Sömnö

by Heikki Kännö

Todellisuuden kätkettyihin puoliin vihkiytynyt kirjailija Isak Severin työstää syväluotaavaa elämäkertaa tukholmalaisesta kuvataiteilija Werner H. Bergeristä, joka nauttii kansainvälisissä taidepiireissä myyttistä mainetta.

Isak on vakuuttunut, että paljastaakseen taiteilijan salaisuudet hänen on selvitettävä Bergerien suvun vaiheet pienimpiä yksityskohtia myöten. Selonteosta kasvaa seikkailu Belgian Kongon viidakoihin, Itävaltaan, Ranskaan ja lopulta Ruotsiin, karulle Sömnön saarelle.

Suvun tarina on täynnä tieteen ihmeitä, uskontoa, taidetta, unia ja petollista rakkautta. Kaiken tämän kiteytymä on Werner H. Berger, joka näyttäisi käyvän kauppaa tuntemattomien voimien kanssa. Hänen salattuja pyrkimyksiään säestävät Richard Wagnerin oopperat.

Genres: Fiction, Finnish Literature, Novels, Audiobook

550 pages, Hardcover

First published September 1, 2018

About the author

Heikki Kännö (s. 1968) on turkulainen kirjailija, jolta on ilmestynyt kolme romaania. Esikoisteos Mehiläistie sai kehuvan vastaanoton ja oli ehdolla mm. Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toinen romaani Sömnö voitti Runeberg-palkinnon vuonna 2019. Kolmas romaani, vuonna 2020 ilmestynyt Runoilija on saanut loistavan vastaanoton sekä lukijoilta että kriitikoilta. Heikki Kännön ainutlaatuisen mielikuvitukselliset, rohkeasti genrejä yhdistelevät romaanit ovat nostaneet hänet Suomen eturivin kertojien joukkoon. Heikki Kännön romaaneja on käännetty useille kielille.

Reviews

[Edita · Rating 4 out of 5]

Juk sakiau, kad mes vienas kito laukėme dar nė nepažinodami. Matyt, nustūmei į atminties užkaborį ir tai, kas vyko naciams uždarius mane į vienutę. Tai, kad Lukresija tada išvijo neviltį, stūmusią mane į tokią dvasios būklę, kokios siekė tie, kurie mane suėmė. Gal aš klystu, bet manau, kad įtrūkis tavo naivioje sąmonėje tau trukdo suvokti, jog aš nė dienos nenugyvenau be Lukresijos - be jos alsavimo, kvapo, meilės ir balso. Jei taip – o aš nė kiek tuo neabejoju – tavo aklumas men- kina tai, ką tau atskleidžiau! Ką pasakysi, Isakai Severinai? Ar tu nemiegi? Ar supranti, kad Lukresija gyva ir niekur nedingo, o šią akimirką su manimi sėdi valtyje?

[Laura Walin · Rating 5 out of 5]

Voi että, näin ihanan hullu kirja vielä lukuvuoden 2019 päätteeksi! Omalaatuinen sukusaaga, jonka kehyksenä on suvun vesan taiteilijaelämäkerran kirjoittaminen, vie lukijan 1800-luvun Keski-Euroopasta Kongoon, ja sieltä Pariisin kautta Sömnön saarelle Ruotsiin. Matkan varrella tutustutaan hulluihin liikemiehiin, kieroutuneisiin sukulaisiin ja taiteen moniin eri muotoihin.

Kännön teksti on yltäkylläistä ja tarina rönsyilee, mutta juuri sopivasti niin että kokonaisuus pysyy lukijan hahmotettavissa. Kännö osaa myös ihailtavasti liikkua erilaisten kerrontatyyppien välillä ja ajoittaiset paluut elämäkertakirjoittajan näkökulmaan tuntuvat luontevilta.

Mistä lopulta tiesin että tämä oli minulle hyvä kirja? Siitä, että niin kauan kuin sitä (henkeäni pidättäen) luin, uskoin sen olevan totta.

[Ugnė · Rating 4 out of 5]

Vis klausiau savęs, kiek realūs aprašomi veikėjai, ar jie turi prototipus, ar išgalvota ir aprašyta lyg iš tiesų būta? Ir knygos pabaigoje atpažinau, kad vienas iš aprašomų yra Karl Ove Knausgård, ir tos detalės, iš kurių atpažinau, buvo tokios akivaizdžios, kad nebeabejoju, jog ir kiti veikėjai tėra realių asmenų antrininkai, tai truputį gaila, kad per mažai žinau apie Šiaurės šalių menininkus ir negaliu suprasti, kiek knygoje tikrų, o kiek išgalvotų asmenų ir santykių.

