihteellisiä dekkareita. Ne ovat hyviä kirjallisia välipaloja hieman vakavamman ja raskaamman kirjallisuuden lomassa luettuina. Välipaloja siinäkin mielessä, että näissä dekkareissa on ruoalla ja ruoanlaitolla keskeinen sivurooli. Ja ainakin tämän kirjan lopussa on kirjassa laitettujen ruokalajien reseptit.
Perinteistä dekkaria ainakaan tämä kirja ei mielestäni edustanut siinä mielessä, että varsinainen rikos tapahtuu ja tulee julki aivan kirjan viimeisten lukujen aikana. Ja itse rikoksen selvittäminen ei millään lailla ole tämän kirjan keskiössä. Edellisen Anna Laine -dekkarin lukemisesta on minulla jo muutama vuosi aikaa, joten en muista, onko tämän kirja juoni- ja jopa tyylirakenne tyypillistä Outi Pakkasen dekkareille. Itse nimittäisin Pakkasen tätä kirjaa jopaa viihdekirjaksi dekkarivivahteella.
Vaikka Pakkasen Anna Laine -kirjat ovat dekkareita, ovat ne pehmo sellaisia eli tapahtumat eivät ole liian raakoja ja kerronta on hyvinkin viihdyttävää, oikeastaan jopa chick lit -tyyppistä. Virkistävän erilaisen sarjasta tekee myös se, että päähenkilö ei ole se perinteisin ratkaisu eli poliisi. Oman mausteensa antaa myös ruoka ja kokkaaminen, joilla on yleensä keskeinen rooli sarjan kirjoissa. Kannattaakin itseasiassa varautua siihen, että vesi herahtaa kielelle kerran jos toisenkin.
Jos kaipaat kesäpäiviin hieman säpinää, Helle-dekkarille ja muillekin Anna Laineille vahva suositus. Annan seurassa ei ole koskaan tylsää 🥳
Kevyt välipala, joka tuli valituksi kuunneltavaksi (ja osittain luettavaksi) melkeinpä pelkästään nimen takia. (Muistutukseksi tuleville vuosille, suurimman osan ajasta oli oikeasti kunnon HELLE, joka oli alkanut jo pari viikkoa aikaisemmin.) Dekkariksi kuvailtu, mutta ei kovin dekkarimainen, enemmänkin chick-lit-tyylinen. Epäilen, että kirja ei ole Anna Laine -sarjan parhaimmistoa.
Helmet 2018: 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta Popsugar 2018: A book with a weather element in the title
Yleensä olen pitänyt Pakkasen kirjoista, mutta tämä oli jotenkin laimean oloinen kirja, kaipasin enemmän särmää. Helsinki-kuvaukset toki toimivat kuten aina, ja lopun ruokaresepteistä täytyy kopioida ainakin pari itselle ennen kuin laitan kirjan kiertämään uusille lukijoille.
Pakkasen kirjat karkaavat välillä kauaksi dekkareista, ja jos niitä ei sellaisina yritä lukea, voi nauttia rauhassa Helsingistä, kesästä, ruuasta, juomasta ja vähän seksistäkin.
Ihan täydellinen tarina. Tykkäsin tästä kyllä ja jännitystäkin kirjassa oli ja herkullisia ruokaosioitakin ja lopussa oli sitten oikein ruokaohjeitakin.
Helle on kirjojen kesäteatteria. Henkilöt ovat kuin suoraan jostain 50-luvun kotimaisesta komediaelokuvasta, tai Anni Polvan kirjoista. Kliseisiä henkilöhahmoja tyypitellään niin perusteellisesti, että varmasti viimeisen rivin kokemattomampikin kokija tajuaa. Mukavaa kuitenkin välillä lukea jännitystä, jossa verellä ja väkivallalla ei mässätä. Kesäisen Helsingin kuvaus on myös kirjan parasta antia. Saatan lukea Pakkasen kirjoja toistekin, mutta en dekkarinnälkään. Dekkariksi luokittelu kummastuttaa. Ei minulla sitä vastaan mitään ole, että jännitystä kasvatetaan ja lataus purkautuu rikoksena vasta kirjan lopulla, mutta kun Helteessä ei oikein ollut kyse sellaisestakaan jännityskirjan rakenteesta. Kirjan henkirikos tuntuu väkisin väännetylle, aivan kuin ruumis olisi ollut pakko vaan johonkin kohtaan tipauttaa.