Hiljaiset joet

by Maarit Verronen

Jokivarressa työkseen retkeilevä Lia seuraa kaikkien muiden ihmisten tavoin huolestuneena, miten ympäristö tuhoutuu pala palalta äkillisen kosmisen mullistuksen seurauksena. Hän poimii mukaansa viisi tielleen osunutta lasta, jotka kaipaavat aikuisen tukea mullistuvassa maailmassa.

Hiljaiset joet kertoo henkilöidensä tarinan lakonisesti, uskottavasti ja myötäelävästi. Rankasta aiheestaan huolimatta Maarit Verrosen romaanin sivut, rivit ja rivien välit henkivät merkillistä toiveikkuutta ja uskoa ihmisen selviytymiseen.

Genres: Science Fiction, Dystopia, Fiction, Finnish Literature, Audiobook

177 pages, Hardcover

First published July 16, 2018

About the author

ENG: Maarit Verronen received a Licentiate of Philosophy, majoring in Astronomy, in 1991 from the University of Oulu. She also worked there as a teacher and a researcher from 1987 until 1993, and since 1994 she's been a full-time writer. Verronen lives in Helsinki.

FI: Maarit Verronen on syntynyt Kalajoella vuonna 1965. Hän valmistui ylioppilaaksi 1984 Kalajoen lukiosta ja filosofian lisensiaatiksi 1991 Oulun yliopistosta pääineena tähtitiede.

Verronen työskenteli opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987–1993. Vuodesta 1994 lähtien hän on työskennellyt päätoimisesti kirjailijana. Maarit Verronen asuu Helsingissä.

Verronen sai sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991. Ensimmäinen julkaistu teos oli novelli scifivalikoimassa Jäinen vaeltaja.

Esikoisteos Älä maksa lautturille sai Kalevi Jäntin palkinnon 1993. Verronen oli Finlandia-palkintoehdokkaana romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta. Hän sai Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon 1996 novellikokoelmasta Kulkureita ja unohtajia. Teos käsitteli sivullisuutta ja erillisyyttä, yksinäistä vaeltamista ja yhteisöjen laitamilla elämistä.

Verronen sai lukiolaisten Nuori Aleksis -palkinnon 2005 teoksesta Keihäslintu. Sukupuuttoon kuolleesta linnusta muodostuu kokoelmassa ihmislajin pahuuden ja ajattelemattomuuden vertauskuva.

Karsintavaihe (2008) oli Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana. Tässä ja seuraavassa romaanissaan Kirkkaan selkeää (2010) Verronen käsittelee yhteiskunnan jakamista kahtia, huononnettuja elinoloja, ihmisten syrjäyttämistä ja orjuuttamista. Kirkkaan selkeää sai Tähtivaeltaja-palkinnon 2011.

Verronen kuuluu järjestöihin Amnesty International, PEN, Suomen kirjailijaliitto, Suomen muinaistaideseura ja Talviuimarienkerho.

Reviews

[Hanna Huovinen]

"Kun kuulin maailmanlopusta, ajattelin, ettei niin hirveää, ettei jotain hyvääkin."

Maarit Verrosen lakonisen mutta ymmärtäväisen toimeliaat "keep calm and carry on" päähenkilöt ovat tavattoman virkistäviä. Maailma tuhoutuu kiihtyvällä tahdilla ja tarina ottaa hurjiakin kierteitä, mutta katastrofista toiseen edetään nohevuudella ja surumielisellä olankohautuksella. Tykkään.

[Suketus]

Huh, tämähän jysäytti. Maailmanloppu ja sen pakeneminen, mitä tehdä kun planeetta ympärillä rapisee pois? Hieno tai siis ahdistava visio Verrosella, ja miten tiivis, ylväs toteutus!

[Alma Jylhä]

Hengitin syvään. Ei sittenkään kompromissi, vaan epäonnistuminen. Väärät kriteerit, jotka ohjasivat voittajiksi itsensä patoajia, tuhoisien ominaisuuksien taitavia salaajia, niitä jotka kiivaimmin pyrkivät voittamaan. Koko maailman resurssit oli valjastettu heitä varten, laskeutumisesta oli vajaat viisi kuukautta. Nämä eivät osanneet lopettaa kilpailemista lopettamatta samalla elämäänsä.
s. 164

[Heidi]

”Lia, teidän tarinanne on aivan mahtava, siitä tulee Uuden Maan mytologiaa, hän hehkutti. - Me tarvitsemme tällaista: vähän onnea ja paljon luonnollista, eteenpäin vievää sitkeyttä. Sen sijaan, että kaikki olisi vain jättimäistä, musertavaa katastrofia, jonka keskellä jokainen pienikin hyvä asia on keinotekoinen ja hirvittävän raskaan ja vaikean työn ja suunnittelun tulos.” (s.148-149)

[Hanna]

”Kun kuulin maailmanlopusta, ajattelin, ettei niin hirveää, ettei jotain hyvääkin.”

