Suomalainen tutkija saa Liettuasta palatessaan uhkaavan puhelun, jossa häntä vaaditaan palauttamaan jotain minkä hän on tuonut mukanaan Suomeen. Mihin nainen on sekaantunut? Perheenäiti huomaa levyostoksilla hyväpeffaisen miehen ja joutuu elämänsä kyytiin. Vastaeronnut nainen vuokraa huoneiston kuukaudeksi vanhasta espanjalaisesta linnasta. Kun hän avaa linnan oven, ääni hänen sisällään Täältä et lähde koskaan.Leena Lehtolaisen jännittävissä novelleissa kuvataan hetkiä, joiden jälkeen mikään ei ole entisensä. Ihmiset saattavat tehdä uteliaisuudesta päätöksiä joilla on kauaskantoisia, kenties loppuelämän kestäviä seurauksia. Monien tapahtumien taustalla on rakkaus, aito tai vääristynyt, ja paikoin rikoksen rajat venyvät aika tavalla.Kokoelmassa on mukana kaksi Maria Kallio -tarinaa. Ensimmäisessä selvitetään Suomen ilkeimmän miehen mainetta kantavan kolumnistin kuolemaa. Vihamiehistä ei ole puutetta, sillä kolumnistin kirjoitukset ajoivat missejä sairauslomalle ja näyttelijöitä burn outiin. Toisessa kertomuksessa erotiikan papittareksi kutsuttu kirjailija joutuu väärän miehen hotellihuoneeseen.Minäkertojana esiintyy myös Kallion työtoveri Koivu, joka joutuu vedetyksi mukaan Darfurista kotoisin olevan naapuriperheen tytärtä koskeviin ympärileikkaussuunnitelmiin. Lehtolaisen lukijoille myös ennestään tuttu hämeenlinnalaiskomisario Laura Sarkkinen puolestaan selvittää nuorten tyttöjen pornokuvien ahdistavaa vyyhtiä.Rikokset eivät vanhene ainakaan uhrien mielissä. Vanha nainen päättää kohdata miehen joka on syypää häntä sotavuosista saakka vaivanneeseen piinaan. Naispappi joutuu miettimään kuuluuko murhaajallekin armo, kun riitaisa naapuriperhe päätyy tuhopolttoon. Entä kuka on kokoelman päätöstarinan jouluenkeli?
Leena Katriina Lehtolainen is a Finnish crime novelist, best known for her series of novels about the policewoman Maria Kallio.
Lehtolainen was born in Vesanto, Northern Savonia. Her first novel was released when she was only 12 years old. She studied literature in Helsinki until 1995 and wrote crime novels from 1993 on. Since about 2007 she has written other genres of books. Her works have been translated into various languages: Spanish, Dutch, Chinese, Lithuanian, Polish, French, Swedish, German, Estonian, Czech.
Re-read this old paperback from my shelf, nice to read something Finnish. the High score is probably due to nostalgia of this writer, very easy read, engaging stories.
Once you are a friend of the books of Leena Lehtolainen, this one won't get you disappointed for sure. An excellent book for wolfing down the novels if you want to relax with criminal stories.