Siužetas šokinėja, eina ratu, čia truputį atgal, čia truputį į priekį, lyg pasakojimas vyktų realiu laiku, kai pasakotojas užsikabina už detalės, nukrypsta į šalį, prisimena, ko dar nepasakęs, ir nepamiršta, dėl ko apskritai šią istoriją pradėjo pasakoti. Santykių daug, mirties dar daugiau, juoko daugiausia - tuo ši knyga man ir žavi.

[Greta Kora · Rating 4 out of 5]

Gal ir nebūčiau susiviliojusi šia knyga, jei ne išskirtinai patrauklus viršelis. O kadangi esu skandinavų literatūros mylėtoja, Heikki Kännö “Sapnų sala” lentynoje ilgai neužsigulėjo. Na ir tiesą sakant, romanas pasirodė visai įspūdingas kūrinys.
“Sapnų sala” - tai garsaus Stokholmo menininko Vernerio H. Bergerio biografija, pasakojama kūrėjo Isako Severino. Rašydamas antrąjį savo kūrinį apie V. Bergerį, Isakas pasiryžta menininką atskleisti visapusiškai. Biografas bendrauja su pačiu Verneriu, jo giminaičiais, draugais, skrupulingai, mažais žingsneliais tiria itin įspūdingo savo herojaus gyvenimą, jo šaknis, poelgius, kūrybą, santykius su aplinkiniais. Pasakojamos istorijos gula į be galo daugiasluoksnį ir kompleksišką pasakojimą, kupiną Afrikos mitologijos, įvairiausių pranašų skelbiamų tikėjimo tiesų, įspūdingo istorinio konteksto, alternatyvios medicinos, egocentriškų poelgių, bohemiško gyvenimo, ir, be abejo, drąsios kūrybos.
Mano nuomone, romanas meistriškai varijuoja tarp biografijos ir fantazijos ribos, todėl net ir nemėgstančius realistinių istorijų, savotiški mistiniai intarpai ir Indiana Jones’o verti veikėjų nuotykiai sudomins ir įtrauks. Pasakojimo kalba ir stilius pakankamai nesudėtingi (kas tikrai pagirtina vertinant palyginus painų romano turinį), todėl atskirus pasakojimo epizodus tarsi “praskridau”. Tam be galo pasitarnavo aprašomame istoriniame ir kultūriniame kontekste išsiskiriantys, stiprūs, savo tikslų siekiantys ir pomėgiams atsiduodantys herojai, nestandartiniai jų poelgiai. Turbūt labiausiai iš jų patikę - Vernerio seneliai Samuelis ir Lukresija. Buvo įdomu skaityti apie jų gyvenimus, keliones, jų tarpusavio ryšį. Autoriaus pasirinktas biografijos rašymo motyvas puikiai padeda išnagrinėti ir kitų veikėjų gyvenimus, jų poelgių priežastis ir charakterio ištakas.
Romano pasakojimas tarsi nuolat juda ratu - siužeto linijos vietomis kertasi, sugrįžta į jau seniai aprašytą kontekstą. Dėl šio aspekto skaitydama “Sapnų salą” susidūriau ir su sunkumais - ne visada buvo paprasta grįžti į tam tikrą pasakojimo ciklo vietą, kurią po kelių šimtų puslapių tarsi jau ir buvau pamiršusi.
Vis dėlto, užvertusi paskutinį puslapį galiu reziumuoti, kad su šiuo išskirtiniu kūriniu susipažinti buvo verta. Dar tik skaitysiantiems - verta nusiteikti, kad bus vietų, kuomet norėsite knygą mesti kuo toliau, tačiau to nepadarius, literatūrinis pasimėgavimas garantuotas.
Po ilgų svarstymų, vertinu silpnomis keturiomis žvaigždutėmis iš penkių (trys, atrodo, būtų gerokai per mažai). Rekomenduoju norintiems susipažinti su bohemišku menininkų gyvenimu, o taip pat skaitytojams, ieškantiems šiaurietiško romano su alternatyviu mistiniu prieskoniu apie meilę, kūrybą ir savotišką išskirtinių asmenybių gyvenimą.
*******************************************
“Tyros dvasios dalykai yra labai paprasti ir jų nereikia svarstyti, nes tik tas, kuris visa atmeta, abejoja širdies balsu, tad svarstydamas tu ginčijiesi su savo širdim.”

[Helin Puksand · Rating 4 out of 5]

Suvi on mõnus aeg lugeda lõpuni raamatud, mis talvel on millegipärast pooleli jäänud. Nii sai ka see raamat läbi loetud. Iseenesest selline mõnus lugemine, ei teagi, miks varem pooleli jäi.
Tegemist on perekonnasaagaga. Kirjanik Isak Severin hakkab kirjutama kuulsa maalikunstniku Werner H. Bergeri elust, kuid et kunstikku mõista, uurib Isak ka tema vanemate ja vanavanemate lugu. Kogu raamat on täis müstikat ja fantaasiat, suguvõsa liikmed värvikad ja põnevad. Siiski jäi mind pärast lugemist kummitama tunne, et tegemist on hoopis Isak Severini looga, sest teda oli raamatus kõikjal, kohati ehk rohkemgi kui Bergeri suguvõsa.
Soovitan lugeda ka Kaur Riisma arvustust "Ajaloo miljon kildu" Sirbis, võibolla aitab see raamatut paremini mõista. Muidugi, Riisma luges raamatut kolm korda (!), iga kord midagi uut märgates. Ma ise (vähemalt praegu) ei plaani raamatut rohkem lugeda, kuid lugeda soovitan küll. :)

[Liisa · Rating 4 out of 5]

Yksinkertaisimmillaan Heikki Kännön Sömnö on tarina taiteilijasta, Werner H. Bergenistä, mutta se polveilee joksikin paljon laajemmaksi hänen sukunsa vaiheita seuratessa. Sitä kautta koetaan niin röntgensäteiden kehitys kuin toinen maailmansotakin, ja liikutaan ympäri Euroopan sekä usealle retkelle Afrikkaan päätyen lopulta Sömnön saarelle Ruotsiin. Tämän hahmorikkaan tarinan yhteenpunojana toimii Bergenistä elämäkertaa työstävä Isak Severin, ja taide monissa muodoissaan värittää matkaa.
Kotimaisessa kirjallisuudessa tunnun nauttivan eniten monisäikeisistä sukueepoksista, ja sitä genreä Sömnö taidokkaasti edustaa. Heikki Kännö vakuutti minut tavallaan nitoa mahtipontinen tarina yhteen ja pitkä kirjoitustyö näkyy hahmojen tarkasti mietityissä taustoissa, taiteen kuvauksissa, mytologian hallinnassa ja ylipäänsä syvällisessä yksityiskohtiin paneutumisessa. On tosin pakko myöntää, että ensimmäisten lukujen aikana olin lähinnä hämmentynyt ja pohdin mitä tästä oikein tulee. Samankaltaisia irrallisilta tuntuvia lukuja tuli vastaan myöhemminkin. Lisäksi arvostamani tekstin perusteellisuus kävi paikka paikoin uuvuttavaksi. Silti kokonaisuus toimi, kunhan annoin itselleni luvan pikalukea kohdat, jotka eivät tuoneet lisäarvoa omaan kokemukseeni ja nautiskella toisista antaumuksella. Loppu on yksi teoksen parhaista puolista ja jätti nerokkuudessaan minuun todella positiivisen vaikutelman.

[Kirja Vieköön! · Rating 5 out of 5]

Elämäkerturi Isak Severiniä kieputtaa kuvataiteilija Werner H. Bergerin elämäkerta - ja Kännö kieputtaa lukijaansa mielikuvituksen tornadon silmässä.

Kirjan loppuhuipennus Sömnön saarella oli varsinainen spektaakkeli - loistavan visuaalinen, jännittävä ja dramaattinen. Kännö luo mahtavan fiktion ja faktan kudelman, aukottoman ja mielikuvituksellisen sukutarinan, johon historian todelliset henkilöt (jopa prinsessa Madeleine) sekä tieteen kehitys, New Age ja enkeliusko istuvat saumattomasti. Loistokkaan ja polveilevan tarinan lisäksi Kännön kieli on riemastuttavan rikasta ja nautittavaa. Kirja on yli 500-sivuinen, mutta taitavasti punottu jännite ei juuri hiipunut. Huikea Sömnö kuuluu kirkkaasti tämän vuoden lukuelämysteni kärkijoukkoon.

[Aija · Rating 3 out of 5]

Sömnön parhaita osia olivat sen ensimmäisen puoliskon luvut. Luin mielenkiinnolla suvun (sekopäisiä) ensivaiheita ja tapahtumia Kongossa. Kun kolmensadan sivun kohdalla päästiin itse Werneriin, kirjassa tuli jokin kummallinen suvanto. Niinkuin suurissa suvuissa, tässäkin käytiin paljon läpi sitä kuka oli pannut ja ketä ja kuka lopulta oli kenenkin lapsi.

Wernerin päänsisäiset matkat Robinson Crusoen -saarellekaan eivät liipanneet sitten yhtään läheltä. En lämmennyt enneagrammi-jutuista enkä Wernerin oopperan suunnittelusta lainkaan. Werner itsessään tuntui minulle etäiseltä, hourupäiseltä mieheltä.

Ärsyynnyin myös termin oktaavi väärästä käytöstä. :D

Odotukseni kirjaa kohtaan olivat korkealla, mutta Sömnö oli kyllä paikoitellen minulle aivan liian vaikea.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Väkevää tavaraa, kuten Mehiläistie alkuvuodesta. Maistui kyllä, vaikka välillä saikin raapia päätään ja miettiä, mistä ja mihin tämä oikein on menossa. Mutta lopputulos oli yhtä kaikki erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Hieno taiteilijakuvaus, mukavan mystisin maustein. Oopperanäytös Afrikassa oli melkoinen episodi.

[Taru Luojola · Rating 4 out of 5]

Kännö jatkaa okkultismin kanssa leikkivien taiteilijapiirien tutkiskelua, eli tavallaan tässä on aika paljon samaa kuin Mehiläistiessä, vaikka miljöö ja henkilökuviot ovatkin erilaiset. Kokonaisuus on ehkä hiukan enemmän levällään eikä minulle tullut tästä yhtä voimakasta vau-tunnetta. Mutta ihan jepa tarina silti, tulevaa suuntaa oli usein vaikea nähdä etukäteen ja yllätyksellisyys säilyi.

[Susa · Rating 5 out of 5]

Aivan käsittämättömän upea kirja.

[Hannu Sinisalo · Rating 4 out of 5]

Heikki Kännöä ei ainakaan voi syyttää kunnianhimon ja mielikuvituksen puutteesta. Sömnö on huima tarina lukuisine sivupolkuineen ja esoteeris-mystisine maailmankatsomuksineen. Tutustumme oman henkensä jatkuvasti alttiiksi laittavaan keksijään, 127-vuotiaaksi elävään vihreäpukuiseen mieheen, halun ja elämänvoiman muusaan, arkkienkeleihin, runoilijoihin, saarten henkiin. Yksi vaikuttavimmista episodeista on hullu oopperaprojekti, jossa monituntinen kokonaistaideteos valmistellaan ja esitetään yhden ainoan kerran varta vasten tähän tarkoitukseen rakennetussa oopperatalossa – Kinshasassa. Koko kirjassa kuuluu ja vaikuttaa Richard Wagnerin Nibelungin sormus –oopperatetralogia, josta romaanin päähenkilö taiteilija Werner H. Berger hakee jatkuvasti uutta intoa työlleen. 

Sömnö on valloittavan omaperäinen tiiliskiviromaani, jonka juonenkäänteitä on hankala arvata etukäteen. Heikki Kännö kertoo saaneensa romaanin loppukohtauksesta ilmestyksenomaisen näyn ja kuvitellut kirjan kirjoittavan sen jälkeen itsensä. 11 vuotta siihen meni.

[Kai Inkinen · Rating 2 out of 5]

Kännö on yksityiskohtien kuvailuissaan erinomainen ja tuntuu että jokainen lause kertoo enemmän kuin varsinaisen sisältönsä. Kirjan hahmot ovat samoin erikoisia mutta samalla todella elävän oloisia.
Itse tarina, Werner Bergerin elämänkerta, ei vain jaksanut kantaa mielenkiintoani. Alkupuolen kertomus aiemmista sukupolvista oli sekä sympaattisempi että minusta mielenkiintoisempi. Loppua kohden ihmiset kirjassa alkoivat kaikki tuntua vastenmielisiltä. Tämä oli varmaan tarkoituskin, ottaen huomioon rumsaat viittaukset Dorian Grayhin, mutta minusta heidän kohtalonsa alkoivat tuntumaan tämän myötä yhdentekeviltä.

[Fede]

Kahtaalle vetävä kokemus. Eniten nautin kirjan alusta ja lopusta. Tarina ja kerronta muistutti García Márquez'sta, mutta kalpeni valjuksi mestarin rinnalla. Muistan ajatelleeni Sömnön tarinan tuovan mieleeni ikäänkuin liberaalin version Sadan vuoden yksinäisyydestä. Sömnön henkilöhahmoista en ennen loppua välittänyt eikä juoni kiinnostanut, mutta ajoittain Kännön kohtausten ja yksityiskohtien kuvailu oli pysäyttävää ja voimauttavalla tavalla runollista. Lukukokemuksen loppumainingeissa tekee mieleni tarttua Dorian Grayn Muotokuvaan.