Sijoitan tämän vuoden ensimmäisen luetun kirjan Helmet-haasteen kohtaan 21: Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta. (Pitäisi olla ”virkkeestä”.)

Hieno, tiivis, vaikuttava, otteessaan pitävä dystopia.

[Laura Walin]

Tämän nopealukuisen kirjan tapahtumat olivat tavattoman dramaattisia: Maapallo tuhoutuu, vain parikymmentätuhatta pelastautuu maan kiertoradalle salassa rakennetulle kärrynpyörän muotoiselle alukselle, ja sitten sielläkin ihmisten määrä dramaattisesti vähenee kosmisen säteilyn paukuttaessa avaruuden armoilla olevia rakenteita.

Siihen nähden että ollaan maailmanlopun partaalla, on teoksen kieli puolestaan uskomattoman lakonista. Päälause päälauseen jälkeen päähenkilö, noin viisikymmenvuotias nainen, vain kertoo mitä tapahtuu. Nopearytminen, hengästyttävä kerronta välittää hyvin sen kiireen, mikä maapallolta pelastuvilla ihmisillä on, mutta jättää samalla kovin paljon kysymyksiä avoimeksi. Naisen menneisyydestä emme saa tietää mitään, eivätkä juuri kenenkään mitkään tunteet ehdi kirjattavaksi tarinaan.

Omaan makuuni kirja on lopulta liiankin dramaattinen ollakseen uskottava edes omassa scifi-maailmassaan. Etenkin loppuratkaisu viimeisine konflikteineen rakentui liian nopeasti. Harvoin olen sitä mieltä, että kirja on liian lyhyt, mutta tässä tapauksessa tarinan valtavuuteen nähden näin oli.

[Helena]

Olen tykännyt tosi monista Verrosen kirjoista, mutta tämä dystopia lähti kiitämään sellaisiin sfääreihin, ettei todellakaan ollut minun juttuni. Scifi ei ole genrenäkään mielilukemistani, mutta parempiakin genren kirjoja on eteen tullut.

[Heidi]

Tämä tarina olikin kovin toisenlainen, kuin odotin. Odotin katastrofia, eloonjäämiskamppailua ja sivilisaatioiden romahdusta tyyliin McCarthyn Tie. Hiljaisten jokien tarjoama katastrofi oli kuitenkin jotain vielä pahempaa, suorastaan maailmojen loppu.
Valitettavasti Verrosen kirjoitustyyli ei hirveästi vedonnut minuun. Tuho tuli täysin toteavaan sävyyn, kuin ihmiskunta olisi kohdannut loppunsa lähes tyynesti. Kauhu ja paniikki ei saanut tekstissä sijaa. Tarinan henkilöitä kiikutettiin hurjalla tahdilla tilanteesta toiseen. Tarinan lapset olivat kuin Atwoodin crakelaiset, jotka hyväksyivät kaiken uuden ja sopeutuivat hurjiin mullistuksiin uteliaisuudella. Vaikka aiheen olisi luullut olevan kauhea jotkin kertojan toteamukset suorastaan naurattivat, kuten se että pitäisi yrittää elämää elämänsä niin, että edes joku jäisi edes hiukan kaipaamaan. Opetuksena hirveästä tapahtumasta tämä oli aika.. tyly tiivistys.
Ainakin tämän teoksen pohjalta sanoisin, että Verronen vetoaisi enemmän pääasiassa luonnontiede-luokan tietokirjoja kuluttavalle lukijalle, jota tunteiden analysointi tai niissä vellominen kiinnosta ja jonka tarinaa ei häiritse välillä töksähtelevä replikointi. Minua kuitenkin ihmismielen syvyydet kiinnostavat, joten seuraavaksi jotain muuta.

[MarjaHannele]

Periaatteessa ihan mielenkiintoinen kirja apokalypsistä selviämisestä.
Kuuntelin tämän äänikirjana ja jouduin kuuntelemaan monta pätkää useita kertoja, kun nukahdin välillä. Kiinnostavasta aiheesta huolimatta pidin tätä kirjaa pitkästyttävänä.

[Arja-täti]

Lempikirjailija ei petä! Vau! Ihan mun juttu. Menee myös työkäyttöön. Erityismaininta Anias-nimestä.

[Mikko Meriläinen]

Olipa vaikuttava, todella kompakti ja hienon ympyrän kulkeva scifi-tarina. Tahtoisin tästä elokuvan!

