Pidin tästä tietokirjasta, se oli mielenkiintoinen, helppolukuinen ja hyvin kirjoitettu. Esi-isiemme elämä oli kuvattu värikkäästi ja yksityiskohtaisesti. Mutta: kirjasta jää helposti sellainen kuva että esi-isämme ja -äitimme elivät suurin piirtein savupirteissä ja pellavakoltuissa 1950-luvulle asti ja mielestäni kuvaus on aika rankasti liioiteltu. Esimerkiksi mummoni isovanhemmat jotka asuivat Keski-Suomessa 1800-luvulla ja olivat torppareita, eivät suinkaan missään savupirtissä asuneet vaikka köyhiä olivatkin. Torpassa oli ikkunalasit ja savupiippu ja kaksi huonetta. Kun mummon äiti lähti Karjalaan töihin, tapasi siellä miehen ja avioitui, tämä rakensi heille kunnon talon jossa oli lautaverhoilu, ikkunat, savupiippu ym. mukavuudet. Mummoni kävi nuoruudessaan elokuvissa vaikkei edes asunut missään Viipurissa vaan pienemmällä paikkakunnalla. Sanoisin että kirjailija on hiukan liioitellut luodakseen kontrastia entisajan ja nykyajan välille. Toki maaseudulta saattoi löytyä vanhoja ihmisiä jotka vielä elivät maakuopissa/savupirteissä mutta pääosin ihmiset ovat olleet halukkaita omaksumaan uusia asioita jotka lisäävät asumismukavuutta. Kirjassa esiintyvät asiat ovat varmasti olleet todellisuutta monille maaseudun ihmisille Ruotsin vallan aikaan mutta en pidä todennäköisenä että käytännöt olisivat jatkuneet yleisinä 1900-luvulle asti. Jos ajatellaan että mummoni täti, joka tuli käymään kaupungista kotiin, niin hänellä oli takissaan turkisreunus ja lyhyeksi leikattu tukka, eli varsin muodikas ilmestys, eikä silloin vielä edes eletty 1920-lukua.