[Suketus]

Tässäpä opus, jonka lukemiseen meni kauan! Pitkä lukuaika ei ollut ansioksi siinä mielessä, että nyt, kun kirja on saatu loppuun, tekisi mieli aloittaa se uudelleen, jotta voisin nähdä tarinan uudesta näkökulmasta. Runsas, valtaisa, hieno sukusaaga, joka kiertyy melkoiseksi labyrintiksi. Kännöllä on kertojanlahjat kohdillaan, se on sanottava. Hieno romaani, jonka sulatteluun ei kuitenkaan toivottavasti mene ihan yhtä kauan kuin lukemiseen.

[Jukka · Rating 3 out of 5]

Heikki Kännöllä on selkeästi omaperäinen tyyli; kirja alkaa seikkailukertomuksena ja päätyy lähestulkoon puistattavana painajaisena. Toisiinsa kietoutuvat sivutarinat kuljettavat tarinoiden palmikkoa eteenpäin, eikä aina ole selvää kuka on päähenkilö - ei ehkä kukaan, vaan pääosassa on tapahtumien arvaamattoman ketjun avautuminen lukijan silmien eteen. Lisäksi tässäkin teoksessa ei ole ihan varmaa, onko mukana yliluonnollisia aineksia vai ei - ohjaileeko henkilöitä ulkoiset voimat vai onko kyse vain hiljalleen voimistuvasta hulluudesta.

Kirjassa kaikki on epäluotettava: hahmojen puheet, kertoja, tapahtumat. Kirjan kertojana on elämänkertakirjuri, joka yrittää risteävien tarinoiden takaa paljastaa totuuden, ja lopulta tyytyy siihen mikä on vähiten ristiriidassa, nimittäin joka hahmolla on oma lehmä ojassa ja kaikki selittävät tapahtumat itselleen parhain päin. Jossain kohtaa kertoja alkaa sotkeentua kuvaamiinsa tapahtumiin, tulee osalliseksi elämänkerran kohteen elämästä (näin etenkin Kongon-kohtauksessa), jolloin viimeistään kertojan luotettavuus ja objektiivisuus loppuu.

Nyt 2 Kännön kirjaa lukeneena (kolmas varattuna kirjastosta) voin sanoa, että kirjailijalla on hyvin selkeä ja omaperäinen tyyli. Jos tarinat eivät kulkisi niin jouhevasti, tyyli olisi erittäin uuvuttava loputtomine sivupolkuineen ja irrallisine pienine kohtauksineen, mutta koska kaiken yllä leijuu koko ajan ihmetyksen ja hämmästyksen tunnelma, tekstiä jaksaa ahmia lukukaupalla. Kännön sananlaskut, kirjoihinsa kirjoittamat runot, germaanisen kulttuurin tunteminen (sivuhuomautus: tässä on kirja, jonka lukeminen on täyttä tuskaa jos Kännön loputtomat kulttuuriviittaukset eivät osu maaliin. Otteita, viitteitä ja lainauksia vilisee pari joka sivulla, ja jos nämä eivät sano mitään, kirjasta ei saa välttämättä paljoakaan selkoa) ja yleinen "taiteellisuus" paremman sanan puutteessa luo voimakasta tunnelmaa kirjan omasta, sisäisestä maailmasta.

Lisäksi on mainittava Kännön tapa jakaa tässä kirjassa teksti muutaman sivun lyhyempiin kappaleisiin, jolloin pienemmällä kynnyksellä tulee luettua "vielä yksi kappale". Koska itse haluan lopettaa päivän aina tasakappaleeseen, on helpompi aloittaa aina uusi, koska tietää että 5-10 minuutin kuluttua voi harkita uudelleen nukkumaan menoa.

Lisäksi juuri Taikurien aika -elämänkertakirjan lukeneena tästä löytyy hauskoja yhtäläisyyksiä: muun muassa viittaukset Wagneriin ja Nietzscheen sekä saksalaisen kulttuurin vointiin, samanlainen kielenkäyttö joka lienee elämänkertureille ominaista saa kirjan todellakin tuntumaan historiankirjalta. Yhdessä kohtaa päätin olettaa, että kaikki kirjassa kerrottu on keksittyä; on varmaa että kirjailijan kiitostekstissä mainittu 11 vuoden pohjatyö kirjaa varten näkyy oikeissa henkilöissä ja tarkoissa tapahtuman kuvissa, mutta omaa "faktuaalista" muistipankkiani suojellakseni sijoitan suosiolla koko kirjan sisällön mentaalisessa kirjastossa muualle kuin otsikon "historia" alle.