[Mintti]

Tämäpä oli taas loistavaa Verrosta! Ja sopi tähän virustilanteeseen erinomaisesti. Kirjassa maapallo alkaa hajoilla ihan kunnolla ja tarinassa seurataan aikuista naista Liaa, joka lähtee ympäristön alkaessa tuhoutua pelastautumaan ja ottaa mukaansa lapsia jotka kaipaavat aikuisen apua ja seuraa. Matka vie heitä suunnittelematta eri puolelle maapalloa ja he onnistuvat välttämään pahimmat katastrofit. Tarina vie uskomattomiin suuntiin ja jotenkin ihanan rauhallisen lakonisesti seuraa maapallon tuhoutumista. Antaa vähän perspektiiviä tähän virustouhuun, vaikka ei tätäkään kevyesti kannata ottaa. Suositus tälle, jos vaikka etsii tulevaisuuskirjaa Helmet-lukuhaasteeseen.

[Mikko Saari]

Jopas oli maailmanlopun vyörytystä! Kosmista tuhoa tulee ja aina kun luulet, että kaikki voisi asettua, tulee uusi käänne pahempaan. Ja uusi! Ja uusi! Ja vielä yksi! Ja vielä!

Melko räväkkä teos, siis. Tiivistä tekstiä, ei turhaa selittelyä, vaan suoraa asiaa. Kaikesta tuhosta ja katastrofista huolimatta tämä on kuitenkin toiveikas, lopulta optimistinen kirja – vaikka kyllä sinne ihan loppuunkin pari ässää on säästetty.

Verronen on kyllä omanlainen kirjailijansa, ja tämä kyllä mieleenjäävä teos.

[Njalla]

Ahdistavaa. Ihan tolkuttoman ahdistavaa.
Lähinnä tässä nyt aloin pohtimaan, että onko "kosminen mullistus" ja auringonpurkaus ja muu hassunhauska ilmastonmuutos. Toisaalta saan päättää itse, joten kyllä se on. Menee helmet-lukuhaasteen kohtaan "ilmastonmuutos", jonka numeroa en muista.

Haluan vain päästä tästä arviostakin eroon mahdollisimman pian. Onneksi sain luettua ennen nukkumaanmenoa, ja tähän päälle joku höpsö kirja joka ei aiheuta ahdistusta, kuolemanpelkoa ja maailmanlopun odotusta.

[Iira]

Maailmanloppu, samaistuttavat henkilöt, hyvä vaivaton kerronta. What's not to like! Tykkään Verrosesta. Kuvaa erinomaisen hyvin sitä miltä tavallisesta ihmisestä tuntuu kun maailma loppuu, ei ainaisia sankaritarinoita, vaikka tavallisia ihmisiä ne sankaritkin kyllä on. Päähenkilö on aika altruistinen ja osittain siksi sympaattinen. Kaikin puolin aika uskottavaa juttua!

[Riitta]

Kirjoitan tätä arvostelua korona-aikaan ja kiitän Maarit Verrosta, joka onnistuu tuomaan toivoa, empatiaa ja uskoa selviytymiseen tähänkin aikaan. Kaikesta selviää, jos on käytännön järkeä ja kirkas näkemys ihmisyydestä.
Verronen kuvaa myös lämpimästi aikuisen ja lasten suhdetta. Päähenkilö arvostaa lapsia, ymmärtää heidän erikoislaatujaan ja antaa heille vastuuta.

[Virva Lehto]

Jännä kirja maailman murenemisesta. Ja uuden maan rakentamisesta pienellä joukolla. Tuli mieleen maailman siemenpankki, joka tässäkin kirjassa on. Onkohan geneettistä pankki olemassa, jossa on säästettynä munasoluja ja siittiöitä?

[Johanna]

Meni hetki päästä kirjaan ja sen tyyliin sisälle ja aluksi lukeminen tökki. Mutta tarinan kehityttyä tykkäsin sen pohjavireestä. Ympärillä tapahtuvaa katastrofia tarkasteltiin lyhyen toteavasti mutta optimismi säilyttäen. Tämä oli hyvä löytö!

[Taina]

Hieno ja mukaansatempaava tarina, jota hetkittäin varjosti ihmissuhteiden lattea kuvaus.

[Anna-Kaisa]

Kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta

[Jenni]

Hyvät lähtökohdat, mielenkiintoinen juttu, hyvin kirjoitettu, mutta jostain syystä mielenkiintoni katosi jossain vaiheessa.

[Kaisa Ranta]

Yksinkertaisen kronologisesti etenevä maailmanloppukertomus. Verrosen kerronta tuntuu kuin kotiinpaluulta.