Isa Karos -sarjan huikeassa avausosassa mökkirannasta löytyy tyttölapsen ruumis. Murhatutkinta sysää ylikonstaapeli Isa Karoksen matkalle ihmismielen syvyyksiin – omaansa ja murhaajan.
Unien kuvissa pimeä jää. Kun kaikki on mennyt, pimeä jää.
Pimeä jää on Saimaan sydämeen Savonlinnaan ja uinuvaan kalastajakylään, Oraviin sijoittuva psykologinen trilleri. Poliisikaksikko Isa Karos ja Niiles Aarnikoski joutuu uransa vaikeimman tapauksen eteen selvittäessään 9-vuotiaan Sofia Sihvosen murhaa. Miksi lapsi on sullottu katiskaan? Entä mistä kertoo tytön kaulaan aseteltu puukoru? Kysymyksistä vaikein vaanii Isaa öisin: miksi joku murhaa lapsen?
Isan ja Niileksen eteen tulee umpikuja toisensa jälkeen, niin murhatutkinnassa kuin siviilielämässä, ja kaikki sekoittuu vyyhdeksi, josta on vaikea erottaa, kehen voi luottaa ja kenen puolesta pitäisi pelätä. Tai ketä pitäisi pelätä.
Tuire Malmstedt (s. 1974) on esikoiskirjailija, joka toimii kieltenopettajana, ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana.
Koukuttava ja mielenkiintoinen. Kuuntelin äänikirjana, mutta silläkin tavalla eri aikatasoissa pysyi hyvin kärryillä. Tarinalinjat kietoutuivat vähitellen yhteen. Erityisesti tykkäsin kasvavasta paranoiasta ja päähenkilön päänsisäisestä taistelusta. Kirja oli synkkä, henkilöt kokeneet todella rankkoja asioita. Silti myös iloisempia hetkiä riitti. Murhaajaksi epäilin vuorollaan melkein jokaista henkilöä. Suosittelen, jos lapsenmurha aiheena ei ole liian ahdistava.
Hyvin kirjoitettu, hyvää proosaa, hyvää kieltä. Kirjailija jaksaa muiden hommiensa ohessa vetää läpi näin isoja projekteja, jotka syntyvät ilmeisesti puhtaasti itsensä toteuttamisesta.
Isan parisuhteen pohdinta kirjan alkupuolella on kiinnostavaa. Hienosävyinen taiteellinen vivahde mm. korennoisten kanssa on jollain tapaa "korkeampaa kirjallisuutta' - ilmeisesti epiikka on kirjailijan itse tuottamaa? Omassa erityisyydessään tuo taiteellisuus nousee kirjassa positiivisesti esiin, vaikka aiheisto ei ole itselleni läheinen.
Sitä jäin vähän ihmettelemään, miksi toistetaan niin paljon tv:stäkin tuttuja ja niille läheisiä nordic noir -teemoja. Mm. kuolleita tyttöjä alkaa genressä olla jo melko runsaasti, samoin itsensä kanssa enemmän tai vähemmän kipuilevia naispoliiseja/etsiviä, joilla on jollain tapaa poleeminen suhde miespuoliseen työpariinsa, sekä myös autismin kirjoon kuuluvia henkilöitä. Yhtenä poimintana pienemmistä tutuista nyansseista, kirjan puolivälin jälkeen oli melko pieni todennäköisyys sille, että tietty kaksikko ei menisi sänkyyn. (Smells like Wallander, among others..?) Jääkö sitten näissä juonikuvioissa vaille kekseliäisyys, rohkeus vai muu. Tai sitten itse kaipaan omaperäisyyttä enemmän kuin keskimääräisesti.
Henkilöhahmojen määrän ja myös melko useiden nopeasti läpikäytyjen juonenkäänteiden sijaan olisi ehkä tuonut lisää syvyyttä pureutua intensiivisemmin vähän pienempään joukkoon ihmisiä ja käänteitä mm. epäiltyjen osalta.
Paikallispoliisit tutkivat akuuttia sarjamurhaa ainoina tutkijoina kentällä, pitkän ajanjakson ajan ja casen loppuun asti, ja nimenomaan vaikka oli jo pidempään tiedetty kyseessä olevan sarjamurha, jossa murhaaja on vapaana. Ilman tätä fiktiivistä, kehyksen uskottavuutta jonkin verran loitontavaa elementtiä olisi Isan keskeisyys kirjan päähenkilönä voinut kärsiä, koska oikeassa elämässä tutkintavastuu siirtyy tällaisessa tilanteessa luultavimmin Keskusrikospoliisille. Nyt Isalla oli mahdollisuus olla murhasarjan ratkaissut sankaritar, kun ylemmät poliisitahot olivat poissa, yhtä profiloijaa lukuun ottamatta. Samalla tähän liittyy syy, miksi itse en juuri fiktiota lue: näihin voi keksiä melkein mitä vaan. Totuus on usein tarua ihmeellisempää, vaikka tai juuri siksi koska sitä sanelevat tosielämän realiteetit.
All in all: Hienokseltaan jäi maku, että kirja yrittää olla vähän enemmän kuin mitä se lopulta on. Kuitenkin jos samalle asteikolle sijoitetaan kirjan markkinoinnillinen ja muu hypetys, ovat ne itse kirjaa yliyrittävämpiä. Joka tapauksessa, huolellinen avaus ja vahva näyte työmoraalista kirjailijalta. Mielikuvitusta on, ja kirjallisesti hyvätasoista jälkeä. Ja on hienoa, että saa tehdä mitä haluaa tehdä!