[Vaiva · Rating 3 out of 5]

“- Salos pamatinė uoliena sukurta pagal Samuelio pasakojimus. Uolienos drebėjimus sukelia mano tėvo darbeliai, o gal dar labiau tai, ko jis nepadarė. Šen ten matyti mylinčios mamos išmintingas, bet visais atžvilgiais liguistos meilės kupinas prisilietimas. Detalių grožis, gausa ir žiaurumas - Manišos įtaka.”
Vienok visiškai įdomus ir toks su polėkiu pasakojimas, kuriame gausu įsikimintinų veikėjų, tikrai sukelsiančių nevienareikšmius jausmus tą pasakojimą skaitantiems. Vien ko vertas Žako Lui Lenuaro personažas ir jo siekis jeigu jau neįtakoti, tai bent jau prisidėti prie mokslo progreso. O ir kitų tiek Sapnų salos, tiek apskritai visatos gyventojų portretai tokie sodrūs, kad net kyla klausimas, ar ne per daug čia viskas taip ekscentriška ir patosiška. Nors, galbūt dėl to istorijos ekscentriškumo “bangavimo” visai istorijai ir pritrūko to pilnaverčio išbaigtumo. Tarsi būtum užriedėjęs amerikietiškais kalneliais į patį patį viršų ir.... pakibęs. Nors įsibėgėjęs buvai neblogai:)
“Vaikystę nugyvenam tartum nemiegodami, antraip neaugtume ir nesimokytume, bet paskui užmiegame ir tampame mechanizmais. Vaikas dar supranta, kad suaugusieji sapnuoja ir vadina tai kvailumu. Patys suaugusieji mieliau kalba apie tai, kas rimta: gyvenimas - rimtas dalykas, į jį reikia žiūrėti rimtai, bet iš tiesų rimtumas - tai veiklumo ir žvalumo trūkumas.”

[Oskari · Rating 4 out of 5]

Loistava kirja! Mielikuvituksellinen, idearikas ja humoristinen. Minuun vetosivat erityisesti mystiikka ja eksentriset henkilöhahmot. Riemukas, hyvällä tavalla rönsyilevä ja harhaileva kertomus, joka ei meinaa pysyä kansissaan mutta ei myöskään tukahduta lukijaa itsensä alle. Jaksoi naurattaa ja hämmästyttää alusta loppuun, ja viimeiset sivut luin uskaltamatta hengittää.

Tämä ei jotenkin tuntunut ollenkaan suomalaiselta kirjallisuudelta, minulle tuli ensimmäisenä mieleen Borges tai García Márquez. Annan neljä tähteä, sillä välillä ajatusten ilotulitus alkoi puuduttaa ja huomasin keskittymisen herpaantuvan. Toisaalta minulla oli ehkä turhan nopea lukutahti, sillä tämä olisi todennäköisesti parhaimmillaan vähän hitaammin nautiskeltuna.

[Väinö · Rating 3 out of 5]

Heikki Kännnön esikoiskirja Mehiläistie oli todella vakuuttava kotimainen spefi/taidemysteeri-jännäri, jonka arvo omassa mielessäni on entisestään kasvanut, nyt kun lukemisesta on kulunut hetki aikaa.

Kännön toinen romaani: Sömnö muistuttaa paljon esikoisteosta, mutta on kenties vieläkin konstikkaampi lukukokemus!

Kirjan alkupuoli tyylittelee vinksahtanutta perhetarinaa, jossa suvun vaiheet eri puolilla maailmaa etenevät humahtaen. Puolen välin lähestyessä kerronta tiivistyy fiktiivisen taiteilija Werner H. Bergerin taiteen salaisiin sfääreihin. Keksityt ja todelliset taiteelliset tuotokset yhdistyvät salatieteiden ja monenmoisen magian maailmaan.

Omakin todellisuustaju on lähellä joutua koetukselle tätä lukiessa. En tiedä, josko esimerkiksi Wagnerin oopperoiden tai G.I Gurdjieffin opetusten parempi tuntemus olisi avannut lisää ymmärryksen polkuja tarinaan.

Kirja päättyy kauhutunnelmaisiin visioihin, kun vuosikymmenten sekoilut reaalimaailmassa ja toden tuolla puolen ottavat täydellisesti vallan päähenkilön ja hänen lähipiirinsä elämästä. Päähenkilöiden rinnalla teoksen herkkua ovat monet tärähtäneet sivuhenkilöt.

Jos Mehiläistie jossain määrin muistuttaa vinksahtanutta versiota Dan Brownin Da Vinci Koodista, tuo Sömnö minulle etäisesti mieleen taiteilijapiirejä ja -sukuja kuvaavia elokuvia, kuten Bergmanin Fanny ja Alexander tai Herzogin Fitzcarraldo.

Aiheiden puolesta kirjaa voi suositella erityisen lämpimästi Perttu Häkkisen radio-ohjelmien kuuntelijoille

[Santtuhh · Rating 3 out of 5]

Muistan miten oon katellu tätä kirjaa Turussa Sammakon kirjakaupassa joskus lukion jälkeen enkä raaskinut ostaa sitä mutta nyt luin! Lyhyestä virsi kaunis: Aluksi tempas mukaansa mutta sitten vauhti jotenki hyyty. Fakta ja fiktio tuntu menevän itsellä sekasin mutta se on vissii nykyään ihan perus.

[Essi · Rating 4 out of 5]

"Nainen oli alkanut haihtua huoneesta." (s. 413)

Suhteellisen kuvaava kuvaus naishahmoista niin monissa kulttuurin tuotteissa. En ole vielä päättänyt, käykö Sömnön naisille niin, mutta Kännö itse kirjoitti noin ja se nousi lauseena silmille ja otin sen ylös ja kirjoitin tänne.

Komia loppu monenkaltaiselle seikkailulle. Tykkään Kännön tavasta ripotella magiaa realismiin. Ei liikaa, mutta just sen verran, että sitä on. Kertojahahmo oli mielestäni vähän väärältä vuosisadalta, mutta sellaisia ne jotkut taiteilijasielut kai on.

[Maria Mng · Rating 4 out of 5]

The book feels quite dreamy, as the title suggests. The storyline is captivating due to its unpredictability. But so are dreams 🙂. To me, the book tells about words, meanings, and visions intermingled with family patterns and family stories. I would give 5 points if only the Estonian translation were better. So I'd suggest reading it in Finnish...

[Kasiu · Rating 2 out of 5]

DNF

do połowy i więcej się nie zmuszam

[Reda Klim. · Rating 1 out of 5]

Žvaigždutę duodu tik už nuostabiai gražų viršelį. tik tiek.

[Anna · Rating 3 out of 5]

Wyspa snów, czyli Sömnö to niewielka wysepka, na której Werner Berger czerpie inspiracje dla swojej sztuki i która stanowi swego rodzaju refugium w rzeczywistości i przenośni. Izaak Severin postanawia spisać historię życia słynnego malarza, Berger go fascynuje jako artysta, ale losy jego rodziny to dopiero fantastyczny materiał. Pierwsza część książki to rodzinna saga, która rozpoczyna się od dziadka Samuela Schmala, który był niespokojnym duchem marzącym o eksploracji Afryki.

Ciąg dalszy: https://przeczytalamksiazke.blogspot....

[Katrin Kasper · Rating 4 out of 5]

.......

..."Ei mingeid maalikunstnikke, ei mingeid kirjanikke, igatahes mitte ühtegi kuramuse luuletajat, ei mingeid teatrilavastajaid ega näitlejaid, ühesõnaga mitte kunagi mitte ühtegi enesekindlat sitapead minu saarele! Ei ühtegi sugulast, ei ühtegi last, ei ühtegi bürokraati, ei ühtegi poliitikut ega klähvivat koera! Toimetajad ja võttegrupid erandkorras, kui nad on nõus oma lugusid enne avaldamist näitama. Muusikutest vaid interpreedid ja meelsamini terve rühm korraga, juhul kui nad võtavad kaasa omaenda instrumendid. Sõbrad nende reeglite piires. Elektrikud on teretulnud, sest kusagil on pidevalt elektriga mingi jama!"...

........

[Jenni · Rating 5 out of 5]

You know how Beethoven changed the classical music scene where instead of lovely endings that tie in nicely and fade out calmly (re: Mozart), many of his piano works gallop toward the end and finish with a single, cacophonous bang on the keyboard, and the listener is left reeling, trying to will their excited blood pressure down? That's what reading Sömnö felt like to me.

Also: Kudos to Tuula Amberla, my childhood's family road trip tape deck queen, for providing an amazing reading. I'm glad to see that she also reads Runoilija, which I have already queued up...

Based on merely the publisher's description, I would a) never have picked this book up b) thought I'd be in for an experience that felt like trying to stay on the back of a wild, bucking horse! I mean, the description is absolutely accurate, but... I don't know, when I read it I thought this novel was going to be a possibly strange, but a peaceful jaunt through the history of art elitism in Europe, and instead I was constantly punched in the gut with weird-ass occultism, stories-within-stories, Wagnerian over-the-top melodrama, and such delicious language, that I would giggle to myself (and I admit, often rewind and listen again) whenever Amberla said the words "lurjus" or "liero," among other amazing vocabulary that's not used nearly enough these days. Yes, dear English readers, so far, this wild ride is not available in English.

This book is hella long. It was 17 hours of audiobook, and this is the first, non-nonfiction book I have listened to and survived to tell the story. Somewhere midway, perhaps toward the last quarter, I thought that surely the novel is going to have a moment of a lull - and I guess it sort of did - but then it started picking up its pace again toward the end, leaving me breathless when the final words were uttered. That Beethoven thing.

I need to score a printed copy of this somehow so that I can re-read some of the parts, because I'm sure I missed something while listening to this on my urban hikes. Also, the audiobook cut out for about 2 minutes near the last 14 minutes... and I'm not sure if that was an intentional, dramatic pause that gave room for the reader's imagination, an unintentionally long pause, or if something got cut out. So, all the more reasons to re-read the novel.

[Heikki Raappana · Rating 4 out of 5]

Vuoden ensimmäinen kirja!

Hesarin arvostelu sai minut tarttumaan tähän järkäleeseen ja se oli sen arvoista. Sömnö on münchhausenilainen tarina Bergerin suvusta, sillä ymmärtääkseen (?) kirjan viimeisen luvun, viimeisen illan, on suvun tarinaa seurattava yli 100 vuotta taaksepäin.

Kerronta on vähintäänkin monipolvista: Kirja ei pelkää eksyä pitkillekään sivupoluille, joista sitten palataan takaisin pääjuoneen, jos kirjassa nyt sellaista onkaan.

Kirja pursuaa viittauksia taiteeseen ja mystiikkaan ja kirjan laaja taustatyö niin pienissä kuin suuremmissakin yksityiskohdissa vakuutti ja kiehtoi. Heikki Kännö on pyrkinyt saamaan faktat kohdalleen niissäkin seikoissa, jotka eivät edes ole juonen kannalta erityisen olennaisia (olen asturialaisen siiderin ystävä ja Münchenissä asuessani vierailin samassa levykaupassa kuin kertoja Isak). Tunnelmakuvaus on tarkkaa.

Kirjan naishahmot ovat pikemminkin objekteja kuin subjekteja; kaikesta huolta pitäviä ja anteeksiantavia äitejä tai jopa insestisen seksuaalisen himon kohteita, tai sitten molempia samaan aikaan. Kirjassa on paljon miehiä, joille valta, raha ja taide ovat ensisijaisesti keinoja tarkastella ja toteuttaa seksuaalisia himoja.

Suosittelenko: Kyllä. Luenko lisää samalta kirjailijalta: Kyllä.

[Lucy_van_pelt · Rating 4 out of 5]

en tiennyt kirjasta etukäteen mitään muuta kuin Runeberg palkinnon ja etäisesti että siinä seurataan jonkun suvun vaiheita. Sitten näin kirjan kannen kirjastossa ja se on niin kaunis. Tässä oli jo kolme syytä ajatella että kirja on kuin mulle luotu.

Kirjahan on aivan pähkähullu! Hyvällä tavalla! Keksittyjä faktoja ja oikeita faktoja sekaisin, paljon yksityiskohtia, kielellistä iloittelua, fiksun ihmisen kirjoittama ja lahja lukea! Kikkailua ja "katso minä olen älykäs" tekstiä joka on innostavaa, ei ärsyttävää. Nauroin muutaman kerran ääneen, varsinkin kirjan alkupuolella. Ja juuri kun luulin että en voi kirjalta enempää pyytää, astuvat kuvaan (hetkeksi) natsit. Viidestä tähdestä putoaa yksi siksi että itse olisin tykännyt perinteisemmästä juonesta. Kieli ja kirja on tarpeeksi hassu ja haastava joten kaipaisi rinnalleen selkeän juonen. Luen taatusti hänen edellisen kirjansa. Mikä kokemus tämä oli!

[Sigita Strimaite · Rating 3 out of 5]

Esu viena iš tų, susigundžiusi knyga, dėl išskirtinai gražaus jos viršelio. Ir nuo pradžios knyga įtraukė savo turtingumu - tiek kalbos grožiu, tiek vietovių bei istorijų įvairove, labai patiko mistiškumas bei daugybė filosofinių bei dvasinių ieškojimų. Visgi įpusėjus knygą skaityti tiesiog pavargau - visko tiesiog per daug - detalių, ištvirkimo, gašlumo, iškrypimo. Todėl pabaigiau skaityt jau valios pastangomis, dar rasdama sau perliukų tarp dvasinių ieškojimų, kūrybos įkvėpimo, santykių sudėtingumo, tačiau labai labai ištęstoje ir išskydusioje dėlionėje. Šiandien džiaugiuosi įveikus šią knygą, kuri tikrai galėjo būti trumpesnė.