Äärimmäisen koukuttava, jännittävä ja vakuuttava esikoistrilleri! Juoni- ja henkilökuviot olivat monimutkaiset ja lukijaa eksyttävät. Välillä iski epäilys mitenkä kirjailija pärjää kaiken tämän runsauden kanssa, mutta epäilykset olivat turhia. Juonikudelman monimutkainen ja jännittävä verkko piti loistavasti kutinsa.
Pidin myös pienestä maagisesta vivahteesta ja intiaanien uskomuksista, joihin sairastuneet psyyket lisäsivät tosin sairaita piirteitä. Kaikki se paha, kaikki se julmuus, jota pienet lapset joutuivat liian varhain kokemaan ja näkemään oli kylmäävää. Lasten psyyke meni rikki, mikä ulotti varjonsa ja käyttäytymismallinsa seuraaviin sukupolviin.
Todella hyvä esikoisdekkari, jonka juoni tiivistyi loppua kohti tosi koukuttavasti. Ei epäilystäkään, etteikö sarjan seuraava osa, Mykkä taivas, pääsisi luettavaksi heti tämän perään. Henkilöhahmot ja heidän taustansa olivat kiinnostavia, ja pidin tavasta, jolla Malmstedt tiputteli heistä tietoa vain vähän kerrallaan - se loi hyvän jännitteen, vaikka olisin halunnut tietää erityisesti päähenkilöparin elämänhistoriasta enemmän heti kirjan alussa. Takaumat 1800-luvulle ja Alaskaan tuntuivat aluksi irrallisilta, mutta hienosti ne kytkeytyivät Savonlinnaan ja vuoteen 2017 ennen kirjan päättymistä.
Arvoin kahden ja kolmen tähden välillä. Isa Karos on erittäin lupaava dekkarisankaritar, ja Pimeän jään juonikuvio on mielenkiintoinen. Tykkäsin aikatasoista, mutta lopussa niiden yhteen nitomiseen olisi voinut käyttää pari sivua lisää. En pitänyt minä-kerronnasta, ja Isalla epäilykset heräsivät ja johtopäätöksiä vedettiin välillä vähän liian nopeasti. Jotkut juonenkäänteet olisi voinut jättää kokonaan pois, käännöksiä ja epäiltyjä tuntui olevan ehkä vähän liikaa. Mutta annan kyllä mahdollisuuden vielä toiselle Isa Karos-dekkarille, ei tämä mitenkään huono esikoiseksi ollut!
Jännittävä ja mielenkiintonen dekkari. Tekijää arvailin koko kirjan ajan mutta en osannut epäillä oikeaa, kuin vasta lopussa. Tuttu sijainti tapahtumille vaikutti osto- ja lukupäätökseen, mutta tykkäsin kyllä! Eri ajassa tapahtuvat tapahtumat hieman ärsyttivät (en ole sellaisten suurin ystävä), mutta eivät niin paljon kuin yleensä. Luen varmasti seuraavankin!
This entire review has been hidden because of spoilers.
Monella aikatasolla kuljetaan ja lukija vain odottaa miten nämä tasot saadaan kiedottua yhteen. Siinä on tämän tarinan jännite. Koska 1800-luvun Alaskasta on pitkä matka Savonlinnan seudulle. Mutta kelpaako ratkaisu lukijalle?
Todella koukuttava ja hyytävä kirja, jota ei malttanut päästää otteestaan. Menneisyyden ja nykyisyyden juonikuviot kietoutuivat toisiinsa karmivalta tavalla. Yksi vuoden parhaita kirjoja.
4,5⭐️ Tavallista parempi trilleri. Mielenkiintoiset hahmot, joita ei selitetä liikaa. Hienoa maalauksellisia luontokuvauksia. Surullinen, karmea tarina mielen hajoamisesta.
Isa Karos -sarjan huikeassa avausosassa mökkirannasta löytyy tyttölapsen ruumis. Murhatutkinta sysää ylikonstaapeli Isa Karoksen matkalle ihmismielen syvyyksiin – omaansa ja murhaajan.
Unien kuvissa pimeä jää. Kun kaikki on mennyt, pimeä jää.
Pimeä jää on Saimaan sydämeen Savonlinnaan ja uinuvaan kalastajakylään, Oraviin sijoittuva psykologinen trilleri. Poliisikaksikko Isa Karos ja Niiles Aarnikoski joutuu uransa vaikeimman tapauksen eteen selvittäessään 9-vuotiaan Sofia Sihvosen murhaa. Miksi lapsi on sullottu katiskaan? Entä mistä kertoo tytön kaulaan aseteltu puukoru? Kysymyksistä vaikein vaanii Isaa öisin: miksi joku murhaa lapsen?
Isan ja Niileksen eteen tulee umpikuja toisensa jälkeen, niin murhatutkinnassa kuin siviilielämässä, ja kaikki sekoittuu vyyhdeksi, josta on vaikea erottaa, kehen voi luottaa ja kenen puolesta pitäisi pelätä. Tai ketä pitäisi pelätä.
Tuire Malmstedt (s. 1974) on esikoiskirjailija, joka toimii kieltenopettajana, ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana.